Ollaan mun miehen kanssa oltu etäsuhteessa 6 vuotta. Aluksi siksi että molemmilla omat työt ja vielä kotona asuvat lapset sekä vanhenevat vanhemmat veivät paljon aikaa. Vietettiin tällaista kultareunaista elämää viikonloppuisin kun se oli mahdollista. Seksi oli hyvää ja muutenkin oli hauskaa yhdessä. Toki puhuttiin ihan kaikesta elämässä, ja varmasti paljon kohdattiin ja hyväksyttiin tosissamme olevia haavoja. Oli lämpöä ja tukemista kotona myötä vaikeita ja haasteellisiakin aikoja mutta ne selvitettiin puhumalla. Kotona ja sen jälkiaalloissa mun oma työtahti kiristyi ja on muuttunut ihan mahdottomaksi, sairastuin uupumukseen ja masennukseen vuosi sitten. Tämä on poikinut riitoja mm mun terapiasta jota kävin ja jota tulen jatkamaan kun saan kelasta vihreää valoa. Miehen mielestä en tarvitse terapiaa mutta liikuntaa ja kunnon kohotusta sen sijaan.  Mun kilpirauhanen myös tulehtui ja vasta nyt vuoden jälkeen arvot ovat kohdillaan. Olen palannut töihin  ja nyt kun työaikaprosentti on palautunut 100 prodsentyiseksi huomaan taas että uupumisoiretta pukkaa. Olin kesän alusta ajanut masennuslääkkeet alas. Ja pohtiessani tilannetta mietin pitäisikö kuitenkin aloittaa uudelleen, koska on mieliala tippuu pakkasen puolelle ja koen että on vaikea taas tehdä päätöksiä. Tästä hän nyt suuttui ja sanoi että jos aloitan lääkkeet niin meidän suhde loppuu, hän koki että meidän yhteys heikkeni mun sairastamisen myötä ja toki lääkkeet veivät multa myös mielihyvän ja leikkasi niistä huippukokemuksista esim onnen ja ilon tunteet siinä missä myös ne mustat hetket.  Olimme kuitenkin sopineet että muutamme yhteen tässä viimeistään vuoden päästä, miten saadaan kaikki työ ja lapsikuviot sopimaan. Mutta nyt nämä kommentit ja pyrkimykset vaikuttaa mun omaan terveydenhoitoon tällä tavalla on saaneet mut epäilemään ja oon oikeesti aika ahdistunut tilanteesta ja koen että hän yrittää jostain syystä kontrolloida mua nyt mieleisekseen, kuitenkin pääsääntöisesti meillä on ollut tosi ihanaa ja läheistä, ja samaan aikaan mietin pitäisikö erota jotta saan rauhassa jatkaa toipumista ilman painostusta. Niin tähän liittyy hänen jatkuva ehdotteli kaikenlaisista elämänurasuunnitelmista ja yhteisistä yrityksistä, joihin minulla ei ole voimavaroja, vaikka tiedän että ne liittyvät myös minun unelmiin mutta samanaikaisesti tiedän että niiden aika ei ole nyt ja ehkei koskaan, vaikka työelämässä pitäisikin muutosta tulla..