Hei,

Kerron nyt oman tarinani, sillä tuntuu etten pääse ajatuksissani eteenpäin.
Erosimme kuukausi sitten avopuolisoni kanssa minusta riippumattomista syistä. Olimme seurustelleet vajaa 2v, joista asuimme yhdessä vuoden verran. Olemme molemmat 25-vuotiaita. Miehellä taustalla suuri trauma liittyen ensimmäiseen seurustelusuhteeseensa, mutta kertoi päässeensä siitä yli.

Tässä ensin hieman taustaa:
Olimme suunnitelleet suurempaan asuntoon muuttoa, sillä asuimme minun luonani, jossa tilat eivät riittäneet kahdelle. Asuntoa haettiin huhtikuun alkupuolella ja samaan aikaan suunnittelimme tulevaa kesää ja yhteistä lomaa. Avopuolisoni oli myös maalis-huhtikuun vaihteessa kosinut minua humalapäissään, ja myöhemmin puhunut vitsillä kosivansa minua lomamatkallamme. Yhteinen arki sujui ja hellyyttä osoitettiin puolin sekä toisin. Myös intohimoa oli.

Kaikki kuitenkin muuttui Pääsiäisen jälkeen, kun mies eräänä iltana pienen riidan yhteydessä ilmoitti olevansa onneton. Kysyi tuolloin miten voisi olla parempi poikaystävä ja ilmoitti halunsa korjata tilanteen.
Oli puhunut oudosta olostaan jo tammikuussa, ja halusi tuolloin mennä psykologille. Ei kuitenkaan mennyt. Sama toistui maaliskuussa, kun työpaikalla olivat yt:t – mies kertoi olevansa onneton. Tuolloin sanoi ettei olo johdu minusta mitenkään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Ja siltä kaikki vaikuttikin.

Nyt kuitenkin pääsiäisen jälkeen mies ei enää tiennyt mitä halusi, sanoi, että tunteet ovat kadonneet. Korosti, että ei vain minua, mutta myös kaikkea muutakin kohtaan. Olo oli kuulemma masentunut. Mies varasikin lääkärin ja pian oli jo psykologilla puhumassa.

Psykologi totesi, että lievää masennusta saattaa olla ja kenties suuri trauma menneisyydestä nosti päätään. Aikaa kului ja asian kanssa väännettiin lähes päivittäin. Mies halusi erota, ettei satuttaisi jahkailuillaan minua. Kuitenkin ääni kellossa muuttui usein jo samana iltana ja ei enää tiennytkään mitä haluaa.

Vapun jälkeen asiat muuttuivat, kun vaistoni käski tutkia miehen puhelimen. Puhelimesta löytyi viestejä miehen uudelta tuttavalta ja alastonkuva. Mies vannoi ettei mitään ollut tapahtunut, vaan naiselle oli pelkästään helppo puhua. Myönsi kuitenkin, että pientä ”henkistä ihastumista” saattoi olla ilmassa. Tuolloin mies oli jo lähtemässä, mutta yhtäkkiä alkoikin itkeä ja pyysi saada uuden mahdollisuuden. Ymmärsi mitä oli menettämässä ja pyysi anteeksi. Hoki, että haluaa vain minut. Laittoi tuolloin viestin naiselle, ettei halua olla tekemisissä ja poisti puhelinnumeron.

Kaksi päivää menikin kuin vastarakastuneilla konsanaan. Kun otin puheeksi miehen olon, mies ahdistui taas ja vaipui ”masennukseen”. Tästä alkoi alamäki. Lopulta noin kaksi viikkoa sopimisesta mies päätti, että haluaa olla nyt yksin. Oli tuohon mennessä käynyt kaksi kertaa lääkärillä ja psykologilla. Kaverit olivat myös hämmentäneet soppaa ja mies sanoi ettei tiennyt, mitkä olivat enää hänen omia ajatuksiaan. Kaverit olivat sanoneet, että kannattaa erota. Ja niin mies tekikin.

Erossa hän kertoi, että tekee tämän minun vuokseni, jotta voi tarjota minulle joku päivä sen, mitä ansaitsen. Käski olla ajattelematta tätä loppuna, sillä hän ei itse uskaltanut tehdä niin. Kertoi välittävänsä kauheasti ja antoi vielä pusun ennen lähtöään. Seuraavana päivänä mies laittoi viestin, että on paha olla ja itkettää. Kysyi voidaanko soittaa. Juttelimme sinä iltana tovin puhelimessa ja sovimme, että näämme seuraavalla viikolla. Mies majoittautui kaverinsa nurkkiin.

Kun tapaaminen koitti, mies oli kylmä. Ei ollenkaan sama henkilö, jonka tunsin. Sanoi ettei voi olla kuin kaveri, ja ettei ole tulossa takaisin. Tuli tapaamiseen ottamaan minulta luulot pois. Pyysi etten ottaisi yhteyttä, sillä häntä ahdistaa se.
Kahden viikon päästä tapaamisesta mies tuli hakemaan loput tavaransa ja sama laulu jatkui ”kasvettiin erilleen. Mun pitää olla nyt yksin, oppii tuntee itseni”.
Kysyin, että missä kohtaa kasvettiin erilleen, silloin kun puhu kosimisesta tai suunnitteli yhteistä asuntoa.. Mies ei vastannut. Kysyin ovatko kaverit vaikuttaneet häneen. Hän ei kieltänyt asiaa.

Nyt, kun erosta on reilu kuukausi. En ole kuullut miehestä mitään. Tiedän, että hän juhlii juhlimasta päästyään, lisännyt facebookissa uusia tyttöjä vajaa 20 kpl kuukauden aikana ja selkeästi ei paljoa taakseen katso. On hommannut oman vuokra-asunnon, johon pian muuttaa. Tasapainottelee töiden ja juhlimisen kanssa. Nauttii elämästään.

Itse olen edelleen kuin puulla päähän lyöty. Miten kaikki muuttui yhtäkkiä? Miksi hän päätti lähteä? Miksi hän ei sure, vaan bilettää minkä ehtii? Tiedän, että meillä on ollut suuria tunteita suhteen aikana, niinkin suuria, että mies vitsillä puhui kosimisesta ja kännissä niin tekikin. Mies suunnitteli tulevaa, mutta elimme myös päivä kerrallaan. Tuon kriisin aikana ennen eroa, mies hoki ettei halua menettää minua, ja vaikka sanoi ettei tunne minua kohtaan mitään, uskoi, että kuitenkin rakastaa. Itse en henkilökohtaisesti usko, että tunteet ovat kadonneet. Kenties arki tullut kuvioihin ja mies ei ole tunnistanut rakastumisen huuman muuttumista rakkaudeksi, sillä ei ole aiemmin seurustellut kuin max vuoden. Tyttöystäviä hänellä on kyllä ollut. Liekö sitten tuo ihastuminen sekoittanut hänen päätään, en tiedä? Mutta kovasti osasi kertoa, että on ollut onneton olo jo pidempään ja todnäk johtuu minusta(??). Hyvin on sen vain piilottanut, mikäli tuo totta on… Vaikka kyllä siitä tammikuussa jo mainitsikin, muttei antanut sen näkyä arjessa eikä suhteessa.

Mitä mieltä te olette? Tiedän etten saisi ripustautua enää häneen, mutta edelleen pidän yllä toivoa, että mies palaisi. Vaikka sisimmässäni kai tiedän, ettei niin tule tapahtumaan. Ikävä on suuri ja hämmennys sanoinkuvaamattoman valtava.