Mies ei myönnä tai ymmärrä olevansa alkoholisti
Meidän suhteemme kirous on alkoholi. Miehen on saatava joka ikinen viikonloppu vetää kännit lähibaarissa tai missä tahansa juottolassa, joko yksin tai kaveriporukassa. Hänestä tässä ei ole mitään outoa, syy on kuulemma minun kun en itse tajua lähteä mukaan. miksi enää lähtisinkään? Joskus alkuaikoina kävin hänen kanssaan muutaman kerran ulkona, mutta hän jätti minut pöytään yksin istumaan ja löysi aina uusia ystäviä joiden kanssa pyöriä ja käydä tupakalla, ja minä istua nökötin tyhmänä pöydässä ja odotin, että mihin se taas hävisi. Suhde on kestänyt 3 vuotta. Alkaa tuntua, etten enää jaksa. Lasta en voi tällaisessa suhteessa tehdä ja ikä alkaa pian tulla jo vastaankin, kun tässä vaan istun ja odotan, että mies muuttuu.
Olemme kohta 3-kymppinen pariskunta. Mies on ollut työttömänä nyt vuoden – mikä tietenkin on jostain syystä lisännyt tätä alkoholinkäyttöä. Minä maksan kaiken ja mies käyttää työttömyystukensa itseensä, omien sanojensa mukaan ”rentoutuu”. Hän ei itse näe mitään outoa tässä alkoholintarpeessaan. Hän ei tissuttele viikolla kotona, mutta joka ikinen viikonloppu hänen on oltava baarissa. Hänen viikkoannoksensa ovat 16-30 välillä, viikosta riippuen (joskus, varsinkin kesällä kun on loma, on syytä juoda kaksikin päivää peräkkäin). Minusta se on hirmuinen määrä. Mies ei käsitä ”miten joku viitsii kytätä ja laskea jotain annoksia”.
Mies ei näe mitään vikaa siinä, että maksan talolainaa suurelta osalta yksin, ostan kaikki ruoat, myös hänen vaatteensa, koska rahaa ei ole. Hän vaan toteaa, että kun pääsee taas töihin, hän maksaa sitten hetken enemmän kuluja. Minusta tämä on loukkaavaa, että maksan aikuisen miehen elämisen ja saan vielä haukut siitä, kuinka hankala olen ja nalkutan, kun hänellä on oma elämä ja hän saa kyllä juoda kerran viikossa, koska on kuitenkin kuulemma aina kunnolla ja se on hänen tapansa rentoutua. Hänellä alkaa olla myös ”ystäviä”, jotka ovat laitapuolenkulkijoita. Kaikenmaailman rikollisen näköistä porukkaa..
Olenkin ilmoittanut, että rahaa en enää käytä häneen vaan itseeni ja ainoat kulut jotka hänelle voin vielä toistaiseksi maksaa, on ruokakulut. Olen alkanut katsoa asuntoa muualta, työni puolesta voin asua toisellakin paikkakunnalla. Mies ei vaan tätä käsitä, hänestä olen ”määräilevä ja kontrolloiva”. En jaksa enää tällaista elämää. Miksi mies ei tajua olevansa suurkuluttaja? Mitä pitää tapahtua, että hän tajuaa, että on menettänyt minut? Syyttää mielellään minua kaikista tilanteista, eikä näe omassa toiminnassaan mitään vikaa.
Toinen ongelma suhteessamme on seksi, jota ei ole lainkaan. Hänen mielestään normaali väli rakastelussa on helpostikin 2kk, ja viimeksi olimme läheisesti tekemisissä lähes puoli vuotta sitten. Hänestä painostan asiassa, jos yritän suudella kerran viikossa (niin, suutelua ei ole suhteessamme lainkaan. Ei koskaan.) tai tehdä itseäni tykö tai puhua asiasta. Hän ei halua tänään/huomenna/viikon päästä, koska mitä milloin mistäkin syystä. Tajusin tuossa taannoin, ettei hän ole koskaan sanonut mitään kaunista vartalostani tai halunnut ”tutkia” minua lähemmin. Seksi on suorastaan hänelle suorittamista (tai oikeastaan itse teen kaiken työn jos joskus harvoin häntä niin lähelle edes pääsen). Olen miettinyt, onko alkoholi surkastuttanut hänen libidonsa täysin? Olemme siis puhuneet asiasta varovasti, ja hän ei vaan jostain syystä tällä hetkellä halua. Kuulemma asiaan tulee muutos. Olen odottanut muutosta kohta 3 vuotta. Haluan naiseuteni takaisin. Ehkä kelpaan jollekin vielä joskus.
Tämä ei ole suhde. Tämä on jonkinlainen hyväksikäyttö-järjestelmä, enkä ole onnellinen. Seksinpuutteen vielä jotenkin kestäisin, mutta en juomista. Enkä oikeastaan kestä tätä suutelun ja kaiken puuttumistakaan, kyllähän minä haluan olla rakastettu ja haluttu, rakastanhan minäkin häntä ja haluan häntä. Miten tällaisesta suosta pääsee ylös? Kulissit ovat kunnossa. Kukaan ei tiedä, miten huono suhteemme on. Kaikki aina hokevat kuinka lapsistamme tulee kauniita ja miksei olla vielä tehty niitä, varmaankin siksi että 1. niitä ei edes harjoitella, 2. en halua lapsia alkoholistin kanssa. Mitä siis tässä enää teen? Miten päästä eroon miehestä joka on arjessa aivan ihana ja rakastava, mutta jonka kanssa ei ole mitään tulevaisuutta kun järjellä ajattelee. Ei niin mitään. Täytän pian 30. Elämän ei pitänyt mennä näin.
Välillä mietin, olenko itse jotenkin väärässä. Onko hän sittenkään alkoholisti, ehkä liioittelen, omasta mielestään juo aivan normaalisti. Minusta ei. En ole koskaan ollut kaveripiirissä tai sellaisen miehen kanssa, joka juo näin paljon. Hän ostaa perjantaina aina vähintään 6 kaljaa kotiin, lähtee sitten tunnin parin päästä baariin – ja yleensä yksin. Hän lähtee mielummin yksin baariin kuin viettäisi viikonloppua kanssani tekemällä jotain yhdessä. Hän tulee joskus aamulla viiden aikaan kotiin aivan ympäripäissään ja nukkuu koko seuraavan päivän tai nuokkuu television ääressä sohvalla. Olen väsynyt työviikosta ja viikonloppu menee tällaisissa merkeissä.. Ei huvita enää tällainen elämä tippaakaan.
Moikka. Olet ihan oikeassa. Miehesi ei mitä ilmeisemmin myönnä eikä tosiaankaan ymmärrä olevansa alkoholisti.
Kirjoituksessasi oli jo avain ongelman ratkaisuun. Ihan tyynesti voit myöntää itsellesi, että asiahan on juuri niin kuin sen koet eli suhde on ihan päin helvettiä. Olet ollut tosi viisas, ettet ole hankkinut lasta, se kun ei mitään miehessäsi muuta, susta tulisi joka tapauksessa yksinhuoltaja, lapsi toisi miehellesi vain lisää syytä pitää kiinni omasta vapaa-ajastaan. Eli siellähän istuisit kotona, hoitaisit kaiken entisen lisäksi myös lapsen, ei se lapsi teidän suhteessanne mitään muuta, ainakaan parempaan suuntaan. Vaikka kuinka kaunis olisikin !
Voi että, kyllä sun miehellesi tekisi hyvää joutua heräämään arkeen, jossa joutuukin ottamaan itse vastuun omasta elämästään. Itse asiassa sun rakkautesi häntä kohtaan mahdollistaa tuon hänen lokoisan elämäntapansa. Hän käyttää sitä iloisesti hyväkseen.
Toivon sulle voimia nyt astua askeleen kohti uutta. Se ei ole helppoa, tietenkään, mutta ei elämässä ei ole helppoja ratkaisuja, jos haluaa eteenpäin ja kohti tasapainoisempaa elämää ihan oman itsensä kannalta. Miehesi ei muutu. Kukaan muu kuin hän itse ei voi muuttaa hänen asennettaan ... ja tosi juttu on, että hän ei halua sitä muuttaa niin kauan kuin mahdollistat sen.
Ole rohkea, tee ratkaisu, jonka tiedät jo oikeaksi.
Olet oikeassa Kartastrofiina.
Ei työttömyys pane ketään juomaan, se antaa vain hyvä tekosyyn ja tekosyitähän alkoholisti löytää 11111, mutta tarvitsee vain yhden lopettaaksen.
Kukaan aloitteleva alkoholisti ei usko, jos joku sanoo, että tuossa vaiheessa, merkit on selvät. Alamäki on pitkä, kostea ja liukas.
Valinta on sinulla, joko kärsit ja kuihdut siinä, josta ei sitä marttyyrin kruunua, sulle ikinään anneta tai teet oman ratkaisun ja lähdet, annat miehen "nauttia" elämästään.
nimim. entinen alkoholistin akka
Kiitos kun vastasitte, Katastrofiina ja helemi.
Olette ihan oikeassa kumpikin ja olen tätä päätöstä nyt puoli vuotta ihan tosissani pohtinutkin. Ja aion lähteä. Ei se helppoa ole, koska rakastan miestä, hänessä on ne hyvät puolensa, jotka toisaalta eivät riitä peittoamaan viinan tuomaa kirousta. Olen sen päättänyt, että parempi yksin kuin tällaista elämää, en tarvitse tällaista.
Mies on taas reissullaan, mutta tällä kertaa "turvallisesti", eli eräässä tapahtumassa kaveriporukalla. Kun hän palaa huomenna illalla kotiin, on vakavan keskustelun paikka. Näitähän on käyty jo ennenkin läpi ja hän osaa jo tottuneesti todeta lopuksi "kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaksi, mutta se vaatii muutosta myös sinulta". Eli keskustelu ei ole koskaan lopulta johtanut mihinkään - minusta on aina löydyttävä vika joka selittää seksittömyyden (olenhan äärimmäisen kontrolloiva, se vie viimeisetkin halut kun määräilen toisen elämää) ja juominen on hänen asiansa, joka ei loppujen lopuksi kuulu minulle. Kun keskustelu on päättynyt tilanteeseen että haluan eron, hän lupaa yhtäkkiä vähentää selvästi juomistaan ja on ylpeä kuukauden päästä, kuinka hän siinä on onnistunut. Surullista vaan on se, että tämä "onnistuminen" on ollut sitä että hän tulee "jo" puoli kahdelta kotiin viiden sijasta ja on juonut muutaman kaljan vähemmän. Eli onko niitä annoksia ollut sitten "vain" 16 kun normaalisti on vaikkapa 20. Ja tätä suurta harppausta kun en kehu, olen vain kahta kamalampi akka, jolle mikään ei riitä. Että kastroin häntä hitaasti mutta varmasti omien pinttymieni mukaiseksi.
Kiitos kommenteista, nyt sain vahvistuksen sille, että olen oikeilla jäljillä tässä. Mieheni kaveriporukalle kun tuntuu olevan ihan normaalia vetää ne kännit joka ikinen viikonloppu, ja minusta se taas ei ole mitenkään sellainen elämäntapa, jota voisin vierestä seurata saati itse harjoittaa. Kaikista vaikeinta tulee olemaan kertoa perheelleni, he kun ovat odottaneet jälkikasvua ja olettavat, että kaikki on hyvin.
Surullista. Niin surullista, että niinkin typerä asia kuin alkoholi pilaa parisuhteen ja muuten niin mukavan miehen elämän. ☹️
Hei,
Pyryharakka, mihin ajattelit keskustelun miehesi kanssa johtavan? Hän on luvannut ennenkin, ei ole koskaan toteutunut. En oikein käsittänyt mitkä ovat miehesi hyvät puolet. Rakkaus tuntuu olevan yksipuolista. Jos hän sanoo rakastavansa mutta ei sitä osoita, niin kyseessä on sinun lepyttelysi kuten lupaukset paremmasta huomisesta. Teot ratkaisevat. Miehesi on hyvä elää rakastettuna ja elätettynä, ymmärrettävästi hän pyrkii säilyttämään asemansa lupauksilla. Ilmeisesti sääli pidättelee sinua. Sääli tekee meistä inhimillisiä ja auttaa ymmärtämään. Nyt on kuitenkin pelissä ainutkertainen elämäsi, ei yksittäinen tilanne. Ja kaiken lisäksi voi olla, että teet miehellesi karhunpalveluksen. Nyt hänen ei tarvitse ryhdistäytyä. Pakon edessä hän ehkä ottaa vastuun omasta elämästään.
Otetaan vastuu omasta elämästämme.
Keskustelu meni yllättävän hyvin tällä kertaa. Tosin lupauksiin en enää luota millään tavalla ja tiedän, että lupaukset rikkoutuvat jälleen. On alkanut häiritä erityisesti sekin, että kotityöt tehdään tasan, vaikka hänellä olisi aikaa täällä koko päivä hoitaa kotia kun olen itse töissä. Hän ei myöskään koskaan auta koiran lenkittämisessä, ellei ole ihan pakko. Kissanhiekkalaatikon siivoaa aika säntillisesti. Koira on tosin minun, se oli minulla jo tavatessamme, mutta lähinnä olisi kiva saada joskus edes seuraa kävelylle. Useimmiten vastaus on, ettei hän jaksa. Jos hän eläisi työttömyyskorvauksella, elintasonsa olisi aika erilainen. En minä mitään kotiorjaa hänestä halua, vaan olisi joskus kiva tulla kotiin ilman, että täytyy alkaa yhdessä tehdä siinä vaiheessa kotitöitä ja ruokaa ja koiran lenkitys on joka tapauksessa minun harteillani siihen päälle. Mietin tänään, että jos tilanne olisi toisin päin, olisin varmaan tehnyt aamupäivällä siivoukset pois alta, käynyt kaupassa ja alkanut valmistella ruokaa. Ja mikä olisi kivempaa kuin käydä iltakävelyllä yhdessä? Korostan, että kaikki kotityöt tehdään kuitenkin tasan, eli en tee kaikkea todellakaan yksin.
Kun sanoin että lähden asumaan toiselle paikkakunnalle, hän pelästyi. Sitä osasin kyllä odottaakin. Eli nyt on viimeinenkin muutos parempaan luvattu ja kaikki kuulemma tällä kertaa oikeasti muuttuu, hän ei enää halua olla näiden puolituttujen kanssa tekemisissä eikä käy baarissa enää usein (tosin usein tai harvoin on vaikea määritellä.. Hänen mielestään).
Miehellä on hyviä puolia, sehän on selvä. Enhän häntä muuten rakastaisi tai olisi jaksanut yrittää vielä tätä suhdetta. Nyt olen tekohengitys-vaiheessa, eli odotan vain sitä lupauksen rikkoutumista jotta voin lähteä. Kai haluan vielä katsoa, mies ei ole koskaan ollut näin vakuuttava kuin edellisessä keskustelussa. Mutta näyttelijäntaidot varmasti kehittyvät kun tarpeeksi rajojaan kokeilee?
Puhuimme myös seksin puuttumisesta suhteessamme. Hän hokee vain kuinka asia tulee kyllä muuttumaan jos en koko ajan painosta. En ole vielä edes päässyt painostusasteelle, jo pelkkä asian avaaminen tuntuu olevan liikaa. Kanavaa hän vaihtaa heti jos televisiossa on seksuaalista kanssakäymistä tai puhutaan seksistä. Hän ei ole siitä joko lainkaan kiinnostunut tai se ahdistaa suunnattomasti. Eli lapsia ei ole tulossa edes vahingossa tähän ihmeelliseen suhdesotkuun.
Kai tämä tästä? Siis oma elämäni? Joskus? Ihan oikeassa olet Beren, jokainen ollaan vastuussa itse omasta elämästämme.
Näin "kauan" kesti, että miehen oli pakko päästä lähikuppilaan "pitkästä aikaa". Kaksi viikkoako tähän nyt sitten meni, kun hän oli se muuttunut mies. Lähti viideltä illalla, lähtiessään huikkasi ovelta että menee ihan vain muutamalle. Tulee kuulemma ennen 23.00 ja palasi sitten kolmen jälkeen aamuyöstä. Rahaa ei ole, maksoi Visalla ilmeisesti. Toivottavasti ei ole lainaillut joiltain hämäriltä tyypeiltä ainakaan.
Kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, kuinka hän suuttui ennen lähtöään, kun en suostunut maksamaan tasan puolikasta hänen siskontyttärensä rippilahjasta, vaan vähän vähemmän. Hänelle jäi siis hieman suurempi osuus maksettavaa. Sanoin etten maksa niin isoa osaa, koska hänellä tuntuu löytyvän rahaa baariin, mutta ei oman siskontyttönsä lahjaan. Ilmeisesti perheenikin on alkanut ymmärtää tämän kuvion päälle (ei juomisen, siitä he eivät tiedä), koska sisareni kysyi, että kai mieheni sentään osallistuu itse vähän isommalla summalla lahjaan, vai minäkö sen maksan.. Valehtelin maksaneeni vähemmän kuin maksoinkaan. Hävettää jotenkin että itse olen tähän jamaan itseni laittanut. Itse olen päästänyt miehen helpolla, en ole vaatinut tarpeeksi, olen vain ajatellut että hän tekisi samoin jos olisin itse työtön.
Tämäkin asia kuulemma sitten muistetaan kun minulla on joskus tiukkaa rahasta, ettei hän osallistu sitten perheeni lahjoihin. Olen maksanut talolainaamme joka kuukausi suuremmalla summalla, olen ostanut ruoat ja sähkön jne. Minun pitäisi olla kuitenkin ylpeä kun hän maksaa omat laskunsa. Niin, on hänen henkilökohtaiset laskunsa ja sitten ilmeisesti minun eli meidän laskumme, kuten sähkö, se on näköjään minun oma laskuni. Ja baariin riitti eilen rahaa, vaikka siskontytön lahjasta tuli jo riitaa, että on liian kallista. Hän on myös tiennyt, että lähtee tänään entisten työkaveriensa kanssa ulos. Miksi siis piti päästä baariin jo eilen? En ymmärrä. Ilmeisesti hän saa rahaa vanhemmiltaan, jotka luulevat, että raha menee yhteisiin kuluihimme, eli heitä itseään ilmeisesti hävettää, että maksan lähes kaiken. Totuushan on, että rahat menevät baariin joka ikinen perjantai tai joskus lauantai siihen päälle, kuten tänään on käyvä. Olen sen hänen vanhemmilleen kyllä joskus kertonutkin. He vain hyssyttelevät ja ilmeisesti antavat lisää rahaa. En tiedä. Hävettää, että 29-vuotias mies saa juokseviin kuluihinsa rahaa vanhemmiltaan. Menisi johonkin töihin, mutta kun kaikki työ ei kelpaa. Näin kauan minulta on mennyt nähdä tämä kokonaiskuva. En ymmärrä miten tämä onkin mennyt tällaiseksi, että työviikon jälkeen viikonloppu on väsyttävä asia, pitäisi saada levätä, mutta toisen baarirymyämiset ja herättäminen keskellä yötä vievät mahdollisuuden palautumiseen.
Onneksi ei tarvitsekaan enää ymmärtää. On alkoholismi, on seksittömyys ja nyt alkaa olla jo rahastakin riitaa. En enää siis jaksa tätä enkä aio tässä suhteessa olla. Täytyy vaan jostain saada rohkeutta kertoa perheelle, vaikka vähän kaunisteltukin totuus. Mies ei myöskään pidä siskoistani, hän on sen minulle usein humalassa kertonut kiertoteitse, kuinka he ovat ilkeitä ja olen kuulemma ihan samanlainen. Ilkeä ja dominoiva ja määräilen hänen elämäänsä. Tänään aamuyöstä kun hän rojahti sänkyyn, ilmoitin, etten määräile enää koskaan hänen elämäänsä. Tästä lähtien hän saa tehdä ihan mitä haluaa, koska sanoudun irti tästä kaikesta. Työni on onneksi sellaista, ettei paikkakunnalla ole ihan hirveästi merkitystä. Talon myymiset ja ositukset onkin sitten oma lukunsa..
En usko että mies päästää irti kovin helposti. Sekin on ongelma. Hän on niin vakuuttunut suhteemme onnellisuudesta. Hän ei näe lainkaan ongelmaa juomisessaan eikä missään muussakaan. Paitsi siinä, että minusta on tullut pihi ja inhottava. Ilkeä varmaan alan ollakin, sanat tulevat suustani turhautuneena kuin varkain. Ei tässä ole kummallakaan hyvä olla. Päästän hänet siis menemään.
Tämä on vanha juttu, mutta yllävän ajankohtainen. Oli seurusteleva pari ja mies viinaan menenvä, joskus -50 luvulla, nainen kysyi, kumman valitset, minut vai viinapullon? Sinut tietysti...mutta missä sulla, se viinapullo on?
Helemi, vanha juttu tai ei, tuotahan se on!
Nyt olen taas solmussa. Mies on anellut ja vakuutellut, että tarvitsee vielä yhden viimeisen mahdollisuuden. Että myöntää itsekin että tämä oli tässä, jos vielä sen viimeisen kerran mokaa. Mutta sitten kun en ymmärrä miksei tätä tapahtunut jo aiemmin, miksei hän luvannut lopettaa viime keskustelun tiimellyksessä lopullisesti tuossa lähibaarissa juoksemista? Nyt kuulemma hän ei astu enää jalallaankaan lähibaariin. Ei koskaan. Minua häiritsee ettei hän luvannut tätä aikaisemmin, eikä pitänyt siitä kiinni.
Mutta miksi enää suostuisin antamaan mahdollisuuden? Hän osaa olla niin vakuuttava, mutta kun katson taaksepäin, joka kerran lupaus on petetty. Hän sai myös yllättäen töitä. Nyt hän kuulemma muuttuu aivan varmasti.
Minusta kai (?) parasta olisi silti muuttaa ja katsoa matkan päästä, onko hän pitänyt lupauksensa. Olin niin varma päätöksestäni jo, olin niin varma! Mitä jos en pysy vahvana, mitä jos en osaa lähteä? Olenko tässä vielä kolmen vuoden päästä miettimässä? Ja toisaalta: mitä jos hän ihan oikeasti nyt muuttuukin? Olisimme voineetkin perustaa perheen ja nyt en saakaan koskaan perhettä?..
Huomaan miten heikko olen, vaikka luulin olevani vahva. 😑❓
Mies on ollut juomatta ja nytkin perjantai, eikä hänellä ole mitään aikomustakaan mennä baariin. Hän on lopettanut myös tupakanpolton. Jos kaikki menee tämän alkoholiasian kanssa lopulta hyvin, vaadinko todella liikaa, jos seksittömyys johtaa silti eroon? Olenko liian vaativa? Miehestä vaadin koko ajan lisää. Toisaalta vaadin siksi koska en halua tyytyäkään vähempään. Myöskin raha-asia on ärsyttänyt jo pitkään. Mies on nyt töissä, määräaikaisena vähintään vuoden. Työsopimusta jatketaan jos kaikki menee hyvin, siis todennäköisesti töitä riittäisi. Hän ei tunnu muistavan lainkaan miten paljon olen maksanut talouteemme asioita. Enkä tiedä onko sillä nyt enää merkitystäkään, mutta ihmettelen, ettei hän itse nyt ota sen kummemmin vastuuta suurelta osin. Eipä tuo mitään haittaa. Toivottavasti alkoholiasia on nyt hallinnassa. Olen ylpeä hänestä kieltämättä. Todella ylpeä. Hän on kotona eikä hän edes puhu oluesta. (On nyt suihkussa, pian katsomme yhdessä elokuvan.)
Mutta en silti vielä usko enkä aiokaan. Enkä luota. Enkä usko, että seksittömyys muuttuisi mihinkään. Taidan silti lähteä. 😭 Petänkö nyt hänen luottamuksensa itse, jos hän muuttuisikin? Että heitän vaan paskaa niskaan vaikka toinen vihdoin muuttuisi?.. Tämäkö on palkinto? Toisaalta - tämän olisi voinut tehdä jo vuosi sitten. Hänellä on ollut aikaa muuttua.
Mies elää uusien työkaveriensa kanssa kuin jotain teinivaihetta. Hänellä on jatkuvasti uusia menoja, jotka saattavat tulla lyhyellä varoitusajalla saman päivän aikana. Viikonloppuja hän ei ole kotona enää lähes ollenkaan. Viinankäyttö on selvästi vähentynyt, kuulen nimittäin puhelimesta heti jos hän on ottanut. Mutta eipä tämä minun kanssani kotona eläminen tunnu kiinnostavan. Onko olemassa ihmisiä, jotka ovat suhteessa vaan siksi, että ovat läheisriippuvaisia.. Tätä olen miettinyt. Suhteemme alkoi hyvin laimeasti niin, että olin itse aloitteentekijä. Omalta kannaltani alku oli tulinen, mutta mies jarrutteli ihan selvästi. Pakotinko hänet suhteeseen kanssani? Mies innostui seurastani, ei sinänsä minusta. Nyt hänellä on taas uusia tuttavuuksia, jotka ovat hirmu kiinnostavia. Eikä tässä mitään. Mutta kotona ei yhäkään ole seksiä, ei suutelua, mutta läheisyyttä muutoin, hän on kova halaamaan ja pitämään kädestä. En silti koe tätä millään tavalla parisuhteeksi. Yhdessä kun yrittää tehdä jotain, siihen pitäisi sisältyä jonkinlainen alkoholinkäyttö (jos käy syömässä, olisi toivottavaa tilata viinipullo tai käydä muuten parilla illan päätteeksi..) Kun en halua läträtä alkoholin kanssa, olen kamalan tylsä. Hän voi urheilla kaveriensa kanssa mutta minun kanssani harvemmin, eli kyse ei ole nyt siitäkään etten koskaan haluaisi lähteä johonkin. Ei vaan ole mitään paikkaa mihin mennä kun siihen pitäisi sisältyä jossain kuppilassa istumista ja urheilla emme enää voi, kun hän on viikonloput muualla, jolloin ehtisin hänelle kaiken ajan antaa, ja viikolla hän haluaa käydä työpaikkansa salilla.
Nyt kun juominen ja perskännääminen on vähentynyt, tajuan, että se oli vain se suurin ongelma. Tässähän on kasa lähes yhtä suuria odottamassa. Kuten se, ettei hän viihdy kanssani jos on tarjolla mukavaa tekemistä työkavereiden kanssa. Minä elin tuollaisen vaiheen joskus nuorempana ja niin eli hänkin, hän on opiskellut ja viettänyt railakasta elämää. Tuntuu, että hän ei halua kasvaa aikuiseksi ollenkaan. Hän on ollut perjantaista asti reissussa mökillä työkaveriensa kanssa (on itse kuskina) ja ilmoitti puhelimessa äsken, että ainiin hän lähtee sitten viikonloppuna musiikkitapahtumaan. Että päättivät siitä tänään. Että mikään ei ole muuttunut, vaikka alkoholia läträä vähän vähemmän. En ole avovaimo vaan olen joku, jonka kanssa on mukava asua, ettei hän olisi yksin. Kyllä minä aina pärjään, mutta pärjääkö hän. Ei hän ymmärrä tätä kuviota millään tavalla, hänestä riittää kun olemme viikolla keskenämme, häntä seksittömyys ei häiritse millään tavalla eikä ole vieläkään käynyt lääkärissä, vaikka on siitä puoli vuotta puhunut, että kai se on sitten pakko. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. En ole ollut kumppani näiden kolmen vuoden aikana vaan kämppäkaveri. Aika karua tajuta tämä. Toisaalta helpompi muuttaa pois.
Avomieheni ei harrasta tuota juomista baareissa, mutta kotona..
Näen kirjoittamissasi teksteissä yhteneväisyyksiä oman tilanteeni kanssa. Olen tällä hetkellä vielä antamassa mahdollisuutta, että muuttaako mies tapojaan. Lupaus jälleen annettu, että juomatta on pari viikkoa putkeen.
Hyvä, että olet saanut tehtyä ratkaisun. Toivotan sulle voimia ja onnea tulevaan.
Itselläni ei ole siihen vielä tarpeeksi voimia.. tahtoa. Haluan antaa vielä tämän loppuvuoden aikaa, mutta jos asiat eivät muutu vieläkään.. uusi vuosi alkaa uusin kujein. Olen aina ajatellut, että alkoholisti on jotenkin.. no, vaikka väkivaltainen, ilkeä. Mieheni ei ole sitä, kännissäkään. Tai jos kirkkaita ottaa (kerran pari vuodessa) niin silloin on kyllä ilkeä.
Mutta että alkoholismi voi olla ongelma, vaikka mies olisi muuten hyvä tyyppi. Yllätyin.
Corner meillä on sama: mies ei ole kännissä koskaan väkivaltainen tai ilkeä. Hän on iloinen ja leppoisa. Kyllä meidän miehet silti alkoholisteja on. ☹️
Kuinka paljon miehesi Corner juo viikossa? Kuinka paljon kerralla? Kuinka usein? Meillä tuo kahden viikon tauko on pisin ja olisiko kerran vai jopa kaksi pystynyt lupauksensa pitämään. Hän on taas radalla, vaikka vannoi viime viikolla, että kun joi kaksi kertaa viikon aikana ihan kunnolla, ei juo tänä viikonloppuna mitään. Vaan taas tuli joku tekosyy että on pakko lähteä kun sitä ja tätä. Aina on selitys ja aina hän on yhtä hämmästynyt, kun en voi käsittää. "Tämän kerranhan minä vaan." Ja "Älä nyt tee tästä ongelmaa, tulen huomenna sitten kotiin aamulla". Niin.. Taas viikonloppu poissa kotoa, vaikka oli jo mahdollisuuden mahdollisuuden mahdollisuus, joka piti taas sössiä.
Mutta kiitos Corner ensinnäkin siitä että kommentoit ja minäkin toivon, että pystyn lähtemään. Ei tämä ole helppoa. Mies on todella mukava arkena ja meillä on mielettömän mukavaa yhdessä. Mutta sitten on tämä toinen puoli. En voi perustaa perhettä tuollaisen ihmisen kanssa. Haluaisin, mutta tiedän, että tekisin todella suuren virheen. En voi hankkia lasta tällaiseen tilanteeseen, vaikka mies ei väkivaltainen olekaan. Olen todella onneton. Toivon, että miehesi pitää lupauksensa. Mutta tuo kahden viikon tauko on vain pieni osa sitä, mitä tuleman pitäisi. Hänen pitäisi pystyä olemaan juomatta vastakin. Pystyyköhän hän siihen? Minun mieheni on valintansa tehnyt, sillä ohan hän taas juomassa kaveriensa kanssa. Hän kaiken lisäksi ihan itse lupasi olla menemättä mihinkään tänä viikonloppuna, kun joi viime viikolla kaksi päivää putkeen. Hyvin piti taas lupauksensa. Minulla on asunto valmiina, nyt pitäisi vaan pystyä muuttamaan. ☹️ Aikuisten oikeesti saada itsestä sen verran tahtoa ja arvokkuutta, ettei jatka enää hetkeäkään tätä kämppiselämää. Voin olla hänen ystävänsä, rakastettuhan en koskaan ollutkaan. Se on käynyt vaivihkaa selväksi viimeistään kuukausi sitten. Teillä tilanne on varmaan vaikeampi, jos Corner teillä on intohimoakin olemassa. Kerrohan kuulumisiasi!
Jos teillä molemmilla ei ole vielä lapsia, niin erilleen mutto on helpompaa, sillä kun/jos lapsia on, niin kaikki vaikeutuu ja sitä koettaa mennä eteenpäin, vaikka verta sylkien.
Kaveriseura on hauskaa, heidän kanssaan yhteiset menot, eihän niistä voi jäädä pois.
Olen vuosien saatossa kullut, kaikki mahdolliset tekosyyt, miksi juoda ja nekin tekosyyt, miksi pitää kavereiden mukana lähteä, ties minne....ja yllätyskin niissä menoissa piili, siellä oli myös ns vapaamielisiä naisia mukana.
Teidän molempien olisi hyvä tutustua AA:n kirjallisuuteen, niistä löytyy voimaa, niin lähtemiseen kuin paikoillaan pysymiseen, mutta on taivaan totuus, alkoholistin puoliso tarvitsee suuren kärsimyssäkin ja paljon paikkavaatetta.
Elin juovan alkoholistin kanssa yli kaksikymmentä vuotta, sinä aikana oppii, jo jalkaterän asennosta näkemään ja huokailuista kuulemaan, missä mennään.
Tein sen virheen, etten osannut lähteä aiemmin, oma ylpeys oli suurin este, siksi voi olla mahdollista, etten kannusta ketään jäämäänkään, mutta sen kanssa olen myös pohjallakin käynyt, vaikken ole itse juonut yhtään.
Helemi olet ihana. Olenko sitä koskaan täällä sanonut? No nyt sanon. 😉 Kyllä se vaan on niin kuin sanoit, nyt se pitää lähteä. Ja alkoholisti kyllä keksii aina syyt nähdä kavereitansa, vaikka ei olisi edes siitä viinasta aina kyse, jostain riekkumisesta tuntuu jäävänsä paitsi, jos viikonloppuna akkansa kanssa "joutuu" olemaan. Mitä kaikkea kivaa ne kaverit siellä tekevätkään, aivan varmasti on päästävä sinne eikä nyhjätä kotona tai urheilla tai tehdä mitään kivaa oman naisensa kanssa!
Mies onkin todella yrittänyt viimeistä oljenkortta: "Kun tiedän miten sen lapsen haluat, pitäisikö meidän nyt sittenkin tehdä se?" Todella säälittävä yritys saada minut jäämään. Ihan kuin haluaisin hänen kanssaan lasta, minulla olisi kaksi lasta täällä huollettavana! On pakko myös myöntää, että nykytieteen valossa alkoholismin suuri periytyysriskikin pelottaa. Ehkä sen ajatteleminen on turhaa, mutta minun on niin ajateltava, jotta en lähtisi missään nimessä heltymään ja päässäni pyörittelemään ajatusta, että "ehkä kaikki muuttuisi sittenkin lapsen myötä.." Ei se muuttuisi!
Minä hankin lapsen yksin jos sellainen on mahdollista, vaikken enää koskaan miestä elämääni saa. Tästä on nyt lähdettävä, on ajateltava, ettei tämä tästä paremmaksi muutu. Lähteminen on ainoa vaihtoehto. Mies ei muutu. Hän ei pysty eikä halua olla juomatta, hän ei halua koskea minua, hänen elämänsä on ollut lokoisaa ja mukavaa viimeisen vuoden kun olen maksanut lähes kaiken.
Miten hänen oli eilen niin vaikeaa tuoda kinkkupaketti omista rahoistaan kaupasta, kun pyysin? Kaljaan hänellä riitti omista rahoistaan. Toi kinkkupaketin mutta hyvin pitkin hampain. Mielenkiintoista sekin, että lopulta rahaa riittikin koko baari-iltaan työkaverien kanssa ihan yllättäen, vaikka kolmen euron kinkkulootaa ei millään meinannut ensin tuoda! Nämä on näitä ikuisia aivan käsittämättömiä asioita, joita en tule koskaan, enkä suostu koskaan, ymmärtämään. Miten hän kehtaa?! Kohta hän tulee kotiin ja alkaa kinua pizzaa tai jotain muuta noutoruokaa, joka minun pitäisi tietenkin meille maksaa, koska omat rahat on yön ja aamuyön tunteina baarissa käytetty.
Jos joku harkitsee koskaan seurustelua alkoholin suurkuluttajan kanssa.. Lue tarkkaan: hän ei muutu, ellei jotain todella radikaalia tapahdu. Ilmeisesti on käytävä pohjalla, jotta voi taas nousta. Mieheni ei ole vielä käynyt siellä pohjalla. Siksi hän ei tajua eikä osaa arvostaa ei minua eikä itseään sen vertaa, että lopettaisi läträämisen. Hän on sitä paitsi vihainen minulle, kun en huomaa miten valtavasti hän on viinan juomista vähentänyt. Niinkö? Palkintoa saa odottaa loppuelämänsä, ehkä saa sen joltain muulta, mutta minä lähden. Häivyn kuin pieru Saharaan!
Kiitos, vaikka tiedä siitä ihanuudesta, semmonen ruosteisen laakerin, kantikkaaksi kulunut helmi.
😉