Miehen väkivaltaisuus, en lähde?

Miehen väkivaltaisuus, en lähde?

Käyttäjä Rispaantunut aloittanut aikaan 10.11.2015 klo 12:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Rispaantunut kirjoittanut 10.11.2015 klo 12:05

Hei kaikille. Minulla ei ole ketään kenelle puhua, joten tulin tänne, jos joku pystyisi antamaan ulkopuolista näkökulmaa ongelmaani. Tilanteeni on tämä: olen ollut neljä vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka persoona on muuttunut kiltistä kamalaksi, meillä on 2v lapsi. Olen tarkkaillut ja tutkinut miestäni niin kauan, että pystyn sanomaan miltei varmasti, että hän ei oikeasti ole paha ihminen, vaan jollakin tapaa sairas. Epävakaa persoonallisuushäiriö, ilmpulsiivis-aggressiivinen alatyyppi vastaa täysin hänen käytöstään. Hän on yliherkkä, ei näe itsessään mitään vikaa ja purkaa suuttumustaan loputtomiin läheisiinsä. Ainoastaan poikamme on säästynyt, mutta on joutunut katsomaan sivusta, kun isä hyökkää äidin kimppuun ja lyö ja karjuu. Olen siis kokenut kiihtyvään tahtiin fyysistä väkivaltaa kahden vuoden ajan, mies pitää huolen etten joudu sairaalaan, mutta huutaa tappavansa minut raivokohtauksen vallassa.

Tämä kaikki nyt varmasti kuulostaa niin kauhealta että pidätte minua hulluna, kun en ole miestä jättänyt, mutta minulla on tähän kaksi syytä: jos mies on sairas, hän voi ehkä parantua? Silloin lapsi saisi pitää ehyen perheen ja minäkin edelleen rakastan miestäni, kaikesta huolimatta. Toinen syy on pelko: jos mies ei tiedosta sekopäisyyttään, hän syyttäisi erosta minua ja kanavoisi kaiken vihansa minuun, todennäköisesti minulta lähtisi henki, tai vähintään hän vainoaisi minua ja käyttäisi lasta aseena minua vastaan loputtomiin.

Minä siis olen tullut tulokseen että miehen psyykkinen kehitys on mennyt pieleen jo nuorena, hän on saanut kritiikkiä, jota ei ole pystynyt käsittelemään ja kehittänyt itselleen sitten läpäisemättömän kuoren: vika on kaikissa muissa, paitsi hänessä itsessään. Hän on katkaissut välinsä vanhempiinsa, minua hän haukkuu päivittäin ja pieksää jos annan hänelle pienenkään tunteen siitä, että kuvittelen olevani häntä viisaampi, parempi tms, mikä saattaisi käydä hänen itsetunnolleen. Hänen tilansa on vuosi vuodelta pahentunut, herkkyys on mennyt niin äärimmilleen, että lähes kaikki mitä sanon ärsyttää häntä, ja minun on arvattava mitä hän milloinkin tarkoittaa, koska kysyminenkin tuntuu hänestä kritiikiltä (eli hän ei osaa selittää asiaa niin että ymmärtäisin.)

Kyllä, kyllä, vaikuttaa aivan sietämättömältä elämältä, valitettavasti olen huomannut että minulla on kyky kestää tällaista, saan mielenrauhaa kun näen miehen sairaana, haluan hoivata hänet kuntoon. En usko mitään hirveyksiä mitä hän minulle sanoo, pidän häntä lapsen tasolle jääneenä kiukuttelijana, joka yrittää sanoilla viedä itsetunnon ja satuttaa, koska häneen itseensä sattuu niin paljon, hänen itsetuntonsa on oikeasti pyöreä NOLLA. Minua myös kantaa ajatus, että suhteemme alussa hän piti kaiken tuon sisällään, hän kohteli minua kunnioittavasti. Hänellä oli kyky hillitä itsensä koska hän halusi minut itselleen, mutta sitten kun olin hänen omansa, kaikki itsehillinnän portit aukenivat.

Pahojen riitojen jälkeen sovimme, hän kertoo rakastavansa minua eikä halua menettää minua, itse hän selittää asian niin että hän on yliherkkä ja minun tulee olla mahdollisimman taustalla, nöyränä ja harmaana, ettei hän kokisi minua uhaksi. Hänelle tulee halu taistella pienestäkin uhmasta. Tämä näkyy myös kadulla, liikenteessä, kaupan kassalla: hän sanoo ilkeästi kaikille, jotka hänen mielestään hankaloittavat hänen elämäänsä.

Narsisti hän ei ole: hän ei etsi ystäviä, ylistystä eikä menestystä, päin vastoin hänen epäonnistumisen- ja kritiikinpelkonsa tekee hänestä vetäytyvän alisuoriutujan.

Voisitko sinä, joka olet kokenut väkivaltaisen suhteen, elämän persoonallisuushäiriöisen kanssa, tai muuten tiedät miksi lähteminen ei aina ole se ainoa vaihtoehto, kirjoittaa minulle muutaman sanan, voiko näin elää? Onko meillä toivoa? 😯🗯️

Käyttäjä EronnutNainen kirjoittanut 10.11.2015 klo 16:00

Hei paljon jaksamista sinulle ja halit. Olisi paras, jos olisit yhteydessä tukeen, toivottavasti rohkaistuisit soittamaan alkuun vaikka tänne:

https://www.naistenlinja.fi/

Käyttäjä lli kirjoittanut 10.11.2015 klo 22:54

Anteeksi nyt, mutta en voi olla ajattelematta poikaanne... minkälaisen kuvan hän saa parisuhteestanne. Miten hän kohtelee naisia tulevaisuudessa? Miten paljon hän osaa arvostaa sinua, vai osaako ollenkaan?

Olen hirvittävän huolissani sinusta ja lapsestasi. En voi kuin rukoilla puolestanne, ettei miehelläsi keitä yli jonain päivänä liian pahasti. Ole kiltti ja ole yhteydessä johonkuhun asiantuntijaan, mahdollisimman pian.

Rohkeutta sinulle.

Kumpi on pahempi: poika ilman isää (erittäin huonoa sellaista), vai poika ilman äitiä (erittäin rakastavaa sellaista)?

Äitinä sinun tulee asettaa poikanne hyvinvointi etusijalle. Nyt hänen kasvuympäristönsä on pahin mahdollinen.

Et varmasti ole yksin ongelmasi kanssa. Mutta yksin et ehkä tilanteesta selviä. Juuri tällaisia asioita varten on kriisipuhelimia olemassa, joihin voi soittaa mihin aikaan hyvänsä. Kysy miten voisit saada apua miehellesi mahdollisimman oikealla tavalla. En tiedä osaako kukaan täällä riittävästi sinua auttaa.

Käyttäjä lli kirjoittanut 10.11.2015 klo 23:28

Hei vielä.

Jäin miettimään tilannettasi.

Olette siis naimisissa, kuulutteko myös kirkkoon? Nyt jos joskus voisi olla aika yrittää saada rahoillenne vastinetta.

Perhettäsi miettiessäni, avasin uuden testamentin summanmutikassa. Kohdalle osui pätkä, jossa kehoitetaan antamaan anteeksi väärintekijälle joka kerta hänen katuessa tekoaan (jopa seitsemästi päivässä).

En saata ymmärtää tällaista neuvoa, mutta kohdallasi se taitaa pitää paikkansa... kuuntele siis sydäntäsi, ja tee kuten oikeaksi koet. Äläkä anna pelolle valtaa, vaan yritä löytää yhteys suureempaan viisauteen. Tätä pyydän, oman poikasi ja itsesi tähden.

Kaikella rakkaudella.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 11.11.2015 klo 08:20

Eihän se lähteminen ole ainoa vaihtoehto, voit pysyä paikallasi kuin maamerkki, sinä itse teet valinnan.
Mutta, onko sinusta ihan oikeaa elämää, kulkea ns varpaillaan, ettei herra ja ylhäisyys vain mistään hermostu, palvella kuin kuningasta, nöyränä ja alistuvana? Puhua lohduttavasti ja kehua, kun koetat koota itseäsi, taas kerran selkäsaunan jälkeen.
Totta on, miehesi on sairas ja sinä et ikinään tule häntä parantamaan, siihen pitää etsiä apua ulkopuolelta ja hänen itsensä pitää haluta parantua, mutta hänen olemattomalle itsetunnolleen on helpompaa, pitää akka kurissa ja nuhteessa pieksämällä...ettei vain kukaan ulkopulinen tiedä ongelmaa.

Siis olen elänyt tuollaisen ihmisen kanssa ja uskoin minäkin, että kaikki on ohimenevää, minä olin kaikkeen syyllinen, minun vikani oli, jos kaikki ei mene herran mieliksi, Minun tehtäväni oli olla vain nöyrä ja uskollinen palvelija. Mitään en saanut osata paremmin, jos paljastui jollekkin, että se olinkin minä joka tein, niin seuraukset, miehen pahasta mielestä sain minä, toisinaan ei entiset mustelmat ehtineet hävitä, kun uusia tuli. Sanoinmkin monta kertaa, jos tamma vennäällä huorin tekee, sekin on minun syytäni.
Kuvaan kuului myös alkoholin käyttö.
Minäkin olin itsestäni ylpeä, minähän kestän ja kuormani kannan, kun tuli se "tahdon" sanottua, jota sanaa en toista kertaa sano, sillä kokemukseni mukaan, miehstä tulee täysi piru, sen jälkeen ja sen jälkeen olin ns miehen omaisuutta, minun tahtoni koetettiin siirtää miehen taskuun ja minun olisi pitänyt olla kuin sätkynukke...ja jumalauta, minähän olin, kestin vuosikymmenet, sen komeampaa marttyyrin kruunua en tule koskaan, siitä ajasta saamaan kuin kuka tahansa, helpommankin elämän elänyt, ihan omaa tyhmyyttä se oli.

Sinä itse teet elämäsi suhteen päätöksiä, hyviä tai huonoja, mutta jos et itsesi takia, niin lapsesi, hän saa elämän pituisen väärän esimerkin, miten eletään ja sukuperintönä se siirtyy seuraavallekkin sukupolvelle.
Minulla järki tavoitti pään n kymmenen vuotta sitten ja ainoa asia mitä lähdöstäni kadun, miksi en lähtenyt aikaisemmin...niin miksi? 😉 kun itse kysyy ja itse vastaa, ei tule kenenkään kanssa riitaa, ihan vain oman ylpeyteni ja typeryyteni vuoksi, ei ollut aiemmin kanttia myöntää, että tuli tehtyä moka. Sinä et tule ikinä uskomaan, kuinka helppoa on elää, kun ei tarvitse, joka hetki pelätä, että turpiin tulee, jos sanot tai teet väärin, ... minä tiedän sen nyt.

Käyttäjä Rispaantunut kirjoittanut 12.11.2015 klo 08:20

Kiitos että kuuntelitte ja otitte kantaa. On totta että miehen pitää itse havahtua ongelmiinsa ja hakea apua, minä en häntä pysty muuttamaan. Pystyn hallitsemaan häntä omalla käytökselläni, kaikki on hyvin kun vain kykenen olemaan hänen nöyrä vaimonsa, mutta vaikka kuinka yritän säilyttää rauhan, en voi sille mitään, että joskus nauran "väärille asioille" ja miehen mielestä sanon tyhmiä asioita. En voi olla puhumattakaan, koska mies haluaa puheliaan vaimon. Olen puun ja kuoren, nyrkin ja hellan välissä, ihan oikeasti.

Olen tehnyt toimintasuunnitelman, olen pitkään tallettanut aineistoa, joka todistaa hänen väkivaltaisuutensa, jos joudun pakenemaan häntä lapsen kanssa. Lapsen onnellisuus on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä, lähden takuulla, jos/kun lapsi kärsii. Vielä toistaiseksi lapsi ei ole oireillut, koska hyvittelemme häntä yhdessä miehen raivokohtauksien jälkeen. Mutta kohta lapsi alkaa muistaa nämä kohtaukset, en halua että hän isona tietää mitään isänsä teoista minua kohtaan. Tämän on loputtava.

Omakin neuvoni olisi kaltaisessani tilanteessa oleville naisille, että lähde heti, mutta koska minulla on kyky tätä menoa kestää, haluan vielä yrittää saada takaisin sen miehen, jonka kanssa menin alttarille. Herkkyys oli jo silloin jollakin lailla esillä, mutta vasta stressi, työttömyys ja raskas lapsiperheen arki laukaisivat miehen piilevän persoonallisuushäiriön. Toivon että kun elämä helpottaa, mies paranee.

Ap.

Käyttäjä Keaton kirjoittanut 12.11.2015 klo 09:14

Toivon että kun elämä helpottaa, mies paranee.
Ap.

12 vuotta lapsiperhettä kasvattaneena, voinen sanoa ettei se elämä oikeastaan helpota. Vaatimukset muuttuvat ja kasvavat. Jos 2-vuotiaan kanssa on elämä "hankalaa", niin odotas kun perheessä on 12-vuotias, joka näkee kaiken mustavalkoisena, on täynnä pisteliäitä mielipiteitä ja tietää täsmälleen mistä napista painamalla saa isän näkemään punaista. Ja säännöt on tehty rikottavaksi eikä pyyntöjä/käskyjä tarvitse toteuttaa kunhan sanoo "joojoo".

Kyllä persoonallisuushäiriöinen antaa silloin remmistä, jotta kuri, järjestys ja kunnioitus palaavat taloon. Herran nuhteessa.

Eli ei se elämä helpota. Valitan.

Käyttäjä Rispaantunut kirjoittanut 17.11.2015 klo 13:28

Näinhän se on, että on elettävä elämänsä koko ajan toinen jalka ovenvälissä lähtöön valmiina.

Kysyisin vielä, jos joku täällä tietäisi mielisairauksista, että mihin viittaa sellainen oire, että miestä ärsyttää jopa tietyt sanat, joita käytän? Elikkä hän on kieltänyt minua käyttämästä sanoja, jotka aiheuttavat hänessä ahdistusta. Yleensäkin ärtyneisyys on lähes jatkuvaa, jos ei ole ärtynyt ja minun kimpussani verbaalisesti/fyysisesti, on hiljainen ja vetäytynyt ja "veitsen terällä", elikkä yksikin ärsyttävä virhesana minulta saa hänet suuttumaan. Näin on siis menty muutama kuukausi, on selkeä ero lähes maanisen energisestä tähän raivoavaan, ärtyneeseen sekopäähän! Hän valittaa uupumusta, ja "verhoa silmien edessä". Hän ei suostu puhumaan mahdollisesta psyykkisestä sairaudesta, elikkä hoitoa ei voida hakea. 😭

Käyttäjä vaahterainen kirjoittanut 17.11.2015 klo 16:53

Hei! Minä olin miehen kanssa, jolla oli rajatilahäiriö (ainakin, en tiedä muusta, mutta siihen oli diagnoosi) ja oli myös alkoholisti. Näin myös sen haavoittuneen ihmisen kaiken takana ja suhteessa oli tosi paljon myös hyvää. En mä vieläkään pysty näkemään häntä pahana ihmisenä, vaikka ehkä pitäisi. Lähdin siinä kohdassa, kun väkivalta muuttui fyysiseksi (henkistä sitä ennen). Se ei ollut helppoa eikä ole.

Tilanne paheni koko ajan, mikään, mitä tein, ei auttanut.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 18.11.2015 klo 06:23

Rispaantunut kirjoitti 17.11.2015 13:28

Näinhän se on, että on elettävä elämänsä koko ajan toinen jalka ovenvälissä lähtöön valmiina.

Kysyisin vielä, jos joku täällä tietäisi mielisairauksista, että mihin viittaa sellainen oire, että miestä ärsyttää jopa tietyt sanat, joita käytän? Elikkä hän on kieltänyt minua käyttämästä sanoja, jotka aiheuttavat hänessä ahdistusta. Yleensäkin ärtyneisyys on lähes jatkuvaa, jos ei ole ärtynyt ja minun kimpussani verbaalisesti/fyysisesti, on hiljainen ja vetäytynyt ja "veitsen terällä", elikkä yksikin ärsyttävä virhesana minulta saa hänet suuttumaan. Näin on siis menty muutama kuukausi, on selkeä ero lähes maanisen energisestä tähän raivoavaan, ärtyneeseen sekopäähän! Hän valittaa uupumusta, ja "verhoa silmien edessä". Hän ei suostu puhumaan mahdollisesta psyykkisestä sairaudesta, elikkä hoitoa ei voida hakea. 😭

Voi olla, että mitää mielisairautta ei ole ja vaikka olisikin, sillä ei ole sinänsä väliä, jos mies ei mene lääkäriin. Sairudet vaativat hoitoa.

Lapsesi muistaa jo ja varmasti kärsii, kärsii hiljaisuudessa, kuten usemmat väkivaltaisessa perheessä kasvaneet lapset, oireet tulevat myöhemmin, ei siinä "hyvittelyt" auta. Altistat lapsesi väkivaltaiselle ympäristölle tietoisesti, miksi? Epäilet miehesi olevan sairas ja odotat, että hän käy lapseen käsiksi, miksi?Haluatko lapsesi huostaanotettavaksi ennen kuin ymmärrät?Sinun ei ole elettävä "jalka ovenvälissä", päätös on sinun ja sinulla on lapsikin pelastettavana. Keneen muuhun hän voi luottaa palastajakseen kuin sinun, miehesi? Petätte hänet molemmat. Kuulut perheneuvolan piiriin, hae sieltä apua edes lapsellesi. Ehkä siellä saavat sinutkin ymmärtämään, mihin lapsenne altistuu. Raahaa miehesi mukaan, josko se herättäisi häntäkin. Ei tuo odottamalla ja käsien päällä istumalla muutu. Miehesi joko hakee apua tai sinä pelastat lapsenne viemällä hänet pois tämän vaikutuspiiristä (omalla elämälläsi voit tehdä mitä haluat, lapsen et), väkivallalla on taipuumus eskaloitua ajan kanssa.

Kokemusta on väkivaltaisessa suhteessa elämisestä ja kyllä, itsekin selitin ummet ja lammet itselleni, miksi jatkaa enkä ketään kuunnellut. Onneksi lopulta heräsin ja lähdin ja lähdettyäni tajusin, kuinka muut olivat oikeassa. Kun tilanteessa on lapsi, omat selittelyt on jätettävä, myös selittelyt siitä, ettei lapsi muka kärsisi jo nyt.

Käyttäjä hekoheko kirjoittanut 18.11.2015 klo 08:38

Vaikka omasta mielestäsi hallitset tilanteen, ajattele lasta. Hän kärsii väkivallasta ja mitä vanhemmaksi kasvaa, niin sitä enemmän. Tässä linkki, miten perheväkivalta vaikuttaa lapseen vaikka se ei kohdistu häneen. Pelasta lapsesi.

https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=127

Käyttäjä Rispaantunut kirjoittanut 18.11.2015 klo 11:34

@Vaahterainen: tiedän mitä tarkoitat sillä, ettei rajatilaihmistä voi nähdä pahana ihmisenä, olivat teot ja sanat miten pahoja tahansa. Mieheni on kuin nurkkaan ahdistettu eläin, joka raivoaa koska hänellä on hätä, hän on vain itse itsensä sinne nurkkaan ajanut, en ole häntä sinne nalkuttanut, en saa kritisoida häntä tippaakaan, koskaan, MISTÄÄN. Hän on kuin lapsen tasolle jäänyt tunne-elämänsä kanssa.

Olette kaikki niin oikeassa, lapsen vuoksi pitäisi lähteä heti, mutta lapsi yhä rakastaa isää, halii, pusii, leikkii villejä leikkejä... Mies rakastaa poikaa. Jos jätän katsomatta sen kortin, että jos pakon edessä mies lopettaa väkivallan ("et enää kertaakaan koske minuun tai lähden lapsen kanssa"), tuntisin tehneeni väärin lasta ja miestä kohtaan. Minun on annettava mahdollisuus tälle perheelle pysyä yhdessä.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 18.11.2015 klo 13:55

Rispaantunut kirjoitti 18.11.2015 11:34

@Vaahterainen: tiedän mitä tarkoitat sillä, ettei rajatilaihmistä voi nähdä pahana ihmisenä, olivat teot ja sanat miten pahoja tahansa. Mieheni on kuin nurkkaan ahdistettu eläin, joka raivoaa koska hänellä on hätä, hän on vain itse itsensä sinne nurkkaan ajanut, en ole häntä sinne nalkuttanut, en saa kritisoida häntä tippaakaan, koskaan, MISTÄÄN. Hän on kuin lapsen tasolle jäänyt tunne-elämänsä kanssa.

Olette kaikki niin oikeassa, lapsen vuoksi pitäisi lähteä heti, mutta lapsi yhä rakastaa isää, halii, pusii, leikkii villejä leikkejä... Mies rakastaa poikaa. Jos jätän katsomatta sen kortin, että jos pakon edessä mies lopettaa väkivallan ("et enää kertaakaan koske minuun tai lähden lapsen kanssa"), tuntisin tehneeni väärin lasta ja miestä kohtaan. Minun on annettava mahdollisuus tälle perheelle pysyä yhdessä.

Säälit ja hoivaat enemmän aikuista miestä, kuin pientä lasta? Miehesi voi rakastaa poikaa, mutta pojalle ei tee hyvää nähdä, kuinka isä pahoinpitelee ja kiusaa hänelle (tuon ikäiselle) tärkeintä ihmistä, äitiä. Miksi miehesi pistää pojan sellaisen trauman läpi, jos kerran rakastaa tätä? Outoa rakkautta.Sitä ei isin leikit hyvitä ja muistoja ja pelkoa poista.Haluatko, että poikasi elää jatkuvassa pelossa, että äitiä satutetaan taas kohta? Tuntee pelkoa, kun te huudatte ja tappelette?Sinun velvollisuutesi on nyt suojata lastasi ja miehen hakea apua itselleen.

Ja se sinun "viimeinen korttisi" tuskin onnistuu, jos asutte saman katon alla. Onko onnistunut aiemmin? Monesko "viimeinen kortti" tämä on? Muuta pois, lähde pojan kanssa, ota asumusero siksi "viimeiseksi kortiksi". Hakeeko mies sitten apua, kun näkee, että olet todellakin tosissasi, olet poissa? Ja poikaa mies näkee siinä, missä muutkin erolapset etävanhempaansa, tehän voitte sopia asiasta vaikka keskenänne. Ehkä pojasta erossa oleminenkin laittaa häntä miettimään. Asumuserosta voi aina palata, jos asiat muuttuu.

Kysyit aiemmin:"Kysyisin vielä, jos joku täällä tietäisi mielisairauksista, että mihin viittaa sellainen oire, että miestä ärsyttää jopa tietyt sanat, joita käytän? Elikkä hän on kieltänyt minua käyttämästä sanoja, jotka aiheuttavat hänessä ahdistusta."
Sanoisin, että tuollainen ajattelu on jo psykoottistasoista. Entä sitten kun se onkin ymmärtämätön lapsi, joka joskus sanoo jotain ahdistavaa? Lapsi ei kestä väkivaltaa, kuten aikuinen.

Olen aika jyrkkä sinulle, koska sinun pitää herätä. Sinulla on lapsi, sisäistä se. Yksinäsi voit ottaa turpiisi niin paljon kuin haluat ja seistä miehesi rinnalla kaiken huutamisen, lyöntien ja uhan läpi, se on sinun valintasi. Mutta sinulla on lapsi vastullasi ja lapsesi oikeus turvalliseen kotiin menee ohi sinun syidesi jäädä. Nyt on aika heittää tunteet sivuun ja ajatella järjellä. Jopa sinun järkesi sanoo, että pois pitää lähteä. Rikot tuossa itsesi ja rikot lapsesi ja mitä kauemmin odotat, sen syvempiä ja vaikeampia traumoja tulee. Lähde, jos et itsesi, niin pojan vuoksi.

Teepä tänään se, että avaat lehden ja katsot asuntomarkkinoita. Soita kaupungille, mitä heillä on tarjolla. Ala valmistautumaan, katso miltä se tuntuu. Koita irtaantua miehestäsi jo ajatuksissasi. Älä keksi tekosyitä hänen käytökselleen tai roiku niissä, sillä tekosyitä ne on, sillä kaikilla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, kenelläkään ei ole lupa olla väkivaltainen toista kohtaan, vaikka olisi mikä diagnoosi tai sairaus, ei kenelläkään. Ja yhdenkään lapsen ei tarvitse joutua näkemään ja kuulemaan tuollaista. Pyydä, herää.

Käyttäjä vaahterainen kirjoittanut 18.11.2015 klo 18:59

Voin tarkentaa sen verran, että en suosittele jäämistä minäkään. Mutta tiedän ja ymmärrän, miten vaikeaa lähteminen on eikä sua saa lähtemään, ennenkuin itse sen päätöksen teet. Sitä odotellessa tee turvasuunnitelma. Ja puhu.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 19.11.2015 klo 08:25

Kerro jollekin sukulaiselle tai ystävälle, se karu totuus perhe-elämästä, että edes joku tietää taustoja, jos jotakin tapahtuu.

Tiedän, kun ihminen on päättänyt kestää, hänhän kestää, tuli syvin tai matalin, siihen päätökseen ei auta toisten, erittäin hyvät neuvotkaan. Tämä on juuri sitä turhaa ylpeyttä, jota minäkin kannoin kuin sädekehää pääni päällä...turhaan.
Sanoit, että väärä sanakin aiheuttaa kohtauksen, siihen riittää tavukin, jos se on väärässä paikkassa ja varsinkin tuo -kin.

Koetin vääntää itseäni kahdeksikolle, niiden vuosien aikana, kai olen niin "jäykkäniskasten" sukua, etten siinä onnistunut. Jos elät tuota elämää vuosikausia, niin sinä katoat itseltäsi, sinusta tulee varjo, jolla ei ole omaa tahtoa, ja pelkäät kaikkea.
Se mitä en ymmärtänyt silloin, enkä nytkään, miksi jollakin on muka sellainen mahti ja taivaan valta, että hän voi sanella, miten toisen on käyttädyttävä tai mitä saa puhua, jos itse herra ja ylhäisyys saa itse toimia kuin sika vatukossa...

Käyttäjä tallulah kirjoittanut 01.12.2015 klo 00:17

hei ymmärrän sua täysin, ja ymmärrän myös ne "järkevät" kommentit, lähde suhteesta. Itsellä on samankaltaisuutta tilanteessa, olen myös naimisissa väkivaltaisen miehen kanssa, lapsia meillä ei ole. Meillä tilanne se että erossa oltiin melkein puoli vuotta, minun aloitteesta, lähdin turvakodin kautta, olen tännekin aiemmin tilanteesta jotain kirjoittanut. Nyt varovasti koitetaan rakentaa luottamusta välillemme takas, ja tästä en oo edes voinut kovin monelle ihmiselle kertoa koska en jaksa kuunnella niitä "neuvoja". Tiedostan aivan itsekkin riskit mitkä tähän liittyvät, tämän "hulluuden" tilanteessa, muistan että olen sanonut ettei ikinä enää tätä. Mutta todella näen asiassa myös toisen puolen (tiedostan oman läheisriippuvuuteni myöskin) ja tiedän miten hyvä mun on olla hänen kanssaan myös. Hän ei noin radikaalisti dominoi, mutta tottakai aikoinaan pelko piti mua otteessaan. Meillä kuitenkin on aina vastavuoroisesti, kehuttu,kiitetty,harrastettu,touhuttu,autettu, naurettu yhdessä...ja tästä syystä olen tässä tilanteessa nyt. ...ja vieläkin epäröiden. Mutta mun mielestä senkus pysyt jos siltä tuntuu, tietenkin lapsen turvallisuutta ajatellen, ja jäähän tosta henkiset jäljet häneen. Näen ajattelutavassasi paljon samaa kuin itsellänikin, itse en kyllä hoivaa paljoa, eikä mun pidä olla mitenkää tietyllä tapaa, mutta näen hänet keskenkasvuisena, lapsena, tiedän tarkat taustat hänen käytökselle, ja osaan nähdä sen läpi.... tottakai joskus miettii paljonkin miten hullua tää onkaan, nyt kun olen itelle luvannut ettei väkivalta enää saa toistua (nyt kun olemme uudelleen yrittämässä,niin väkivaltaa ei oo ollut, ja selkeä linja onkin ettei saa ollakkaan) Mutta tiedän toki senkin, että monestihan tälläset miehet vannoo ja vakuuttaa ja sitten kun ollaan jo ns. saatu satimeen se nainen takas niin väkivalta alkaa/ käytös huononee, no mä oon ajatellu sen niin että aika näyttää.
En mä jaksa elää elämääni peläten tulevaisuutta, tai murehtia tulevaa, en myöskään halua elää menneessä, ja tällä hetkellä kaikki hyvin, mä tiedän että pärjään hyvin ilman miestänkikn, mä vaan haluan elää hänen kanssaan. Mun melestä olis joskus kiva kuulla tarinoita perheväkivallan selättäneistä pariskunnista, joo tiedän ettei niitä ole paljoa mutta niitäkin on 😉 En tykkää siitä ajattelutavasta että väkivaltainen mies on joku hirviödemoni joka on syntyny tänne vaan tuhotakseen naisensa tms. ja "auttajien" ainut lause Lähde vielä kun voit. Toi ei auta ketään todellisessa hädässä olevaa. tsemiä!!🙂👍