Mielenterveysongelmaisen nainen

Mielenterveysongelmaisen nainen

Käyttäjä tippis aloittanut aikaan 17.11.2011 klo 21:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä tippis kirjoittanut 17.11.2011 klo 21:06

Olen parikymppinen nainen, ja olen ollut yhdessä mieheni kanssa 3 vuotta. Ennen kaikki oli hyvin, mutta kuluneen vuoden aikana miehelleni on alkanut ilmaantua mielenterveysongelmia. En osaa varsinaisesti kertoa, millainen mielenterveyden sairaus hänellä on, mutta pahasti arkielämää haittaava kuitenkin.

Mieheni on päivittäin hyvin vihamielinen ihan yleisesti ilman syytä, kertoo ettei näe itseään sopivana tähän yhteiskuntaan, väheksyy itseään, on YLIhuolestunut ihan kaikesta esim. terveydestään ja talousasioista, on hyvin levoton ja ahdistuneen oloinen jne. Hän on työtön, ja väittää käytöksensä johtuvan ainoastaan turhautuneisuudesta, vaikka on itsekin välillä myöntänyt olevansa huolissaan omasta mielenterveydestään. Lääkäriin hän ei kuitenkaan suostu menemään, koska ei halua syödä lääkkeitä tai joutua terapiaan.

Rakastan miestäni yli kaiken. On kuitenkin TODELLA ikävää, että mieheni laidasta laitaan heittelevä mieli on alkanut jo murentaa minunkin mielenterveyttäni. Mieheni siis saa päivittäin ainakin pari sellaista ”kohtausta” jolloin hän muuttuu todella inhottavaksi, ja näinä hetkinä minun täytyy vain yrittää pitää itseni rauhallisena etten minäkin sekoa, ja uskokaa pois, se on vaikeaa. Kuitenkin heti tilanteen rauhoituttua mieheni on taas ihana oma itsensä ja pyytelee anteeksi. On kuitenkin erittäin raskasta, että minä en nykyään enää uskalla olla pahantuulinen tai surullinen, vaikka huonoja päiviä on KAIKILLA, koska me kummatkin emme voi seota. Näyttelen reipasta ja yritän pitää kaksi elämää pystyssä. Lisäksi minä pelkään koko ajan sanovani tai tekeväni jotain väärin niin, että minä aiheutan hänelle raivokohtauksen (ne syntyvät todella helposti). Välillä ahdistaa, kun pelkään koko ajan, että milloin jokin asia esim. lehtiuutinen laukaisee taas kauhean vihamielisen paasaamisen. Mies löytää aina jostain syyn saada olla pahantuulinen, ja purkaa olonsa minuun ja kaikkiin muihin lähimpiin ihmisiinsä. ☹️

Kertokaa, onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa, että kumppani on mielisairas, mutta ei voi mennä hoitoon, ja tilanne on alkanut viedä sinultakin mielenterveyden? Mitä IHMETTÄ minä voin tehdä, jotta tilanne alkaisi korjaantua?

Keskusteleminen ei auta, koska mieheni vähättelee ongelmiaan. Olen yrittänyt auttaa häntä löytämään töitä jos tekeminen vaikka auttaisi, mutta jokin paha koko ajan tuntuu haluavan, ettei tämä painajainen lopu ikinä, koska töitä ei tipu mistään :'(
Pelkään, että minäkin sekoan!

Käyttäjä Revontuli kirjoittanut 19.11.2011 klo 19:43

Moi!

Sinä olet nuori nainen ja elämä on vielä edessäsi. Lähde hyvä ihminen pois mielenterveysongelmista kärsivän puolison luota ennenkuin teillä on lapsia. Jos puolisosi ei pysty hakeutumaan hoitoon itse, sinä et voi häntä auttaa. Vastuu on hänellä - älä pilaa elämääsi moisessa henkisessä paineessa! Sinä voit kertoa hänelle, että vain hoitoon hakeutumalla hän saa pidettyä sinut elämässään, ei muuten.

Yritin pakottaa skitsofreniaa sairastavan veljeni hoitoon ja sain monivuotisen vihan niskaani. Lopulta hän itse tajusi tilanteensa ja sain siihen sopivan lääkityksen. Nyt olemme parhaat ystävät ikinä! Ketään ei voi pakottaa hoitoon, kuin äärimmäisen harvinaisessa tapauksessa. Voit vaan kertoa omat tunteesi ja nostaa sen jälkeen kädet pystyyn. Älä kanna moista taakkaa itselläsi, juttele asiasta vanhemmillesi/ystävillesi ym. ja he varmasti ovat samaa mieltä - vastuu ei ole sinulla! Olen armollinen itsellesi, ansaitset parempaa - koeta jaksaa!