Mies pettää

Mies pettää

Käyttäjä Kaye aloittanut aikaan 28.03.2016 klo 15:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kaye kirjoittanut 28.03.2016 klo 15:08

Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta 6 vuotta. Meillä on yksi ihana peni lapsi ja toinen tulossa kesällä. Tammikuussa mies kuitenkin ilmoittaa ettei ole enää onnellinen kotona. Kaipaa meille enemmän yhteistä aikaa ja läheisyyttä (eli seksiä). Koitin järjestää meille useasti yhteistä aikaa ilman lasta ja lakanoiden välissä. Ei kelvannut. Mies oli edelleen pahalla päällä kotona ja istui mielummin kavereiden kanssa baarissa kuin olisi kotona. ☹️ Helmikuussa minulle selvisi syy tähän: miehellä oli suhde toiseen naiseen töistä. Tätä on jatkunut jo useamman kuukauden.

Olemme käyneet keskusteluja tulevaisuudestamme ja siitä että yrittäisimme vielä olla yhdessä. Mies ei ole myöntänyt suhdettaan tähän toiseen naiseen. Olen syyttämällä kysellyt mutta vastaus on aina ei ole mitä luulen, ovat vain kavereita ja tälle toiselle naiselle on helppo puhua. He viestittävät kuitenkin aina iltaisin hempeitä kun olen mennyt nukkumaan. Satuin muutamaan otteeseen näkemään viestejä miehen puhelimessa, ei ihan perus viestejä työkavereiden kesken.. Nainen on myös lähettänyt miehelleni kuvia itsestään alusvaatteisillaan. Ja jos mies on myöhään pois kotoa on useimmiten tämän naisen kanssa 😭 Minkälainen ihminen tapailee varattua miestä jonka vaimo on viimeisellä kolmanneksella raskaana?

Pikkuhiljaa alkaa voimat loppumaan ☹️ Pahinta on että ovat lähdössä kohta yhdessä työmatkalle 5 päiväksi, on sinne muitakin lähdössä mutta mutta..

Mitä tässä pitäisi tehdä? Erota en haluaisi vaan olla taas yhdessä ja kasvattaa molemmat lapsemme yhdessä. Kirjoitin ajatuksiani paperille kaikesta tästä ja ajattelin antaa sen illalla miehelleni luettavaksi. Jos sillä saataisiin mies myöntämään suhteensa tähän toiseen naiseen?

Käyttäjä Kaye kirjoittanut 01.04.2016 klo 15:01

Olen nyt päättänyt luottaa mieheeni ja siihen ettei ainakaan hänen mielestään heillä ole tämän toisen naisen kanssa muuta kuin kaverisuhde. Tähän naiseen en luota tippaakaan! Toki kärsin edelleen painajaisista tästä toisesta naisesta, mutta tunnelma minun ja mieheni välillä on avoimempi ja ystävällisempi kuin pitkään aikaan. Olen pyytänyt ettei hän lähettelisi ilta myöhään viestejä tälle toiselle naiselle vaan keskustelisi mielummin minun kanssani jos jokin asia painaa mieltä. Tähän mies oli suostuvainen ainakin ennen työmatkalle lähtöä. Toki en kiellä kokonaan häntä näkemästä tätä naista, ovathan he samassa työpaikassa ja se olisi suorastaan mahdotonta vältellä toisiaan. Mutta että mies tekisi naiselle selväksi ettei ole kiinnostunut jos asia nyt oikeasti näin on. Muuta en pyydä. Nyt ei auta kuin luoda uudelleen rehellinen ja avoin suhde miehen kanssa ja katsoa mitä aika tuo tullessaan...

Käyttäjä Keaton kirjoittanut 01.04.2016 klo 18:09

Milla20 kirjoitti 1.4.2016 13:49

Ei ole toisen kontrollointia jos ei halua että toinen laittelee intiimejä viestejä 😀 Kuinka narsistinen ja omahyväinen ajattelutapa taas miehillä. "Minulla on oikeus tehdä sitä ja tätä, sun ei pidä estää/ajatella että olis väärin, vaan antaa mun tehdä ja jatkaa tätä, pysy sä vaan siellä tekemässä kotityöt". Ääni olisi kellossa toinen jos naisella olisi jokin mieskaveri joka laittaa intiimejä kuvia.🙂🌻

Anteeksi Milla20 kun huomautan, mutta älä yleistä miehiin tuota asennettasi: kyllä naisetkin osaavat olla narsistisia ja omahyväisiä, joilla on oikeus tehdä sitä, tätä ja tuota koska tasa-arvo. Eiköhän me olla ihan tasa-arvoisia sen suhteen kuinka huonosti osaamme kumppaneitamme kohdella.

Käyttäjä Milla20 kirjoittanut 01.04.2016 klo 23:39

Noh, minä en ole kenenkään kanssa tekemisissä kun kaikilla on vaan valehtelevat naamat. Nykyaikana kun ei ole muutakuin ahneutta ja pettämistä. Nykyään ei ole minkäänlaista ystävyyttä. Kaye... Tiedätkö, että nykyään ei edes yritetä korjata välejä, vaan luovutetaan liian helposti. Minä kyllä epäilen noiden viestienkin takia että jotain kyllä ollut ainakin meneillään. Minä en varmaan pystyisi eroamaan vaikka mieheni pettäisikin. Mutta kannattaa miettiä että voi olla ollut sitä pettämistäkin, ettei tule niin kovasti yllätyksenä. Ja kannattaa olla epäileväinen jos miehellä aina puhelimen ääressä tms. Ja kyllä tiedän että naiset on nykyään jopa pahempia pettäjiä. Tavallaan kirjoitin oman sukupuolen mukaan kun en ole ollut naisten kanssa.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 02.04.2016 klo 22:35

Milla20: Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että nykyään luovutetaan liian helposti. Meillähän mies petti nelisen vuotta sitten ja ensin ajattelin, että ero on ainoa mahdollisuus. Varsinkin, kun mies ennen kiinnijäämistään systemaattisesti valehteli leimaten minut vainoharhaiseksi hulluksi jopa lasten edessä.
Sitten sain jostain voimia yrittää uudelleen. Tiedän, että ihminen voi tehdä elämässään virheitä, pahojakin sellaisia mutta aito katumus ja pahoillaan oleminen petetyn tuskan vuoksi, voi korjata paljon. Toista kertaa en tule anteeksi antamaan. Tämä meidän kuvio oli vaikea: sairastin vakavasti ja niin teen edelleen. Tuttavanaisen liiallinen empatia sai miehen pauloihinsa. Mies ei ymmärrä, miten hän on saattanut tehdä sellaisia asioita, mitä ei itsekään hyväksy. Nainen puolestaan ei ollut pahoillaan: hän yritti uudelleen vielä miestäni lähettäen viestiä jouluna ☹️
Tuo aukaisi miehen silmät kokonaan ja lähestymiskiellolla uhaten hän pyysi naisen pysyttelevän erossa meidän perheestämme.
Tämä tie toipumiseen on ollut pitkä ja kivikkoinen. Tuskan määrä on myös ollut valtava. Tuskaa ei voi verrata fyysiseen kipuun, jota olen joutunut hoitojen yhteydessä sairaudessani kokemaan.
Mutta toivon, että tämä kaikki on loppuelämän arvoista. Yhteisenä sen vielä näen mutta ehdollisena.
On tärkeää pitää itsestä huolta ja myös parisuhteesta. Koskaan ei voi tietää, milloin joutuu tällaiseen tilanteeseen.
Valitettavasti tällä pettämisen saralla ovat myös naiset "kunnostautuneet". Meilläkin tuttavanainen on tahollaan naimisissa, miestä vanhempi usean pienen lapsen mummo.
Voimia teille, jotka elätte uskottomuustilannetta akuuttina. Sen voin sanoa, ettei tunnustuksia helpolla saa, vaan pettäjä siirtää syyn yleensä toisen mustasukkaisuudeksi, aiheettomaksi sellaiseksi. Mutta luottakaa vaistoonne, niin minäkin tein. Se usein ilmoittaa totuuden 😑❓

Käyttäjä Milla20 kirjoittanut 04.04.2016 klo 10:43

Niin... Outoa tuollainen kyllä. Nainen tässä tapauksessa selvästi manipuloi miehesi näennäisellä empatialla. Ihmisiä tuntuu olevan niin helppo manipuloida rakkaudella ja läheisyydellä koukuttaen. Rakkaushan on sitä kemian molekyylejä aivoissa joka sekoittaa pään. Minä rakastan miestäni vaikka olemme olleet kuitenkin muutaman vuoden yhdessä ja meillä pikkulapsia ja olemme naimisissa. Jos toisessa ihmisessä näkee virheitä niin ei parane vaihtamalla, ne virheet voivat tulla toisella kumppanilla moninkertaisena tai tulla tilalle uusia virheitä, mitä ei loppupeleissä ole valmis kuitenkaan hyväksymään. Niistä voi jutella avoimesti kumppanin kanssa. Itse ainakin olen avoin ja rehellinen ollut miehelleni. Minun mustasukkaisuuteni kuulemma viestii minun miehelleni vain sitä että olen itse pettänyt? 😀 Vai onkohan todellisuus toinen? Noh, itse olen päivät pitkät kotona ja välillä tuntuu kävelyllekin meneminen tylsältä, vaikken mikään lihava ole. Tykkään vain puuhailla kotona ja tykkään ajatella ja miettiä asioita. Varmaan liiankin paljon. Välillä kun mietin että pitäisi töihinkin joskus mennä kun lapset ovat hoitoikäisiä, niin on sellainen tuskastuttava olo, vaikka tykkään tehdä töitä. Minulle muutos on ollut aina jotenkin vaikeaa. Minun pappani joka oli paras ystäväni ja joka kuoli muutama vuosi sitten - en ole vieläkään toipunut menetyksestäni. Oli minun elämäni ainoa oikea ystävä, joka ei ajatellut minusta pahaa.

Käyttäjä Kaye kirjoittanut 10.04.2016 klo 08:19

Olen koittanut olla luottavainen miestäni kohtaan ☹️ Otin taas puheeksi pelkoni toisesta naisesta ja mies suuttui minun vihjailustani että hänellä olisi jotain tekeillä kaverinsa kanssa ☹️ Kuulemma minun mustasukkaisuuteni ja vihjailuni huonontaa välejämme entisestään.. Annoin asian olla. Viikonloppuna vietettiin ihanat treffit ja meillä oli kavereita kylässä ja kaikki näytti hyvältä ja rakautta ilmassa meidän välillämme. Mies lähti sitten näiden kavereiden kanssa jatkoille ja minä jäin lapsen kanssa kotiin. Ihmetys heräsi kun mies tulee kotiin 6.10 aamulla. Kysyin missä oli ollut ja sanoi olleensa yökerhossa sulkemiseen asti ja yöbussilla ei aikaisemmin päässyt. Annoin asian olla ja kävin takaisin nukkumaan. Herättyäni siivoilin tapani mukaan, mutta jotain outoa oli... Villapaita joka miehellä oli päällään lähtiessään ei ollut kotona. Mieheltä myös löytyi taksikuitit klo 2 ja 5.50 aikoihin (ei siis tullut yöbussilla kuten sanoi). Kaiken huippu on se että miehellä on vieraat kotiavaimet taskussaan 😐 Mitenköhän se tämän selittää? Oliko niin kamalaa tulla oman vaimon luokse kotiin että piti mennä toisen kainaloon? 😭 Minä jo luulin asioiden olevan paremmin edes pienesti 😭
Kaikki tämä vaikuttaa jo syntymättömään lapseeni ja joudun ylimääräiseen kontrolliin kun ei ole stressin takia kasvanut riittävästi 😭
Pitäisikö tässä vaan olla niin kun ei tietäisi ja keskittyä korjaamaan välejä kun mies kieltää kaiken ja ärsyyntyy jos otan asian puheeksi? Minun pitäisi kuulemma olla onnellinen ja ajatella lapsia mutta miten olla kun perhe on minulle kaikki kaikessa ja rakastan mieatäni niin paljon että sattuu ☹️ Juuri nyt en tiedä mitä tehdä 😭

Käyttäjä Milla20 kirjoittanut 10.04.2016 klo 10:29

Niinkuin jo aikaisemmin kirjoitin: kannattaa varautua nyt pahimpaan, koska nuo viestittelyt eivät kuulostaneet viattomilta. Olen vähän sitä mieltä että muutokseen tarvitaan se toinenkin osapuoli. Miehesi ei ole valmis tunnustamaan mitään, eikä valmis omalta puolelta uhrautumaan mihinkään. Silloin en näkisi kuin yhden vaihtoehdon. Kokeileppa ottaaa nyt etäisyyttä mieheesi ja lähde jonkun sukulaisesi esimerkiksi vanhempiesi luo? Katsot että mitä sinun miehesi siitä sanoo. Jos ei tunnusta mitään ja kadu mitään tekoaan, niin ei tuollaisessa oikein voi jatkaakaan. Nimittäin avoimuus puuttuu ja valehdellaan päin naamaa. Silloin ei oikein voi enää tehdä mitään, eikä kumpikaan osapuoli voi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Olen ollut kaikkein surullisin tästä sinun tekstistäsi... Ei mistään toisesta tekstistä täällä ole tullut näin paha mieli, vaikka olen täällä ollut jo monia vuosia ja lukenut monenlaista. Nyt sinun täytyy ajatella lastesi ja itsesi parasta. Menet nyt heti johinkin stressivapaaseen ympäristöön. Lastesi vuoksi.

Käyttäjä Theofano kirjoittanut 10.04.2016 klo 11:08

Kysy siltä naispuoliselta ystävältä, jos miehesi kerran leikkii simpukkaa. Jos miehesi juttelee facebookissa naisen kanssa, ei varmaan liene kovin vaikeaa selvittää naisen tunnusta ja ottaa yhteyttä. Toki on mahdollisuus, että nainen valehtelee, mutta hei, JOS nainen sanoisi, että suhde on, sitten jää kaksi vaihtoehtoa:

1. Suhde todella on ja miehesi pettää
2. Nainen valehtelee, jolloin mikä ystävä se sellainen on? Jos miehesi jatkaa ystävyyttä tällöin ilman mitään kupruja, se on kyllä aika nihkeää. Minä ottaisin järkyttävät pultit, jos joku miespuolisista ystävistäni valehtelisi miehelleni, että meillä on suhde ja kyseinen ystävä lentäisi saman tien romukoppaan.

Toki nainen voi vakuuttaa, että mitään ei ole. Sitten ei auta kuin odotella ja kerätä todistusaineistoa. Taksikuitit ovat kyllä outoja. Jos kysyt ja mies hermostuu ja alkaa esim. syyttää sinua kyttäämisestä, kieltäydy ehdottomasti siirtämästä keskustelua sinun potentiaaliseen syyllisyyteesi. Siitä voidaan keskustella, mutta jos haluat selityksen kuitteihin, sitten on tultava selitys kuitteihin. "Ei kuulu sinulle" on myös mahdollinen vastaus, josta täytyy sitten tehdä omat päätelmänsä.

Se on totta, että jos mies on alkanut käyttäytyä tavoin, jotka ovat hänelle epätavanomaisia, se on yleensä merkki ainakin jostain.

Loppuviimeksi sinun on kuitenkin vastattava omasta elämästäsi ja päätöksistäsi. Miehesi joko pettää tai ei. Jos tilanne ei parane vaan jatkuu, sinun on tehtävä päätöksiä ja katsottava, jaksatko sitä. Miestäsi ei voi hallita etkä omistaa, voit vaikuttaa ainoastaan siihen, mitä itse teet.

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 10.04.2016 klo 13:15

Kaye kirjoitti 10.4.2016 8:19

Olen koittanut olla luottavainen miestäni kohtaan ☹️ Otin taas puheeksi pelkoni toisesta naisesta ja mies suuttui minun vihjailustani että hänellä olisi jotain tekeillä kaverinsa kanssa ☹️ Kuulemma minun mustasukkaisuuteni ja vihjailuni huonontaa välejämme entisestään.. Annoin asian olla. Viikonloppuna vietettiin ihanat treffit ja meillä oli kavereita kylässä ja kaikki näytti hyvältä ja rakautta ilmassa meidän välillämme. Mies lähti sitten näiden kavereiden kanssa jatkoille ja minä jäin lapsen kanssa kotiin. Ihmetys heräsi kun mies tulee kotiin 6.10 aamulla. Kysyin missä oli ollut ja sanoi olleensa yökerhossa sulkemiseen asti ja yöbussilla ei aikaisemmin päässyt. Annoin asian olla ja kävin takaisin nukkumaan. Herättyäni siivoilin tapani mukaan, mutta jotain outoa oli... Villapaita joka miehellä oli päällään lähtiessään ei ollut kotona. Mieheltä myös löytyi taksikuitit klo 2 ja 5.50 aikoihin (ei siis tullut yöbussilla kuten sanoi). Kaiken huippu on se että miehellä on vieraat kotiavaimet taskussaan 😐 Mitenköhän se tämän selittää? Oliko niin kamalaa tulla oman vaimon luokse kotiin että piti mennä toisen kainaloon? 😭 Minä jo luulin asioiden olevan paremmin edes pienesti 😭
Kaikki tämä vaikuttaa jo syntymättömään lapseeni ja joudun ylimääräiseen kontrolliin kun ei ole stressin takia kasvanut riittävästi 😭
Pitäisikö tässä vaan olla niin kun ei tietäisi ja keskittyä korjaamaan välejä kun mies kieltää kaiken ja ärsyyntyy jos otan asian puheeksi? Minun pitäisi kuulemma olla onnellinen ja ajatella lapsia mutta miten olla kun perhe on minulle kaikki kaikessa ja rakastan mieatäni niin paljon että sattuu ☹️ Juuri nyt en tiedä mitä tehdä 😭

Hei kirjoitit että joudut ylimääräiseen kontrolliin stressin takia. Neuvolassa? Nyt olis hyvä kertoa ellet jo ole kertonut neuvolassa tilanteestasi. Tarvitset varmasti ammattiauttajan apua. Stressi on tosi ilkeä kokea. Itse olen myös herkästi stressaantuva ja pahimmillaan "pääsin" tiputukseen. Stressi aiheuttaa niin monenlaisia ongelmia. Toivon että puhut luottamuksella asiasta, parisuhdeongelmasta ja teet sitten päätöksiä kuunnellen auttajiasi esim. neuvolassa. Et ole yksin
☺️❤️☺️

Käyttäjä mariella kirjoittanut 10.04.2016 klo 14:13

Hei Kaye 🙂🌻
Juuri tuollaista kissa/hiirileikkiä se oli meilläkin ennen tunnustusta. Jälkikäteen mies sanoi, että, miksen pysäyttänyt häntä aikaisemmin. Oli unohtanut sen, miten monta kertaa otin uskottomuuden puheeksi ja aina hän kielsi vierittäen syyn minun harteille: minä olin kuulemma sairaalloisen mustasukkainen.
Hänen lääkärinsä oli sanonut, että mies eli tuolloin ns.putkessa, jossa sulki ympäröivän todellisuuden kokonaan pois. Siitä tosiaan kertoo se, ettei muista edes kaikkea, miten epäilin hänen rehellisyyttään ☹️
Lääkäri oli myös todennut, että mikäli pysähdystä ei olisi tullut, olisi voinut tapahtua jotain vielä pahempaa 😐
Kyllä se oli rankka kokemus, kun totuus tuli esille mutta samalla vapauttava. Luulin jo tosissani, että minun mielenterveyteni on järkkymässä. Toki se järkkyi myös paljastumisen jälkeen ja aloitin terapian: ensin yksityisellä ja myöhemmin sairaalapsykiatrilla. Jatkan vielä käyntejä harvakseltaan, jotta saisin voimia päätöksentekoon. Tunteet miestä kohtaan kuolivat täysin. En siis tunne mitään häntä kohtaan, niin surulliselta kuin se kuulostaakin.
Ensin lähennyimme, kun puhuimme asiasta ja noin vuoden verran tätä kesti. Nyt tilalle on tullut välinpitämättömyys. Ihmiset tekevät elämässään virheitä mutta pahimpana tässä koen sen valehtelun, koska se jatkui koko sen ajan, mitä minulle on kerrottu suhteen kestäneen. Toki se onkin heidän totuutensa; suhde on voinut olla pidempikin.
Älä anna kohdella itseäsi väärin, vaan pyri selvittämään se, valehteleeko miehesi 😑❓
Sen lisäksi voisit keskustella tilanteestanne neuvolassa. Sinä tarvitset tukea itsellesi raskaassa tilanteessa.
Oli lopputulos mikä tahansa, toivon paljon voimia sinulle ☺️❤️

Käyttäjä Kaye kirjoittanut 10.04.2016 klo 14:58

En ole neuvolassa ottanut puheeksi. Mies on ollut käynnillä mukana ja uudelleen synnyttäjällä ei niin montaa käyntiä ole tarjolla. Olen tosiaan menossa ylimääräiseen ultraan kohdun pienuuden takia ja se huolestuttaa ☹️ Varasin itse mielenterveys puolelle ajan keskustelua ja ajatusten purkamista varten mutta se on vasta toukokuussa..

Tänään tuli sitten se kauan pelätty tunnustus kun otin ylimääräiset kotiavaimet puheeksi 😭 Selvisi myös että sekä miehellä että tällä naisella on tunteita toisiaan kohtaan 😭 Mies ei itse oikein tiedä mitä haluaisi; haluaisiko mennä vai jäädä ☹️ Minä haluaisin kaikesta huolimatta miehen jäävän mutta nyt on olo vain tyhjä..

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 10.04.2016 klo 15:24

Kaye kirjoitti 10.4.2016 14:58

Hei, kerroit teillä olevan yksi pieni ihana lapsi ja odotat toista. Et ole ensisynnyttäjä. Ymmärsinkö oikein? 😐

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 10.04.2016 klo 19:47

Kaye kirjoitti 10.4.2016 14:58

En ole neuvolassa ottanut puheeksi. Mies on ollut käynnillä mukana ja uudelleen synnyttäjällä ei niin montaa käyntiä ole tarjolla. Olen tosiaan menossa ylimääräiseen ultraan kohdun pienuuden takia ja se huolestuttaa ☹️ Varasin itse mielenterveys puolelle ajan keskustelua ja ajatusten purkamista varten mutta se on vasta toukokuussa..

Tänään tuli sitten se kauan pelätty tunnustus kun otin ylimääräiset kotiavaimet puheeksi 😭 Selvisi myös että sekä miehellä että tällä naisella on tunteita toisiaan kohtaan 😭 Mies ei itse oikein tiedä mitä haluaisi; haluaisiko mennä vai jäädä ☹️ Minä haluaisin kaikesta huolimatta miehen jäävän mutta nyt on olo vain tyhjä..

Olen pahoillani.
Asia ei ole enää sinun käsissäsi, mies lähtee, jos on lähteäkseen. Miehellä on tunteita nyt toista naista kohtaan myös. Sanon myös, koska hän ei pystynyt sinulle asiaa heti myöntämään. Katson sen osoituksena tunteita sinunkin kohtaan.

Erittäin hankalassa tilanteessahan tämä tapahtui. Sinulla on lapsi ja odotat toista ja lasten isä kulkee pää pilvissä toisen naisen vuoksi. Sanot, että haluaisit miehen jäävän. Useimmilla tämä on ensireaktio. Sitä takertuu kiinni, koska oman elämän peruspilari ovat romahtamassa. Mutta jää mies tai lähtee, suhteenne on muuttunut, helppoa ei tule olemaan kummassakaan tilanteessa ja sinä olet vielä raskaana ja nyt jo stressi tuonut siihen ongelmaa ja muuta problematiikkaa. Puhut ehdottomasti asiasta neuvomassa. Voit vaikka soittaa sinne, vaikkei vastaanottoaikaa ole tiedossa. Olisi myös hyvä saada mies sinne mukaa