Hei.
Meillä kanssa tilanne jossa mieheni uskottumuus paljastui noin 2 kuukautta sitten. Yhdessä ollaan ja ulkopuolista apua on mieheni suostunut hakemaan. Siitä on ollut meille apua.
Eikö miehesi tosiaankaan voisi harkita joko pari- tai yksilöterapiaa jossa saisi ajatuksiaan selvennettyä...
Ellei niin puhukaa kaksin, puhukaa paljon. Näin meillä on tehty myös.

Lukisiko miehesi kirjoja? Omani tuntui saavan apua esim Särkynyt sydän kirjasta.

Olis ehkä helpompaa tää, jos miehesi uskois jotenkin Jumalaan. Hän vois vain "uskoa tekonsa anteeks" ja pyytää voimaa "parannuksen tekoon".

Mutta kun ei ole, niin... Mitä jos yrittäisit puhua hänelle enemmän ja koko ajan ja selkeästi sitä, kuinka tärkeä hän on sulle ja pienille lapsillesi jo sen kautta, että tukee sua jo pelkällä olemassaolollaan ja jaksat paremmin. Mitä jos kerrot hänelle, että teki kyllä kipeää, kun hän petti, mutta tekee vielä paljon enemmän, jos hän lähtee. Jos hän ei pysty ihan heti olemaan samalla tavalla sun kanssas kuin ennen, niin kai hän voi saada "aikalisää", opetella pikkuhiljaa katsomaan sinua ja olemaan sinun kanssasi... Sä tavallaan siedät sen, että hän on enemmän omissa oloissaan kun on sun kanssasi, ja käytökselläsi ja suhtautumisellasi vain kannustat vaikka pieniinkin muutoksiin.

Hänen kai täytyy omaksua se tosiasia, ettei hän ole täydellinen ja antaa itselleen anteeksi. Jos hän ei voita olotilaansa ja pahaa käsitystään itsestään, niin se tekee hänelle pahaa koko jatkoelämäänsä ajatellen. Sua hän voi välttyä näkemästä, muttei voi paeta itseään. Hänen täytyy voittaa tää!

Kiitos teille molemmille!

mies ei tosiaankaan mene tepariaan, pitää sitä huuhaana enkä saa häntä sen positiivisesta vaikutuksesta vakuutettua.

Minä olen suhteessamme se joka puhuu, hän ei paljoa haluaisi puhua koko asiasta eli puhuminen varsinaisesti pettämisestä ei nyt auta. olen kyllä sanonut hänelle että itse olen valmis (ja olen ihan oikeasti) unohtamaan kaiken ja pystyn olemaan asiasta puhumatta, koska se ei enää paranna minun oloani, haluan unohtaa koko jutun ja keskittyä meihin. Olen pyytänyt häneltä samaa mutta hän sanoo että häpeä ja syyllisyys on niin valtava tunne hänelle ettei hän voi jatkaa.

Tänään hän jopa sanoin ettei enää edes rakasta minua, mutta tuota en oikeasti usko, hänellä on nyt niin suuri syyllisyys itseään kohtaan että se rakkauden tunne jää sinne taaemmas tai sitten se on hänele pako keino.

olen tänään itkenyt enemmän kuin pettämisen paljastuttua, olo on ihan hirveä, en haluaisi luopua miehestä joka on niin ihana ja rakastettava. mutta keinot alkaa olla tosi vähissä...

ehdotin hänelle että pidetään viikko pari taukoa, ei erota, vaan että hänellä olisi aikaa miettiä asioita rauhassa ja antaisin hänen olla. Tämä onnistuisi hyvin kun hän on aina viikot reissuhommissa, joten olen siihen niin tottunut ettei hän ole edes aina läsnä... hän jäi miettimään asiaa...

tänää kävi ilmi et mies haluaakin olla vapaa eli kyse olikin siis siitä et hän haluaa olla sinkku. viikon päästä hän menee reppuhommii hesan nurkille ja siellä on paljon kavereita jotka ovat sinkkuja, joten tämä tuli selväksi. hän ei edes halunnu yrittää selvitä koska se ei ollut hänen todellinen syynsä, hän vaan haluaa olla sinkku.

siitä sitten vaan, ei kiitos enää minulle

Hei!
Oli ihan pakko laittaa viestiä, koska olen ollut itsekin vastaavassa tilanteessa.Mies petti ja sanoi ettei ITSE pääse tilanteesta yli. Satutti minua liikaa eikä pystynyt elämään enää kanssani, vaikka väitti rakastavansa minua...niin juuri..väitti. Itse en usko, että jos toista rakastaa yli kaiken (niin no sillon ei pitäisi edes pettää), on valmis luopumaan tästä ihmisestä. Varsinkin jos toinen pystyy antamaan anteeksi. Varmasti pettäminen tulee olemaan aina ajatuksissa, mutta ei ero ole minun mielestä vaihtoehto jos oikeasti rakastaa. Sillon tekee kaikkensa hyvittääkseen tekonsa. IHAN kaikkensa ja jaksaa setviä tilannetta.En siis usko tuohon marttyyri-ajatteluun...Luulen että toinen on pettämisen jälkeen vain tajunnut ettei enää halua panostaa suhteeseen..ja tuolla lailla helposti saa "livahdettua" tilanteesta, selittelemättä sen enempää miksimilloinmissä petti.
En halua yleistää mutta jotenkin rupesi hälytyskellot soimaan kun lion juttusi.

Mutta toivottavasti te saatte asianne kuntoon pienen mietintätauon jälkeen.🙂👍

viestimme meni sitten hieman ristiin...olen pahoillani ettei juttu onnistunutkaan..voimahali!

voi voi, en tiedä enää mistään mitään. Nyt on miehen kanssa sovittu kuukauden aikalisästä ja sitten katotaan uusiksi. Mies sanoin etteihän sitä tiedä miten ne tunteet tässä ajassa muuttuu.

onko muilla ollut samanlaista tilannetta ja onko sitten jatkettu yhdessä vai erottu???

Hei city! Minulla (valitettavasti) on ollut ja on jollain tavalla edelleen pelottavasti samantuntuinen tilanne, josta tänne olen jo aiemmin kirjoitellutkin. En tosin voi kertoa, miten tilanne päättyi, kun tämä tuntuu vain jatkuvan ☹️ Entinen avopuolisoni petti minua, ja pettämisen paljastuttua koko olonsa erittäin ahdistuneeksi ja halusi "mietintäaikaa", kun ei tiedä mitä haluaa. Mietintäaika saman katon alla vaihtui sitten asumuseroksi, mikä sitten edelleen muutaman viikon päästä muuttui oikeaksi eroksi, kun mies ei kestänyt sitä, että kyselin, onko jo päätöksensä tehnyt (meillä ei missään vaiheessa ole tullut tilannetta, että MINÄ voisin tehdä päätöksen suhteen jatkumisesta HÄNEN pettämisensä jälkeen...). Itse hajosin totaalisesti toisen päätöksen odottamiseen, joten jollain tasolla ero helpotti hieman.

Nyt olemme olleet erossa muutaman viikon, itse olen koettanut olla ottamatta yhteyttä, eksä sitä vastoin on soitellut lähes päivittäin ja juuri viime viikonlopun vietimme yhdessä (erittäin tyhmää tässä tilanteessa, tiedän ☹️ ).

Eksäni (koetan harjoitella tämän termin käyttämistä...) mukaan syy tähän tilanteeseen on, että hän ei tiedä, pystyykö hän olemaan parisuhteessa (minun tai jonkun muun kanssa), ja hän haluaa selvittää, mitä elämältään haluaa. Hän on edelleen yhteydessä naiseen, jonka kanssa hän minua petti, sekä lisäksi pitää yhteyttä minuun, ja haluaa, että meillä säilyy ystävyys / erityinen yhteys. Vaikuttaa tosin enemmän siltä, että yhteys & ystävyys sopii siloin, kun HÄN sitä haluaa.

Eksäni on kuitenkin mielestäni pelailustaan (minun & toisen naisen kanssa. ja TIEDÄN, että on erittäin tyhmää, että annan pelin itseni kanssa jatkua) huolimatta oikeasti ajatellut, tosin koko prosessi on vielä alussa. Hän ei halua antaa minulle mitään toivoa, eikä halua minua roikottaakaan, mutta ikävä kyllä annan sen tapahtua, sillä vastaan hänelle, juttelen hänen kanssaan ja suostun jopa tapaamisiin - tämä kaikki siinä toivossa, että hän pystyy käymään prosessin läpi ja hänestä "tulee parempi ihminen tämän eron jälkeen" (kuten hän itse sanoi, että niin tulee käymään. Sitä tosin en tiedä, että jos itse olen vielä "ovi raollaan", haluaako hän muuttuneena miehenä koettaa kanssani uudestaan vai onko hänellä kuitenkin ajatus etsiä jotain "parempaa" (vaikka hän koko ajan vakuuttaa, että minua parempaa ei ole).

En kadehdi city sinua yhtään, jos tilanteesi pääsee tällaiseen. Tiedän itse olevani heikko luonne, liian kiltti ja uskon liian hyvää ihmisistä, enkä haluaisi uskoa mitään "pahaa" eksäsätäni, vaikka hän on minua pettänytkin. Haluaisin luottaa siihen, mitä hän sanoo, ja olla myös hänen tukenaan. Koska joko hän on
a) "pikkulapsi" joka ei oikeasti tiedä mitä haluaa, joka koettelee "äitinsä" rajoja ja sitä, hylkääkö äiti hänet, ja joka "kapinoituaan" tulee järkiinsä (ainakin sen verran, että hänen sanomisiinsa voi luottaa). Tämä sen takia, että hän on ollut erittäin iloinen siitä, että "jos hän tekee virheen (=alkaa suhteen toisen/toisten naisten kanssa), en naura hänelle, jos hän virheen jälkeen tuleekin pyytämään uutta mahdollisuutta
b) manipuloiva, pelaava (mahdollisesti narsisti), joka tietää tasan tarkkaan mistä naruista vedellen saa minut roikkumaan niin kauan ja olemaan hänen käytettävissään, kunnes hän joko on tämän toisen naisen kanssa niin pitkällä suhteessa, että voi heittää minut pois tai löytää vielä sen "paremman".

Hyvä kysymys toki on, että miksi ihmeessä kummassakaan tapauksessa itse annan roikottamisen tapahtua, miksi en tee "oikeata" eroa... Mutta työstän asiaa, ja toivottavasti kuukausien kuluttua olen jollain tasolla vahvempi (tällä hetkellä päivät, jolloin hän ei ota yhteyttä, ovat minulle kidutusta, tunnen, että hän ei sitten oikeatsi välitäkään, vaikka niin sanookin).

Pahoittelen, että tungin ketjuusi tällaisella purkauksella, joka ei varmaankaan suoraan auta omaa tilannettasi, se vain vaikutti ainakin jollain tasolla samankaltaiselta kuin omani - ehkä tilanteemme jollain tavalla voivat tukea toisiaan.

Hei,

Lukiessani näitä viestejä huomaan, että miehillä on asiat hyvin. Ihminen pyrkii toimimaan mukavuudenhaluisesti, eikä halua mukavuudestaan luopua. Naiset, jotka ymmärtävät tällaistä "lasta" sallivat tuon mukavan elämän jatkua. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että joissain tilanteissa on vain valittava alkaako rakentaa omaa elämäänsä eteenpäin vai roikkuu tunnesiteessä tallaiseen lapseen.

Ja suoraan sanottuna olisi kyllä tosi kumma (näiden täällä olleiden viestien valossa), mikäli Nyytin pelaaja koskaan olisi luotettava - jonkin aikaa varmasti kyllä, kun kyllästyy kotihommiin huushollissaan (ai niin, nythän hänellä on kaksi naista, jotka huolehtivat...), mutta sitten taas mentäisiin, kun kaivataan vipinää ja kylästyttää.

Miettikää minkä arvoisia olette ja onko se rakkaus todellakin niin suuri, että kannattaa olla kynnysmatto. Voisiko elämä tarjota jotakin muutakin. Itse uskon (voin tosiaankin olla täysin väärässä), että tietyntyyppiset miehet yksinkertaisesti vain kyllästyvät kaiken anteeksiantaviin, perässään ruikuttaviin naisiin. On kovin turvallista pelailla tällaisen naisen kanssa, koska sehän on valmis ottamaan takaisin ehdoilla millä hyvänsä. Nyytti, näe arvosi - ei elämäsi saa olla siitä miehestä kiinni! Kyllä sinulla oli mielestäni monta kertaa mahdollisuus viheltää peli kokonaan poikki ja asettaa ne rajat. Sen sijaan alistuit toimimaan miehesi tahdon mukaan, et uskaltanut ottaa riskiä hänen menettämisestään ja nyt kuitenkin tilanne on tämä. Jämäkkyys alussa olisi oman näkemykseni mukaan kannattanut.

Voimia teille nähdä oman itsenne arvo! 🙂🌻

Hankalaa on täälläkin! Yritän miettiä mikä tämän homman nimi on, olenko sekaantunut ihan sekopäähän ja miksi en pääse irti. Tunteet heilahtaa ääripäästä ääripäähän.
Mies valehtelee menemisistään, vaikken ole saanut kiinni vielä pettämisestä niin miksi valehtelee olevansa jossain muualla kuin on?
Pyysi aikalisää kun aloin tosissaan keskustelemaan suhteen tilasta ja selittelyn mausta. Kuitenkin soittaa jatkuvasti, eikä edes halua pysyä poissa. Välillä väittää haluavansa itsenäistyä, taas hetken päästä haluaa vakituisen parisuhteen jossa ihan asutaan yhdessä. Luottamus on tipotiessään.
Puoli vuotta tunnettu toisemme ja nyt olen jo niin kiinni etten irti pääse.
Itseänihän minä vain kidutan ja loukkaan jos jatkan.
Haluaisin lopettaa suhteen, mutten uskalla, kun odotan että hän muuttuu. Tai minä muutun etten enää välitä mitä hän tekee.

Odotat, että mies muuttuu...HERÄÄ!🙂🌻

Kummallista on tämä, että kun kirjoitin tuon edellisen jutun niin kohta saankin tietää että mies onkin pettänyt, kertoi ihan kaiken ja sanoi että syy on minussa. olen kuulemma sitä sun tätä. Ja kaikista "ihaninta" hän pyytää asumaan nyt luokseen! Hohoijaa.
Nolo tilanne. Tosi nolo tilanne.
Miten sanoa aikuiselle miehelle että eihän tämä ole enää tervettä touhua.
Olen ollut vaikeissa miessuhteissa läpi elämän. Alkoholia, väkivaltaa, raiskausta- anteeksipyytämistä, rakkautta ja hurmiota. Kaikkea sekaisin. Sairastuin vaikeaan masennukseen, persoonani vääristyi jo lapsena. Pitkään olin yksin ja yritin toipua ja parantua. Tässä tulos: yhä uudestaan yritän mennä kiduttajan luo.
Mutta huomatkaa yksi juttu: peräännyin! Yes!
Ja muistakaa muutkin se pieni armollinen seikka: ei mikään hetkessä muutu, pienin askelin, ihan pienin askelin. Älä moiti itseäs jos et heti ole "terve". Älä tuomitse itseäs äläkä muita jos vieläkin lankeat ansaan. Anna anteeksi. Anna anteeksi itsellesi.
En tiedä mitä odottaan minua, mutta rukoilen Jumalaa auttamaan meitä molempia, ei ole terve toinen eikä toinen.

Huh miltä tuntuu lukea näitä juttuja; ensi kertaa koen etten ole ainut! puolitoista (itse asiassa kesällä kaksi vuotta) vuotta sitten mieheni petti minua työkaverisa kanssa...olivat kai "yhessä". Kun vihdoin kertoi tämän minun melkein jo hajottua epäilyksiini, niin sanoi katuvansa niin niin paljon. varmasti katuikin, ja varmasti tuntui pahemmalta kuin mikään. Annoin anteeksi, sain päättämisaikaa mitä tehdä, mutta viikon päästä mieheni ei kestänytkään enää odotella joten halusi asioiden selviytyvän nyt heti. Päätimme jatkaa yhdessä.

Kuukauden kuluttua asia nostettiin taas pöydälle koska puhuin avoimesti luottamuspulastani. Mieheni oli sitä mieltä että minä ITSE päätän luotanko vai enkö, hänellä ei ole mitään tekemistä asian onnistumisen kanssa! 😮 lopulta päätimme erota. Asuntoa ei hänelle meinannut löytyä...reilu puoli vuotta meni erossa yhdessäasuen. Kesän korvalla hän vihdoinkin sanoi että olisi tässä uudelleen yritämässä kanssani, että minua hän rakastaa ja niin edelleen. Oih, olin onnesta soikeana! Kolme kuukautta meni hyvin, sitten alkoi hänen ahdistuksensa. Sanoin että aikaa on annettu niin h****tisti että nyt on aika päättää, mä en odota enää varttiakaan toisen jahkailuja. Hän ei kokenut voivansa antaa minulle mitä ansaitsin ja tarvitsin, ja hänen tarvitsisi etsiä itseään ja suuntia. Niin erosimme.

Nyt mennyt noin neljä kuukautta. Olen kasvanut sisälläni niin paljon, itsetunnon rippeet ovat paisuneet kuin pavut. ☺️ Eksäni tuntuu pitävän yhteyttä silloin hänestä tuntuu; itsehän kuulemma soitan useimmiten väärään aikaan. Hänkin sanoi että haluaisi eniten maailmassa että "erityinen yhteytemme" säilyy.. jepjep.
Vasta nyt 6 vuoden jälkeen tunnen vapaasti vihan tunteita ja tajuan etten ole luottanut viimeiseen kolmeen vuoteen. Tämä tunne on vapauttava.

city; näen siis niin paljon samaa tilanteissamme. Aika on raskasta, eikä mikään oma päätös tunnu pitävän. Ei uskalla päästää kokonaan irti, koska pelkää menettävänsä mahdollisuuden "ehkä_joskus_muuttuneeseen_mieheen"... lopulta itse väsyy tuohon totaalisesti. Joku näitä tämän tyyppisiä miehiä ja ehkä meitä naisiakin yhdistää...😐

Jatulille sata peukkua 🙂👍 ja iso kannustushali!☺️

Kiitoksia teille rehellisistä kokemuksen vaihdoista, on tosi tärkeää tällähetkellä näistä kirjoitella. Puhuminen onkin sitten toinen juttu.
Itse en enää tiedä mitä uskoa ja mitä ei. Siis tunteissani. Välillä poden hirveää syyllistyyttä, kun muistan kuinka olin ilkeä ja sanoin rumasti hänelle, että tunnen melkein osasyyllisyyttä siihen että hän iski kapakasta humalaisen naisen jonka luokse meni vain seksin takia. Tässä on kaikista rumin juttu tämä, joka minua pelottaa ja inhottaa ja jotenkin sairaasti vissiin kiinnostaa kun edes tätä mietin, että mies menee noinvain pelkän uhman ja jonkin näyttämisen halussako iskemään naisen.
En halua enää hänen kanssaan jatkaa. Se on selvä, mutta hän soittelee ja yrittää vielä pysyä ystävänä tai kaverina. Tajusin että minua manipuloidaan takaisin. Ja minulla on huoli hänestä, kun hän on näitä ihmisiä jotka uhkailevat itsemurhalla.
Onhan minulla vielä tunteita, ei ne hyvät hetket ole mihinkään kadonneet, mutta en näe mitään tulevaisuutta hänen kanssaan, koska pelkään häntä. pelkään sitä patoutunutta vihaa joka hänessä on hänen oman menneisyytensä takia, kun hän itse on joutunut väärinkäytösten uhriksi. Eikä hän suostu menemään terapiaan.
No, mielikuvitus tekee tepposia kun lehdistä lukee näitä tappojuttuja.
Paras vain hissukseen yrittää ottaa etäisyyttä ihan rauhassa.