Lasisilmä-73 kirjoitti 15.12.2009 21:41

Sain selville, että olivat olleet sängyssä kerran. Ja ovat molemmat yrittäneet pistää viestiä toisilleen. Kuulemma kummallakaan ei ole mitään tunteita toisiaan kohtaan. Me olemme naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Siskoni on myös naimisissa, mutta heillä ei ole lapsia. Nyt kaipaankin kipeästi neuvoja, että miten tästä eteenpäin. Pistin avioliiton katkolle ja mies on kovasti pyydellyt anteeksi ja kertonut kuinka rakastaa minua ja 8 vuotiasta poikaansa. Yhteistä taivalta meillä on takana 12 vuotta, joista 6 vuotta naimisissa. Koskaan aiemmin ei kohdallamme ole näin käynyt. Siskoni kylläkin on tunnettu vieraissa kävijä. Nyt mietin, että miten tästä eteenpäin? Ensi ajatukseni oli, että otan avioeron...ja kuitenkin mietin, että kannattaako koko suhde tuhota yhden syrjähypyn takia. Ensi vihan jälkeen huomasin kuitenkin rakastavani miestä edelleen. Tällä hetkellä suurempi inhon kohteeni on siskoni. Ja tuntuukin, että häneen en halua pitää enempää yhteyttä kuin mitä on pakko.😯🗯️

Pettämisessä on aina kaksi osapuolta. Ihmisillä on vapaa tahto tehdä mitä he haluavat ja läheisesi päättivät tehdä sinulle näin. Oleellista on kai, että tunnustiko mies syrjähypyn sinulle omantunnontuskissaan vai koettiko salailla sitä? Katuuko hän todella ja mikä estää häntä tekemästä sitä uudelleen, jos annat ensimmäisellä kerralla helposti anteeksi?

Sinulla on täysi oikeus olla vihainen molemmille, sillä pettämisessä on kyse luottamuksen rikkomisesta. Kuinka paljon miehesi on halukas tekemään tilanteen korjaamiseksi? Olisiko hän valmis keskustelemaan asiasta avoimesti esimerkiksi pariterapeutin vastaanotolla tms.?

Mies ei tätä tunnustanut vaan sain siskoni tunnustamaan. Jälkeenpäin ajatellen mieheni käytöksestä on tapahtuneen kyllä huomannut ja on varmaankin potenut huonoa omaatuntoa. Mutta on kuitenkin ollut kiinnostunut siskostani ainakin seksikumppanina koska on ollu menossa hänen luokseen myöhemmin. Mutta siskoni ei ole sattunut olemaan humalassa joten näin ei ole käynyt. Mieheni on jopa ottanut selvinpäin yhteyttä häneen. Mies sanoi huomanneensa mitä menetti vasta kun meidät menetti. Ja sanoo tehneensä elämänsä suurimman virheen. Ja on valmis kanssani pariterapiaan. Itse tätä hänelle ehdotin ja sanoin että sen voin yrittää tehdä liittomme eteen.

Ratkaisu on yksin sinun, miten teet ja sinulla on myöhemmin mahdollisuus sitä muuttaa. Käykää pariterapiassa ja tonkikaa koko asia niin tarkkaan, ettei se enää kummittele. Muista kuitenkin vanha sanonta, on helpompi vartioida kapallista kirppuja kuin kahta rakastavaista. Luottamuksen rippeet on nyt kerättävä ja koottava, jos ne riittää, te onnistutte.
Jos minun siksoni olisi toisena osapuolena tuollaisesa, niin välit menisi justiinsa, kertalinttuulla poikki, eikä yksistään siskoon vaan mieheen myös ja mieheen ne menisi, olipa toisena kuka maailman naisista tahansa.
Mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi niin toimia, minulla on menneisyys, jossa olin anteeksianto-automaatti, kaikki oli enää ilmoituluontoisia asioita, "kun se vain tapahtui ja tuli on jo työnsä tehnyt". Tuli teki työnsä, mutta vuosien päästä minäkin vasta tajusin, ettei raunioille voi rakentaa, nyt on kokonaan uusi pohja.

Olemme aloittaneet pariterapian ja palanneet samaan taloon. Katsotaan nyt sitten mihin se johtaa, aika näyttää. Enpä ole elämässäni moneenkaan luotettavaan ihmiseen vielä törmännyt. Kaikki mieheni ovat jossain vaiheessa pettäneet. Välillä tuntuu, että jospa se vika onkin minussa?😞

Lasisilmä-73 kirjoitti 28.12.2009 18:49

Olemme aloittaneet pariterapian ja palanneet samaan taloon. Katsotaan nyt sitten mihin se johtaa, aika näyttää. Enpä ole elämässäni moneenkaan luotettavaan ihmiseen vielä törmännyt. Kaikki mieheni ovat jossain vaiheessa pettäneet. Välillä tuntuu, että jospa se vika onkin minussa?😞

En ole kyllä oikea mies kommentoimaan tällaisia asioita, mutta minusta on joka tapauksessa hieno juttu, että olette aloittaneet pariterapian! Sinne hakeutuminen osoittaa ainakin, että miehesi haluaa sovittaa tekonsa ja korjata keskinäisen luottamuksenne. Aika näyttää, kuten jo totesitkin.

P.S Ja lopeta syyttelemästä itseäsi miehesi tekosista, se on hölynpölyä.

Tsemppiä🙂👍

- Esko

...ja uusi alku uudella paikkakunnalla, asuttu nyt pari kuukautta, vaan eipäs se mitään ole muuttanut. Niin no joo pettämistä ei ole ollut havaittavissa, mutta muuten tuntuu, että kaikki on palannut takaisin siihen entiseen. Ei puhuta asioista. Eikä käydä pariterapiassakaan, jossa sentään kävimme muutaman kerran kotipaikkakunnallamme. Eikä täällä ole oikeen tuttujakaan. Mites tästä eteenpäin??? Pitäisikö kuitenkin harkita eroavansa??

Muutitteko uudelle paikkakunnalle sen toivossa, että saatte uuden alun? Valitettavasti ongelmat eivät siihen lopu ja uudetkin voivat alkaa..

Sanoisin, että petturuus on ollut moninkertainen, koska tekijät ovat kaksi ehkä tärkeintä ihmistä elämässäsi. Millainen sisko pitää olla, että tekee noin rumasti omalle siskolleen..? Minusta tuo on pahempi rikos kuin että miehesi petti..Totuus on se, että harva ihminen pystyy olemaan pettämättä kuitenkaan, jos siihen tilaisuus tulee..siksikään älä missään nimessä syytä itseäsi siitä, että miehesi meni pettämään. Se oli täysin hänen valintansa, tapahtui se mitä tekosyytä tahansa käyttämällä..Pettäminen ei koskaan ole petetyn syy, vaan heikkous pettäjässä. Sinä voisit olla kuinka viehättävä ja ihana tahansa, mutta jos mies pettää niin hän tekee sen ihan omasta tahdostaan. Usko siis ennemminkin niin, että lähes kaikki pettävät jollain tavalla jossain vaiheessa suhdetta, ja mieti, onko lapsuudessasi ehkä tapahtunut jotain tai suhteessa vanhempiisi (parisuhteen malli kotoa?), joka ohjaisi sinua magneetin tavoin kiintymään tietynlaisiin miehiin?

Luottamus on todella vaikeaa saada takaisin pettämisen jälkeen. Itse olen ehdoton ihminen. Luottamus voi ehkä palata, jos mies osoittaa syvää katumusta, ymmärtää mitä teki, on avoin menemisistään ja tekemisistään. Luottamus ei ehkä koskaan palaa täysin, ja totuus on sekin, että ainoa ihminen johon todella tässä maailmassa voit luottaa, on sinä itse (ja usein itseensäkään ei voi luottaa?). Niinpä voit jatkaa elämääsi tässä suhteessa jos:
- olet onnellinen
- olet onnellisempi tässä liitossa kuin yksin
- onnen hetkiä on enemmän kuin surun ja tuskan hetkiä
- pystyt antamaan anteeksi miehellesi
- pystyt keskittymään omaan elämääsi ja ymmärtämään, että pettäminen tapahtui ja se ei ollut sinun valintasi eikä syysi, joten pystyt nousemaan tilanteen herraksi ja pystyt elämään omaa elämääsi välittämättä miehesi teoista
- pystyt lapsen hyvinvoinnin takia olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut

Sanon nyt näin, että sinun tuskasi jos se sitä on, lapsesi vaistoaa jos nyt ei ihan vauva ole. Onko lapsen järkevää antaa kasvaa perheessä, jossa kaikki ei ole hyvin? Pettämisestä toipumiseen voi mennä vuosia, joten onko nyt liian aikaista päättää erosta? Kuinka monta vuotta olet itse valmis uhraamaan kallisarvoista elämääsi ahdistuneena olemiseen? Haluaisitko ehkä mieluummin olla onnellinen yksin lapsen kanssa? Ajan kanssa pettämisen muisteleminen helpottaa ja huomaat, että se ei niin usein enää tule mieleen, mutta siihen voi mennä vuosia.

Kyllä yksinkin pärjää. Jos isä pysyy lapsen elämässä eronkin jälkeen niin siitä ei varmasti mitään haittaa lapselle tule että eroaisitte. Mikä olisi se syy, miksi jäisit tähän liittoon oman ja lapsesi terveyden uhalla? Ei se rakkauskaan pelkästään aina riitä..

Kiitos vastauksesta Juulia00🌻🙂🌻. Välillä olen onnellinen, välillä onneton. Joskus tuntuu, että ehkäpä yksin olisi parempi. Välillä inhottaa kun katsonkin miestäni ja kosketuskin kuvottaa. Pyörittelen asoita päässäni edestakaisin. En niinkään tapahtunutta, mutta jonkin verran sitä miten hyvin kaikki voisi olla ilman tapahtunutta.