Mies ei myönnä tai ymmärrä olevansa alkoholisti
Meidän suhteemme kirous on alkoholi. Miehen on saatava joka ikinen viikonloppu vetää kännit lähibaarissa tai missä tahansa juottolassa, joko yksin tai kaveriporukassa. Hänestä tässä ei ole mitään outoa, syy on kuulemma minun kun en itse tajua lähteä mukaan. miksi enää lähtisinkään? Joskus alkuaikoina kävin hänen kanssaan muutaman kerran ulkona, mutta hän jätti minut pöytään yksin istumaan ja löysi aina uusia ystäviä joiden kanssa pyöriä ja käydä tupakalla, ja minä istua nökötin tyhmänä pöydässä ja odotin, että mihin se taas hävisi. Suhde on kestänyt 3 vuotta. Alkaa tuntua, etten enää jaksa. Lasta en voi tällaisessa suhteessa tehdä ja ikä alkaa pian tulla jo vastaankin, kun tässä vaan istun ja odotan, että mies muuttuu.
Olemme kohta 3-kymppinen pariskunta. Mies on ollut työttömänä nyt vuoden – mikä tietenkin on jostain syystä lisännyt tätä alkoholinkäyttöä. Minä maksan kaiken ja mies käyttää työttömyystukensa itseensä, omien sanojensa mukaan ”rentoutuu”. Hän ei itse näe mitään outoa tässä alkoholintarpeessaan. Hän ei tissuttele viikolla kotona, mutta joka ikinen viikonloppu hänen on oltava baarissa. Hänen viikkoannoksensa ovat 16-30 välillä, viikosta riippuen (joskus, varsinkin kesällä kun on loma, on syytä juoda kaksikin päivää peräkkäin). Minusta se on hirmuinen määrä. Mies ei käsitä ”miten joku viitsii kytätä ja laskea jotain annoksia”.
Mies ei näe mitään vikaa siinä, että maksan talolainaa suurelta osalta yksin, ostan kaikki ruoat, myös hänen vaatteensa, koska rahaa ei ole. Hän vaan toteaa, että kun pääsee taas töihin, hän maksaa sitten hetken enemmän kuluja. Minusta tämä on loukkaavaa, että maksan aikuisen miehen elämisen ja saan vielä haukut siitä, kuinka hankala olen ja nalkutan, kun hänellä on oma elämä ja hän saa kyllä juoda kerran viikossa, koska on kuitenkin kuulemma aina kunnolla ja se on hänen tapansa rentoutua. Hänellä alkaa olla myös ”ystäviä”, jotka ovat laitapuolenkulkijoita. Kaikenmaailman rikollisen näköistä porukkaa..
Olenkin ilmoittanut, että rahaa en enää käytä häneen vaan itseeni ja ainoat kulut jotka hänelle voin vielä toistaiseksi maksaa, on ruokakulut. Olen alkanut katsoa asuntoa muualta, työni puolesta voin asua toisellakin paikkakunnalla. Mies ei vaan tätä käsitä, hänestä olen ”määräilevä ja kontrolloiva”. En jaksa enää tällaista elämää. Miksi mies ei tajua olevansa suurkuluttaja? Mitä pitää tapahtua, että hän tajuaa, että on menettänyt minut? Syyttää mielellään minua kaikista tilanteista, eikä näe omassa toiminnassaan mitään vikaa.
Toinen ongelma suhteessamme on seksi, jota ei ole lainkaan. Hänen mielestään normaali väli rakastelussa on helpostikin 2kk, ja viimeksi olimme läheisesti tekemisissä lähes puoli vuotta sitten. Hänestä painostan asiassa, jos yritän suudella kerran viikossa (niin, suutelua ei ole suhteessamme lainkaan. Ei koskaan.) tai tehdä itseäni tykö tai puhua asiasta. Hän ei halua tänään/huomenna/viikon päästä, koska mitä milloin mistäkin syystä. Tajusin tuossa taannoin, ettei hän ole koskaan sanonut mitään kaunista vartalostani tai halunnut ”tutkia” minua lähemmin. Seksi on suorastaan hänelle suorittamista (tai oikeastaan itse teen kaiken työn jos joskus harvoin häntä niin lähelle edes pääsen). Olen miettinyt, onko alkoholi surkastuttanut hänen libidonsa täysin? Olemme siis puhuneet asiasta varovasti, ja hän ei vaan jostain syystä tällä hetkellä halua. Kuulemma asiaan tulee muutos. Olen odottanut muutosta kohta 3 vuotta. Haluan naiseuteni takaisin. Ehkä kelpaan jollekin vielä joskus.
Tämä ei ole suhde. Tämä on jonkinlainen hyväksikäyttö-järjestelmä, enkä ole onnellinen. Seksinpuutteen vielä jotenkin kestäisin, mutta en juomista. Enkä oikeastaan kestä tätä suutelun ja kaiken puuttumistakaan, kyllähän minä haluan olla rakastettu ja haluttu, rakastanhan minäkin häntä ja haluan häntä. Miten tällaisesta suosta pääsee ylös? Kulissit ovat kunnossa. Kukaan ei tiedä, miten huono suhteemme on. Kaikki aina hokevat kuinka lapsistamme tulee kauniita ja miksei olla vielä tehty niitä, varmaankin siksi että 1. niitä ei edes harjoitella, 2. en halua lapsia alkoholistin kanssa. Mitä siis tässä enää teen? Miten päästä eroon miehestä joka on arjessa aivan ihana ja rakastava, mutta jonka kanssa ei ole mitään tulevaisuutta kun järjellä ajattelee. Ei niin mitään. Täytän pian 30. Elämän ei pitänyt mennä näin.
Välillä mietin, olenko itse jotenkin väärässä. Onko hän sittenkään alkoholisti, ehkä liioittelen, omasta mielestään juo aivan normaalisti. Minusta ei. En ole koskaan ollut kaveripiirissä tai sellaisen miehen kanssa, joka juo näin paljon. Hän ostaa perjantaina aina vähintään 6 kaljaa kotiin, lähtee sitten tunnin parin päästä baariin – ja yleensä yksin. Hän lähtee mielummin yksin baariin kuin viettäisi viikonloppua kanssani tekemällä jotain yhdessä. Hän tulee joskus aamulla viiden aikaan kotiin aivan ympäripäissään ja nukkuu koko seuraavan päivän tai nuokkuu television ääressä sohvalla. Olen väsynyt työviikosta ja viikonloppu menee tällaisissa merkeissä.. Ei huvita enää tällainen elämä tippaakaan.
Moi.Kuulostipas tutulta😉.Ei se lähteminen ole helppoa ja varsinkin,jos rakastaa,välittää toisesta.Olin liitossa monta vuotta,jossa oli alkoholi mukana.En voinut vaan lähteä,kun piti ajatella muitakin.Kunnes koitti päivä jolloin en enään jaksanut.Oli pakko tehdä päätös,kun itse sairastuin ja rupesin voimaan pahoin.Kuinka ollakkaan ajauduin jonkin ajan päästä uuteen suhteeseen,jossa myös alkoholi mukana.Enempi kylläkin sellainen kaverisuhde minun mielestäni.Hain kirjastosta kirjoja läheisriippuvuudesta ja lueskelin niitä.☺️❤️
Minulla on tällainen hoivavietti ilmeisesti joka vetää puoleensa🙂.On vaikeaa irrottautua toisesta tai suhteesta jossa on,mutta,jos siinä ei saa itse enään mitään ja on vaan antavana osapuolena niin se rupeaa uuvuttamaan.Itse aina mietin sitä,että en voi lähteä ja satuttaa toista,mutta ajattelinko yhtään itseäni.Lähdin nyt tästäkin suhteesta,kun en enään jaksanut.Katsotaan pysynkö päätöksessäni,jos en voi saada miestä joka ei juo niin olen sitten itsekseni🙂👍.Tsemppiä kaikille.
Jotenkin kaikkien kirjoittajien tekstit kolahti juuri minuun. Sillä olen seurustellut vasta vuoden ja mies on nyt alkanut juomaan joka viikonloppu, koska syy aina hänellä on se, että työssä on raskasta ja on pakko päästä nollaamaan aivot sen takia. Tottakai ymmärrän ehkä häntä, mutta se, että hän ei osoita, että välittäisi minusta tai, että ei arvosta sitä, että siivoan kämpän, ettei hänen tarvitsisi rasittua vielä liikaa siitäkin, koska itse opiskelen kotona niin voin yhtä hyvin siivota muutaman kerran viikossa kämpän kunnolla..
Välillä olen saanut tästä juomisesta liikaa stressia ja vitutuksia, joka sitten saan itseni kiukkuiselle päälle, koska tuntuu, että teen mitä vaan tai sanon niin silti se on aina väärin. :/ Jopa niskasta yritän ottaa kiinni ja palautuu normaaliksi, mutta vaikeaa se on. 😑❓
propeli5
On paljon miehiä, jotka ei juo ja paljon miehiä, jotka ottaa, vain sen verran, että tuskin huomaa.
Edams kerroit että olette seurustelleet vuoden. Jo tuossa ajassa alkoholi ehtii tehdä tuhoja suhteessa. Itse huomasin juomisen juuri noin vuoden seurustelun alkamisesta. Olimme kuitenkin käyneet treffeillä paljon ulkona, enkä silloin kiinnittänyt juomiseen erityisemmin huomiota. Kun muutimme yhteen aika piankin, huomasin kuinka paljon mies oikeastaan juo. Itselleni alkoholi ei maistu niin usein, kyllä toki silloin tällöin. Nykyään minulla on alkoholia kohtaan inhosuhde - pyrin välttämään sitä. Olen niin kyllästynyt koko litkuun kun näen mitä se ihmissuhteille tekee.
Vaikka kuinka miestä rakastankin, muutin pois. Olen nyt siis yksin yksinäisenä täällä asunnossa, joka ei tunnu kodilta vielä. Välillä mieleen hiipii epäilys teinkö sittenkin väärän ratkaisun..?
Sitten taas muistan ne yöt ja illat kun olin yksin kotona muutenkin. Alkoholi, kaverit ja baari menivät aina edelleni. En halua sellaista suhdetta. Minulla on ikävä ihmistä, ei suhdettamme. Hän on ja tulee aina olemaan minulle silti todennäköisesti läheinen, vaikka emme enää seurustelekaan. Mies uskoo että palaamme yhteen vielä. Hän sanoi, että aikoo vähentää juomista. Minä en usko siihen lainkaan. En siihen että palaisimme yhteen enkä varsinkaan siihen, että hän vähentää juomistaan.
Edams katso tilannetta jos vielä jaksat, mutta muista, että alkoholinkulutus harvoin vähenee. Ja alkoholisti/suurkuluttaja löytää aina syitä miksi hänen on juotava: juurikin stressi, kiire, ahdistus, rahattomuus, se kun on rahaa, kun on kivaa, kun ei ole kivaa, suru, ilo..
Tiedän että tämä oli omaksi parhaakseni lähteä. Kaikki kävi vielä hurjan nopeasti, 2kk sitten en ollut varma tuleeko lähdöstäni mitään. Nyt huomaan olevani tavaroineni muualla. Uusi alku odottaa, vaikka tämä onkin rankkaa. Toivon, että ehdin vielä hankkia perheen ja löydän joskus miehen, johon kiinnyn ja joka ei juo. Minä arvostan itseäni sen verran, etten enää paapo aikuista ihmistä, hän on vastuussa itsestään ja minä itsestäni. Hän olisi varmasti ollut rakastava ja hyvä isä, mutta alkoholi olisi mennyt lapsenkin ohi. Turha kuluttaa aikaa enää yhtään kauempaa, en tästä nuorru.
Toivon, että muutkin alkoholistin kanssa seurustelevat pohtivat, muuttuuko kumppani, vai onko se sitä meidän omaa toivoa, joka pitää meidät suhteessa? Nyt kun katson taaksepäin, annoin ainakin 20 mahdollisuutta ja mies lupasi ja lupasi.. Mutta ei koskaan muuttanut juomistapojaan. Lupasi vain ettei tarvitse riidellä ja palasi samaan elämäntyyliin alle kahdessa viikossa.
Taas kaikki alkaa alusta.. Mutta jokaisessa lopussa on silti se uusi alku. 🙂🌻
Moikka P ja muut.
Olipas P tosi viisaasti kirjoitettu tuo viestisi, kiitos !! Itse olen samassa jamassa, oikeasti kaipaan entistä puolisoani ja sydämessäni haluaisin jatkaa elämääni juuri hänen kanssaan... mutta kun häntä ei saa takaisin ilman sitä viinaa. Ja sitä juuri en halua. Siitä kuviosta revin itseni irti ihan fyysisesti ja myös henkisesti.
Mutta, niin kuin olen jo sanonutkin, yksin eläminen ei ole kamalaa ollenkaan, jos vertaa sitä elämiseen sellaisen miehen kanssa, jota viina vie. Lieveilmiöineen se juuri on helvettiä, se.
Ikävä kyllä onnellisen parisuhteen luomiseksi on valittava onko viina vai elämänkumppani tärkeämpi, jos alkoholi on jommalle kummalle ongelma.
Mies on nyt jotenkin taas "herännyt" tilanteeseen. Hän aikoo muuttua ja on käsittänyt kuulemma, miten juominen vaikuttaa hänen terveyteensäkin. Soittaessaan hän kertoo kuinka toivoo meidän vielä palaavan yhteen ja hankkivan perheen. Hän on päättänyt muuttua. Minä en usko tuohon muutokseen. Viimeksi hän oli baarissa juuri keskiviikkona kun soitin ja kyselin kuulumisia. Hänen mukaansa se ei ole viikolla juomista, koska hän joi vain kolme (ja oli taas yksin lähtenyt..). Mikään ei olisi muuttunut. Nyt hän lähti työkavereineen mökille, jossa ei kuulemma juo kuin vähän. Se on taas kaksi kertaa juomista viikon sisään ja tiedän ettei se jää muutamaan kaljaan, vaan porukassa tulee juotua paljon paljon enemmän. Silti hän uskoo siihen että on muuttunut ja muuttuu. Se on hänen päänsä sisällä ilmeisesti sitten niin. Jos tarpeeksi uskoo, luulee toimivansakin niin. En minä tiedä. Ihminen on aivan mahtavan mukava, joten onneksi olemme hyvissä väleissä ja itse haluan pysyä ystävänä. Olemmehan olleet koko ajan ystäviä muutenkin. Jos olen jotain oppinut niin sen, ettei toista voi muuttaa vaikka kuinka haluaisi. Täytyy myös pohtia mitä haluaa omalta elämältään. En ole koskaan elänyt tämän miehen kautta, mutta antanut ehdottomasti liian monta mahdollisuutta ja aika on kulunut siinä sivussa. Toisaalta jos en olisi yrittänyt, saattaisin soimata itseäni erosta. Nyt kun asumme erillään, mikään ei ole muuttunut miehen juomisessa. Hänen omasta mielestään toki niin, mutta ei se ole. Eli minun menettämisenikään ei auta, baareilu kaverit ja alkoholi ovat tärkeämpiä. Toivon hänelle pelkkää hyvää ja toivon että hän oikeasti saisi elämänsä raiteilleen. Toivon itsekin löytäväni vielä joskus miehen, jonka kanssa perustaa perhe ja elää normaalia ja turvallista arkea.
Mitä teille muille kirjoittaneille kuuluu?
Luin aamulla viestittelymme kännykästäni kahden vuoden ajalta. Järkyttävää on, etten ole tajunnut, että tätä ei ole kestänyt vain puolta vuotta tai vuotta vaan ihan koko seurustelumme ajan. Ehdimme olla yhdessä yli kolme vuotta ja tuon kahden vuoden viestittely on täynnä pettymyksiä, kun toinen on lähtenyt viikonloppuna jo aamulla jonnekin ja palaa seuraavana aamuna. Viestit ovat täynnä pettymystä, katkeruutta, kaipausta ja toivoa paremmasta. Miten en ole tätä tajunnut aiemmin? Kaksi vuotta sitten lähettämässäni viestissäni hänelle lukee "ansaitsen parempaa, tämä on viimeinen mahdollisuutesi". Kaksi vuotta sitten marraskuussa. Kaksi vuotta sitten! Miksei se ollut se viimeinen mahdollisuus? Hänen vastauksensa "nyt vähennän juomista, lupaan sen". Miten olen ollut niin sokea, että tuosta viestistä kesti kaksi vuotta toimia? Olen niin vihainen itselleni, että katsoin tätä kolme vuotta. Minä sanoin itse aina että on viimeinen mahdollisuus ja joka kerta on päästetty kuin koira veräjästä. Itseäni saan syyttää kun aikaa on näin paljon kulunut. Miten sitä voikaan olla näin tyhmä.
Hei pyryharakka ja kaikki muut.Sitä jotenkin vaan toivoo ja haluaa,että asiat muuttuisivat parempaan ja toinen huomaisi,välittäisi enemmän.Sitä antaa mahdollisuuksia ja uusia yrityksiä toiselle🙂👍.Kuinka helppoa onkaan sanoa joo,joo lopetan tai vähennän juomista,mutta entäs sitten sen toteuttaminen.Alkoholi on kyllä sellainen juoma joka pilaa
monta suhdetta.☺️❤️
Kukaan ei ole niin toiveikas kuin alkoholistin puoliso, jaksaa aina toivoa ja taas pettyä.
Sanokaapa minulle, mikä on sen voiman salaisuus, minulla ei siihen ole vastausta, vaikka sitä tein itsekkin vuosikymmenet. Onko nämä alottelevat alkoholistit niin lapsen asemassa, ettei heitä voi edes ajatella jättävänsä oman onnensa nojaan. Mistä he löytävätkin puolison, joka jaksaa heitä hyysätä? Jos puolisolla on muita "vikoja", niin ennemmin hänet lempataan pihalle, mutta alkoholisti saa paljon anteeksi, miksi?
Myönnän, alkoholismi on sairaus, kylläkin itse hankittu ja kalliiksi tullut, kai siinä on jotakin geeniperimääkin, mutta raitistumisiakin on tapahtunut, melkein toivottomissa tapauksissa.
Hei.Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?Tällainen tuli mieleeni.😉jokin viehätysvoima vetää puoleensa.Vai onko se,se mihin on tottunut,jos esim:oma isä on juonut paljon niin hakeeko sitä sitten itselleen samankaltaisen puolison/kumppanin?en tiedä,mutta sen tiedän,että en halua enää olla sellaisessa suhteessa jossa alkoholi hallitsee.Onko se edes kivaa,kun joka viikonloppu vedetään pää täyteen yhtenä tai kahtena päivänä?Onko se sitä rentoutumista ja työpaineiden unohtamista?Olen tässä viime aikoina pohtinut aika paljon
asioita ja elämän kulkua.Itse väsyin siihen toisen juomiseen.En tiedä oikein miten kuvailisin,mutta oli paha olla yhdessä ja myös paha olla yksin🙄.Oli hauskoja ja ihania yhteisiä hetkiä ja tehtiin yhdessä kaikenlaista☺️❤️.Minulle ei edes tarvinnut kertoa onko juonut tai käynyt bailaamassa,kun aina aavistin sen jo puhelimessakin.Ei minua häirinnyt se kapakassa käyminen vaan se,kun minulle tuli huono olo toisen juomisesta.Olen vissiin niin herkkä reakoimaan toisen energioille🤨.Tällaisia ajatuksia ja pohdintoja minulla tällä kertaa🌻🙂🌻.Oikein hyvää viikonloppua ja pyhäinpäivää.
Olen totaalisen rikki. Erosta on monta kuukautta, mies ei koskaan lopettanut tai vähentänyt juomista - ei minun takiani.
Hänellä on uusi nainen kuvioissa jonka kanssa hän tekee asioita, puhuu hänelle kuin ei minulle koskaan. Tuntee tätä kohtaan intohimoa ja yleensäkin tunteita.
Alkoholinkäyttö on vähentynyt ja siihen on nyt ilmeisesti syynä tämä nainen, jonka vuoksi hän voi kyllä jättää juomisen. On aivan naisen lumoissa, minusta ei ollut koskaan millään tavalla kiinnostunut rakkauden kohteena, olimme vain parhaat ystävät, minä rakkaudesta kipeänä halusin suhteen onnistuvan ja hänelle en koskaan merkinnyt kovin paljonkaan. Nyt se on käynyt lopullisesti ilmi.
On karua tajuta, ettei toinen koskaan rakastanut. Ei ihme, ettei hän ruikuttanut perääni lainkaan, luulin että hän tulisi ryömien takaisin ja lupaisi lopettaa juomisen. Mutta hän olikin vain ilmeisen helpottunut.
Olen todella hajalla. Rakastan miestä paljon, eikä hän olisi koskaan muuttunut minun vuokseni. Jostain tulee joku suttura, joka saa aikaan tällaisen muutoksen.
Alkaa tuntua, että juominen johtuikin siitä, ettei hän tiennyt mitä suhteeni tehdä. Jättääkö vai ei, kun ei tuntenut minua kohtaan sellaista rakkautta, jota naista kohtaan kuuluisi tuntea. Ei hän koskaan sanonut minua kauniiksikaan, mutta tämä nainen on nyt jotain todella ihmeellistä.
On kamalaa ymmärtää, ettei ollut toisesta koskaan rakastamisen arvoinen, olin koko ajan oikeassa siitä ettei minua rakasteta, mutta en voinut uskoa sitä. Pitäisi luottaa itseensä jos epäilee jotain eikä vaan odottaa kaiken muuttuvan paremmaksi. Kolme vuotta ja tutustumisvuosi tähän päälle, näin kauan meni elämästäni tähän. En tiedä koska tällaisesta selviää. En pysty nukkumaan, käyn töissä kuoleman väsyneenä. Olen äärimmäisen mustasukkainen ja katkera. Yritin kaikkeni ja luulin, että mies rakastaa minua siitä huolimatta, ettei halua minua.
Miten olen ollut näin tyhmä? Mies ei ole halunnut loukata minua, tiedän sen, siksi hän on yrittänyt minulta salata tämän uuden suhteensakin, tiedän että olen hänelle tärkeä mutta koskaan hän ei minua rakastanut. Olen vain ystävä, olin ystävä koko ajan, joka auttoi pahimman yli ja sai hänet jaloilleen. Jäin itse henkisesti tyhjänpäälle.
Olen niin katkera, vihainen ja mustasukkainen, etten kestä enää.