No ei se itsekästä ole, kyllä se on ihan luonnollista haluta kunnon seksiä välillä. Ihanaa kuitenkin, jos teillä on läheisyyttä. Mitenkäs se itsetyydytys sitten, sillä voisi ainakin pahimmista karikoista päästä ohitse. Ja jos tilanne jossainvaiheessa miehesi puolelta helpottaisikin.

Masennuslääkkeet voivat kyllä viedä oman osansa haluista, tai ainakin orgasmin ja siemensyöksyn saavuttamisesta. Sikäli nekin voivat vaikeuttaa seksielämää. Kuitenkin hyvä, jos niistä on apua noin muuten.

Miehellesi on kyllä varmastikin tärkeää, että tuet häntä. Niinhän se on tärkeää aina, vaikkei mitään masennusta olisikaan.

Itse haluan vielä muistuttaa (niin vähäpätöiseltä kuin se ehkä kuulostaakin), niin vitamiinien ja hivenaineiden saannin tärkeydestä ja niistä hyvistä rasvoista. Olen vakuuttunut, että niillä on suotuisa vaikutus ihmisen mielialaan. Kannattaa huolehtia siitä, että saa hyvin imeytyvässä muodossa B-vitamiineja ja D-vitamiinia..Omega 3-sta myös tarpeeksi. Rasvaiset kalat ja rypsiöljy, sekä pellavaöljy ovat hyviä tuohon. B-vitamiiniin voi yhdistää vaikkapa vehnänorasmehun ja vehnänalkioöljyä t-lusikallinen päivässä on myös hyvä.

Olen sitä mieltä, että täällä meidän maassa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota tuohon ihmisten saamiin suojaravintoaineisiin ja ylipäätään siihen, että millaiset elämäntavat ihmisellä on. Tilanteessa, jossa ihminen menee valittamaan lääkärille masennusta, ei lääkäri juuri muuta tee, kuin antaa mielialalääkityksen. Kyllähän sen ymmärtää, jos tilanne on paha jne. niin pakkohan siihen on jotain heti saada jne. Mutta sitten on oikeasti tämä kaikki muu puoli, mikä vaikuttaa aivan suoraan meidän henkiseen jaksamiseemme. Masennus voi toisinaan olla ihan väsymystäkin, pohjatonta sellaista.

Joillakin ihmisillä on lisäksi tapana valvoa yötä myöden ja usein varmastikin sen vuoksi, että haetaan netistä tai tv-stä, ehkä alkoholistakin jotain korviketta sille pahalle ololle ja sitten siitä valvomisestakin tulee tapa jne. Sen jälkeen ihmetellään, ettei mikään kiinnosta, eikä mitään jaksa. Kyllähän moni tietysti on työuupunutkin, vai sanotaanko; elämäänuupunut, jos siellä mielen takuuksissa on painolastia.

Jos vain tilaisuutta on, niin kannatan ehdottomasti jotakin itselle sopivaa hoitomuotoa (niitähän on monia) ja siihen yhdistettynä ruokavalion tarkistus/muutos. Se on hyvin pian tie parempaan oloon. Masentunut tietysti voi olla niin alamaissa, ettei jaksa itselleen juurikaan mitään apua hakea, mutta jos siinä rinnalla voi toinen kulkea ja olla tukena, niin parempi päivä voikin koittaa helpommin.

Evenyllä olikin paljon hyviä pointteja! 🙂

Oman kokemukseni mukaan yhteinen liikuntaharrastus saattaa hyvinkin lähentää fyysisesti ja vapauttaa erilaisia energioita. Parasta olisi, jos voisitte harrastaa jotain sellaista lajia, missä olette fyysisesti toisianne lähellä, kuten paritanssia tai parijoogaa.

Olen ollut kahdesti suhteessa masentuneeseen ja seksielämä on todellakin ollut välillä tosi apeata. Suhteessa ensimmäiseen masentuneeseen yritin kovasti piristää häntä ja ehdotella kaikenlaista kivaa ja uutta. Mies ei innostunut tarpeeksi. Kun ei yhdeksään kuukauteen ollut ollut toimivaa ja hyväntuntuista seksiä, lähdin lopulta menemään. Oli eron takana muitakin syitä, kuten erittäin hankala suhde hänen äitiinsä. Itsetuntoni mureni aivan täysin tuon suhteen aikana, tunsin itseni epäkelvoksi ja Vääränlaiseksi. Nykään olen tuohon ensimmäiseen mieheen etäisessä kaveri-/tuttavuussuhteessa, emme ole nähneet vuosiin, mutta joskus harvakseltaan kommentoimme facebookin kautta. Hän on nykyään naimisissa ja vaikuttaa onnelliselta. Se on hyvä asia.

Elän nykyään avoerossa kumppaniini. Hänelläkin on ollut ihan diagnosoitua masennusta, mutta ongelma hänen parantumisensa tiellä on hänen oma kyvyttömyytensä myöntää kaikkia ongelmiaan hoitohenkilökunnalle. Hänenkin kanssaan on seksielämä ollut ajoittain ongelmallista, mutta asiasta keskusteleminen avoimesti ja lempeästi on auttanut paljon. Hänellä kuitenkin on seksuaalisia haluja ja selkeitä tarpeita seksiin, minkä takia kaikenlaista läheisyyttä on hyvinä hetkinä ollut paljon. Joskus miehen puhti on tosiaan lopahtanut kesken, mutta en ole ottanut asiaa ikinä henkilökohtaisesti, vaan halannut häntä lempeästi ja pussannut ja vakuuttanut, että kaikki on hyvin. Niinkuin onkin, koska seksi on minulle muutakin kuin laukeamista.

Darjaana kirjoitti 5.2.2012 9:43

Avomiehelläni diagnosoitiin muutama viikko sitten masennus. Tämä tuli hieman yllätyksenä meille molemmille. Mutta tietysti sikäli hyvä, että mies hakeutui lääkäriin, sai apua ja lääkkeitä. Toipuminen on lähtenyt käyntiin. En osaa sanoa, miten pitkään asiat on olleet huonosti, mutta kyllä tätä on kestänyt pitempään.

Meillä on välit ihan kunnossa siinä mielessä, että arki sujuu ja tuen miestä siinä missä voin. Mutta minua vaivaa seksin puute. Eli seksiä ei juuri ole, eikä sen yritystä. Tiedän, että masentuneena ei tietysti tee mieli. Mutta vaikka järki sanoo, että tälle on selitys, niin silti tunnepuoli ei meinaa sitä hyväksyä. Tuntuu loukkaavalta, että oma avopuoliso ei halua minua. Ja pelottaa, että palaako tilanne ennalleen ikinä.

Välillä turhauttaa ihan hirveästi, kun seksiä tai mitään siihen viittaavaakaan ei ole. Välillä itkettää, ahdistaa, mökötän tai kiukuttelen. Ja tietysti ei ääneen voi sanoa, mikä kiukuttaa, kun en halua, että avopuoliso tuntee syyllisyyttä. Ajattelin, että pakko kirjoittaa vaikka tänne palstalle, että saa omia ajatuksia purettua.

Minulle riittäisi sekin, jos avomies vaikka sanoisi, että kyllä minä haluan sinua, ja vaikka jollain pienillä asioilla osoittaisi, että haluaa. Suutelisi joskus oikein kunnolla, puristaisi pakarasta tai jotain muuta. Mutta kyllä nyt pysytään halimisen ja pusuttelun tasolla vain. Onko tämä nyt sitten itsekästä purnaamista, kun olen tyytymätön tähän tilanteeseen?

tuntuu kyllä pahalta kun ei voi harrastaa kunnon seksi elämää itsellä halut vie lääkkeet masennus ja iän mukanaan tuoma hormonien puutos

Normaali ihminen ajattelee seksiä ainakin välillä ja kaipaa sitä luonnolliseti myös. Seksihaluttomuus on yleisesti ottaen eräs masennuksen oire. Kun mikään ei tunnu miltään, ei tietysti seksikään haluta. Älä syytä itseäsi, ongelma on sen toisen korvien välissä. Voit auttaa häntä ja tukea ja tehdä masennuksen liennyttämiseksi paljonkin, mutta kokonaan et voi toista muuttaa.

Onko miehelläsi lääkitys ja/tai terapia? Mistäköhän ongelmat johtuvat? Puhuuko hän niistä sinulle? Joku viisas on joskus sanonut, että tärkein sukupuolielin on kieli. En tällä tarkoita oraaliseksiä vaan sitä, että puhumalla ihmiset lähestyvät toisiaan, puhe on ymmärryksen väline ja yleensä ymmärretyksi ja hyväksytyksi olonsa tunteva ihminen kykenee myös reagoimaan seksuaalisesti.

Jos ihminen tuntee olonsa tavalla tai toisella uhatuksi, ei kiihottumista eikä lämpenemistä tapahdu. Olen itse tehnyt tällaisia virheitä. Eli se ei pakottamalla parane, vaan ainoastaan pahenee. Hellä ymmärtämys ja kärsivällisyys on ainoa tie.

Edellisten kirjoittajien kanssa olen samaa mieltä ruokavalion ja liikunnan tärkeydestä. Hyviä kokemuksia on etenkin D-vitamiinilisästä (20 mg/päivä), omegarasvahapoista (niitä on muitakin kuin se kolmonen!), B- ja C-ryhmän vitamiineista sekä tietysti muistakin hiven- ja kivennäisaineista. Rautaakin tarvitaan, samoin flavonoideja. Miten olisivat perusteelliset verikokeet? Niistäkin selviää monia asioita. Useimmat meistä syövät liian vähän vihanneksia ja hedelmiä ja liian paljon punaista lihaa. Masentuneena ei jaksa tarkkailla ruokavaliotaan (on kokemusta!), mutta jos siinä on toinen ihminen vieressä, hänkin voi tehdä paljon. Vaikka kuoria hedelmät valmiiksi...

Joka tapauksessa: rohkeutta ja sinnikkyyttä! Masennus on kansantautimme, mutta niin on diabeteskin ja molempia voidaan hoitaa.

Olette sanoneet aika tyhjentävästi, mutta sen huomion vaan haluan heittää, että läheisyydellä on iso arvo, ihan vaan olemisella esim.samassa huoneessakin.
Sellainen ei tietysti tyydytä, jos itsellä on viriilimpi vaihe.

Niistä rasvahapoista sen verran vielä, että niitä muita nyt saadaan melko helpostikin, joten siksi mainitsin tuon kolmosen erityisesti, koska se saattaa jäädä helpommin saamatta ja on kuitenkin todella tärkeä.

Toinen juttu sitten on, että jos toista osapuolta ei seksi edes ennen masennuksen diagnosoimista ole missään vaiheessa aikuiselämää erityisen paljon kiinnostanut, on sille asialle vaikea mitään tehdä.

Joitakin seksi kiinnostaa enemmän, joitakin paljon vähemmän. Eri asia sitten on, voiko kahden täysin erilaisen henkilön välillä olla toimivaa seksuaalista suhdetta, johon molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Tämä ei ole mielestäni mitenkään pinnallista, vaan ihan oikeasti tärkeä osa suhdetta. Vaikka kuinka rakastaisi toista ja välittäisi toisesta ei välttämäti kannata pakottaa itseään suhteeseen, jossa omat tarpeet eivät ikinä saa vastakaikua.

Seksuaaliset tarpeet voivat tietysti jäädä unholaan kriisitilanteen (väkivalta, työttömyys, onnettomuus jne) takia. Silloin ne palaavat, kun kriisi alkaa olla käsitelty.

Mistä sitten on kussakin tapauksessa kyse, on siitä omin voimin otettava selvää.

Kiitoksia viestiini vastanneille. Pienen helpotuksen tuo se, että on saanut tämän tilanteen jakaa muiden kanssa, ja saa siitä keskustella.

Itsetyydys tietysti auttaa pahimmissa paikoissa, siihen olen tukeutunutkin. Mutta eihän se koskaan korvaa seksiä oman kumppanin kanssa. Puhtaasti fyysinen tarve seksille ei ole niin kova, ettenkö voisi ilmankin olla. Mutta seksiin oman kumppanin kanssa liittyy pelkän fyysisen tyydytyksen lisäksi joku sellainen yhteys, ja taso, joka on tärkeä osa suhdetta. Ja lähinnä sen puuttuminen ahdistaa eniten. Vaikka läheisyyttä ja kumppanuutta löytyykin.

Olen samaa mieltä siinä, että ihminen on kokonaisuus, ja että elämäntavat vaikuttavat hyvinvointiin. Olenkin ostanut juuri kalaöljykapseleita ja monivitamiinitabletteja, joita on alettu molemmat syödä päivittäin. Suhteellisen terveellisesti ja monipuolisesti me syödään, tosin kasviksia ei varmaan koskaan voi olla liikaa. Ja karkkia yms. turhaa voisi jättää pois.

Liikuntaa olisi kiva harrastaa yhdessä avopuolison kanssa, mutta emme ole kumpikaan mitään liikunta-aktiiveja. Itselläni on ehkä matalampi kynnys lähteä liikkumaan, mutta avokkia ei kyllä saa mukaan, ainakaan lenkille. Ehkä se on lajikohtainen juttu, voi olla että joku muu laji (kiipeily yms) kiinnostaisi häntä enemmän.

Univaikeuksia avopuolisolla on ollut, ja hän sai lääkärillä käydessään mielialalääkityksen tueksi vähäksi aikaa nukahtamislääkkeitä, ja sairaslomaa. Sairasloman aikana nukkuminen palasi normaaliksi (ainakin suhteellisen), nyt avokki palasi töihin, ja nukahtamislääkkeitä ei enää ole, mutta tuntuu hän nukkuvan paremmin kuin ennen diagnoosia. Sen puolesta tilanne on siis parempi. Terapiassa hän ei käy.

Selkeää syytä avopuolison masennukseen ei ole. Hän itsekin sanoi, että meillähän on asiat ihan mallillaan, molemmilla töitä, hyvä asunto, välit kunnossa jne. Mutta silti hän ei ole pitkään aikaan saanut iloa/mielihyvää juuri mistään. Ja hän on tuntenut riittämättömyyttä sekä työelämässä että parisuhteessa. Ainut syy minkä tiedän, mikä voisi vaikuttaa masennukseen, on se, että avopuolisoni äiti asuu manipuloivan alkoholistimiehen kanssa, jonka kanssa emme tule toimeen. Ja avopuolisoni pelkää, että hänen äitinsäkin jää alkoholin kanssa läträämiseen koukkuun.

Eli kyllä meillä puhevälit on, mutta kovin paljon emme välttämättä puhu. Välillä kaipaisinkin enemmän meidän molempien päänsisäisten ajatusten äänensanomista, mutta ehkä puoliso kokee sen hieman turhana vatvomisena (en tiedä).

Se on käynyt mielessä, että voiko hänellä olla matalat testosteroniarvot, ja voisiko haluttomuus johtua myös siitä. Mutta en tiedä kuinka todennäköistä se on. Ainakin parrankasvu on hänellä niin kovaa, että sen perusteella testosteronia kyllä löytyy.

Kaikkein pahinta tässä tilanteessa on juuri se, että en tiedä, onko miehen haluttomuuden syynä "vain" tämä masennus. Vai onko hän ylipäätään muutenkin vähän vähemmän kiinnostunut seksistä kuin minä. Eli vaikka puoliso masennuksesta pääsisikin yli, niin jatkuvatko nämä seksiongelmat edelleen? Tätä on jatkunut jo niin pitkään, että en osaa oikein hahmottaakaan enää.

Kovasti toivon, että tilanne lähtisi paranemaan. En ole tästä suhteesta mihinkään lähdössä, vaan pyrin odottamaan että mies kuntoutuu masennuksestaan ja katsotaan sitten miten seksielämä sujuu. Silti, vaikka olenkin sitoutunut tähän parisuhteeseen, en voi väittää, etteikö mielessä olisi käynyt ajatuksia siitä, että onko tämä nyt kaikki vaivan arvoista, ja mitäs sitten jos suhde vaan näivettyy pikkuhiljaa pois jne. Eli kyllähän se tietysti pelottaa, miten tässä käy.

Suunnitelmissa meillä on mennä naimisiin tulevana kesänä, mutta tietysti pieni epävarmuus on hiipinyt mieleen tämä koko hässäkän takia. Omat tunteet ailahtelee tällä hetkellä aika laidasta laitaan, mä olen välillä ihan onneni kukkuloilla, että tuota miestä minä rakastan jne. Mutta välillä vituttaa, pelottaa ja ahdistaa, niin ettei meinaa mistään tulla mitään. Täytyy kirjoitella vaikka tänne lisää. Tai keksiä joku muu keino, millä saisin purettua paineet pois pääkopasta, ettei puolison tarvitse koko ajan tätä skitsoilua katsella. Onko jotain hyviä ehdotuksia tähän?

Hei. Kiva lukea kuulumisiasi, Darjaana!

Taidatte rakastaa toisianne aika paljon, jos suunnittelette yhteisiä häitä. Ehkä sinun kuitenkin kannattaisi puida nämä huolesi kaikessa rauhassa miehesi kanssa ennen naimisiinmenoa. Asiasta keskustelemisen ei tarvitse tarkoittaa painostamista tai seksin vaatimista toiselta, vaan olisi tärkeää että puhuisit nimenomaan henkisen yhteyden kaipuustasi. Sitähän rakastelu kauneimmillaan on.

Ajatus keskustelusta voi tuntua raskaalta, mutta voihan sen ajatella niinkin päin että puhut avoimesti tunteistasi rakastamallesi ihmisellesi. Se ymmärtääkseni on luonteva osa parisuhdetta, jossa luotetaan omaan kumppaniin. 🙂🌻

Kyllä tässä aika tosissaan ollaan 🙂 Aiotaan mennä kaikessa hiljaisuudessa naimisiin kesällä, ja vasta seuraavaksi kesäksi juhlat järjestetään, jos saadaan raavittua rahaa kasaan niiden järjestämiseen. Että sikäli ihan kevyin perustein ei varmaan kumpikaan tästä suhteesta ole lähdössä.

No kyllä jollakin tavalla keskusteluyhteys pitäisi saada avattua. Eli minun pitäisi pystyä avautumaan näistä omista ajatuksistani avopuolisolle. Monta kertaa olen meinannutkin, mutta se oikeiden sanojen löytäminen on jotenkin vaikeaa. Vaikeaa, koska en halua loukata, painostaa tai syyllistää. Haluaisin vaan saada sanottua miltä minusta tuntuu.

Välillä on sellainen olo, että olen suurennellut koko asiaa. Mutta toisaalta tämä painaa kuitenkin mieltä enemmän tai vähemmän koko ajan. Eilen illalla en oikein saanut nukuttua ja pyörin vain ahdistuneena sängyssä. Lopulta otin peiton ja tyynyt kainaloon ja kömmin sohvalle, että avopuoliso saisi edes nukuttua rauhassa. Minusta ihannetilanne olisi se, että saisin puhuttua ajatuksistani. Ja voisimme yhteistuumin tehdä vaikka suunnitelman siitä, että miten tätä meidän seksielämää voisi lähteä elvyttämään.

Nyt minulle ei ole yhtään selvää, mitä mies haluaa, haluaako mitään, voinko yrittää lähennellä/ehdottaa jos siltä tuntuu, vai pitäiskö unohtaa se. Pitäisi saada selville, että mitkä tämän hetken pelisäännöt ovat. Enkä tässä kaipaa pelkkää yhdyntää, vaan ihan vaikka sitäkin, että oltaisiin vaikka alasti peiton alla vierekkäin. Kosketus on niiiiin tärkeää.

Tiedostaako mies, että sinua vaivaa kyseinen asia?
Keskutelu yhteys ja avaus kannattaa alustaa harkiten, jottei tule sellaista erimielisyyttä tai hän ota sitä jotenkin loukkauksena.

Ainakin omalla kohdalla miehenä olin tilanteessa, jossa masentunut osapuoli oli nainen ja tilanteen hoidin rehellisesti sanottuna todella typerästi ja painostaen, sillä tavalla ei tietenkään tullut enää tulosta. Vaikka linjaa sen jälkeen muutin, niin se taisi olla kuitenkin liian myöhäistä entisessä suhteessa, joten todella todella varovainen kannattaa olla varsinkin masentuneen henkilön kanssa toimiessa, joka saattaa asian ehkä ymmärtää, jokatapauksessa esitit asian ihan miten päin vain itseensä ja rankasti.

Pystyisitkö hivuuttamaan lisää läheisyyttä erilaisen konstein suhteeseen pikkuhiljaa, jotta tälläisen asian puheeksi ottaminen helpottuisi? Tarkoitan siis, että pyrkisit jotenkin saamaan tilanteita aikaan jossa olisi ehkä normaalia enemmän seksuaalista latausta, esimerkiksi hieronnat ja juuri mainitsemasi hetket alasti vaikka nukkuen lähekkäin.

Tsemppiä ja onnistumisia sinne suuntaan jokatapauksessa!

Pari pointtia tähän keskusteluun vaikka liian läheltä itseäni liippaakin:

Masennuslääkitys vie lähes aina seksihalut, miehessä (saatikka sitten naisessakaan) ei siis ole vikaa jos lääkityksen aikana ei hormoonit hyrrää, tähän auttaa lienee vain lääkityksen purku - mitä tietenkään ei saa tehdä ennen kuin miehesi on paremmassa kunnossa.

Toinen pointti sitten on tämä, testostereoidivaje, en tiedä miehesi ikää, mutta valitettavan yleinen ja vähäntunnettu taitaa olla moinen tauti, vaje voidaan todeta helposti verikokeella ja lääkityskin löytyy, kannattaa miettiä voisiko olla kyse tästä.

Masennus vie lisäksi tautina jo olotilan sellaiseksi, ettei seksi juurikaan kiinnosta, sänkyyn ei kuitenkaan tässäkään olotilassa saisi jäädä pihtaroimaan vaan pientä puuhastelua pitää olla ja jos asiaan liittyy työuupumusta sairaslomakin olisi paikallaan.

Tuossa muuten yksi linkki tähän liittyen: http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/2009082510081221_ss.shtml

En osaa sanoa, tajuaako mies miten tärkeä asia on minulle. Tuo harkiten eteneminen asian puheeksi ottamisessa on varmasti viisasta, tämmöisessä arassa aiheessa. Hyvä idea ruveta vaivihkaa "hivuttamaan" arkeen läheisyyttä ja kosketusta. Se ei varmaan huonoa tekisi ollenkaan, päinvastoin se voisi vahvistaa suhdetta ja helpottaa paluuta kohti normaalimpaa seksielämää. Tätä pitää ruveta kokeilemaan!

Lääkkeitä hän varmaankin joutuu käyttämään vielä, eli jos lääkkeet sen halun vievät mennessään, niin siinä mielessä ihan heti ei helpotusta ole tulossa. On vain katsottava, että miten avopuolison paraneminen etenee.

Mies on 32-vuotias, ja en tiedä, miten todennäköistä sen ikäisellä testosteronivaje voi olla. Parta kasvaa miehellä ainakin todella kovaa vauhtia, eli jos siitä voi näin maalaisjärjellä vetää johtopäätöksiä, niin vajetta ei ole. Mutta mistäs sitä lopullisesti tietää, ennenkuin tutkitaan. En vain oikein tiedä, miten kokeisiin menemistä uskaltaisi miehelle ehdottaa.

Itsekin olen sitä mieltä, että sitä "pientä puuhastelua" olisi hyvä olla. Sitä nimittäin tässä pelkään, että jos mitään aktiviteettia sinne seksiin päinkään ei ole, niin tilanne jotenkin näivettyy kokonaan. Että sitten lopulta ei enää osatakaan palata normaaliin seksielämään, vaikka siihen mahdollisuudet olisi olemassa.

Sekin tässä tuli mieleen, että vaikka nuo lääkkeet vaikuttavatkin seksihaluihin, tai ainakin muuttavat niitä, niin ei se lääkkeiden syöminen välttämättä niitä kokonaan vie. Voihan se olla niinkin, että kun mieli kirkastuu lääkkeiden ansiosta, niin tekeekin enemmän mieli olla toisen lähellä, vaikkei sitten itse aktissa purkautuminen kovin helposti kävisikään.

avopuolisoni on mt kuntoutuja ja oikeastaan sairastumisensa jälkeen seksielämästä ei ole voinut puhua, kuten ei paljon muustakaan elämästä. Okei, taudinkuvaan kuuluu tunneköyhyyttä ja sitä olen saanut osakseni jo enemmän kuin mielestäni ansaitsen. Se vähäkin seksi tai läheisyys on tyystin puolisoni "vallassa", minä olen vain jokin välttämätön väline, jolle ei isommin anneta arvoa. Ymmärrän, että lääkitys vaikuttaa olennaisesti puolisoni persoonaan ja hän ei ole tervehtynyt täysin psykoooseistaan. Lasten hankinnan kannalta biologia tulee kohta vastaa ja henkisesti en varmaan edes jaksaisi tällaisessa suhteessa lasta hoitaakaan. Eli toisaalta ihan kiva ettei ukkoa seksi kiinnosta, niin eipähän synny lisää laholatvoja tähän maailmaan. Olen yrittänyt olla rohkaiseva, tsemppaava ja positiivinen, mutta näemmä hukkaan heitettyä energiaa. Jos on masentunut, niin on ja asioihin tarttuminen on käsittämättömän vaikeaa. En pysty samaistumaan toisen saamattomuuteen enkä haluakkaan muuttua samanlaiseksi vätykseksi. Osaako kukaan sanoa onko parempi antaa toiselle vain tilaa ja jättää omat toiveet ja haaveet vähemmälle ? Minun tekisi oikeasti mieli poistua takavasemmalle koko suhteesta, mutta on sitä kumminkin jollain tapaa vielä kiintynyt toiseen. Ilman seksiä pärjään varmasti, mutta toivoisin arkeen edes hiukan läpöä ja empatiaa.