Mieli heikoilla

Mieli heikoilla

Käyttäjä Ave aloittanut aikaan 14.10.2007 klo 09:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Ave kirjoittanut 14.10.2007 klo 09:40

Hei, kirjoitan tänne eka kertaa.

Pitää saada jotenkin purettua pahaa oloa.
Olen äiti ja vaimo. Tunnollinen puurtaja ja tekijä. Töissä arvostettu ja tykätty työntekijä. Ja ihan loppu😭

Uupumus käy nyt mielen päälle ja minua on alkanu pelottaa moni asia ja painajaisia näen koko ajan. Bakteerikammo on kamala! Mutta sitten minua painaa tällainen asia että vuosi sitten firman juhlien jälkeen (niinpä niin) työkaveri saatteli mua taksiasemalle ja suuteli siinä puistossa. Se tuntui huikaisevalta ja menin ihan sekaisin. Suutelimme siinä puun alla ja minä, nainen, avasin hänen vetoketjunsa ja kokeilin häntä terskasta. Hän oli kostea. Lopetin siihen. Kävelimme siihen taksiasemalle ja lähdin kotiin. Kotona mieheni oli valveilla ja odotti minua. En sanonut mitään outoa, otimme siinä lasit viiniä. Jonkun ajan päästä menimme sänkyyn. Yhtäkkiä huomasin että minun piti mennä pesemään käteni. Olihan toki tullut taksilla kotiin ja sormeni olivat jo koskeneet vaatteita ja laukkua ja taksin ovea jne mutta lulen että ehdin koskea jo mieheni elintä ennen kuin hyppäsin pesemään käsiäni. No asia jäi siihen ja lupasin itselleni antaa anteeksi moisen suutelun ja koskettelun mutta asia jäi omalletunnolle.

Nyt kun olen aivan uuvuksissa ja stressissä olen alkanut pelätä että mitä jos sain vaikka hivin tuosta koskettelusta ja samalla sitten mieheni. Ymmärrän kyllä että oon aivan sekaisin jo pelosta mutta asia puhkesi taas pinnalle viime aikaisten lehtijuttujen yms ansiosta. Olen ihan rikki. Tiistaiksi olen kyllä varannut työterveyslääkärille ajan. 😞

Se työkaveri on edelleen meillä firmassa. Tunnen hänen vaimonsa ja poikakin heillä on. Kaikin puolin fiksu mies mutta miksi hän oli minusta kiinnostunut ja miksi noin kävi ja ennen kaikkea olenkohan sairas muutenkin kuin vain mieleltäni.

Puhukaa mulle olkaa kilttejä. Kriisikeskukseenkin jo soitin mutta en voinut kertoa sille tätille tuota kosketusjuttua. JA mua PELOTTAA! 😯🗯️

Käyttäjä Celandine kirjoittanut 15.10.2007 klo 18:31

Sinun kannattaa käydä tosiaan siellä työterveyslääkärillä, jos asia mieltäsi vaivaa. En kyllä itse usko, että on mitään mahdollisuutta, että olisit saanut tartunnan. Jos kätesi olivat ehjät eli ei mitään haavoja riski on varmasti vielä pienempi. Terveen ihon läpi Hiv ei voi tarttua. Ja eikö ole aika pieni mahdollisuus, että tällä miehellä olisi ollut jokin tarttuvatauti? Vaikka mistä sitä koskaan tietää.

Oletko varma, että tahdot salata tämän asian aviomieheltäsi? Kirjoituksesi perusteella se painaa kovasti mieltäsi ja ehkä vaikuttaa suurestikkin elämääsi. Tietysti kertomisesta voi seurata ties mitä riippuen millainen miehesi on. Kaikkiin päätöksiin liittyvät ne riskit. Oletko onnellinen miehesi kanssa? Entä oletko harkinnut työpaikan vaihtoa jos tuo kyseisen työkaverin läsnäolo siellä samassa työpaikassa häiritsee sinua?

Voimia🙂🌻

Käyttäjä moona kirjoittanut 15.10.2007 klo 18:38

Hei !

Työuupumukseen kannattaa hakea apua. Loma tekee hyvää itse kullekkin aina joskus. Vaikkapa sitten sairaslomaa.

Tuo firman juttu; ainahan sattuu ja tapahtuu. Jos kerrasta opit jotain, se oli ihan hyödyllinen oppi. Humalassa olemisessa on aina vaaransa. Hölmöilee ja sitten joutuu katumaan. Arvelen tai tiedän, että jotkut ovat tehneet vielä kummallisempaa kuin sinä. Elämässä joutuu tekemisien kautta opettelemaan asioita. Teoria ei yksin riitä.

Sen verran osaan sanoa, että moisesta koskettelusta et ole voinut hiv tartuntaa saada. Relax, hyvä ihminen. Otappa nyt järki käteen ja ala hoitaa itsesi kuntoon kaikin puolin. Yritä olla sekoittamatta kenenkään toisen elämää, sen työkaverin + perheen tai miehesi. "Einmahl ist keinmahl" sanoo saksalainen.

Toivon himpun verran valonkajastusta mieleesi tällä sepustuksella 😳