Tervehdys.
Niinkuin otsikossa lukee, asumuerossa mennään. Parisuhdekurssien ja kaikkien keskustelujen jälkeen vaimoni ilmoitti, jotta voisitko lähteä kodista vuokra-asuntoon. Hän on katsonut jo asunnon. Kolmen lapsen isänä ja suhteellisen tervejärkisenä miehenä tuli tunne, että nyt lyötiin ja kovaa puun takaa.
Historiaa on 17 vuoden yhteistä matkaa ja kolmen lapsen verran. Kuulemma en näytä onnelliselta. Juu, en varmaan. Käskytystä, mikään ei kelpaa jne.. Kuulostaa katkeran miehen tilitykseltä. Niin olenkin. Urheilun jätin, kun lapsien kanssa ei jaksanut. Muuttanut taloon, joka on hänen lapsuuden unelmansa. Historiaa paljon talossa, jolloin minä jäin paitsioon, kun mitään ei oikein voitu muuttaa. Eli tehdä siitä meidän koti, ei museo. Vaihtanut työpaikkaa, jossa viihdyin, lähemmäksi kotia, jotta olisin enemmän kotona. Fine. Pystyn nämä nielemään, jos saisi niistä edes jotain positiivista palautetta.
Niin, se postiivinen palaute. Jos asiaa ei tehty hänen tavallaan, sanomista tuli. Mielipiteiden jyräämistä. Oma sana viimeiseksi. Jne.. Jos paha mieli, joka olisi voinut mennä pelkällä halauksella ohi, halaus piti pyytää. Kosketus, no olihan sitä. Jos vaadin. Kuulemma ei voinut koskea, ei pysty. Seksiä oli, esileikin minä hoidin. Itse jäin ilman. Yhdyntä hoidettiin. Miksi ei se riitä? Kuitenkin 15v sitten oli ihan erilainen meininki. Kuulemma aikuistui. Ja muuttui.
Niin se muutos. Nyt ei kuulemma pysty muuttumaan. Ei pysty. Kuulemma pitäisi hyväksyä se. Hyväksyä oleminen hyödykkeenä ja roskasankona. Itselläni on filosofia, että ihminen muutuu joka päivä. Kokemukset ja oma motivaatio on se pääasia. Kaikki muuttuu, jos on sisäinen halu.
Itsessäni on myös paljon vikoja. Myönnän sen. En osaa kunnolla antaa itsekkään antaa positiivista palautetta. Hieman äkkipikainen, mutta myös nopeasti rauhoittuva. Helposti menen puolustuskannalle ja hyökkään sieltä. Mies joka on opetellut puhumaan omista tunteistaan. Ei vielä mitään priimaa, mutta suun saa auki. Tietysti omassa harrastuksessa menee aikaa, mutta pystynkö lopettamaan asian, joka on ollut itselleni tärkeä 5-vuotiaasta lähtien, eli noin 30 vuotta? Asia joka on osa minua.
Rakastan vaimoani, mutta tässäkin sain hieman potkun palleaan. Hänellä ei ole kuulemma koskaan ollut ”rakkauden huumaa”. Kuitenkin naimisiin halusi ja kolme lasta? Olinko se ”ääliö”, jonka hänelle ne pystyi antamaan? Toista miestä ei kuulemma ole. Niin uskoako vai ei. Haluaisin uskoa, mutta…
Haluaisinkin palautetta siitä miten teillä on mennyt nämä asumusero-asiat?
Minä haluaisin keskutella, mutta hän ei. Tekstiviestejä ei tule, muuta kuin lasten asioihin liittyviä. Toista viikkoa omassa asunnossa tässä lymyilen. Joka toisen viikon menen hoitamaan lapsia ”kotiini”. Itse tekstini lukiessa huomasin tekstin olevan katkera ja vihaa täynnä. Huoh. Menisi se tunne jo ohi. Onneksi psykologin kanssa keskustellessa vähän sai lisää purettua ja hoidettua sisuskaluja. Kiitos ja anteeksi. Aviolittoa takana 10vuotta ja kolme lasta 3v, 7v, 9v.