Parisuhteemme alkoi vaikeasti, kun minulla kesti vuosia päästä irti ensimmäisestä tyttöystävästäni. Muutaman kerran tapailin nykyistä avovaimoani vielä roikkuessani vanhassa parisuhteessa. Tottumuksesta lähinnä, rakkauden liekki oli sammunut jo aikoja sitten. Vihdoin, useiden kuukausien painimisen jälkeen jätin vanhan kuluneen parisuhteeni taakseni ja sain mahdollisuuden olla onnellinen.

Aloimme seurustella virallisesti muutaman kuukauden tapailun jälkeen, mutta hänellä oli aina ongelmia luottaa minuun. Tietysti sen takia, että minulla oli kestänyt niin tolkuttoman kauan lopettaa edellinen parisuhteeni. Syy oli minulle yksinkertainen: Eroaminen on aina ollut minulle vaikeaa, jopa niin vaikeaa että kärsin mielummin. En halunnut loukata, mutta eräänä iltana onnistuin päättämään parisuhteeni. Ja niin se on muuten edelleen vaikeaa. Mutta en minä nyt onneksi eroa ole hakemassakaan.

Lupailin useita kertoja jättää entisen tyttöystäväni, ja siitä luottamusongelmat ovat saaneet alkunsa. Saimme kuitenkin mahdollisuutemme, ja kaikki meni hyvin. Olimme olleet yhdessä reilun vuoden verran kun tyttöystäväni lähti opiskelemaan Ruotsiin. Etäisyys ei ollut pitkä, mutta silti tuo etäsuhde aiheutti paljon ongelmia. Minulla oli oma elämäni, kiireinen elämäni, joka näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aivan naurettavan turhalta. Minkälaisista asioista sitä onkaan silloin jaksanut innostua, ja pistää oman parisuhteen edelle?

Vaikka oli onnellinen ja rakasti toista ehdotta, oli vaikea pitää itseään kasassa. Kaverit, juhliminen, toiset tytöt.. Syytän tästä kaikesta tyttöystäväni päätöstä lähteä, vaikka ei hänen minua olisi tarvinnut olla vahtimassa. Peiliin on syytä katsoa, ja niin kai oikeasti katsoisinkin, jos vain tässä olisi kaikki.

On häkellyttävää huomata miten tälläinen patologinen valehtelija nimettömällä foorumillakin jaksaa kaunistella totuutta. Hyppään muutamia vuosia eteenpäin, jonka aikana olin ehtinyt asua muutamalla eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Raastava etäsuhde rasittaa suhdettamme edelleen. Näimme muutaman vuoden aikana toisemme noin kaksi kertaa kuukaudessa muutaman päivän ajan. Sekin oli aikaa, joka oli varattu tappelulle ja riidoille. Eihän sen niin pitänyt mennä, tietenkään, mutta kun joka hetki suunnittelee ihania päiviä rakkaansa kanssa odotukset menevät aina yli. Silloin jokin asia alitajunnassa muistuttaa epäonnistumisesta, ja käyttäytyminen muuttuu epäkunnioittavalle tasolle. Jälkeenpäin ajateltuna ainut syy riitoihimme oli minun jatkuva pettämiseni.

Petin avovaimoani muutaman vuoden aikana yhteensä kahden eri tytön kanssa. Toisen kanssa useaan otteeseen, ja toisen kanssa vain kerran. Lisäksi etäsuhteemme oli osaltani täynnä jatkuvaa pikkusäätöä siellä sun täällä. Valehtelinen avovaimolleni kolmen vuoden ajan, että en ole häntä pettänyt. Luottamusongelmien takia se oli ainut asia minkä kanssa hänellä -oikeasti- oli isoja ongelmia.

Harrastimme seksiä pahimpien vuosien aikana ehkä vain kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Joskus huomaan ajattelevani, että ei mikään ihme että hyppäsin syrjään turvalliselta polultani. Tappelua, riitoja ja lyömistä kuitenkin riitti senkin edestä, että ei siinä enää seksiä ehtinyt tai jaksanut harrastaa. ☹️ En ole koskaan lyönyt avovaimoani (vaikka hän niin väittääkin) tai kohdellut häntä muutenkaan väkivaltaisesti.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että pettämiseni ovat tulleet hänen tietoonsa vaikka niitä yritin parhaani mukaan häpeissäni salailla. Valehtelin ja yritin (turhaan, tietysti) kaunistella totuutta vielä useita viikkoja kaiken paskan osuessa jo tuulettimeen. Siitä illasta on nyt 14kk aikaa, ja en ole koskaan ollut yksinäisempi, surullisempi tai masentuneempi kuin nyt olen. Jostain kumman syystä avovaimoni edelleen näyttää antavan minulle mahdollisuuden. Olemme edelleen yhdessä, ja olen muuttunut. Tavallaan pidän siitä millaiseksi olen muuttunut, tasapainoinen, rauhallinen kaveri. Kuin ennen vanhaan, silloin kun kaikki vielä oli ”semi-ok”.

Tyttöystäväni on kuitenkin kuin haamu entisestään. Hän osaa olla edelleen mukava ja kiltti, mutta esimerkiksi väkivaltaisuus on karannut täysin käsistä. En uskalla haastaa tyttöystävääni verbaalisesti, enkä ottaa asiaa millään tavalla esiin hänen edessää. Hän on turhautunut elämäänsä, mutta ei jostain syystä lopeta suhdetta. Se purkautuu naamalle räkimisenä, potkimisena, lyömisenä, pettämisenä (kostoksikin nimetty), valehteluna, selän takana pelaamisena ja kaikkena mitä vihaan yli kaiken.

Tämä on jonkinlainen hätähuuto, tai yritys avata omia ajatuksia. Usein löydän itseni yhä tappelemasta hänen kanssaan jostain asiosta, ja se päättyy siihen että oloni on niin kamala kuin ihmisellä voi olla. En varmaankaan koskaan tekisi itsemurhaa, mutta ajattelen sitä liian usein. Joskus olen vain niin turhautunut, ja vihainen. Ei hän minua varmasti koskaan pysty niin paljon satuttamaan kuin minä häntä henkisellä puolella olen satuttanut, mutta ei hän ymmärrä miten paljon se silti sattuu.

En pysty puhumaan asiasta, en edes halua. Odotan vain päivää että kaikki on taas hyvin. Jollakin tavalla uskon siihen, mutta haluaisin suhteestamme nopeasti tasaveroisen. Mutta mitä voin vaatia? Hän on pettänyt minua kahdesti (vähintään) ja piti sen salassa minulta pari viikkoa. Hän lyö, sylkee, potkii ja satuttaa henkisesti muutenkin mutta minä valehtelin 3 vuotta pettämisestä. Miten suhteemme voisi koskaan olla tasavertainen?

Olemme käyneet psykologilla, mutta keskittyneet ainoastaan minun tekemisiini. Ei kukaan tiedä että myös hän pettää, mutta lähes kaikki tietävät mitä minä olen tehnyt. Nyt minä olen se, ketä istuu pitkät illat (ja lähestulkoon kaiken muunkin vapaa-aikani) yksin kotona pimeässä ilman tietokonetta, kunnollista puhelinta tai mitään muutakaan joka voisi olla mahdollinen ”pettämisväline”. Samalla hän menee ihan miten sattuu, ja saa tehdä mitä ikinä haluaakaan. Ainakin tältä minusta tuntuu. Vastaukseksi kysymykseen ”miksi”, saan aina: ”Mieti mitä SÄ olet tehnyt?” 😴

En jaksa koko ajan enää pelätä kaikkea. Toivottavasti joku ymmärtäisi mitä käyn läpi, vaikka tiedostan etten sympatioita edes ansaitse tekemisieni jälkeen, mutta ne minä niitä edes hae. Kun vain joku ymmärtää, on helpompi ymmärtää.