Mies muuttui yhtäkkiä ja lähti: harkittu päätös vai ei?
Hei,
Kerron nyt oman tarinani, sillä tuntuu etten pääse ajatuksissani eteenpäin.
Erosimme kuukausi sitten avopuolisoni kanssa minusta riippumattomista syistä. Olimme seurustelleet vajaa 2v, joista asuimme yhdessä vuoden verran. Olemme molemmat 25-vuotiaita. Miehellä taustalla suuri trauma liittyen ensimmäiseen seurustelusuhteeseensa, mutta kertoi päässeensä siitä yli.
Tässä ensin hieman taustaa:
Olimme suunnitelleet suurempaan asuntoon muuttoa, sillä asuimme minun luonani, jossa tilat eivät riittäneet kahdelle. Asuntoa haettiin huhtikuun alkupuolella ja samaan aikaan suunnittelimme tulevaa kesää ja yhteistä lomaa. Avopuolisoni oli myös maalis-huhtikuun vaihteessa kosinut minua humalapäissään, ja myöhemmin puhunut vitsillä kosivansa minua lomamatkallamme. Yhteinen arki sujui ja hellyyttä osoitettiin puolin sekä toisin. Myös intohimoa oli.
Kaikki kuitenkin muuttui Pääsiäisen jälkeen, kun mies eräänä iltana pienen riidan yhteydessä ilmoitti olevansa onneton. Kysyi tuolloin miten voisi olla parempi poikaystävä ja ilmoitti halunsa korjata tilanteen.
Oli puhunut oudosta olostaan jo tammikuussa, ja halusi tuolloin mennä psykologille. Ei kuitenkaan mennyt. Sama toistui maaliskuussa, kun työpaikalla olivat yt:t – mies kertoi olevansa onneton. Tuolloin sanoi ettei olo johdu minusta mitenkään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Ja siltä kaikki vaikuttikin.
Nyt kuitenkin pääsiäisen jälkeen mies ei enää tiennyt mitä halusi, sanoi, että tunteet ovat kadonneet. Korosti, että ei vain minua, mutta myös kaikkea muutakin kohtaan. Olo oli kuulemma masentunut. Mies varasikin lääkärin ja pian oli jo psykologilla puhumassa.
Psykologi totesi, että lievää masennusta saattaa olla ja kenties suuri trauma menneisyydestä nosti päätään. Aikaa kului ja asian kanssa väännettiin lähes päivittäin. Mies halusi erota, ettei satuttaisi jahkailuillaan minua. Kuitenkin ääni kellossa muuttui usein jo samana iltana ja ei enää tiennytkään mitä haluaa.
Vapun jälkeen asiat muuttuivat, kun vaistoni käski tutkia miehen puhelimen. Puhelimesta löytyi viestejä miehen uudelta tuttavalta ja alastonkuva. Mies vannoi ettei mitään ollut tapahtunut, vaan naiselle oli pelkästään helppo puhua. Myönsi kuitenkin, että pientä ”henkistä ihastumista” saattoi olla ilmassa. Tuolloin mies oli jo lähtemässä, mutta yhtäkkiä alkoikin itkeä ja pyysi saada uuden mahdollisuuden. Ymmärsi mitä oli menettämässä ja pyysi anteeksi. Hoki, että haluaa vain minut. Laittoi tuolloin viestin naiselle, ettei halua olla tekemisissä ja poisti puhelinnumeron.
Kaksi päivää menikin kuin vastarakastuneilla konsanaan. Kun otin puheeksi miehen olon, mies ahdistui taas ja vaipui ”masennukseen”. Tästä alkoi alamäki. Lopulta noin kaksi viikkoa sopimisesta mies päätti, että haluaa olla nyt yksin. Oli tuohon mennessä käynyt kaksi kertaa lääkärillä ja psykologilla. Kaverit olivat myös hämmentäneet soppaa ja mies sanoi ettei tiennyt, mitkä olivat enää hänen omia ajatuksiaan. Kaverit olivat sanoneet, että kannattaa erota. Ja niin mies tekikin.
Erossa hän kertoi, että tekee tämän minun vuokseni, jotta voi tarjota minulle joku päivä sen, mitä ansaitsen. Käski olla ajattelematta tätä loppuna, sillä hän ei itse uskaltanut tehdä niin. Kertoi välittävänsä kauheasti ja antoi vielä pusun ennen lähtöään. Seuraavana päivänä mies laittoi viestin, että on paha olla ja itkettää. Kysyi voidaanko soittaa. Juttelimme sinä iltana tovin puhelimessa ja sovimme, että näämme seuraavalla viikolla. Mies majoittautui kaverinsa nurkkiin.
Kun tapaaminen koitti, mies oli kylmä. Ei ollenkaan sama henkilö, jonka tunsin. Sanoi ettei voi olla kuin kaveri, ja ettei ole tulossa takaisin. Tuli tapaamiseen ottamaan minulta luulot pois. Pyysi etten ottaisi yhteyttä, sillä häntä ahdistaa se.
Kahden viikon päästä tapaamisesta mies tuli hakemaan loput tavaransa ja sama laulu jatkui ”kasvettiin erilleen. Mun pitää olla nyt yksin, oppii tuntee itseni”.
Kysyin, että missä kohtaa kasvettiin erilleen, silloin kun puhu kosimisesta tai suunnitteli yhteistä asuntoa.. Mies ei vastannut. Kysyin ovatko kaverit vaikuttaneet häneen. Hän ei kieltänyt asiaa.
Nyt, kun erosta on reilu kuukausi. En ole kuullut miehestä mitään. Tiedän, että hän juhlii juhlimasta päästyään, lisännyt facebookissa uusia tyttöjä vajaa 20 kpl kuukauden aikana ja selkeästi ei paljoa taakseen katso. On hommannut oman vuokra-asunnon, johon pian muuttaa. Tasapainottelee töiden ja juhlimisen kanssa. Nauttii elämästään.
Itse olen edelleen kuin puulla päähän lyöty. Miten kaikki muuttui yhtäkkiä? Miksi hän päätti lähteä? Miksi hän ei sure, vaan bilettää minkä ehtii? Tiedän, että meillä on ollut suuria tunteita suhteen aikana, niinkin suuria, että mies vitsillä puhui kosimisesta ja kännissä niin tekikin. Mies suunnitteli tulevaa, mutta elimme myös päivä kerrallaan. Tuon kriisin aikana ennen eroa, mies hoki ettei halua menettää minua, ja vaikka sanoi ettei tunne minua kohtaan mitään, uskoi, että kuitenkin rakastaa. Itse en henkilökohtaisesti usko, että tunteet ovat kadonneet. Kenties arki tullut kuvioihin ja mies ei ole tunnistanut rakastumisen huuman muuttumista rakkaudeksi, sillä ei ole aiemmin seurustellut kuin max vuoden. Tyttöystäviä hänellä on kyllä ollut. Liekö sitten tuo ihastuminen sekoittanut hänen päätään, en tiedä? Mutta kovasti osasi kertoa, että on ollut onneton olo jo pidempään ja todnäk johtuu minusta(??). Hyvin on sen vain piilottanut, mikäli tuo totta on… Vaikka kyllä siitä tammikuussa jo mainitsikin, muttei antanut sen näkyä arjessa eikä suhteessa.
Mitä mieltä te olette? Tiedän etten saisi ripustautua enää häneen, mutta edelleen pidän yllä toivoa, että mies palaisi. Vaikka sisimmässäni kai tiedän, ettei niin tule tapahtumaan. Ikävä on suuri ja hämmennys sanoinkuvaamattoman valtava.
Hei Hukassa89,
Voin kuvitella hämmennyksesi. Ensin puhutaan syvästä sitoutumisesta (tosin humalassa), koit suhteenne hyväksi ja toimivaksi. Sitten jotakin muuttui. Kirjoittamasi perusteella miehelläsi on ollut suuri trauma ensimmäiseen parisuhteeseen liittyen ja mahdollisesti tämä nosti päätään kevään aikana jostakin syystä. Olisiko mahdollisuus parisuhteenne syventämiseen aiheuttanut miehelläsi pohdinnan ensimmäisestä parisuhteesta ja siihen liittyvistä asioista..? Trauma ei näyttäisi olevan hänellä käsitellyn kirjoittamasi perusteella.
Ihastuminen toiseen ihmiseen parisuhteen aikana on mielestäni keino paeta jotakin. Ehkä sitä traumaa, sitoumista, jotakin asiaa itsessä. Tämä on vain arvailua, mutta mahdollisuus siitä, että suhteenne voisi siirtyä toiselle tasolle (mahdolllinen naimisiinmeno) sai miehessäsi mahdollisesti aikaan jonkinlaisen kriisin, joka mahdollisesti liittyi hänen menneisyyteensä. Tämä nyt on tällaista "keittiöpsykologisointia", mutta kirjoituksesi perusteella veikkaisin näin. Ihastuminen toiseen naiseen on ollut pakotietä tästä tilanteesta. Kirjoitat myös, että hän bilettää ja lisäilee eri naisia fb-kavereikseen. Mielestäni tämäkin tukee näkemystä siitä, että hän ei ole täysin sinut menneisyytensä kanssa ja pakonomaisesti yrittää paeta niitä asioita, jotka aiheuttavat traumoja. Pitkistä parisuhteista hänellä ei ole vielä kokemusta, joten voisiko sitoutuminen aiheuttaa hänessä pelkoa jostakin?
Ihmiset käsittelevät eroa hyvin eri tavoin, toinen bilettää, yksi puhuu ja toinen harrastaa liikuntaa. Biletyskuvien perusteella en lähtisi arvioimaan hänen "selviytymistään" erosta. Se mitkä syyt ovat hänet ajaneet ratkaisuunsa, ovat vain hänellä tiedossa. Sinä et kuitenkaan ole syy hänen onnettomuuteensa. Jokainen on oman onnensa seppä eikä vastuuta omasta tyytymättömyydestä ja onnettomuudesta voi sälyttää muiden harteille.
Tiedän hyvin mitä on toivoa parisuhteen toista osapuolta takaisin tämän lähdettyä. Toivosta ja tästä henkilöstä irti päästäminen on vaikeinta mitä olen joutunut elämässäni tekemään, mutta myös tärkeintä. Sinä olisit ollut valmis selvittämään asiat ja olemaan hänen tukenaan, mutta tosiasia on, että hän ei ollut tähän halukas. Näin ollen sinulle parasta on siirtyä eteenpäin. Ehkä miehesi voisi jossakin vaiheessa olla valmis parisuhteeseen kanssasi, ehkä ei. Mutta sinun kannaltasi ei ole hyväksi, että jäät tätä odottamaan. Olet vielä nuori ja elämässä on kaikkea edessäsi, vaikka ikävä miestäsi kohtaan on tällä hetkellä kova. Tiedän mitä ikävä ja kaipaus ovat ja niiden kanssa eläminen on täyttä tuskaa, kun itse on aivan rikki toisen päätöksen vuoksi. Mutta usko myös se, että elämä kantaa ja sillä on sinulle paljon hyvää tarjottavaa. Miehelläsi on oma tiensä kuljettavana, sinulla omasi. Ehkä päädytte vielä yhteen, mutta kuten kirjoitin aikaisemmin, älä kuitenkaan jää tähän ajatukseen kiinnii vaan katso eteenpäin. Vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta ja mahdottomalta. Tsemppiä sinulle ja hyvää kesän jatkoa!
🙂👍
Hei,
(Unohdin tunnukseni, joten täytyi luoda uusi. Olen siis viestiketjun aloittaja.)
Kiitos kauniista sanoista ja tsempistä!🙂 Uskon myös, että osin miehen lähtö saattoi johtua käsittelemättömistä asioista menneisyydessä ja kenties menetyksen pelosta, kun suhde alkoi muuttua vakavammaksi. Sitoutumiskammollakin tosin saattoi olla osuutta asiaan ja juuri tuolla suhteen arkistumisella. Mene ja tiedä..
En ollut ajatellutkaan tuota ihastumista siltä kannalta, että mies yritti paeta asioita. Mutta nyt, kun toit sen esiin, kuulostaa kyllä sekin loogiselta. Lisäksi tuo tyttöjen keräily fb:ssä saattaa hyvinkin olla juuri sitä itsensä pakenemista ja ns. pinnallisen ja hetkellisen onnen tunteen etsimistä. Kyseessä siis henkilö, joka tarvitsee ympärilleen paljon ihmisiä ja säpinää, mutta nyt ilmeisesti ei omat läheiset ja ystävät ole siihen riittäneet...
Mies oli ennen eroa erään "miettimis-viikonlopun" aikana kasannut liudan "ongelmia" meidän suhteesta. Nämä ongelmat olivat mielestäni aivan mitättömän pieniä ja korjattavissa olevia, esimerkiksi se, että katsoimme hänen mielestään liikaa televisiota iltaisin ja etten ollut päivittänyt fb-statukseksi olevani parisuhteessa...
Aloin myös eron myötä käymään psykologilla selvittelemässä omaa päätäni ja psykologi sanoi, että miehen keksimät syyt olivat etsimällä etsittyjä ja pääosin mies yritti itselleen etsiä syitä, kuinka päästä hyvästä suhteesta pois. Haki ns. oikeutusta teoilleen.
Mutta nämähän ovat vain spekulaatiota asioista, joihin niin kovasti haluaisin vastauksia. Tosiasia vaan on, että tuskin tulen koskaan saamaan minkäänlaista syytä suhteemme päättymiselle. Siinä taas yksi syy, minkä takia kirjoitin tänne. Tunteet menevät edelleen vuoristorataa ja usein huomaan syyttäväni itseäni suhteen päättymisestä ja olen ollut lähellä jo laittaa miehelle viestiä. Vielä en sitä ole tehnyt, vaan edelleen toivon, että se päivä tulisi, kun mies huomaisi mitä on menettänyt...
En tiedä kuinka paljon tällaisia ns. salamaeroja tapahtuu, mutta on vain niin kovin outoa, että hetki sitten elämä oli ihanaa ja suunnittelimme yhdessä tulevaa ja sitten yhtäkkiä kaikki vaan muuttui.☹️ olen kahlannut vanhoja viestiketjujakin läpi, joita miehen kanssa lähettelimme toisillemme, eikä mistään näkynyt, että miestä olisi ahdistanut - päinvastoin. Toivon todella, etten ole pitkään elänyt valheessa ja kuvitellut kaiken olevan hyvin.
Hei!
Kuulostaapa tutulta tuo "ongelmien" kasailu. Myös omalla kohdallani, kun kysyin syytä pettämiseen, entinen mieheni alkoi kertoa erinäisiä syitä siihen miksi liittomme korjaaminen ei enää houkuttanut. Olin "itsekäs", vuorokausirytmit liian erilaisia ynnä muuta yhtä tyhjänpäiväistä. Asioita, joille olisi hyvin voinut tehdä jotain, jos vain olisi aukaissut suunsa ja puhunut asioista. Ei parisuhteen tulevaisuudesta voi tehdä mitään johtopäätöksiä sen perusteella kuinka paljon televisiota katsotaan tai onko joku päivittänyt jotakin fb:n. Olen tismalleen samaa mieltä psykologisi kanssa, nuo ovat tekosyitä, joilla entinen miehesi etsii oikeutusta teolleen. Aikuisen ihmisen pitäisi puhua niistä asioista, jotka harmittavat häntä. Esim. kertoa sinulle, että miksi häntä harmittaa se, ettet ole vaihtanut parisuhdestatustasi. Puhuminen on vaikea laji, tiedän sen myös omasta kokemuksesta. Mutta jos tietyt asiat alkavat olla niin isoja, että harkitsee parisuhteen päättämistä niiden vuoksi, silloin niistä tulisi puhua.
Koska entinen miehesi on antanut sinulle tuollaisia syitä, voisi arvata, ettei hän välttämättä itsekään ole täysin tietoinen siitä miksi halusi parisuhteenne päättyvän. Syyt ovat niin keksittyjä. Näin ollen et myöskään sinä tule koskaan saamaan täysin kaikenkattavaa tietoa ja syytä siihen miksi näin kävi. Joskus elämämme ihmisten kanssa, jotka eivät ole olleeet luottamuksen tai rakkauden arvoisia tai heillä ei ole ollut kykyä olla pitkässä parisuhteessa. Nämä ovat varmaan niitä elämän opetuksia, itse olen ainakin kantapään kautta joutunut tämän oppimaan. Joka tapauksessa, älä syytä itseäsi turhaan. Parisuhde on kahden kauppa ja se vaatii molempien halun ja sitoutumisen. Kukaan ei ole täydellinen, mutta puhumalla useimmat asiat ratkeavat ja selviävät ja niiden eteen tehdään töitä ja myös kompromisseja. Entinen miehesi ei näyttänyt olevan valmis siihen samaan mitä sinä, joten toivon kovasti, että pääsisit pikkuhiljaa kääntämään katseesi muihin asioihin elämässä.
Tuntuu tutulta tuo vanhojen viestien lukeminen. Itsekin tein sitä ja ihmettelin mitä oikein oli tapahtunut. Vain vähän aikaa ennen eroilmoitusta sain kauniita viestejä, jotka olivat minun mielestäni täynnä rakkautta. Mutta jälleen kerran palaamme samaan lopputulokseen. Vastauksia ei aina saa, koska ne eivät välttämättä ole toisenkaan osapuolen tiedossa. Tämän ymmärtäminen ja hyväksyminen auttaa eteenpäin, ainakin itsellä kävi niin. Ajan myötä pystyt näkemään asiat eri lailla kuin nyt, usko vain siihen. Tunteiden vuoristorata päättyy varmasti.
Hei ja kiitos taas vastauksestasi. 🙂 On helpottavaa tietää, että muutkin ovat selvinneet vastaavista tilanteista, sillä tällä hetkellä edelleen jokainen päivä tuntuu taistelulta. Tätä en kyllä soisi koettaviksi edes vihamiehelleni...
Saanko Hanne4 kysyä, kuulitko koskaan entisestä miehestäsi eron jälkeen mitään?
Osoittiko mies kertaakaan katumusta teoilleen? Tietenkään ei voi yleistää ja tämä varmasti niin tapauskohtaisia, mutta edelleen yritän etsiä vaan sitä toivon siementä edes jostain. Vaikka tosiasiassa se pitäisikin tukahduttaa. Miehen lähtöi tuntui vaan niin kovin impulsiiviselta ja hän koki ahdistusta siitä, ettei osannut tehdä päätöstä haluaako olla suhteessa kanssani vai ei, kun kaverit (ja mahdollinen ihastus) painostivat häntä olemaan omillaan. Tietenkin, vaikka mies itse päätöksensä varmasti loppupeleissä teki, tiedän hänen kokeneen painostusta asiaan. Ja siksi toivo on kova, että se katumus sieltä vielä tulisi...
Exäni on tällä hetkellä matkalla kavereidensa kanssa ja jatkuvasti sieltä laittelevat kuvia sosiaaliseen mediaan, elämä hymyilee ja kaikki on niin hienoa. Ja varmasti onkin, olisi minustakin kiva matkustella ystävien kanssa ja päästä pois kaikesta ahdistavasta.
Jotenkin vaan uskon, ja toivon, että kun miehellä paluu arkeen koittaa, joutuu hän käsittelemään eron ja siitä aiheutuvat tunteet. Ja tottakai naiivina kuvittelen, että vielä routa porsaan kotiin ajaa, vaikka järki sanoo, ettei niin tapahdu ja jos tapahtuisi, ei se enää tulevaisuudessa toimisi. Meillä oli vain niin hieno suhde ja vaikka itsellänikin kokemusta seurustelusta ennen miestä, väitän etten koskaan ole ollut yhtä onnellinen kuin hänen kanssaan ja en ollut aiemmin kokenut vastaavanlaista rakkautta. Ja nyt kun siitä rakkaudesta pitäisi päästää irti, tuntuu se niin kovin vaikealta. Suurin ongelma kenties siinä on asian hyväksyminen: mies ei enää halua olla kanssani...
Aurinkoista lauantaita!
Lähes neljä kuukautta sitten en olisi voinut kuvitella, että olen tässä tilanteessa missä nyt olen. Olin pettynyt, äärimmäisen surullinen, epätoivoinen, ahdistunut. Kysymykset kuten miksi näin piti tapahtua pyörivät jatkuvasti mielessä. Mutta tänä päivänä olen enemmän kuin tyytyväinen omaan elämääni. En kaipaa entistä miestäni enää takaisin, koska en koe hänen olevan minun arvoiseni ihminen enkä koe meillä olevan mitään yhteistä. Myös sinä Hukassa89 päädyt samankaltaiseen tilanteeseen kuin minä, uskon vahvasti tähän. Tiedän hyvin mitä toivon kipinä on, siitä ei pääse eroon kovinkaan helposti. Mutta toivottavasti uskot, kun sanon, että sinun kannaltasi on ehdottomasti parasta, että siirrät katsettasi toiseen suuntaan. Ei menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen. Tunteita ei voi väkisin pakottaa "pois päältä". Eroon liittyvät tunteet ja ajatukset on vaan käytävä läpi enkä itsekään ole tässä ajassa täysin toipunut erosta ja siihen liittyneistä asioista. Mutta koko ajan parempaan päin olen mennyt ja näin tulee sinullekin tapahtumaan, kunhat et jää roikkumana menneisyyteen.
Yritimme entisen mieheni kanssa olla ensin ystäviä, mutta tämä ei entisen mieheni tekemien loukkausten vuoksi ollut millään tavalla mahdollista. Ymmärrän sen nyt enemmän kuin hyvin. Kun toinen pettää luottamuksen ja osoittaa minua kohtaan välinpitämättömyyttä, ei ystävyyttä voi ajatellakaan. Näin ollen hän ei ole enää elämässäni millään tavalla. Olen poistanut hänet fb-kavereistani ja suosittelisin sinullekin entisen miehesi poistamista fb-kavereistasi+muusta sosiaalisesta mediasta, joissa voit nähdä hänen kuulumisiaan. Hänen päivityksensä sosiaalisessa mediassa selkeästi aiheuttavat sinulle pahaa mieltä ja tämä ei ole sinulle hyväksi. Itse en halua tietää tippaakaan mitä entiselle miehelleni kuuluu, koska jokainen tippakin tietoa hänestä aiheuttaa pahaa mieltä. Näin ollen on parasta, että en tiedäkään mitään hänestä. Joten mieti tuottaako entisen miehesi kuulumisten seurailu enemmän hyvää vai pahaa ja tee sen perusteella ratkaisusi.
Toivo on pirullinen kumppani erotilanteessa. Toivoa on kuitenkin hyvä olla tulevaisuutta kohtaan, jossa odottaa paljon hyviä asioita. Elin vajaat kolme kuukautta siinä toivossa, että entinen mieheni ymmärtäisi virheensä suuruuden, kunnes tajusin ettei hän koskaan tule virhettään myöntämään ja palaa luokseni. Kaikkien loukkausten jälkeen aloin myös itse ymmärtämään, että hän ei ole minun arvoiseni. Entinen mieheni kyllä kerran sanoi katuvansa pettämistään, koska se satuttaa minua. No, hänellä kyllä oli puolentoista vuoden aikana aika kauan aikaa lopettaa tuo minun satuttamiseni, joten hänen sanansa katumuksesta ovat kyllä minulle aika tyhjiä. Ehkä hän katuu oikeasti, ehkä ei. Sillä ei kuitenkaan ole minulle enää merkitystä. Jälleen kerran Hukassa89, usko pois, jossain vaiheessa myöskään sinulle ei ole väliä mitä entinen miehesi on ajatellut tai pohtinut ja minkä syiden vuoksi hän on parisuhteenne jättänyt. Sinulla on varmasti monia hienoja ihmisiä ja asioita elämässäsi, keskity nyt niihin, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. Kyllä tästä selvitään 🙂
Hei 🌻🙂🌻
Ajattelin kirjoitella ajatuksiani, vaikka tilanteeni on hieman erilainen. Mies ei petettyään halunnutkaan lähteä pois yhteisestä kodistamme. Elämme nyt sellaista rinnakkaiselämää, jossa pinnan alla vielä kuohuu mutta joka näennäisesti on rauhallista elämää.
Kuitenkin; minäkin uskon siihen, että pettäjällä/ lähtijällä on oma henkilökohtainen kriisi, jota hän yrittää tuollaisilla teoilla ratkaista.
Ehkä se on myös kapinaa ( elämätöntä murrosikää), jossa itsenäistymisen kohteeksi tulee oma kumppani.
Nämä asiat ovat vaikeita ymmärtää. Se, että itse olettaa suhteen olevan kunnossa ei ehkä ole puolison mielipide siitä. Jos näin on olisi reilua kertoa se, mikä mättää, eikä lähteä tai pettää yllättäen.
Meillä ei miehellä ollut esittää mitään järkiperäistä syytä teolleen. Hän sanoo vain jotenkin ensin masentuneensa ja senjälkeen kuvioon tuli tuo tuttavanainen, joka sai aikaan sen, että miehen elämään tuli vauhtia. Nainen on miestäni vanhempi, joten uskon tässä olevan myös ikäkriisiin viittaavia asioita. Naisen rinnalla hän ei vaikuttanut "vanhalta", kuten minun rinnallani ovat useat asian ääneenkin todenneet.
Vauhti pysähtyi sitten siihen, kun suhde tuli tietooni. Parin kuukauden masennus, itseinho- ja viha olivat miehen päällimmäiset tunteet tuolloin.
Mutta: sitä olen tässä miettinyt, että vaikka kykenisin antamaan tapahtumat anteeksi miehelleni, palautuuko täysi luottamus koskaan??? Vai onko niin, että olen ollutkin liian luottavainen ja sinisilmäinen suhteessani aviomieheeni?
Oletteko te pohtineet tätä asiaa jossain vaiheessa kriisejänne?
Haluaisin niin uskoa siihen, että elämä kantaa ja samaa toivoa teillekin mutta pieni epävarmuus kuitenkin asian suhteen kalvaa sisimpääni 😞
Hei taas!
Hienoa kuulla, että Hanne4, olet tällä hetkellä tyytyväinen elämääsi! Tuota minäkin niin toivon ja odotan sitä päivää, kun ei tarvitsisi itkeä tai ikävöidä hullun lailla.
Myös minä poistin vastikään exäni fb-kavereistani, mutta koska olen ilmeisen heikko, käyn silti seuraamassa mitä hänelle kuuluu. Hetkellisesti koen jopa olevani häntä lähellä, mutta sitten taas huomaan useiden tyttöjen tykänneen hänen kuvistaan/kommentoineen niitä ja vaivun jälleen pahaan oloon. Tiedän etten voi häntä omistaa ja hän ei ole minulle enää mitenkään tilivelvollinen, mutta kauhulla odotan päivää kun kuulen, että hän seurustelee. Ymmärtääkseni siis ei ole tuon aiemman ihastuksensa kanssa liiemmin tekemisissä, sillä muuten tuskin hamstraisi tyttöjä fb-kavereikseen.
Itse päätin myös etten ala exäni kaveriksi. Tunteita on liikaa ja hän sitten sanoi, että parempi ettei olla ollenkaan tekemisissä, jos en kaveruuteen pysty... Tottahan se on ja itsehän niin myös sanoin, mutta silti olisin uskonut ettei hän laittaisi kaikkea yhteydenpitoa jäihin kaiken sen jälkeen mitä meillä on ollut. Vaikka kaksi vuotta on lyhyt aika, niin kummallakin ollut todella voimakkaat tunteet ja sen vuoksi tuntuu niin kylmältä yhtäkkiä pyyhkiä toinen elämästään. Myös itse syyllistyn tähän, mutta vain suojellakseni itseäni. Toivon silti, että vielä kuulisin hänestä joku päivä. Vielä maaliskuussa hän kertoi minun olevan hänen elämänsä tärkein ihminen ja rakastavansa enemmän kuin mitään ja nyt olen vain ilmaa...
Ymmärrän siis paremmin kuin hyvin sinunkin päätöksen olla olematta exäsi ystävä. Minulla takani myös aiempi 7vuoden suhde, jossa klassisesti kasvettiin erilleen. Tämän eksän kanssa oli helppoa jatkaa ystävyyttä, sillä suhteen päättymiseen ei liittynyt draamaa ja päätös tuli yhteisymmärryksessä.
Toivo on tosiaan pirullinen kumppani ja huomaan edelleen kuvittelevani tilanteita, joissa exä tulisi takaisin ja pyytäisi anteeksi. Tiedän sen olevan naiivia ja yritän sysätä nämä ajatukset pois. Mutta sisimmässäni silti minulla on vahva tunne siitä, että hän on minulle "se oikea". Olen aina pitänyt itseäni jalat maassa olevana henkilönä ja ajatellut asiat realistisesti, jotenkin tuo henkilö on tällä hetkellä historiaa ja tilalle on tullut epätoivoinen roikkuja. Välillä oksetan jopa itseänikin. 😀
Mariella, kuulostaa tutulta tuo miehen onneton olo ja tuen hakeminen muualta kuin omalta kumppanilta... En jotenkaan voi uskoa oman exäni olleen onneton suhteessa minun kanssani, vaan uskon hänellä olleen ongelmia itsensä kanssa, jotka oli helppo kohdistaa suhteeseen ja minuun. Syyllistä pahaan oloon on helpompi etsiä kumppanista kuin itsestään. Uskon exäni vältelleen itseään ja omia ajatuksiaan. Useamman kuukauden ennen eroa hän meni kuin hullu, yövuoron jälkeen muutaman tunnin yöunilla kuntosalille, salilta kavereille, kavereilta lenkille, sitten ajanviettoa kanssani. Jos hän joutui olla yksin vapaapäivänä useamman tunnin, oli hän todella ahdistunut. Kanssani vietetyt vapaapäivät taas olivat eri luokkaa ja iltaisin mentiin nukkumaan hymyissä suin, ei ahdistuneena. Nyt myös eron jälkeen hän ei ole pysähtynyt ja uskon (ja toivon) hänen torjuvan eroon liittyviä ikäviä asioita toiminnallaan, sillä muutama pvä eron jälkeen pyysi etten ottaisi yhteyttä, sillä se AHDISTAA ja kaveritkin olivat kehoittaneet olemaan ilman yhteydenpitoa, sillä olivat nähneet kuinka paha olo miehellä siitä tuli...
Taisin hieman karata aiheesta, mutta exällenikin tuli valtava syyllisyys sen jälkeen, kun sain hänet kiinni toisen kanssa viestittelystä. Varmasti hän oli itsekin hieman häkeltynyt siitä, että joku osoitti vahvaa kiinnostusta ja kenties syyllisyydentunto ja epävarmuus omista tunteistaan minua kohtaan lisääntyi. Häkeltävää kenties myös siksi, että hyvässä suhteessa meneekin ihastumaan yllättäen toiseen. Kun hän jäi kiinni ja minä tenttasin ja tenttasin, syyllisyys ja epävarmuus varmasti kasvoi niin suureksi ettei hän enää nähnyt muuta pakotietä kuin ero.
Hetken aikaa ennen eroa, olin valmis jatkamaan suhdetta kaikesta huolimatta, olin valmis opettelemaan luottamaan ja tekemään töitä sen eteen, mutta vain koska mies oli aidosti pahoillaan. Itkien pyysi mahdollisuutta, pyysi etten jätä. Tänä päivänä kadun sitä, sillä vain 1,5vkoa tapahtuman jälkeen hän jätti minut. Olen miettinyt, että jos olisin jättänyt hänet, tilanne olisi kenties toinen nyt.
Mutta niin kauan kun molemmilla on halua korjata tilanne, en näe sitä mahdottomana. Meillä mies oli henkisesti uskoton, joka tuntuu (tällä hetkellä) pahemmalta kuin fyysinen uskottomuus. Mutta edelleen olisin hänelle valmis antamaan anteeksi, jos hän katuisi lähtöään ja tekojaan. Vaikka järki sanookin ettei tuollaiseen henkilöön voi enää luottaa ja sama todnäk toistuisi taas vuoden, kahden päästä. Rakkaus on vain niin sokea.☹️
Toivon, että te, Mariella, saatte asianne kuntoon, sillä kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, tätä eron tuskaa en toivo kenellekään. Olet siitä hyvässä tilanteessa, että miehesi näyttää aidosti katuvan tekoaan, joten kenties sai nyt opetuksensa kantapään kautta. 🙂
Moi Hukassaa89
Hienosti olet selvinnyt omilla tolpillasi kuitenkin etteenpäin elämässä, onnittele siitä myös itseäsi. Tuo tilanne on pahimmasta päästä, kun toinen vaan lähtee, eikä kykene itselleenkään selittämään, saati toiselle. Ei kuule omia tunteitaan, ei tunnista niitä, ei pysty pukemaan niitä sanoiksi, muuta kuin tuon ahdistuksen ja pakon olla ilman sinua tai omillaan.
Tulee mieleen, että siellä on taustalla joko tosissaan toinen ihastus ja taju siitä, millaisen ihmisen oikeasti haluaisi puolisokseen tai sitten että hänellä on puhjennut kapinavaihe päälle, siis tiedostamaTON kapina lapsuuden arvomaailmaa ja kotia kohtaan, jonka hän projisoi tiedostamattaan sinuun, varsinkin jos olit teistä se ylivastuullisempi suhteessanne... Minulle kävi niin, eksäni lähti kapakkatuttavuuden mukaan, kertoi tosin avoimesti asioista, mutta tunnistin kapinan merkit sitten puolen vuoden päästä Fisherin "jälleenrakennus" kirjasta. Ne löytyy tuolta jostain meikäläisen kirjoituksista ne merkit, jotka suhteessa näkyy, jos haluat etsiskellä.
Mutta tsemppaan sinua kääntämään syyn etsimisen itsestäsi siihen, että hän teki oman ratkaisunsa eikä kyennyt sitä tarkemmin selittämään. Syy ei ole sinun. Katsele kohti oman elämäsi sellaisia asioita, jotka tuovat sinulle voimaa päivittäin. Tapaa ihmisiä, joiden seurassa viihdyt, lähde liikkeelle älä jää yksin ja rakenna omaa elämääsi kohti hyvää itsellisyyttä ja itsesi rakastamista ja hyväksymistä sellaisena kuin olet. Ehkäpä (?) annoit vastuun omasta onnellisuudestasi toisen tai suhteenne kannettavaksi, kuten minulle ja niin monelle muulle on käynyt, vaan tästä kasvetaan itsellisemmiksi ja opimme pysymään tolopillamme vaikka toinen heiluisi kuin tuulimylly siinä sivulla tai omillaan jossain muualla - se on hänen elämäänsä, ei kuulu einää meille, vaikka välillä haluaisimmekin olla niin kovasti osallisia toisen elämästä. Kaipuu iskee vieläkin joskus vyön alle, mutta pikkuhiljaa se laantuu ja elämä jatkuu.
🙂👍
Hukassaa89 kirjoitti 29.6.2014 10:36
Hei taas!
Toivo on tosiaan pirullinen kumppani ja huomaan edelleen kuvittelevani tilanteita, joissa exä tulisi takaisin ja pyytäisi anteeksi. Tiedän sen olevan naiivia ja yritän sysätä nämä ajatukset pois. Mutta sisimmässäni silti minulla on vahva tunne siitä, että hän on minulle "se oikea". Olen aina pitänyt itseäni jalat maassa olevana henkilönä ja ajatellut asiat realistisesti, jotenkin tuo henkilö on tällä hetkellä historiaa ja tilalle on tullut epätoivoinen roikkuja. Välillä oksetan jopa itseänikin. 😀
Tässä linkki aiempaan kommenttiini:
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?pager_current=52;grp=58;mid=52208
ja tässä ne tiedostamattoman kapinan merkit veivaavassa puolisossa Fisherin mukaan:
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?pager_current=52;grp=58;mid=52208
toivottavasti nämä vähän valaisevat tilannettasi, tai sitten ei, jokainen tilanne on omanlainen
😀
🙂👍
Heippa!
Kiitos viestistäsi ja linkeistä Pöllöhuuhkaja!🙂 Olen miettinyt paljon tuota etten saisi syyttää itseäni kaikesta, mutta väkisin sitä heikkoina hetkinä niin tekee. Tulee mieleen kaikki ongelmat, joita mies kertoi hänen mielestään suhteessa olevan ja syytän itseäni miksen tehnyt mitään aiemmin. Miksen sulkenut televisiota aiemmin iltaisin ja käyttänyt aikaani mieheen? Miksen laittanut facebookkiin, että seurustelen? Mitä oikein pelkäsin? Tiedän, että tämä on tyhmää ja se pitää lopettaa. Ja tiedän myös ettei nuo voineet olla syitä suhteen lopettamiseen. Jos olivat, oli suhteemme huomattavasti heikompi kuin luulin.
Tuo kapinavaihe kuulostaa kyllä sinällään melko tutulta. Mies sanoi monesti ettei halua samanlaista suhdetta kuin vanhemmillaan, jotka katsovat joka päivä televisiota. Väitti myös nähneensä läheltä, mitä tv tekee parisuhteelle. Jos olisin ymmärtänyt asian olleen niin iso ongelma, olisin tietysti tehnyt jotain! Joskus ennen eroa mies heitti ohimennen, että voisi pitää vkon ilman tv:tä. Luulin sitä vitsiksi ja en ottanut tosissaan, sillä en kokenut, että iltaisin keskimäärin 1h-2h television katselua olisi niin väärin. Mitä muuta sitä talvi/kevätaikaan tekee... Ja älkää ymmärtäkö väärin, en luokittele itseäni sohvaperunaksi, mutta arkisin pieni rentoutuminen oli paikallaan...
Mutta kuten sanoit, voihan syynä olla ihastuminen ja sitä myötä ongelmien etsiminen suhteesta keinolla millä hyvänsä. Sillä ilman tv-ongelmaa, mikään ei ollut pielessä... Tai jos oli, niin hän piilotti sen erittäin hyvin.
Tuli mieleen, kun ikävä tänään jotenkin erityisen kova, oletteko laittaneet eron jälkeen miehelle viestiä? Lähinnä puhun nyt ns. kaipausviesteistä. Haluaisin niin kovasti kertoa, kuinka paljon kaipaan, vaikka tiedän, ettei se kannata. Mies mennyt hullun lailla eron jälkeen, joten ikävä tuskin hänelle edes tullut, ja voihan se olla ettei koskaan tulekaan. Viime kerralla, kuukausi sitten, kun nähtiin mies sanoi ettei olla yhteydessä, jos en kaveruutta halua. Tuolloin sanoin, etten todellakaan ryhdy kaveriksi ja sama päätös pitää. Mutta niin paljon toivon häneltä viestiä, puhelua tai mitä tahansa yhteydenottoa. Tyhmää, tiedän.
Tuo Fisherin kirja tulee esiin paikassa jos toisessa, täytyy varmaan metsästää se luettavaksi!
Hei Hukassa
Kuulostaa tosiaan siltä, että toi TV-kinastelu on ihan vaan tekosyy asioille, jotka ovat sisällä ja käsittelemättä. Jos TV:n katselu oli eksällesi hankalaa, niin hänen olisi itse tehtävä omalle katselulleen jotain tai ehdotettava sinulle, että mennään vaikka uimaan tai tekemään yhdessä jotain sen sijaan että katellaan teeveetä. Älä sie syytä itteäsi siitä aläkä muustakaan jos toinen on tehnyt ratkaisuja, jotka eivät rakenna teidän suhdettanne vaan hajottavat sen.
Sun on oikeasti aika alkaa luutimaan tuota itsesyytöstä ja itsesi ehkä tiedostamatontakin ja opittua syyllistämistä huitsinnevadaan elämästäsi ja alat vähitellen oppia itsesi arvostamista ja hyväksymistä ja itsesi rakastamista niin, että eksäsi ei sua enää tunne kun tulee vastaan vuoden päästä. Ja huomaat että elämä kantaa ja ihania ihmisiä tupsahtelee ympärillesi ja vastaan ihan odottamattomasti kunhan vain lähdet liikkeelle suosta ja toisen syytöksistä ja ihan konkreettisesti torppaat ne ajatukset, jotka tunkevat ikävää syliisi. Näihin kaikkiin on Fisherillä konkreettisia itse-tehtäviä ja oivalluksia ja apua siinä prosessissa, mitä tarttee tehdä näissä tilanteissa kun ero tulee.
Hei nokka pystyyn ja hyviä asioita etsimään SINUN omasta elämästäsi 😀
Hanki Fisher käsiisi, sen kanssa pääsee helpommin eteenpäin omalla kipeällä JA VAPAUTTAVALLA kasvun polulla kuin vain itsekseen, yksin tai kavereille purnaamalla, saati että alkaisi eksälleen tilittää.
🙂👍
Hei,
Kiitos jälleen tsempistä! 🙂 Täytyy nyt kyllä etsiä tuo kirja käsiini!
Tiedän, etten saisi tavallaan "elää exän ongelmaa", vaan minun tulisi keskittyä oman elämäni rakentamiseen ja pitää mieli avoinna. Tiedän, että menneisyyteen takertuminen ei vie minnekään, päinvastoin. Mutta miksi se on niin pirun vaikeaa vaan päästä tästä asiasta yli?? Pian on mennyt kaksi kuukautta ja tällä hetkellä tuntuu kuin olisin lähtöpisteessä.
Voi olla, että oloa on pahentanut tieto siitä, että mies on jälleen Suomessa.
Pelkään törmääväni häneen. Pelkään, että näen hänet käsi kädessä jonkun uuden naisen kanssa. Tuo on pahin pelkoni tällä hetkellä.
Olen ollut jotenkin aivan hajalla taas pari päivää. Ahdistus on valtava.
Kävin tänään psykologilla keskustelemassa ja hetkittäin sainkin jo paremman fiiliksen. Minun tulisi vain hokea itselleni, että tämä on vain ja ainoastaan miehen menetys, ei minun. Mutta voi sitä ikävän määrää, joka kummittelee takaraivossa ja niitä kaikkia muistoja, jotka vyöryy päälle aivan hirveällä voimalla. Puhumattakaan kodista, joka ammottaa tällä hetkellä tyhjyyttään...
Jos voisin, kelaisin kolme kuukautta eteenpäin, sillä uskon, että aika on ainoa, joka voi helpottaa.
Olen myös alkanut pohtimaan miehen tapaa käsitellä eroa. Voiko tosiaan olla niin, että ihminen voi vain biletyksellä ja jatkuvalla tekemisellä saada käsiteltyä ikävät tunteet? Vai onko tuo toimintatapa vain asioiden torjumista ja sysäämistä pois mielestä, jossa lopputuloksena on jossain vaiheessa asioiden käsitteleminen?
Mies ei myöskään ole ollut eron jälkeen kuin viikon yksin. Tällöin hän luki pääsykokeisiin ja teki töitä monena päivänä, eli tuskin silloinkaan suonut ajatusta erolle. Tuntuu vaan niin kohtuuttomalta, että minä rämmin tässä suossa ja mies porskuttaa eteenpäin kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Enkä usko hänen käsitelleen eroa suhteen aikana sen kummemmin, sillä kertoi eropäätöksen syntyneen sinä päivänä, kun hän sen minulle sanoi. Toki oli miettinyt kriisin aikanakin eroa, muttei silloin halunnut sitä.
Ystäväni totesi eilen, että ihminen, joka pitää niin suurta meteliä itsestään sosiaalisen median kanavissa kuin exäni, ei voi olla tasapainoinen. Hän ei ole aiemmin niin tehnyt, ja nyt ei mene päivääkään ettei esim. facebookissa tapahtuisi jotain uutta. Tosin olen luvannut nyt itselleni lopettaa exän vakoilemisen ja yritän antaa hänelle niin paljon "tilaa" kuin hän vain ikinä tarvitsee. Toivoa pidän yllä edelleen.. ikävä kyllä.
Hei 🌻🙂🌻
Hukassa89:minusta tuntuu siltä, että sinä käsittelet eroanne oikein mutta ex:säsi ei käsittele sitä lainkaan.
Tuo vauhti hirvittää: mikäli ihminen bailaa, yrittää hoitaa työt jne. saattaa tulla pysähdys tälle elämälle hyvinkin ikävässä muodossa. Ettei vaan kävisi, kuin meillä, että vauhtijaksoa seurasi masennuskausi, kun mies tajusi, mitä kaikkea oli tullut tehtyä riehakkaamman jakson aikana.
Ymmärrän, että sinua pelottaa se, että törmäisitte vahingossa toisiinne.
Sinä tunteellisena ja hän tunteet jäädyttäneenä.
Toivon mukaan näin ei tule käymään.
Toivotan Sinulle kovasti voimia kestää kaikki, mitä ero tuo tullessaan. Tämmöisten asioiden äärellä olemme pieniä, heikkoja ja haavoittuvaisia 😑❓
Hei!
Kiitos mariella tsempistä!🙂 toivon todella, että hänen alamäkensä alkaisi pian. Nyt hänen elämä vaikuttaa olevan yhtä nousukiitoa eromme jälkeen, kun itse puolestani rämmin syvällä.
Eilen kävi se, mitä pelkäsin. Olen töissä keskustassa ja työvuoron päätyttyä suuntasin bussipysäkille. Ajattelin siinä hetken aikaa, että kunpa en törmäisi exään nyt kun hän on taas Suomessa. Saatuani ajatukseni päätökseen huomaan exän kävelevän miespuolisen kaverinsa kanssa minua vastaan. Hän katsoo pitkään, hämmentyy ja huikkaa lopulta ilmeettömästi "moi". Minä yhtä ilmeettömänä vastaan takaisin ja jatkan kävelyä. Kun saavutan pysäkin, katson taakseni ja nään miehen kaverin taputtavan tätä selkään. Tuntui kymmeniltä puukon iskuilta, nähdä niin rakas ihminen ja käyttäytyä kuin hän olisi joku puolituttu. Kaipaan häntä niin kovasti ja haluaisin niin laittaa hänelle viestiä. ☹️ viimeisin yhteydenottoni on reilun kuukauden takaa, päivältä jolloin hän haki tavaransa pois. Silloin vihastuksissani vuodatin itseni fb-viestiin, jossa kysyin miksi hän valehteli, miksi halusi rikkoa mut, kerroin olevani palasina. Viestiin hän ei koskaan vastannut, tosin en olisi itsekään vastannut.
Mutta nyt luulen, että hän joko vihaa minua tai luulee, että minä vihaan häntä, siksi haluaisin niin laittaa viestin, jossa kerron tunteistani.
Tuo mahdollisuus törmätä exään on kuitenkin melko pieni, sillä kaupunki on suuri. Ja silti, huonon tuurin omaavana näin tapahtui. Seuraavan kerran todennäköisesti nään hänet jonkun uuden tytön kanssa...
Tänään sorruin taas vakoilemaan häntä fbssä, ja jälleen oli lisännyt uuden tytön. Miksi hän tekee tuota??? ☹️
Kuule tuo kaikki kuuluu siihen prosessiin joka meissä käynnistyy, kun rakastettu lähtee pois. Yritä keskittyä oman elämäsi hyviin asioihin enemmän kuin haluamaan hänelle pahaa sillä se myrkyttää vain itsesi. Ymmärrän että koet niin, mutta pura se tunteiksi, miltä sinusta tuntuu, ja käsittele tunteistasi, F:n kirja on aika hyvä työkalu siihen myös niinä yksinäisinä hetkinä kun ammattiauttaja ei ole käsilä tai joudut päivästä toiseen painimaan asian kanssa. Se on hyvää itseapua. Omien tunteiden käsittelyä, joista sinä olet itse itsellesi vastuussa, omista tunteistasi.
Kun pääset niitä työstämään, niin vapaudut elämään pukkuhiljaa omaa elämääsi hyvällä mielellä koko ajan enemmän.
Myös minulla oli tuo vaihe, kun pelkäsin törmääväni eksääni. Näin hänen näköisiä ihmisiä ympäri kaupunkia ja pelkäsin että tuossa se on kunnes huomasin että huh ei olekaan. Sitten rupesin harjoittelemaan kohtaamistamme kuvittelemalle jonkun kenet tahansa vastaan tulevan eksäkseni ja miettien että miten suhteautuisin kun tämä "eksän kuva" tulee vastaan. Ja sitten opin vähitellen, mielikuvilla että ei tarette panikoida enää hänen tapaamista kaupungilla.
En tosin ole halunnutkaan häntä sen koommin tavata, kun pääsin asioissa oivalluksiin Fisherin avulla. Ja huomasin, että olen itse vastuussa omasta elämästäni, onnellisuudestani, tunteistani ja teoista, joihin annan tunteiden johtaa. Samoin voin tuottaa itselleni onnea ja onnellisuutta riippumatta kenestäkään muusta, siihen voi oppia ja kasvaa itselliseksi. Se on kipeä tie tehdä rajujen ihmissuhdemuutosten jälkene, mutta toisaalta nuo murrokset antavat meille näkökulman itseemme, mitä olemme olleet paitsi, vaille, puuttessa ja se mahdollistaa ihmisenä kasvun helpommin kuin viileässä vedessä ja suhteessa oleminen.
🙂👍 matkallesi!