Mieheni työkaveri uhkana?

Mieheni työkaveri uhkana?

Käyttäjä Demoiselle aloittanut aikaan 03.02.2005 klo 12:24 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Demoiselle kirjoittanut 03.02.2005 klo 12:24

Olen ajautunut tilanteeseen ja olotilaan jossa tunnen olevani liian usein ahdistunut. Kerron vähän tilanteen taustoja:
Olen parisuhteessa jossa on paljon rakkautta. Suhde on kestänyt noin kaksi vuotta. Kun aloitimme sen, mieheni oli juuri eronnut edellisestä avioliitostaan. Meillä on paljon ollut tilanteita jotka ovat ravistelleet suhdettamme, mm. edelliseen liittoon liittyen jne. mutta eroa emme ole harkinneet koska tunteemme toisiamme kohtaan ovat suuret. Suhteemme alussa mieheni kertoi että hänellä oli ollut jonkun aikaa suhde työkaveriinsa edellisen avioliittonsa aikana. Petyin silloin hirveästi, kun sen kuulin. Lisäksi tiesin tämän ”toisen naisen”, koska työn puitteissa olimme tavanneet. Tunsin itseni hirveän tyhmäksi kun en ollut aikaisemmin tiennyt asiasta, tuntui kuin nämä kaksi olisivat juonineet minunkin selän takana jotakin, vaikka näin ei tietenkään ollut.
Nyt noin 1,5 vuotta myöhemmin siitä kun sain tämän asian tietää, on tämä ”toinen nainen” muistutellut taas itsestään. Hän mm. soitti miehelleni keskellä yötä. Mieheni ei vastannut hänelle, ja kun seuraavana päivänä kysyi miksi soitti, niin sieltä tuli outo selitys että olisi vaan kysynyt tietääkö mieheni missä hänen kaverinsa on. Täysin keksitty selitys siis.
Mieheni on siis tämän naisen kanssa samassa työpaikassa. He ainakin jossain määrin joutuvat olemaan tekemisissä keskenään, vaikka mieheni väittääkin, että erittäin vähän jos ollenkaan. Hän myös vakuuttaa ettei häntä kiinnosta tämä nainen ollenkaan, ja sanoo että se miksi hän aikoinaan on siihen langennut oli se että hänen avioliittonsa oli silloin jo huono, ilman mitään lämpöä tai kunnioitusta.
Minua vaivaa ihan hirveästi tämä kuvio. Uskon että mieheni on ihan onnellinen ja tyytyväinen kanssani nyt, mutta entäs kolmen vuoden päästä.. Entäs jos meillä suhde jossakin vaiheessa hieman laantuu tai tulee jokin kyllästymisvaihe. Tämä ”toinen nainen” on siellä valmiudessa ja helposti saatavilla kaiken aikaa. Miten voin tuon jälkeen luottaa ettei miehelläni ole taas jokin ”excuse” langeta niihin pauloihin? Mutta suurin painajaiseni on se, että heidän välillään tapahtuu jotain ja minä olen siitä täysin tietämätön. Se olisi nöyryyttävää. Joudun näkemään työni takia tätä naistakin usein, joten pelkään että hän kavereinensa (joka myös on sen kannalla että mieheni tulisi olla tämän naisen kanssa) nauraa minulle selän takana.. Miten ihmeessä saan nämä ajatukset pois mielestäni? Pyöritän niitä päässäni joka päivä ja se häiritsee jo työ- ja muutakin elämää.

Käyttäjä Centaurea kirjoittanut 04.02.2005 klo 19:30

Hei,

Haluan kertoa sinulle, miltä minusta tuntui kun luin kirjoituksesi. Rehellisesti.

On ikävä kun joudut kärsimään noista tunteista. Mutta, et voi vaikuttaa siihen mitä miehesi on tehnyt entisessä elämässään! Rakastat häntä tässä ja nyt, ihmisenä joka on se miksi on entisen elämänsä aikana tullut. Pitääkö miehesi kantaa taakkana suhdetta, joka kuitenkin toi elämäänsä jotain mitä hänellä muuten ei olisi ollut ennen sinun kanssasi seurustelua? Eikö hän sen takia saa luottamusta naiselta, jonka kanssa halusi mennä naimisiin ja jota rakastaa? Samassa työpaikassa olevat normaalisti joutuvat tekemisiin keskenään. Ei tietenkään ollut fiksua soittaa yöllä miehellesi, mutta voihan todellakin olla totta että nainen oli hädissään toisesta ihmisestä.

Asia kosketti itseäni aika pahasti siksi, että olin n. 4 vuotta entisen työkaverin kanssa suhteessa, johon suostuin kun kotona en saanut vuosikausiin mitään läheisyyttä, fyysistä tai henkistä. Sain uudestaan ELÄÄ. Mutta se on nyt ohi, hän löysi toisen ja minäkin olen todennut ettei meistä yhdessä elämään olisi ollut. Tyhjä liittoni jatkuu. Se siitä, mutta enkö siis nyt enää voisi koskaan saada uutta tilaisuutta rakastaa ja saada rakkautta, sataprosenttista molemminpuolista luottamusta ja rehellisyyttä, kun kerran olen yksinäisyydessäni avioliitossa ollessa toisen kanssa sisältöä elämääni saanut! Jos niin olisi niin voin yhtä hyvin sitten lakata elämästä.

Kuitenkin luotan että elämä tarjoaa minullekin vielä läheisyyttä, rakkautta, luottamusta. Käsikirjoituksen mukaan.

Sinä olet miehellesi tämä uusi onni ja läheisyys, luota siihen!
Keskustelkaa, rehellisesti ja avoimesti. Kaikkea hyvää teille molemmille.

Käyttäjä minäsini kirjoittanut 05.02.2005 klo 00:37

pelko lamauttaa... en osaa sanoa mitään muuta neuvoa kuin että jutelkaa miehesi kanssa. mutta ei sillä tavalla että hänen täytyy jatkuvasti vakuutella sinulle sitä, miksi hän on juuri sinun kanssasi. tämä pettämis-luottamis-mustasukkaisuus-ongelma tuntuu olevan kovin yleinen parisuhteessa, ja on täällä paljon siitä keskusteltu. (itse olen kohtuu-"uusi"-kirjoittelija, mutta kannattaa lukea vanhempia keskusteluja läpi.)

on minullakin varmaan ongelmia tai selvittämättömiä tunteita tämän asian kanssa.

se tuntuu vähän utopistiselta, että joku nainen olisi aina "vaanimassa" miehesi varalta, aina valmis suhteeseen hänen kanssaan. en usko, eiköhän tämä nainen myös elä omaa elämäänsä?

eli mun neuvo on: puhukaa. tilanteenne vaikutti siltä että siihen pystytte. muutoin voi sitten tukea hakea vaikka täältä.

voimia.

Käyttäjä 1 10sta kirjoittanut 07.02.2005 klo 14:06

Varmasti moni haluaisi, että voisi luottaa sataprosenttisesti muihin. Elämä kuitenkin on sellaista, että kaikki eivät pysty tuohon. Moni joutuu tinkimään luottettavuudesta omalla kohdallaan ja vastaavasti luotettavuuden odotuksista muiden kohdalla. Kaikillahan meillä on omat salaisuutemme, vaikka eläisimme kuinka "luottamuksellisissa" suhteissa lähimmäistemme kanssa.

Minun mielestäni Demoisellen kuvaamassa tilanteessa ei ole vielä ilmennyt mitään dramaattista. Puoliso on kertonut rehellisesti jo seurustelun alkuvaiheessa pettäneensä entistä vaimoaan, josta hän myöhemmin erosi. Tämä osoittaa tiettyä avoimuutta, mutta on samalla osoitus siitä, että ainakaan aikaisemmassa elämässään mies ei ole ollut sataprosenttisen luotettava.

Mutta kuka meistä ei olisi tehnyt virheitä? Se, että joku on tehnyt kerran jotain, ei todista, että hän tekisi sen toisenkin kerran. Vasta kun kertoja alkaa olla paljon, niistä voi alkaa päätellä jotain.

Oma mielenkiintonsa on sillä, minkä mies on kertonut syyksi pettämiseen: Avioliitto ei tyydyttänyt niitä perustarpeita, joita sen pitäisi tyydyttää. Niinpä mies haki lohtua muualta.

Samalla tavalla on toiminut seuraavan viestin Centaurea. Hän ei saanut läheisyyttä avoimieheltään, joten hänkin etsi sitä muualta.

Ehkä tämä kuvaa nykyistä aikaamme. Ennen vanhaan avioliitto ajateltiin elinikäiseksi liitoksi, jonka Jumala on vahvistanut ja jota ihmisen ei kuulunut rikkoa. Vaikka liitto olisi ollut käytännössä kuollut, sen kulisseja pidettiin pystyssä.

Nykyinen avioliitto muistuttaa yhä enemmän työsuhdetta. Jos eivät työolot ja palkka tyydytä, etsitään uusi työpaikka. Tiukan paikan tullen voidaan lisäksi hankkia lisäansioita, jos löytyy sopivaa iltatyötä. Pitääkseen työntekijän palveluksessaan työnanaja joutuu panostamaan hänen hyvinvointiinsa. Välttääkseen potkut työstä, työntekijä joutuu tekemään kovasti työtä.

Centaurea kertoo lopettaneensa seurustelun rakastajansa kanssa, koska hän oli löytänyt toisen. Sivutyöpaikka siis meni. Nyt hän elää taas tyhjässä liitossaan kuten ennenkin uutta tilaisuutta odottaen.

Millaisia johtopäätöksiä tästä voi tehdä? Millainen ennuste pitäisi antaa Demoisellen liitolle? Häipyykö mies, jos sopiva tilaisuus tulee? Onko läheisyys entisen rakastajattaren kanssa alituinen uhka, josta Demoisellen pitää olla huolissaan?

Pelkäänpä pahoin, ettei edes Demoisellen puoliso tiedä vastausta näihin kysymyksiin. Hirveän paljon riippuu eri osapuolten luonteesta sekä käytännön sattumuksista, mihin suuntaan tilanne lopulta kehittyy.

Periaatteessa entisen rakastajattaren seurassa oleminen sisältää teoreettisen vaaran, että "vanha suola alkaa janottaa" olettaen, että entinen rakastajatar on käytettävissä. Jos parisuhde Demoisellen kanssa väljähtyy, mies tietää, että on olemassa joku, joka saattaa suostua uuteen suhteeseen. Siis olettaen, että entinen rakastajatar on käytettävissä. Onko hän, siitä ei voi olla varmuutta.

On hyvin vaikea sanoa mitään yleispätevää sääntöä siitä, miten entisen tyttökaverin tai puolison läheisyys vaikuttaa kehenkin. Joskus entisten kumppaneiden suhde voi olla pelkkää keskinäistä inhoa. Joskus se voi olla toisen osapuolen kaipausta ja toisen inhoa. Ja joskus se voi olla molempien kaipausta. Tuo viimeksi mainittu asetelma sisältää riskin tai mahdollisuuden, että "jotain tapahtuu".

Minun mielestäni Demoisellen kannattaisi keskustella asiasta puolisonsa kanssa. Missään tapauksessa en kuitenkaan neuvo painostamaan puolisoa millään tavalla, koska tällainen toiminta saattaa johtaa juuri siihen, mihin sen ei haluta johtavan. Ennusteet ja pelot valitettavan usein toteutettavat itsensä. Esittämällä tarpeeksi vihjailuja ja epäilyjä ja syytöksiä miehen voi suorastaan ajaa entisen rakastajatterensa syliin - olettaen, että tuo syli on avoinna odottamassa.

Kannattaa siis säilttää maltti ja toimia hienovaraisesti. Henkilökohtaisesti en usko, että tällä hetkellä on olemassa mitään akuuttia vaaraa työpaikkaromanssin alkamisesta Demoisellen puolison ja hänen entisen rakastajattarensa välillä. Minkäänlaiseen paniikkiin ei siis ole aihetta. Luulen, että mitään ei tapahdu myöhemminkään.