Mies ilmoitti yhtäkkiä, ettei enää rakasta ja haluaa erota

Mies ilmoitti yhtäkkiä, ettei enää rakasta ja haluaa erota

Käyttäjä Merkityksetön aloittanut aikaan 06.07.2020 klo 14:42 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Merkityksetön kirjoittanut 06.07.2020 klo 14:42

Päätin kirjoittaa tänne, kun tuntuu, että hajoan muuten kokonaan. Elikkäs avomieheni ilmoitti minulle yhtäkkiä, että hänestä tuntuu ettei hän enää rakasta minua ja on parempi erota. Ennen tätä kaikki ollut normaalia ja vain kahta päivää aikaisemmin huomasin, että hän oli outo ja etäinen. Yli kymmenen vyotta yhteistä elämää takana ja vielä viime kuussa lapsistakin ollut puhetta. Nyt kuitenkin mies on välillä lähes normaali ihana itsensä ja kuin nappia painamalla yhtäkkiä muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi. Tuntuu, että hän oikein yrittämällä yrittää olla kylmä ja etäinen minua kohtaan, kutsuu kuitenkin aika-ajoin vielä minua muruksi tai muilla hellittelynimillä. Nukutaan edelleen samassa sängyssä. En voi ymmärtää, miten muka yhtäkkiä vain lakkaa rakastamasta, epäilen että tässä on joku kolmas osapuoli puskemassa häntä päätöksiin, joihin hän ei ole vielä valmis. Hän vaikuttaa olevan niin sekaisin päästään, mielialat muuttuvat ja käyttäytyminen minua kohtaan muuttuu usean kerran päivässä. Hän on alkanut käydä ”ajeluilla” ja on poissa useita tunteja. Hän valehtelee, missä kaikkialla on käynyt, sillä olen ottanut kilometrit ylös matkamittarista. Mitään asioita ei olla vielä alettu järjestelemään, enkä aio itse sitä aloittaa ennen kuin mies itse tekee aloitteen siihen suuntaan. En oikein tiedä, mitä vastauksia tähän kaipailen, ehkä tukea ja tsemppejä eniten. Onkohan tästä vielä mahdollista nousta, tuleeko mies katumaan päätöstään ja onko enää yhteistä tulevaisuutta??? Kaipaan ja rakastan häntä niin, enkä voi uskoa, että rakkaus on vain kuollut… 😥😦😭💔

Käyttäjä Siiriadalmiina kirjoittanut 07.07.2020 klo 10:37

Todella vaikea tietää, mitä toisen päässä liikkuu, jos hän ei ole tilannetta kyennyt enempää avaamaan. Hän on saattanut pohtia asiaa jo pitkään ja nyt se on purkautunut ulos.

Oma parisuhteeni päättyi myös yllättäen reilu 2kk sitten. Olen itse saanut vain epämääräisiä, aina muuttuvia vastauksia ja olen huomannut että mitä enemmän yritän asiaa selvittää, sitä kauemmas toinen ajautuu. Tämä tietenkin vain minun kokemukseni täysin eri ihmisen kanssa.

Ainoastaan aika näyttää, miten käy. Voimia 🧡

Käyttäjä Merkityksetön kirjoittanut 08.07.2020 klo 11:41

Hän kertoi miettineensä asiaa pitkään. Miksi hän ei ole kertonut aikaisemmin, asioille oilisi jo silloin voinut tehdä jotain? Ja hän kertoi rakastavansa minua ja suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta vielä ihan hetki ennen tämän tapahtumista. Ja sitten kuin nappia olisi painanut, hän muuttui kylmäksi ja etäiseksi. Silti kutsuu minua edelleen välillä erilaisilla hellittelynimillä. En vain voi uskoa, ettei hän enää rakasta, uskon, että se tunne on vain hautautunut muiden asioiden alle. Toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä yrittää...

Käyttäjä Merkityksetön kirjoittanut 08.07.2020 klo 11:46

Minä yritän antaa hänelle aikaa, enkä ole nyt nostanut asiaa esille. Jos saa udella Siiriadalmiina, mikä teidän tilanteenne on tällä hetkellä? Onko hän muuttanut pois, oletteko yhteyksissä edelleen ja toivotko sinä, että saatte vielä asiat selvitettyä?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Lisätty henkilön nimimerkki, jolle vastataan
Käyttäjä Siiriadalmiina kirjoittanut 09.07.2020 klo 13:47

Emme asuneet yhdessä. Eron on tehnyt vaikeaksi ja se on pitkittynyt sillä että olimme aluksi paljon yhdessä hänen aloitteestaan. Meillä on ollut viime viikkoina monia riitaisia keskusteluja, joiden päätteeksi hän aina sanoo että enää ei olla yhteyksissä, mutta viimeksi sain viestin häneltä toissapäivänä. En itse ole vastannut siihen nyt mitään.

Minulla myös se tilanne että oli kuulemma miettinyt pitkään ja tehnyt oman surutyönsä samalla. Kuitenkin vain reilu viikkoa ennen eropäätöstä sano että ei halua mitään muuta kuin olla minun kanssa ja suunniteltiin tulevaisuutta. Tuntuu epäreilulta että ei ole sanonut mitään, jotta asioita olisi voinut korjata, joten ymmärrän tuon mitä sanot.

Toivoisin kovasti että asiat vielä selviäisi mutta omalla kohdalla tuntuu epätodennäköiseltä tällä hetkellä. Vaikka toinen pitää yhteyttä viikottain ja käyttäytyy vaihtelevasti. Itse olen ottanut tilanteen todella huonosti ja purkanut huonot tunteet häneen. Olen myös monisanaisesti kertonut, mitä hän merkitsee minulle, vaikka sanotaan ettei saisi ripustautua ja voi olla että olen omalla käyttäytymisellä tilannetta ns.pahentanut. Toisaalta mietin, että jos hän todella välittää ja haluaisi kanssani vielä joskus olla, niin niillä asioilla ei pitäisi olla väliä. Mutta ehkä se tilan antaminen olisi ollut järkevämpää.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Kommenttia täydennetty
Käyttäjä Rompetti kirjoittanut 10.07.2020 klo 06:47

Kohtalotovereita löytyy muitakin. Minulla erosta on nyt kulunut aikaa reilut kolme kuukautta ja ymmärrän täysin miten raskasta se on. Minun mieheni ilmoitti myös yllättäen, että haluaa erota, mutta hän kertoi samalla myös suoraan tavanneensa uuden naisen, johon oli rakastunut. Jälkeenpäin olen kyllä ymmärtänyt, että hän oli miettinyt eroa omalta osaltaan jo pidemmän aikaa ja tämä uusi ihminen sai hänet vakuuttumaan eropäätöksestä. Eron syitä voi olla monia ja joskus kumppani ei vaan osaa kertoa puolisolleen olevansa onneton. Se on todella ikävää, että keskusteluyhteys katoaa, eikä saa edes tilaisuutta yrittää pelastaa suhdetta.

Haluan vain kannustaa ja kertoa, että viikkojen myötä tuntuu helpommalta, kun se oma eroprosessi alkaa edetä. Tärkeintä on antaa tilaa kaikille tunteille. Ei eroa tietenkään pysty käsittelemään kolmessa kuukaudessa, mutta kun ymmärtää mitkä asiat johtivat eroon, niin se ymmärrys helpottaa oloa.