Mielipide-eroja puolison kanssa

Mielipide-eroja puolison kanssa

Käyttäjä Anksu aloittanut aikaan 29.08.2012 klo 18:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Anksu kirjoittanut 29.08.2012 klo 18:38

Olen tapellut mieheni kanssa nyt kaksi päivää… Syy siihen on, että 17 vuotias tyttäremme aloitti ammattikoulun nyt syksyllä ja otti lisäksi kaksoistutkinnon. Nyt tytär kuitenkin haluaisi luopua lukion osuudesta ja keskittyä ainoastaan ammatin oppimiseen. Minä olen tyttären puolella asiassa, josta ei mieheni pysty keskustelemaan ilman huutoa ja uhkailuja(Ei kuulemma maksa enää mitään tyttären tarvitsemia tavaroita, eikä tue millään tavoin, jos tytär lukion lopettaa).
Ymmärrän tyttäreni päätöstä, koska hän vasta hiljattain alkanut toipumaan masennuksesta ja ahdistuksesta, sekä paniikkihäiriöstä. Lisäksi hänellä todettiin äsken kilpirauhasen liikatoiminta, jonka lääkkeet väsyttävät paljon. Pelkään, että kaksoistutkinto vaikuttaisi tyttären mielenterveyteen negatiivisesti. Kymppiluokasta suurimman osan tytär oli kotiopetuksessa, koska ei ahdistukselta pystynyt menemään kouluun. Nyt koulunkäynti sujuu hyvin, paitsi lukion osuus ahdistaa.
Tytär ei uskalla puhua isänsä kanssa asiasta, kun pelkää huutoa. Minä olen ottanut huudot vastaan ja yrittänyt rauhassa selittää oman ja tyttären sekä tyttären psykiatrisen sairaanhoitajan kannan asiaan. En jaksaisi tällaista nyt ollenkaan, kun olen vasta pikkuhiljaa toipumassa vakavasta masennuksesta.
Mitä kannattaisi tehdä saadakseen riidan loppumaan? Tytärtä en kuitenkaan pakota jatkamaan lukiota.😞

Käyttäjä ihmismieli kirjoittanut 30.08.2012 klo 13:49

Miksi lukion lopettaminen kesken olisi miehelle niin paha juttu? Miksi hän suuttuu tai raivoaa asiasta? Joku syyhän tuohon on oltava, joku muu kuin vain se että tytär jättäisi lukion sikseen.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin tyttären oma koulutus. Aikuisuuden kynnyksellä tarpovan nuoren oma elämä. Kannattaakohan miehen tuhota välinsä lapsensa kanssa jonkun lukion keskeyttämisen takia?

Ihan keskustelemisestahan tuo lähtee. Mies pitää saada ensin myös kuuntelemaan. Aika pieni juttu elämässä kuitenkin koko lukio, että miksi mies ottaa sen niin vakavasti.

Käyttäjä Anksu kirjoittanut 31.08.2012 klo 15:06

Kiitos vastauksesta. Sitä tässä olen itsekkin ihmetellyt, että miksi mies suuttuu siitä. Hän ei ole itse käynyt lukiota, kuten en minäkään ja hyvin ollaan pärjätty ilmankin. Mies pitäisi tosiaankin saada kuuntelemaan... Ehkä ensi viikon perheterapian kommunikaatio aihe tulee käsittelemään laajasti tätä. Olen sitä mieltä, että tytär täyttää muutaman kuukauden päästä 18 vuotta ja on nyt jo kypsä päättämään itse asiasta, jos se käy henkisesti liian raskaaksi.

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 02.09.2012 klo 21:40

Ilmanmuuta on kuunneltava tytärtä! Lukion voi sitäpaitsi käydä milloin vaan jälkeenpäin. Kaksoistutkinto on todella rankka. Parempi on säilyttää mielenterveys, kuin ajaa itsensä piippuun ja silloin menee kauemmaksi tuon toisenkin tutkinnon suorittaminen.

Lisäksi ammatillinen tutkinto on todella hyvä senkin vuoksi, että töitä on helpompi saada niiden työharjoittelujen myötä.