Hankin itselleni tuon "Mieli keinussa"-kirjan heti sen ilmestyttyä ja tunsin ajoittain vaikeuksia kokea yhteenkuuluvuutta kirjassa kuvattujen henkilöiden kanssa. Mutta bipolaarihäiriö saattaa vaikuttaa meissä kovin monella tapaa kuten Peggy tuossa edellä kirjoitti. Minä kärsin pääosin keskivaikeasta depressiosta, jota sitten hypomaniakaudet ajoittain sulostuttavat 😉

Luetutin tuon kirjan myös vaimollani. Hän koki sen aika voimakkaana, ehkä pelonsekaisenakin, peläten tietenkin minun tilani mahdollisia muutoksia tulevaisuudessa. Mutta uskoisin (=en tiedä asiaa), että meillä jokaisella on oma tapamme sairastaa tätä ja että sen muoto ei muuttuisi vuosien mittaan.

Minullahan tämä sairauden puhkeaminen on selkeästi yhdistettävissä mahdolliseen perinnölliseen taipumukseen yhdessä 1990-luvun koetun voimakkaan stressin ja työuupumuksen kanssa.

Verkkosivulla http://www.omaisetpsyuusimaa.fi/syksy.htm on mainittu, että ylilääkäri Juhani Aer pitää luennon "Kaksisuuntaisen mielialahäiriön nykynäkymät" torstaina 9.12.2004 klo 18.00-19.30 Miessakit ry:n koulutustilassa Annankatu 16 B 28, Helsingissä. Jos kunto sallii niin yritän tulla täältä maakunnasta kuuntelemaan häntä.

Juhani Aer on laatinut erinomaisen vihkosen "Kaksisuuntainen mielialahäiriö, ohje potilaalle ja omaisille". Vihkon on kustantanut Omaiset mielenterveyden tukena keskusliitto ry yhdessä Sanofi~Synthelabon kanssa. Toinen hyvä opasvihko on "Kaksisuuntainen mielialahäiriö, vastauksia & mielialakalenteri", jonka on kustantanut Oy Eli Lilly Finland Ab, ja jonka suomenkielisen käännöksen asiantuntija on LT Marko Sorvaniemi. Kysykää näitä oppaita MTT:stä, lääkäreiltänne ja psyk. osastoilta sairaaloista. Suosittelen!

Erkka

Kiitos Erkka vinkeistä. Heti kun jaksan hommaan nuo esitteet. Nyt on taas meillä sormi suussa, takapakkia otetaan.😞

peggy kirjoitti 01.12.2004
Tunnen muitakin bipolaari-ihmisiä ja kaikki ovat aika erilaisia, vaikka toki tiettyjä samankaltiasi oireita. Osa ei ole pystynyt tekemään töitä, osa pystyy, osa ei edes myönnä sairautta eikä suostu hoitoon

Kertokaa jotkut niitä myönteisiä 🙂 kokemuksia kaksisuuntaisen kanssa eli jos ootte voineet olla töissä tai muuten menee ihan hyvin. Olisi niin mukava kuulla tai siis lukea, että sen kanssa voi oikeesti elää eikä kitua. Onhan siitä jotkut kirjoittaneetkin, mutta lisää... Sen kirjan perusteella ei tosiaan tullut kauhean toiveikas olo. Tiedättekö jotain myönteisempää kirjaa kaksisuuntaisesta vai ruetaanko kirjoittamaan sellaista?

Meillä on nyt ihan hyvä vaihe eli mieheni on töissä, mutta kuinka kauan. Mihin se työssäolo sitten tökkää eli voisko ennakolta varoa jotakin? Tietysti jokaisella on yksilöllinen tilanne.

Toivottavasti mielen ei tartte olla aina keinussa tai ainakaan hirmu kovassa vauhdissa.

Terv. Atsalea

atsalea kirjoitti 07.12.2004 klo 12:01:

Kertokaa jotkut niitä myönteisiä 🙂 kokemuksia kaksisuuntaisen kanssa eli jos ootte voineet olla töissä tai muuten menee ihan hyvin. Olisi niin mukava kuulla tai siis lukea, että sen kanssa voi oikeesti elää eikä kitua. ... Tiedättekö jotain myönteisempää kirjaa kaksisuuntaisesta vai ruetaanko kirjoittamaan sellaista?

... Mihin se työssäolo sitten tökkää eli voisko ennakolta varoa jotakin? Tietysti jokaisella on yksilöllinen tilanne.
Terv. Atsalea

Vaikeita kysymyksiä...

Jotenkin koetan ajatella, että vaikka puolison mieli on keinussa, ei elämän silti tartte olla kituuttamista. Että mun ei tartte samaistua mieheni jokaiseen maniaa ja masennukseen. En väitä että tässä aina onnistun, mutta harjoittelen kovasti. Eli sen kanssa voi 'oikeasti elää' ja elämä voi olla hyvää, elämä on vaan vähän toisenlaista kuin 'normaalien ihmisten'.

Varomisesta: olen ymmärtänyt, että mieheni käy terapiassa läpi asioita, joita pitää varoa ja olemme niistä keskustelleet. Toisaalta elämä on muuttuvaista, joten kaikkea ei voi ennakoida, eikä elämää voi säiliöidä johonkin rauhalliseen ennakoituun tilaan. Aina sattuu ja tapahtuu, muut ihmiset, säiden vaihtelut ym. vaikuttavat yllättävillä tavoilla. Eli kaikesta varomisesta huolimatta, täydellistä kontrollia ei voi saavuttaa. Tässäkin pitää saavutta joku tasapaino, ettei perheen elämä mene pelkäksi varomiseksi.

Mutta niin se on, että yhdelle viikonlopulle ei sovi suunnitella kauheeta höykyytystä, eli hirveesti ohjelmaa. Sama koskee työelämää - kokousrumba ja pikkujouluputki on hankalaa bipolaari-ihmiselle.

Yks kirja muuten on Levoton mieli, ainakin lopussa asiat on siinä paremmin, välissä sitten aikamoista haipakkaa. Lapset ovat lukeneet sellaisen nuortenkirjan kuin Tatuoitu äiti, kirjoittaja muistaakseni Wilson, ovat kehuneet kovasti (siinä äidillä todetaan kaksisuuntainen häiriö). Julkaistu joskus aika äskettäin

t. Peggy

Pahka kirjoittaa 7.12.04
Kyllä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa voi elää, kun on tunnistanut oman taipumuksensa , on kokemusta siitä, että manian kääntöpuoli on masennus. Jos suostuu hoitamaan itseään ja huomaa varo-oireensa ja reagoi niihin, ei pitäisi uhata manian eikä masennuksen. Tietysti jokaisella on oma kemiansa ja mielenmaisemansa, mutta jos lähtökohta on se, että kyseessä on aivosairaus , jossa aivojen kemiaa pystyy kemialla eli lääkkeillä hoitamaan, niin pitäisi olla homma hallinnassa. Nykyään on lääkkeet
vähän eri luokkaa kuin minun nuoruudessani, päältäpäin ei voi huomata lääkkeiden vaikutusta paitsi läheiset, jotka ovat tyytyväisiä siihen, että on jotenkin ennalta-arvattavissa meikäläisen käytös, jota se ei maniassa todellakaan ollut. On mahdollista saada terapiaa ja
vertaistukea esim. vertaisryhmissä. Elämäni laatu on huomattavasti parantunut, kun olen motivoitunut hoitoon.🙂

Kiitos Peggy ja Pahka vastauksistanne! 🙂

Olen lukenut myös kirjan Levoton mieli ja olen samaa mieltä, että keskellä oli haipakkaa ja lopussa jo hieman toivoakin eli lääkitys ja motivaatio lääkitykseen oli löytynyt ja sen hyväksyminen, että elämä voi olla ihan riittävän lennokasta ilman manioitakin.

Katsoin paikkakuntamme kirjastosta ja sieltä lasten osastolta löytyy kirja Tatuoitu äiti eli menenpä hakemaan sen ihan tuota pikaa.

Välillä huomaan kuinka olen koko ajan "kuulolla" mieheni sairauden suhteen, että varmasti huomaisin oireet, mutta on tosiaan pakko yrittää elää omaa elämää, eikä miehenkontrollollointielämää. Mieheni on kuitenkin ensi sijaisesti vastuussa itsestään, koskapa on aikuinen ihminen.

Tasapainoilua ja harjoittelua tämä tosiaan on. Toisaalta pitää elää omaa elämää ja ymmärtää, ettei todella voi kaikkea kontrolloida, mutta toisaalta on hyvä vähän seurata toisen vointia.

Meillä on tilanne se, että mieheni havaitse joskus oman maniansa alkaminen ennen minua -mikä kai on hyvä tilanne.
t. Peggy

Sekamuoto?
🙂Taas tuli lisää tietoa kaksisuuntaisesta, kiitos! Mania ja masennus ovat kai aika selkeästi tajuttavia tiloja. Onko kellään kokemusta sekamuotoisesta häiriöstä. Siis että kaksisuuntainen mielialahäiriö ottaa jotenkin sekamuotoisen ilmiasun pelkän manian tai masennuksen sijaan. Olen siitä nyt yrittänyt lueskella ja olen aika lujilla tällä hetkellä joten apuja kaipaisin. Sen verran olen tajunnut, että mielentila vauhtelee tosi nopeasti, ei tahdo kelkassa pysyä. Ja että on harvinaisenpaa sorttia. Eli kun kaksisuuntaisessa on jokaisella tavallaan oman rytminsä mukaan hidasta aaltoilua mania-masennus, olisi sekamuodossa sen lisäksi vielä nopeaa aaltoilua?😉😠😳😭😮😴 Ja miten pärjätä tällaisen ihmisen kanssa? Kiitos jo etukäteen.

Olin kuuntelemassa luentoa bipolaarisuudesta tänään, ja siellä puhuttiin paljon eri tyypeistä ykkös ja kakkos ja sekamuotoisesta, jossa mielialat voivat vaihdella samankin päivän aikana. Psykiatri ,
jonka nimeä en nyt juuri muista, painotti sitä , että sairaus on elinikäinen ja sitä on hoidettava lääkkeillä. Terapialla ei kuulemma ole juurikaan vaikutusta ainakaan maniassa, masennusta voidaan hoitaa myös masennuslääkkeillä mielialan tasaajien lisäksi, mutta on vaarana, että ne laukaisevat uuden manian, eli hoito on aika kinkkistä välillä ja hyvin yksilöllistä. Yleensä on ihmisellä oma tietty kaava, mikä toistuu,
toisilla alkaa masennuksella, toisella manialla, itselläni on tällainen hitaasti hiipivä hypomania, josta helposti luiskahtaa maniaan ja silloin ei enää välttämättä ole enää sairaudentuntoa ja siitä on sitten seurauksena masennus , joka on niin syvä. ettei sitä halua enää kokea.
Tärkeää on perheen opastus ja tietysti tieto varo-oireista on hyvä olla omassa hanskassa, että pystyy hallitsemaan sairautensa, kuten esim. sokeritautiset pitää huolta veren sokeristaan .
😉

Hei!

Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka on nopeatempoinen. Häiriötilaa tai sairauttani on ollut vaikea diagnosoida, koska olen lähinnä ollut vaan masentunut. Välillä oli ns. tavallista elämää ja sitten olen kokenut hyvinkin onnistuneen tuntuisia aikoja, jolloin itsetunto on ollut hyvä ja olen tehnyt isoja päätöksiä hetken mielijohteesta. Mutta koskaan en ole mennyt jutuissani ns. yli ja käyttäytyminen on pysynyt suhtkoht säädyllisyyden rajoissa. Nuorempana alkoholi sotti kuvioita ja silloin tuli tehtyä sellaisia asioita joita on katunut. Lisäksi olen aina ollut seurallinen ja kova puhumaan ja helposti ihmisiin tutustuva, joten en ole pitänyt tätä minään sairautena. Saadessani diagnoosin en edes tiennyt mitä kaksisuuntainen tarkoittaa....siis masennuksen tajusin, mutta en ymmärtänyt mitä haittaa voi olla sillä, että elämässä menee hyvin ja tuntee itsensä vahvaksi. Nyt olen ollut viikon sairaslomalla ja olen lopulta tajunnut mitä pitkään kestävä hypomania voi saada aikaan. Olen touhunnut uudessa työssä vuoden verran ja luultavasti suurimman osan aikaa olen ollut hypomaniassa. Olen tehnyt töitä ilman lepoa ja ajatukset on olleet koko ajan vaan työssä kiinni.....lopulta se ei enää tuntunut kivalta. Tuli tunne, että pitää tehdä ja tehdä ja siitä tekemisestä ei enää tullutkaan samanlaista tyydytystä kuin aikaisemmin. Se ei ollutkaan enää hauskaa. Nyt piti tehdä koko ajan mutta voimat vähenivät...en osannut nukkua ja levätä ja lopulta repesin yhtenä päivänä töissä. Kun menin lääkäriin itkien, hän sanoikin, että et sinä ole masentunut, sinulla on vielä virtaa vaikka kuinka paljon jäljellä. Silloin oivalsin, että tila joka minulla oli päällä olikin maniaa....mutta sellaista joka on negatiivista. Se kuluttaa koko ajan minua sisältäpäin. Sain unilääkkeet ja käskyn nukkua ja olla ajattelematta mitään. No sehän ei onnistunut ollenkaan, nimittäin se ajatteleminen, nukkuminen kyllä. Nukuin kaksi vuorokautta putkeen ja nyt viikko siitä olen vieläkin aika väsynyt. Huomenna tarkastukseen ja sitten toivottavasti saan oikeanlaisen estolääkityksen ja tasoittavia tuota hypomaniaa ajatellen.
Töissä ei kukaan huomannut mitään ja työnantaja oli innostunut kun olin uusi ja aikaansaapa työntekijä. Kaipaan teiltä tukea ja tietoa tästä sairaudesta ja aion saatuani itseni tasapainoon edelleen olla töissä mutta vähentää työtahtia ja opetella sanomaan ei joissakin asioissa.

Tuula

Kiitos Erkka ja Pahka!
Minä olen nyt lopultakin ottanut yhteyttä Omaiset mielenterveystyön tukena-yhdistykseen. Jäsenmaksua maksoin jo viime vuonna, mutta silloin en vielä jaksanut lähteä toimintaan mukaan. Toinen niistä suosittelemistasi opaskirjoista olikin yhdistyksen kustantama, joten sitä kautta varmaankin saan sen.
Vähän jännittää, mutta minulla on ollut koko syksyn niin huonot fiilikset ja väsy olo, että silti oikein odotan jotain uutta ja toivon apuja saavani. Sillä jaksaa tahdon.🙂👍

Tuulalle, olen kokenut samanlaisia työputkia, tehnyt hypomaanisessa tilassa todella innostuneena vaikka minkälaisia "suorituksia" ja siitähän on työnantaja ollut innoissaan. Ei oo tarvinnu paljon unta eikä ruokaa, ei oo pitäny taukoja , kesälomatkin meni jossain vaiheissa pieninä pätkinä, eikä siitä todellakaan seuraa hyvää. Rajat on jaksamisellakin ja romahdus on sitä pahempi, meni monet lomat sairastaessa ja sitten taas suorittamaan. On sitä jotain oppinut matkan varrella, nimittäin sanomaan EI.😳

Kiitos Pahka!

Tunsin paljon samoja piirteitä itsessäni luettuani tuon sinun kertomuksesi. Muistan kanssa, että sairastin ennen usein juuri lomilla. Ne olivat ihan sellaista flunssaa ja erilaisia särkyjä....enhän silloin aiemmin vielä tiennyt mikä minua vaivaa. 😟

Olen nyt jo hyväksynyt, että minulla on sairaus, joka kulkee mukanani koko ikäni. Ja haluan tehdä kaiken sen, minkä voin, että saan tilani mahdollisimman tasaiseksi. Mutta olen huomannut, että aika monet asiat sotkevat elämääni. Eilen illalla tajusin, että minä saan palkkaa työnantajalta vain neljältä viikolta. Menin ihan paniikkiin ja olin varma, että en tule selviämään tästä tilanteesta. Tunsin, kuinka se sairampi puoli minusta yritti kuiskutella korvaan, että olet jo niin terve,että voit mennä töihin. Mutta onneksi se terveempi puoli piti pintansa ja sain ajatukset taas oikeaan suuntaan. Enhän nyt ole vielä niin vahva, että jaksaisin tehdä joskus hyvinkin vaativaa työtäni. Ja kun tänään sitten soittelin työpaikalle, kuulun että työnantaja on valmis maksamaan palkkaa vielä toiselta kuukaudelta ja käyttää hyväkseen minun sairasvakuutuskorvauksen. Se tuntui todella hyvältä ja selvältä merkiltä, että minun on nyt hoidettava itseni kuntoon.
Minulla on ihan hyvä työnantaja.....vika on minussa kun en osannut sanoa EI! Luulen, että tämän kokemuksen jälkeen osaan!!!!

Alan käydä nyt mielenterveysneuvolassa ja siellä käyn sairaanhoitajan kanssa läpi niitä ennakkomerkkejä, joita minun on opittava lukemaan, jotta voin tarpeeksi ajoissa huomata muutoksen mielialassani. Tänään on ollut suhteellisen hyvä päivä, jopa aamulla tunsin itseni vähemmän väsyneeksi kuin aikaisemmin.

Vaikeinta minun kohdallani on varmaan opetella elämään suhtkoht normaalia ja säännöllistä elämää. Sitä elämäni ei ole koskaan ollut....... tarpeeksi unta ja nukkumaan ajoissa😴 Ja kun menen nukkumaan se tarkoittaa, että sitten myös nukutaan, eikä tehdä ristikoita tai lueta....🙂

Kiitos tuesta teille kaikille ryhmäläisille!
Tuula