Hei ystävä! Sinä selviät. Kyllä, sinä selviät! Itse vastaavan päätöksen tehneenä olen elänyt nyt viisi kuukautta täysin uutta vaihetta elämässä, periaatteessa sen saman miehen kanssa, jonka kanssa avioiduin pian 13 vuotta sitten, mutta käytännössä muistutan itseäni välillä päivittäin siitä, että tutustun nyt täysin uuteen ihmiseen. Ihmiseen, josta tiedän yhteisten vuosien ajalta paljon asioita, mutta josta on paljastunut jälkikäteen vuosikymmenen kaksoiselämä. Tärkeintä on se, että hän myös haluaa aloittaa nyt uuden elämän kanssani, sellaisen, johon minkäänlainen epäaitous ei kuulu. Oivalsin, että ei hän ole vienyt minulta mitään pois, vaan ei ole vielä tähänastisessa elämässämme uskaltanut itseään minulle kokonaan avata.

Päästä ulos tunteesi. Kirjoita, laula, huuda, maalaa, tanssi. Oli se surua, vihaa tai mitä vain, älä panttaa sitä sisälläsi. Ainoa missä kohtaa jarruta, on väkivalta. Vähällä oli, etten itsekin alkanut hakata miestäni vielä noin 2kk asian julkitulon jälkeen. Onneksi en hakannut, olisin nyt muuten taposta linnassa.

Vaikein päätös: älä anna tunteillesi valtaa. Ainakaan niille epätoivon tunteille. Nuku riittävästi! Väsyneenä tunteet menee kaiken järjellisen aivotoiminnan edelle ja silloin iskee epäusko. Huono vaihe iskee aallottain, seuraa huonojen vaiheiden rytmiä kalenterin avulla, niin tiedät koska pirut ja perkeleet alkavat kalvaa mieltä. Silloin niitä vastaan on helpompi taistella - yhdessä. Kun huono hetki iskee, kerro se heti miehellesi ja pyydä tukea yhteiseen kasvuunne.

Näe syy elää, jokin muukin kuin parisuhde. Niitä on! Onhan sellaisenkin ihmisen jaksettava jatkaa eteenpäin, joka jää leskeksi onnellisesta suhteesta.

Muista se, että sinä et ole pettänyt, sinä olet elänyt aitoa elämää, jota kukaan tai mikään ei voi viedä muistoistasi ja arvomaailmastasi pois. Eikä miehesi teot välttämättä tarkoita sitä, etteikö hänkin arvostaisi ja muistaisi teidän yhteisiä muistojanne. Tärkeintä on huomata, että miehesi haluaa korjata tilannetta. Hän ei vähättele tekojaan ja yritä oikeuttaa niitä. Syitä teoilleen hän ei välttämättä osaa avata vielä vuosiin.

Omalle selviämiselleni suurin yksittäinen oivallus oli se, että pettämistä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan maailmassa niin kauan kuin on elämää. Et ollut ensimmäinen jonka osaksi tämä prosessi tuli, etkä ensimmäinen, joka tuntee olevansa sinisilmäinen hölmö, jonka selän takana on pelattu vuosia. Meitä on monta, siksi voimamme yhdistämällä ME SELVIÄMME.

Jo tässä vaiheessa kiitos ja lämmin hyvän joulun toivotus Tukinetin aktiivikirjoittajille. Ilman tämän sivuston vertaistukea tämä perhe ei viettäisi joulua yhdessä, ehkä ei edes elossa.

Hei 🙂🌻
Minä ajattelin meidän olevan jo irti tapahtumista mutta joku epäily itselle on jäänyt, ettei näin ole.
Tänään kävimme osan perheestä kanssa syömässä. Mukana oli myös lapsenlapsi, joka sitten ruokapaikassa sai kunnon raivokohtauksen. Tuohan on normaalia uhmaikäisellä.
Yritin siinä syödä ateriaani samalla lasta tyynnytellen. En juonut tilaamani kahvia lapsen vuoksi.
Vietiin tyttö kaverille ja sitten alkoi tapahtua: mies sai hirveän raivokohtauksen ja ajoi autoa holtittomasti 😭 hän sätti minua ruokapaikan tapahtumista...
En sanonut hänelle muuta, kuin että mene hoitoon...Johon hän vastasi, että niin tekeekin.
Viimeksi vastaava raivokohtaus oli, kun hänellä oli toinen nainen.
Ihan, kuin eri ihminen tulisi esiin noiden kohtauksien aikana.
Edellämainittu ylittää mielestäni normaalin riitelyn rajan...
Kumpa hän nyt hakisi jo apua itselleen 😟

Limestiina2, kiitos rohkaisevista sanoista. On totta, että minua on jotenkin auttanut asiassa se, etten ole ongelmani kanssa mitenkään ainutlaatuinen ja erikoinen, vaan että pettämistä tapahtuu ja tulee aina tapahtumaan ja se on osunut niin monen kohdalle, kuten täällä keskusteluissakin käy ilmi. Viime aikoina olen jotenkin ollut todella pettynyt koko ihmiskuntaan, joka egonsa ja seksuaalisten halujensa takia tuottaa tuskaa kanssakulkijoilleen, jopa lähimmilleen, joita rakastaa. Vai rakastaako silloin aidosti ja oikeasti? En edelleen ymmärrä sitä, että mieheni on pystynyt elämään kaksoiselämää, ja olisi sitä edelleen jatkanut, ellei olisi jäänyt kiinni. Nyt hän katuu ja itkee ja rukoilee, mutta viimeiseen minuuttiin asti yritti kieltää tekonsa ja jopa manipuloida minua miettimään, olenko psyykkisesti ihan terve, kun moista epäilen. Onko psyykkisesti sitten tervettä viettää kaksoiselämää?

Mariella: ymmärrän niin hyvin, miltä sinusta tuntuu. Selvitä asia. Itse epäilin miestäni todella pitkään, ja intuitioni sanoi, ettei kaikki ole kunnossa. Mutta järki sanoi, ettei hän voi pettää, kaiken aiemman hölmöilynsä jälkeen ja siksi, että meillä on niin paljon pelissä.Lisäselvityksenä siis : hän on pettänyt myös edellisessä liitossaan ja avioliitto kaatui siihen, hän menetti lapsensa osittain ja hävisi rahallisesti paljon, terapiaa ja mielialalääkkeitä tarvittiin selviämiseen. Järki siis sanoi: ei, intuitio kertoi, että aihetta huoleen on. Nykyään luotankin enemmän intuitiooni.

Monet ystävät ovat minulle sanoneet, että lähde siitä liitosta, miehesi ei muutu, vaikka nyt sitä polvillaan edessäni rukoillen väittää. Samalla tavalla hän rukoili ex-vaimonsa edessä aikoinaan. En tiedä, miksi vain pysyn ja jään tähän tilanteeseen. Rakastanko häntä todella, vai onko tämä läheisriippuvuutta? Pelkäänkö uuden aloittamista yksin? Miksen jo usko, ettei hän muutu? Miksi vielä antaisin uuden mahdollisuuden? Putoanko taas kovaa ja korkealta viimeistään kymmenen vuoden päästä? Millaista elämäni tulevat olemaan nämä seuraavat vuodet? Elämä on kallisarvoista, en haluaisi sitä tuhlata, enkä varsinkaan elää enää valheessa päivääkään. Mieheni väittää, että nyt hän todella muuttuu, aikoo tehdä kaikkensa. On aloittanut oman terapiankin.

Mariella: oletko käynyt itse terapiassa? Jos olet, niin minkälaisessa? Eilinen päivä ja ilta meni taas itkunsekaisissa tunnelmissa. Tunnen valtavaa surua, kuin joku olisi kuollut. Ja näinhän se ikään kuin onkin. Niin kuin Limestiina sanoit jotenkin näin: yritän ymmärtää, kuka tuo henkilö on, jonka kanssa olen elänyt viimeiset 15 vuotta. Samalla kaikki muistot viime kahdelta vuodelta näyttäytyvät jotenkin ihan erilaisina: kun katson esim. jotakin valokuvaa meistä tuolta ajalta, minun täytyy tulkita se ihan eri tavalla kuin ennen. Asiat eivät olleetkaan niin kuin luulin. Olen ikäänkuin menettänyt 2 vuotta elämästäni, elänyt valheessa.

Olen epäillyt miestäni uskottomuudesta viimeiset neljä vuotta. Suhdetta työkaveriin on todennäköisin. Olen omaishoitaja ja todellla, todella vaikeassa elämäntilanteessa. Keinoni selvittää mieheni suhde toiseen naiseen on olematon. Olen kuitenkin joitain todisteita saanut ja varmuuden, että suhde toiseen naiseen on olemassa. Meillä menee välillä paremmin seksissä yms, silloin intuitio sanoo, että suhde toiseen naiseen on jonkinlaisella tauolla. Silloin kun mieheni ei vilkaisekaan minuun, eikä halua mitään läheisyyttä ja seksiä, niin silloin minun intuitio sanoo, että suhde toiseen naiseen roihuaa täydellä liekillä.

Minun sydän on rikottu tämän asian vuoksi niin moneen kertaan, että välillä mietin onko minulla enää edes sydäntä. Omat tunteeni miestä kohtaan ovat väkisinkin viilenneet. Olen yrittänyt ottaa asian lukemattomia kertoja puheeksi ja aina saan kuulla olevani hullu ja mielisairas. Viime elokuun jälkeen en ole enää puhunut koko asiasta.

Olen sanoittanut musiikkia purkaakseni sisällä vellovaa tuskaani. Myös edellisessä suhteessa tulin rankaksi petetyksi. Silloin sain todisteet ja jätin miehen. Ex-mies jäi suhteeseen petturi naisen kanssa. Varmaan johtuen edellisestä suhteesta ja sen luomista kokemuksista uskoni ihmiskuntaan on mennyt, enkä usko löytäväni sen parempaa miestä. Olen tullut uskoon prosessin myötä ja usko Jeesukseen on ainut asia mikä auttaa jaksamaan. Myös em. mainitut muuta asiat elämässä auttavat jaksamaan, kuten terapia, aikuinen tytär, veli ja jotkut sukulaiset.

Mies ei ole valmis myöntämään asiaa ja koitan ajatella, että minä en tee mitään väärää tässä. Koitan tehdä parhaani naisena ja vaimona. Vihan hallinta on kaikkein vaikeinta koko prosessissa. Äitini pahoinpiteli minua ollessani pieni, joten entisenä väkivallan uhrina, pidän sitä sisimmässäni jonkinlaisena vaihtoehtona. Petturuus synnyttää suunnatonta vihaa puolisoa kohtaan. Tuon vihan purkaminen niin että ei alennu lyömään tai potkimaan toista on todella vaikeaa minulle.

Pettäminen on niin yleistä, että todennäköisyys, että seuraava kumppani myös pettää on niin suuri, etten haikaile toista suhdetta. Jos tästä ei kertakaikkiaan enää tule mitään, toivon, että pystyisin elämään kokonaan ilman miestä keskittyen tyttäreeni ja hänen mahdollisiin tuleviin lapsiin.

Itseilmaisun avulla toivon, että en katkeroidu. Petetyksi tulemisen tunne aiheuttaa minulle välillä katkeruuden tunteita. Rukoilen välillä jopa päivittäin Jumalaa, etten katkeroituisi. Minusta on hienoa, että sait lopulta miehesi myöntämään asian. Teillä on toivoa parantaa parisuhdetta sen vuoksi. Oma toivoni on mennyt, koska ei nykyinen eikä entinen mieheni koskaan myöntänyt pettäneensä. Miehen kaverit tulivat jälkikäteen kertomaan, että pettihän se. Olisi ollut kiva kun olisivat kertoneet silloin kun olimme vielä yhdessä. Nytkin rukoilen, että joku "vasikoisi" nykyisen mieheni ja kertoisi missä mennään.

Hei 🙂🌻
Tessie2: jos kysyisin suoraan, ei mies myöntäisi mitään. Eihän hän niin tehnyt aiemminkaan. Vasta, kun pyysin puheluerittelyä, hän tunnusti osittain asian. Ja sitten pitkän kaavan mukaan tapahtumat, pitkän väännön jälkeen 😞
On todella ikävää, jos joutuu jopa neljä vuotta epäilemään...se vie elämän ja energian kulumaan väärin, Limestiina.
Pettäminen sattuu aina ja jälkipyykki siinä on tosi raskasta. Meillä oli myös tuo ns.rukoiluvaihe, selityksineen, ettei mies tiennyt, mikä häneen meni jne.
Nykyään luotan vain itseeni...en halua tulla satutetuksi enää 😭

Meillä on jo jotenkin mennyt paremmin viime päivinä, olemme siis käyneet muutaman kerran pariterapiassa ja mieheni kaksi kertaa omassa terapiassa. Tuska jyllää kuitenkin edelleen sisälläni, mietin, mitä mieheni on naisissa nähnyt ja millaisia he ovat olleet. Naisen itsetuntoni on romuna. Näen myös oman osuuteni tapahtumissa: mieheni ei ole saanut minulta tarpeeksi seksiä ja ihailua miehenä, toisaalta syy tähän on ollut se, etten ole saanut mieheeni vuosiin kunnollista yhteyttä ja yritin aina puhua hänelle asiasta, kun hän valitti seksin vähyyttä. Mitään ei kuitenkaan tehty asian hyväksi, kunnes tapahtui tämä....

Elimme omaa elämäämme molemmat.Pari vuotta sitten huomasin, kuinka mieheni oli minua kohtaan aina hyvin ystävällinen ja huomaavainen, mutta seksi ei enää kiinnostanut häntäkään. No, syy käytökseen on nyt sitten selvinnyt. Mieheni lähti korjaamaan väljähtänyttä liittoamme sivusuhteella, joita on siis nyt paljastunut kaksi, toinen 1,5 v. ja toinen muutaman kuukauden kestänyt. Ehkä niitä on muitakin. Ja siis myös edellisessä liitossaan mies petti.

Tänään tapahtui taas latvaräjähdys , muutaman hyvin menneen päivän jälkeen. Huusimme lopulta toisillemme ja sanoimme ilkeyksiä puolin ja toisin. Mieheni sanoi, ettei kestä käytöstäni enää, eikä kuulemma ansaitse sitä. En tiedä, jaksanko itse enää kauan yrittämistä. Olisiko parempi vain lähteä? Katselin vuokra-asuntoja netistä. Saisin vielä uuden alun, uuden elämän, ehkä jopa luotettavan parisuhteen. Mitä tästä nykyisestä voi enää tulla? Tällaista tajunnanvirtaa tänään....😭☹️

Tessie2!: Miten aikoinaan tutustuit mieheesi? Onko teillä lapsia? Jos teillä on lapsia, sinuna yrittäisin vielä. Jos hän oli ennen tuota sivusuhdetta ystävällinen ja kohtelias sinua kohtaan, on mahdollista, että hän muuttuu takaisin tuoksi ystävälliseksi ja kohteliaaksi mieheksi.
Saitko selville sen naisen henkilöllisyyden, jonka kanssa miehesi piti 1,5 vuotta sivusuhdetta? Jos sait, olitko yhteydessä tuohon naiseen? Kiinnostaa tietää, koska en tiedä miten suhtaudun siinä vaiheessa, kun mieheni rakastajattaren henkilöllisyys varmistuu...😑❓
Ei näihin ole yksiselitteisiä vastauksia jatkaako suhdetta pettävään mieheen vai ei. En halua puhua tilanteestani ns. ystäville, jotka ovat heti tuomitsemassa ja ihmettelemässä miksen ole eronnut. Helppo se on huudella puskista, että "eroa", jos ei ole itse ollut vastaavassa tilanteessa. itse koen, että omassa avioliitossani on niin paljon myös hyvää, etten ole siitä hyvästä valmis niin vaan luopumaan. ☺️❤️☺️

Tessie2! Päätin kirjoittaa sinulle ja yrittää auttaa vaikka tiedän että tässä Joulun alla sinulla on tosi raskasta. Sinulle on käynyt niin kuin minullekin.
MInä sain tietää vuosi sitten mieheni 15 vuotta kestäneestä suhteesta toiseen naiseen. Romahdus oli niin valtava että en muista viime Joulusta oikeastaan mitään, joitain iloisia asioita ja joitain ystävätapaamisia on mielessäni.
Mieheni jätti tämän toisen heti ja hän halusi ehdottomasti jatkaa jo pitkään kestänyttä avioliittoamme ja minä päätin yrittää. Olemme siis edelleen naimisissa, asumme yhdessä ja olemme onnellisia lukuun ottamatta niitä mustia hetkiä jotka edelleen pimentävät taivaani, niitä on toki harvemmin mutta joka päivä edelleen.
Elämämme vaikein vuosi on nyt päättymässä, olemme molemmat muuttuneet ja yhdessäolo tuntuu oikein hyvältä. Olen saanut oppia tuntemaan uuden mieheni, ja kaikki se mitä aina toivoin avioliitolta on nykyään totta.
Haluan antaa sinulle lohtua ja uskoa huomiseen, sillä jos oikeasti rakastatte toisianne, selviätte tästä. Tuska on valtavaa, tiedän että olet palasina, et nuku, et syö ja tiedän myös että on vaikea uskoa kun toinen sanoo että "kyllä sinä selviät".
Itke surusi, itku puhdistaa, puhu miehellesi aina kun haluat, hänen on kestettävä kuunnella sinua ja tuettava sinua, ja kyllä hän sen tekee jos sinua rakastaa.
Lämpimät halaukset täältä sinulle, koita jaksaa, nauti jokaisesta iloisesta hetkestä ja ole iloinen jokaisesta minuutista jotka voit olla ajattelematta tätä asiaa.

lämminverinen+! Miten sait tietää miehesi salasuhteesta? Saitko tietää toisen naisen henkilöllisyyden? Uskomaton tarina! Se antoi minulle heti uutta toivoa, sillä olen epäillyt jos pitkään miehellä olevan rakastajar. Viime keväänä kuulin puhelimen välityksellä hänen viettävän aikaa 2:n kanssa. Henkilöllisyydestä minulla ei ole vielä varmuutta. Epäilen työpaikalta yhtä naista, koska ajankohdat sopii yhteen. Mieheni on myös hullaantunut blondeihin, ja tämä nainen ainut talon blondi. Minä olen blondi myös 😀

Tulitko katkeraksi kun sait tietää? Olitko pitkään epäillyt uskottomuudesta ennenkuin ukko narahti? Onko teillä yhteisiä lapsia?

Voi että kun toivon, että mieheni jäisi kiinni salasuhteesta ja alkaisi keskittyä avioliittoomme. Kun meillä menee hyvin, meillä menee todella hyvin.

Oliko teidän uskottomuudessa kyse myös suuremmista, omaan identiteettiin liittyvistä asioista? Jos oli, niin mistä?

Kiitos kannustavasta viestistä 🙂👍

Greta Garbo!
En ole koskaan tutkinut mieheni puhelinta tai sähköpostia mutta vuosi sitten oli tilanne että oli löydettävä eräs tekstiviesti ja menin miheni puhelimeen. Sen jälkeen elämäni hajosi miljoonaan palaseen, joskin oli shokissa ja en ihan tarkkaan osaa sanoa hajosinko silloin vai vasta seuraavien viikkojen aika.

Mieheni ei ensin kertonut edes nimeä tai mitään muuta, kuin että ovat tavanneet työympäristössä. Epäilin jo 2000 luvun alussa että jotain on pielessä, mutta kun kysyin, hän kielsi ehdottomasti. Teimme paljon töitä siihen aikaan, ja mieheni syytti ärtymyksestään töitä ja väsymystä. Näiden vuosien aikana olen kysynyt suoraan häneltä useita kertoja onko hänellä toinen nainen ja hän aina hän kielsi ehdottomasti ja pit minua typeränä kun sellaista edes ajattelen.

Vuonna 2003 annoin uhkavaatimuksen että jos ei tilanteemme parane niin minä lähden. Meillä oli kovat keskustelut ja hän pelästyi että lähden. Tämän seurauksena muutamat vuodet menivät paremmin. Nyt viimeiset 5 vuotta olivat vaikeita ja varsinkin viimeiset pari vuotta niin vaikeita että mietin vakavasti jo lähtemistä. Syyt tähän ovat olleet nämä: hän oli kotona mutta ei läsnä, hän oli jatkuvasti ärtynyt minulle, toki aina välillä oli joitain ihaniakin hetkiä, mutta niitä oli vähän. Hän oli kiukkuinen mies joka syytti minua kaikesta, ei kuunnellut, tai jos kuunteli ei vastannut eikä kommentoinut.

Joskus hän yritti parantaa tilannettamme (kun katson taaksepäin niin ymmärrän tämän), valmisti esim. illallisen mikä usein on kuitenkin päätynyt riitaan, tai ehdotti matkaa jonnekin, missä myös aina riitelimme. Ei hän tietenkään yksin riidellyt, mutta en minäkään aina jaksanut ja riita alkoi herkästi.

Olemme puhuneet paljon ja syvältä ja hän kertoi minulle että kun olin poissa, hän kaipasi minua ja saattoi soitella ja kertoi odottavansa minua kotiin tai päinvastoin kun hän hän oli tulossa kotiin, odotti kuulemma kovasti että pääsee luokseni. Mutta kun hän minut näki, saatoin nähdä hänen silmistään jotain huonoa, en tiedä oliko se vihaa, raivoa, halveksuntaa vai mitä, mutta oli mitä tahansa, se kohdistui oikeasti häneen itseensä vaikka sitä en silloin tiennyt. Hän kertoi nyt minulle että hänen itseinhonsa ja viha itseään kohtaan oli niin suuri että kun hän minut näki, se pääsi valloilleen ja valitettavasti kohdistui minuun. Hän sanoi että kun näki minun iloiset kasvoni hän inhosi itseään suunnattomasti.

Hän kuulemma oli päättänyt kymmeniä kertoja että ei ikinä enää mene sen toisen luo ja riskeeraa kaikkea, mutta jokin sinne veti. He tapasivat viimeisen viiden vuoden aikana noin 4-5 kertaa vuodessa kuulemma. En sitten tiedä.

Mutta tänään elämme siis yhdessä edelleen ja niin kuin kerroin, olemme oppineet tuntemaan toisemme uudestaan ja molemmat olemme ihastuneet tai jopa rakastuneet. Minulla vain on tuo musta pilvi ja tottakai myös miehelläni koska hän elää tuskaani ja se on mielestäni oikein hänelle. Tämä asia tulee nykyään esille ehkä noin 3-5 kertaa viikossa. Ensimmäiset 6 kk käsittelimme asiaa päivittäin ja ihan ensimmäisin 8 viikkona tunneittain.
Otan asian puheeksi aina kun siihen on tarvetta, en sääli häntä, sillä tiedän että tämä on minun tapani parantua. Olemme sopineet että saan puhua ja kysellä kun se hetki tulee ja hän on luvannut kestää, se on ollut ehtoni ja tämä on kyllä auttanut.

Sain tietää toisen naisen nimen aika pian ja siitä sitten selvitin osoitteen, ja kuviakin olen saanut sillä meillä on valitettavasti yhteisiä kontakteja. Tiedän missä hän asuu ja minkä näköinen tämä yksinäinen nainen on.
Olen yrittänyt saada tavata tämän toisen jo heti viime tammikuussa ja yrittänyt muutaman kerran sen jälkeenkin, mutta hän ei suostu keskustelemaan edes puhelimessa kanssani.
Anteeksi en ole antanut miehelleni, enkä ole unohtanut enkä varmasti koskaan unohda mutta haluaisin antaa anteeksi ja unohtaakin jollakin tasolla.
Tiedän että anteeksianto helpottaisi omaa oloani ja uskon että saatan sen joskus voida tehdäkin, mutta ennen sitä haluan kohdata tämän naisen ja katsoa silmiin ihmistä joka on mieheni kanssa tehnyt minulle niin väärin, sillä ihmettelen todella tämän naisen moraalia, onko hän moraaliton huvittelija vai oikeasti rakastunut ja hyväksikäytetty. Millainen nainen roikkuu varatussa miehessä 15 vuotta ja tyytyy tapaamisiin silloin tällöin, mikä on motiivi?

Mieheni kanssa olen asiat selvittänyt juurta jaksain, hän on huvitellut ja nauttinut toisen naisen huomiosta ja intohimosta. Tämän naisen kanssa haluaisin vielä keskustella, sillä onhan hän osallinen tähän valtavaan katastrofiin perheessämme (lapset tietää) ja tiennyt koko ajan että olen olemassa. Tämä toinen nainen on sanonut miehelleni että "en halunuit mitään pahaa vaimollesi tai perheellesesi"! Käsittämätöntä!

JOtkut ihmettelevät että haluan kohdata hänet, mutta mielestäni ihminen joka on ollut osallisena tuottamassa minulle tuskaa niin monen vuoden ajan ja sekoittanut nyt elämäni, on velvollinen kantamaan vastuunsa teoistaan varsinkin kun olen pyytänyt tapaamista. Mielestäni minulla on oikeus saada kohdata hänet ja nähdä edes häpeää hänen silmistään. Uskon että sen jälkeen vapaudun tästä tuskasta ja voin jatkaa uutta elämääni mieheni kanssa.

Olemme olleet naimisissa 44 vuotta, menimme nuorina naimisiin, paljon syitä löytyy sieltä. Silloin kun tämä toinen nainen tuli kuvioihin, luulin oikeasti että elimme onnellista elämäää.

Mieheni jätti tämän toisen puhelinsoitolla, uskoakseni eivät ole tavanneet kuin kerran sen jälkeen josta minä kyllä tiesin, sillä halusin että he puhuvat asiansa selviksi ja tämä toinen tajuaa että mieheni jää luokseni.

Nautin jokaisesta hyvästä hetkestä elämässäni ja arvostan niitä 100;lla, en tiedä kuinka kauan tämä tilanne kestää joten jokainen minuutti on tärkeä. Tsemppiä teille kaikille tällä sivustolla ja hyvää Joulua, aion tehdä tästä hyvän Joulun sillä viime Joulu oli jotain käsittämätöntä josta en edes muista mitään.

Lämminverinen+, KIITOS viimeisimmästä tekstistäsi, kuten niin monista muistakin tunnoistaan. Tuo miehesi oivallus itseinhosta sinun onnesi rinnalla ja reagointi siihen on yksi tärkeimmistä oivalluksista, joilla menen taas muutaman askeleen eteenpäin. Kun katselee joulukuusta, jossa on koristeet 13 yhdessä vietetyn vuoden ajalta, jonka aikana puoliso onkin elänyt kahta elämää, nousee väkisinkin itku silmiin. Mutta taas kerran oivalsin, niihin kaikkiin liittyy minulla joku muisto. Eletty elämä on ollut osaltani aitoa ja sitä muistoa ei mustaa kukaan. Aaltojen mukana mennään ylös ja alas, mutta pinnan alle minua ei paineta!

Hei Lämminverinen+,
Tarinasi on kyllä kaikkiaan uskomaton. Se antaa paljon ajateltavaa ja perspektiiviä kun suhteuttaa omiin kokemuksiin. Joka ei ole kokenut uskottomuutta, ajattelee helposti periaatteellisesti, että pettäminen kuin pettäminen. Tilanteet ovat kuitenkin kaikilla omanlaisiaan ja voivat olla niin kovin erilaisia.

Yksi yhteinen peruskysymys tuntuu kaikilla petetyillä olevan: miten rakas puoliso on voinut tehdä tämän minulle? Lyhyenkin pettämisen jälkeen tämä kysymys saattaa vainota pitkään ja vaatia vastauksia. Tuntuu, että vaikka kysymykseen saa monia vastauksia, vastauksista jää kuitenkin osin tyhjä olo. Tietää mitä on tapahtunut mutta perimmäinen tuska ei saa vastausta, loukattu sisin ei korjaannu. Ajan kanssa mieli käsittelee asiaa ja toipuu jollain tavoin. Tulee uutta ajateltavaa ja ikävät muistot painuvat yhä enemmän taka-alalle.

Siinä on varmasti eroja miten eri ihmisten mieli kipeää muistoa käsittelee ja varmasti asian käsittelyä voi myös auttaa. Itse pidän uskottoman puolison osuutta keskeisenä ja varmasti sinulla Lämminverinen+ tämä on paljon auttanut. Miehesi on selkeästi kääntynyt siinun puoleesi ja tarjonnut tukea. Osoittanut, että hän pyrkii korjaamaan sen minkä on rikkonut.

Kaikille voimia ja hyvää joulua toivottaen!

Joulu on edennyt joten kuten. Ajoittain olen pystynyt unohtamaan tapahtuneen, mutta sitten tuskan aalto hyökyy taas päälle. Kävin juttelemassa psykoterapeutin kanssa, mutta se ei auttanut ainakaan tällä ensimmäisellä kerralla, päinvastoin: illalla kotona sain valtavan itkukohtauksen ja ajattelin, etten enää jaksa. Ero on parempi. Mieheni ei jaksa näitä itkukohtauksia enää, eikä halua jutella asiasta aina silloin kuin minä. Hän pelkää keskustelun päätyvän riitaan, mikä onkin usein näiden keskustelujemme seuraus. Pariterapiassa mennään vauhdilla eteenpäin, tapahtuneeseen en saisi siellä enää kuulemma palata, vaan pitäisi koko ajan tähdätä tulevaisuuteen...Mielellään vielä niin, että pysyisimme yhdessä. Anna miehellesi vielä mahdollisuus, on terapeutti sanonut.

Greta Garbo: en tiedä edelleenkään kummankaan naisen identiteettiä enkä nimeä. Tiedän ainoastaan, että toinen asuu Uudellamaalla ja toinen Satakunnassa. Ja lämminverinen: jaan ajatuksesi siitä, että mikä ihme vetää yksinäisen, lapsettoman naisen roikkumaan varatussa miehessä huvittelun merkeissä? Mieheni mukaan kumpikaan näistä naisita ei ole halunnut mitään syvää suhdetta, ainoastaan pitää hauskaa seksin ja hyvän ruoan merkeissä silloin tällöin. Minua kuvottaa!!!!! Sain tältä naiselta, joka oli 1,5 vuotta mieheni kanssa, nimettömän tekstiviestin (tuli mieheni kännykkään, ja mieheni näytti sen minulle "lohduttaakseen" minua). Viestissä nainen kertoi, ettei halua sekaantua liittoomme millään lailla, eikä se ole ollut koskaan tarkoitus. Lisäksi hän toivoi, että voimme jatkaa mieheni kanssa yhdessäoloa ilman katkeruutta. Mitä muuta tuollainen toiminta on kuin avioliittoon sekaantumista???!!!

Kaikesta huolimatta mieheni on tietenkin se, joka on ensi sijassa toiminut väärin.

Kiitos teille kaikille rohkaisevista viesteistä. Yritän vielä jatkaa ja elää päivän kerrallaan.

Tessie2,
ihmettelen terapeuttianne, minulle / meille on koko ajan sanottu että jos minä olen tuskissani ja haluan puhua, on se minun keinoni parantua. Minä olen saanut puhua ja mieheni pn kuunnellut ja vastaillut kykyjensä mukaan, se on ollut hänellekkin hyvin raskasta. Kun mieheni pyysi että en lähtisi vaan jäisin, hän lupasi että jaksaa auttaa minua tuskassani niin kauan kuin sitä tarvitsen.
Nyt pn vuosi kulunut ja tuska tulee paljon harvemmin, mutta mieheni kestää sen edelleen, joskin näen hänestä kuinka väsynyt hänkin on.
Jos luet netistä psykologien kirjoituksia "kuinka selvitä pettämisestä", niin jokainen painottaa sitä että petetyn täytyy saada puhua, pettäjän on se kestettävä. Tulevaisuuteen toki täytyy katsoa ja siihen uskoa, muuten en voisi jatkaa mieheni kanssa.

Toivon että saat parantaa itsesi puhumalla, en itse näe muuta keinoa! Sekin on tajuttava että pettäminen ei koskaan unohdu, se pompahtaa esiin jostain tilanteesta ja siinä kohtaa pettäjän pn jälleen jaksettava ja autettava.
Nykyään meillä masennuksen hetkellä mieheni ottaa minut syliinsä ja pitää siinä niin kauan että rauhoitun, meille ei tule yleensä riitaa. Olemme kyllä riidelleetkin tosi kovasti ja mieheni on lähtenyt ovet paukkuen pari kertaa, mutta pääasiassa olemme masennukseni tullessa päässeet siitä puhumalla ja mieheni on jaksanut olla hellä ja rakastava. Tähän lienee syynä se että rakastamme toisiamme emmekä halua menettää 44 yhteistä vuotta.
MUTTA en ole silti saanut vastausta kysymykseeni, MIKSI? Tämä minua edelleen vaivaa.

Tessie2 kirjoitti 25.12.2014 21:50

Kävin juttelemassa psykoterapeutin kanssa, mutta se ei auttanut ainakaan tällä ensimmäisellä kerralla, päinvastoin: illalla kotona sain valtavan itkukohtauksen ja ajattelin, etten enää jaksa.

...Pariterapiassa mennään vauhdilla eteenpäin, tapahtuneeseen en saisi siellä enää kuulemma palata, vaan pitäisi koko ajan tähdätä tulevaisuuteen...Mielellään vielä niin, että pysyisimme yhdessä.

Ensimmäisillä terapiakerroilla yleensä vaan revitään asiat esiin. Moni hautaa tapahtuneita asioita ja ainakin yrittää unohtaa vaikeisiin asioihin liittyneitä tunteita. Ennen paranemista on monia vanhoja asioita revittävä auki hyvin kipeälläkin tavalla. Sinulle on tapahtunut niin rajuja asioita, että aavistelisin tarvittavan pitkää terapiaa ja monia keskusteluja monien ihmisten kanssa päästäksesi moisten asioiden kanssa taas tasapainoon.

Pariterapianne kait oli ratkaisukeskeistä. Ilmeisesti terapian lähtökohdan takia käynneillä siellä ei tulisi keskittyä pitkään tapahtuneisiin, vaan hakea tulevaisuuden ratkaisuja.