Niin kyllä minusta suhde tarkoittaa sitä, että siitä suljetaan vieraat pois.
Aina tulee tilaisuuksia ja ihastuksia jos ne sallii itselleen.
Kaikki on kiinni sitoutumisesta kai, jos sitä on ei muita pääse väliin.

Jos miehesi on luvannut, että juttu on ohi niin yritä luottaa häneen.
Jos jatkuvsti epäilet, niin ei siitä hyvää seuraa.
Vaikea tilanne, mutta yritä 🙂
Voihan olla että oppi kerralla.

Olimme juuri pääsemässä taas uuteen alkuun, olimme jutelleet asiasta paljon ja olin valmis lähtemään uusi purjein. Mutta hupskeikkaa, kolme kuukautta kului edellisestä kerrasta kun mies jäi kiinni ja niin tapahtui taas eilen. Tekstarit ovat taas lennelleet ja mies sanoi vain, että ne ovat tavallisia kavereiden välisiä viestejä. Kun pyysin nähdä niitä, niin hän sanoi, ettei niitä voi näyttää.

Miten siis jatkan avioliittoa, missä mies lähettelee sellaisia tekstareita, joita ei voi näyttää vaimolle. Ei minua normaalisti kiinnosta, mitä ja kelle mieheni tekstareita lähettää, mutta tekstareiden pitää olla sellaisia, että ne sietää päivänvalon. Ainakin jos haluaa elää parisuhteessa vakavasti.

Hei Kirjat!🙂🌻

Oletko mustasukkaista ’tyyppiä’? Siis, oletko ennen miehesi tekstiviesteilyä ja ’työkaverin auttamista’ ollut mustasukkainen, epäileväinen, tms? -Anteeksi nämä kysymykset, mutta tuli vaan mieleen...😑❓

Itse en ole mielestäni ollenkaan ’mustasukkaista tyyppiä’. Enkä ollut etenkään 32-vuotiaana lähes kuusi vuotta naimisissa olleena pienten lasten äitinä, kun täysin luotin mieheeni ja lasteni isään. Silloinkin luotin, kun hän kävi ruokatunnillaan kävelyillä naisen (toisen vaimo hänkin) kanssa, jolla oli vaikeaa. Luottamus meni vasta sitten, kun mieheni täysin ’pommina taivaalta’ hylkäsi minut ja pienet (8kk ja 4v5kk)lapsemme ja muutti yhteen ko. naisen kanssa!😮😭🤕😠

Aina siis ei olisi hyvä luottaa. Tosin, miten estää aikuista (miestä) ihastumasta, aviorikoksesta tai lähtemisestä???

Minusta luottamus on avioliiton a ja o. Se, että on luottamuksen arvoinen, on kummankin oma asia, eli itse vain voi olla luotettava. Toista ei väkisin voi tehdä luotettavaksi. Ei ollut minun vika, että mieheni teki aviorikoksen ja hylkäsi perheensä. Hän teki itse sellaiset ratkaisut ja on niistä kärsinyt, kuten myös kaikki muutkin perheenjäsenet. Mikään ei ole ollut ’kovin hyvin’ sen jälkeen kummassakaan perheessä. Palasista ei enää saa ehjää...😞 Olisi toki ollut ’fiksumpaa’, aikuisempaa, kypsempää, ehkä minulle helpompaa(?), että mies olisi ensin eronnut minusta ja sitten aloittanut uuden suhteen. Mieheni kyllä väitti rakastavansa minuakin lähtiessään; siksi jätti ja lähti! Selityksiä löytyy vaikka minkälaisia.

Toivon, että saatte löydettyä yhteisen sävelen, missä kumpikin voi olla luotettava ja luotettu! Luottamuksen mentyä sitä on varmasti vaikea uudelleen ’ansaita’. Voitko mieheltäsi kysyä, mitä hän oikeasti haluaa? Haluaako hän olla kanssasi naimisissa, ja tietääkö hän mihin hän siinä on sitoutunut? Kuunteleeko hän sinua, jos kerrot omista tunteistasi (miten sinua satuttaa, kun hän lähettelee tekstiviestejä toiselle naiselle jne)?

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon!🙂🌻

Hei Kirjat,

Olen pahoillani että joudut käymään näinkin raastavaa elämänvaihetta läpi. Olen kahlannut vastaavan tilanteen läpi vuosia sitten. Tuskasi on varmasti melkoinen. En hyväksy naisen tekoa sen enempää kuin miehesi osuutta asiaan.Hän voi ainoastaan tehdä asiasta lopun.
Helpointa sinulle on että et taistele asiaa vastaan,koska sillä tulet vain rikkomaan enemmän itseäsi.Tiedän että rakkautta on vaikeata sammuttaa toiseen yhtä-äkkiä,mutta toista ja toisen mieltä on lähes mahdotonta muuttaa. Itse en olisi enää saavuttanut luottamusta toiseen takaisin,ja en olisi pystynyt elämään jatkuvassa epäilyssä.Helpompi oli antaa toisen mennä,koska rakkaus oli rikottu.Toista ei voi pakottaa rakastamaan itseään,se on tultava luonnollisesti ja pyyteettömästi.Parasta sinulle on että ymmärrät miehesi pettävän sinua ja mietit onko se sinun arvoista,voisiko se olla koskaan enää aitoa rakkautta sinua kohtaan?Ymmärrän tuskasi, ja toivoisin että sinulle olisi rakkautta jonka arvoinen olet.

t.patinatar

Hei teille, jotka vastasitte,

En ole ollut mustasukkaista tyyppiä, olen aina luottanut siihen, että mieheni ei tee mitään, mikä loukkaisi minua.

Ehkä raastavinta tässä on se, että mieheni edelleen rakastaa minua ja haluaa elää minun kanssani eikä missään nimessä halua olla yhdessä tai asua tämän toisen naisen kanssa. JOs haluaisi, hän olisi lähtenyt, mutta ei. Hänelle tulee kamala kiusaus vastata naisen tekstareihin, kun niitä tulee. Ja sitten sitä taasn mennään.

Sen jälkeen kun viime viikolla taas tuli ilmi nämä viestit, olen ollut suht sekaisin enkä enää välitä, mitä tapahtuu. Taas hän lupaa, että lopettaa viestit jne. Mitä sillä on enää minulle merkitystä? Ei mitään. En odota häneltä enää mitään, hän on saman katon alla, koska meillä on kolme lasta, enkä ainakaan vielä halua, että lapsille tulisi kaksi kotia.

Mutta en tiedä, mitä tästä tulee. En saa nukuttua ja valveilla menen kuin unessa.

Moi!
Kerrot miehesi ihastuneen työkaveriinsa. Kuulostaa sille, että tunteet ovat ottaneet vallan ja järki tulee perässä. Usein tällaisissa tilanteissa ihminen liittää ihastuksen kohteeseen positiivisia toiveitaan ja unelmiaan. Tällöin ihastus alkaa vaikuttamaan entistäkin täydellisemmältä, vaikka todellisuus ei tätä sitten olisikaan.

Voisitte käydä parisuhde terapiassa miettimässä miten tähän tilanteeseen on päädytty. Mitä miehesi toivoisi sinulta ja miten voitte parantaa omaa suhdettanne? Miten paljon esim. lapset ja työ ovat vaikuttaneet teidän väliseen suhteeseen?

Nyt on viimeinen hetki yrittää tehdä jotain tilanteelle. Miehesi olisi hyvä pohtia mitä hyvää tilanteesta seuraa ja mitä pahaa ja ketkä kärsivät. Onko hän valmis tähän, vai pitäisikö "työsuhdetta" miettiä uudelleen. Parhaiten näiden asioiden käsittely onnistuu, kun on joku kolmas ihminen, joka jakaa puheenvuoroja ja rauhoittaa keskustelua.

Miehesi olisi myös hyvä tietää, mitä sinä teet, jos suhde ei lopu.

Tomppa

Minä olen vähän samassa tilanteessa, paitsi että minä olen meidän liitossa se, joka on ihastunut. Mutta minä en ole asian suhteen ryhtynyt mihinkään sen kummempaan, järki pitää minut vielä "kaidalla" tiellä. Juttelen ihastukseni kanssa kaupassa tms, jos vain satun näkemään (tosi harvoin). Tätä on siis jatkunut jo yli kuusi vuotta. Ja minulla kun on maailman paras mies! Itse olen myös hyvin "jalat maassa" -tyyppiä, realisti. Kärsin tilanteesta hyvin paljon. Olen sitä mieltä, että noita mahdollisia rakastumisen kohteita meillä on kyllä varmasti ympäristössämme vaikka millä mitalla. Kohtalo vain joskus jonkun heittää tiellemme. Mitä siinä sitten pitäisi tehdä? Minun kohdallani on sikäli huono tilanne, että olemme molemmat perheellisiä eli suhteemme olisi jo alun alkaen tuhoon tuomittu. Siksi siitä ei kai ole tullutkaan mitään. Ehkä näin on paras ja jatkan vain avioliittoamme.

Anteeksi vain Marlowe, mutta minulta ei liikene sinulle sympatiaa, kun mietit, mitä pitäisi tehdä, kun olet ihastunut naimisissa olevaan mieheen. Voi hyvänen aika. Ei kukaan sinua käske ihastumaan naimisissa olevaan mieheen. Mieti vähän, miltä miehen vaimosta tuntuu, jos hän saisi tietää ihastumisestanne. Tai en tiedä, onko mies ihastunut sinuun, et sitä kertonut. Mutta oli niin tai näin, mikä ihmeen pakko on mennä sotkemaan avioliittoja ja perheitä? Onhan se selvää, että nykyään kaikki vaan haluaa itselleen kaikkea, mutta tällaisissa jutuissa aina joku kärsii, petetty vaimo/mies ja lapset. Mieti, mitä siitä seuraa, jos menisit pidemmälle. Miehesi muuttaisi yksin/lasten kanssa toiseen osoitteeseen ja sitten lapsenne kulkisivat kahden kodin väliä.

Itse edelleen mietin, että jaksanko mennä tässä liitossa vielä eteenpäin. Ajattelen vain lapsiamme, että heillä olisi yksi koti. Enkä inhoa miestäni, inhoan sitä, mitä hän teki minulle. Ystäväni ovat neuvoneet minua antamaan asialle aikaa, että tilanne tasoittuu.

Muista siis Marlowe, että oma itsekäs ihastumisesi vaikuttaa moneen muuhun ihmiseen pitkän aikaa.

kirjat, olen todella pahoillani sinun puolesta. Siitä mitä joudut käymään läpi. Meitä saman kohtalon kokeneita on ihan liikaa. Sinun kanssasi olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että sympatiaa ei heru niille jotka perheitä rikkoo. Perhe on myös sellainen jossa ei ole lapsia. Miksi näin tehdään? Miten ihmisistä on tullut niin itsekkäitä, että eivät ymmärrä omien tekojensa vaikutuksia muihin viattomiin osapuoliin.

Olisiko teidän mahdollista käydä ulkopuoliselle juttelemassa? Ehkä miehesi siten ymmärtäisi paremmin kuinka vakavasta asiasta on kyse. Ehkä hän ei pidä viestittelyä minään kun ei mene sänkyyn. Ehkä hän ei ymmärrä oikeasti sitä kuinka paljon sinua loukkaa tilanne.

Itse painin luottamusongelmien kanssa. Luottamuksen uudelleen saaminen tuntuu lähes toivottomalta. Omalla kohdalla itsetunto on mennyttä ja musta on tullut raivopäisen mustasukkainen. Minun mieheni käytös on muuttanut koko minun persoonaani. Ja tiedän sen, että jos me joskus erotaan, en silti pysty luottamaan enää kehenkään koska mua on satutettu ihan liikaa. Mä olen itse päästänyt asiat liian pitkälle ja tuskin mikään pystyy enää korjaamaan niitä vahinkoja. Jos olisin tiennyt mihin liika sinisilmäisyys johtaa, olisin ottanut härkää sarvista jo vuosia sitten.

Mä en voi toivoa kuin voimia sinulle ja toivottavasti saat miehesi ymmärtämään tilanteen vakavuuden.

Minun mieheni on myös rakastunut työkaveriinsa. Ajattelen asian niin, että meidän suhteessa täytyy olla jotakin huonosti, kun toinen etsii tyydytystä tunteilleen toisaalta. Olen nyt vain täynnä vihaa ja pettymystä, että jos neulalla kylkeen pistäisi, räjähtäsin. Olen myös yhtälailla sekaisin tunteideni kanssa, mitä aikaisemmat kirjoittajat ovat. Puntaroin kahden ajatuksen kanssa, erotakko vai yrittää rakentaa suhde uudelleen. Välillä tuntuu, että mieheni vain odottaa että otan sen suuren askeleen ja kerään tavarani ja lähden. Me emme pysty puhumaan niin ettei siitä tulisi suurta tappelua. Minä vain piikittelen ja louskutan leukaani. Siitäkös mieheni riemastuu... Kaikkia niitä vihassa sanottuja sanomisiani hän sitten käyttää hyväkseen seuraavalla kerralla kun yritän keskustella. Mihinkään terapiaan hän ei mene..." Ämmät siellä vaan ymmärtää!" sekä "Mitään konkreettista sieltä ei saa", hänen mukaansa. Vaikka ei ole ollut tietääkseni ikinä minkäänlaisissa perheterapioissa. Olen yrittänyt vaikka mitä ehdottaa hänelle, mikään vaan ei onnistu. Olemme ottaneet aikaa kaksistaan, mutta istumme TV:n ääressä keskustelematta mistään. Viimeksi kun minulla oli niin paha olla, että purskahdin itkuun. Meinin mieheni luo ja halasin häntä. Kuiskasin korvaan että minulla on niin paha olla, hän ei edes käsiään kiertänyt ympärilleni. Seisoi paikallaan vaan kuin tatti. Minkäänlaista lämpöä, hellyyttä tai rakkautta en ole häneltä saanut aikoihin. Tämä tilanne on niin lukossa...

Kaiken huipuksi tuttavani levittelee kylillä huhuja joiden mukaan miehelläni on suhde kolmannen naisen kanssa! Joku ystävistäni on kertonut hänelle, että meillä menee huonosti... Joten olen tässä menettänyt luottamuksen sekä mieheeni että ystäviini. Ulkopuoliset, jotka eivät tunne minua, pitävät minua voimakkaana ja rohkeana ihmisenä. Siksi luulen, että tämä tuttavani on ottanut elämäntehtäväkseen levitellä huhuja ja pohtia kahvipöytäkeskustelussa minun ja mieheni suhdetta. Olisin onnellinen jos hänkin hankkisi oman elämän ja keskittyisi siihen.

Päivä kerrallaan yritän elää ja löytää ratkaisun tähän ongelmaan.
Kiitos kun jaksoit lukea minunkin pienen purkauksen. Kaikille oikein kovasti voimia rakentaakseen uudelleen suhde mieheensä/naiseensa sekä voimia sillekin pätökselle, jos erota päätät. Eroaminen on kuitenkin kaikkein raskain päätös, mielestäni.

On kulunut jo 20 vuotta siitä kun mieheni ihastui työkaveriinsa.
Sain tietää siitä vasta naisen ollessa vaihtamassa työ- ja asuinpaikkakuntaakin.
Sanotaan ajan parantavan haavat, mutta vieläkin asia koskee, vaikka en sitä
jatkuvasti muistele, eikä myöskään ole tullut ilmi mitään uusia ihastumisia.

kirjat kirjoitti 26.9.2007 11:52

Anteeksi vain Marlowe, mutta minulta ei liikene sinulle sympatiaa, kun mietit, mitä pitäisi tehdä, kun olet ihastunut naimisissa olevaan mieheen. Voi hyvänen aika. Ei kukaan sinua käske ihastumaan naimisissa olevaan mieheen. Mieti vähän, miltä miehen vaimosta tuntuu, jos hän saisi tietää ihastumisestanne. Tai en tiedä, onko mies ihastunut sinuun, et sitä kertonut. Mutta oli niin tai näin, mikä ihmeen pakko on mennä sotkemaan avioliittoja ja perheitä? Onhan se selvää, että nykyään kaikki vaan haluaa itselleen kaikkea, mutta tällaisissa jutuissa aina joku kärsii, petetty vaimo/mies ja lapset. Mieti, mitä siitä seuraa, jos menisit pidemmälle. Miehesi muuttaisi yksin/lasten kanssa toiseen osoitteeseen ja sitten lapsenne kulkisivat kahden kodin väliä.

Itse edelleen mietin, että jaksanko mennä tässä liitossa vielä eteenpäin. Ajattelen vain lapsiamme, että heillä olisi yksi koti. Enkä inhoa miestäni, inhoan sitä, mitä hän teki minulle. Ystäväni ovat neuvoneet minua antamaan asialle aikaa, että tilanne tasoittuu.

Muista siis Marlowe, että oma itsekäs ihastumisesi vaikuttaa moneen muuhun ihmiseen pitkän aikaa.

Siis en todellakaan odottanutkaan sympatiaa, halusin vain kertoa tarinan toista puolta. En minä tieten tahtoen ole mennyt ihastumaan naimisissa olevaan mieheen. Niin vain kävi, minkä minä sille voin? Ei tunteille mitään voi, mutta teoilleen voi. Enkä minä mielestäni vielä ole tehnyt mitään "sopimatonta". Kyllä kai minä voin jutella esim. kaupassa kenen hyvän tuttavan kanssa tahansa. Siinä en näe mitään väärää. En ole tunteitani edes paljastanut tälle miehelle sen kummemmin, sen tiedän, että ihastus on ainakin jossain määrin molemminpuolista. Mitä tarkoitat itsekkäällä ihastumisella? Kuten sanoin maailma on väärällään ihmisiä, joihin itse kukin voi ihastua / ihastuu. On paljon ihmisiä, joita inhoatkin. Olen todellakin miettinyt, mitä tapahtuisi, jos menisimme pitemmälle, en todellakaan halua. Eiköhän tämä runsas kuusi vuottakin jo kerro, että elämme kumpikin aika vankassa avioliitossa.

Marlowe,

Se on hyvä, että olet asiaa miettinyt etkä halua mennä pidemmälle. SAnoit, että minkäs sinä sille voit, että ihastuit toiseen. Kyllä teoilleen voi. Ajatuksia voi päässä mennä kaikenlaisia, mutta kyse on siitä, antaako ajatusten mennä päänsä yli kuin linnut vai annatko ajatusten/ihastumisen jäädä päähäsi asumaan.

Perheellisen ihastuminen on aina itsekäs teko. Siinä ei ajatella kuin itseä, mitä itse kaipaat, mitä itse haluat, mitä itse saisit ihastumisen myötä. Siinä ei ajatella perhettä, jos antaa asian mennä eteenpäin.

Ei tuossa olekaan mitään sopimatonta, että olet jutellut ihastuksesi kanssa kaupassa. Hienoa on, jos et anna asian mennä eteenpäin.

TUntuu ihmisillä olevan eri käsitys siitä, mikä on sopivaa ja sopimatonta. Mieheni ihastus on ollut kuulemma kovasti sitä mieltä, ettei hän ole tehnyt mitään sopimatonta. Niin, mitä tuohon nyt sanoisi. Se, että tekstailee naimisissa olevan miehen kanssa ja kehoittaa häntä eroamaan ja muuttamaan luokseen, on mielestäni aika sopimatonta.

JOku vastasi, että jos tästä aikoo jatkaa, on suhde rakennettava uudestaan. Näin se tuntuu olevan. Väliin on sellainen olo, että mieheni on ihan vieras, että häneen tosiaan täytyy tutustua uudestaan. Ja perään tule epäilys, että haluanko tutustua tällaiseen mieheen uudelleen, joka on jo kolme kertaa silmät kirkkaan valehdellut, että mitään ei ole meneillään.

Kiitos kuitenkin kaikille, jotka olette vastanneet. Tämä on niin sellainen asia, ettei tästä voi kaikille kertoa kuten vaikka selkäkivuistaan. On niin lohdullista kuulla, että muut ovat painineet samoissa asioissa ja selvinneetkin.

Kuten sinäkin kirjoitit, kirjoitin minäkin: teoilleen voi tehdä ja olla tekemättä. Ihastuminen on minun mielestäni tuntemista, ja sille ei voi mitään. Miten sen ihastumisensa sitten näyttää, on tekemistä. Ja minä en ole tehnyt mitään. Siksi toisekseen voin sanoa, ettei se minun miehenikään ihan pulmunen ole, on loukannut minua käytöksellään muita naisia kohtaan muutaman kerran. Pettänyt ei minua kuitenkaan ole. Silti avioliittomme on vielä kasassa yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Jotakin kuitenkin siitä on hävinnyt, en tiedä miksi, koska kuitenkin tulemme ihan hyvin juttuun ja arki sujuu ihan ok.