Miehen uusi työ ja työkaveri saavat minut voimaan pahoin

Miehen uusi työ ja työkaveri saavat minut voimaan pahoin

Käyttäjä nurkastataitettu aloittanut aikaan 23.07.2020 klo 12:17 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä nurkastataitettu kirjoittanut 23.07.2020 klo 12:17

Mieheni vaihtoi työpistettä kuukausi sitten ja se oli meille kaikille iloinen uutinen. Hän sai uusia kokemuksia, uusia haasteita ja vaihtelua työarkeen. Ensimmäisen viikon aikana kuitenkin heti ensimmäisestä päivästä saakka kuulin kuinka Sini teki sitä, Sini teki tätä, Sini on niin hyvä siinä, Sinin äiti sitä jne. jne. Kerroin viikon päästä miehelleni etten pidä siitä, että kuulen kovasti kehuja hänen uudesta työkaveristaan ja hän ei sitä ymmärtänyt. Hänestä siinä ei ollut mitään kehumista, eikä muutenkaan mitään outoa. Minä tulin tuosta kuitenkin mustasukkaiseksi, jota en koskaan aiemmin ole ollut. Sovimme, että mieheni kertoo minulle päivän kuulumisia, jotta minun on mahdollista saada tilanteesta yliote ja ajatukset tuon jälkeen rauhoittumaan. Näin teimme. Sinistä tuli edelleen eniten puhetta, toisin kuin miespuoleisista työkavereista. Mutta jotenkin pärjäsin sen kanssa. Viime viikolla mieheni kanssa keskusteltiin, että pidämmekö edelleen sen säännön, jonka olemme yhdessä luoneet, että emme ota somessa seuraajaksi/kaveriksi töissä olevia vastakkaistasukupuolta olevia ihmisiä. Mieheni oli edelleen sitä mieltä, että se on hyvä asia ja sovimme, että mikäli pyyntöjä tulee nyt näiltä hänen uusilta työkavereilta esim. Siniltä, on tästä puhuttava yhdessä kotona, koska meillä on tälläiset säännöt. Mieheni kanssa olimme viikonlopun reissussa ja hän käyttäytyi siellä omituisesti, piti kädestä kiinni, oli muutenkin paljon lähellä, mitä yleensä ei ole. Sunnuntaina kuitenkin kotiin tullessa käytös muuttui radikaalisti, sain kiukuttelua ja tiuskimista aivan turhista asioista. Pohdin mistä tämä johtuu. Minulle tuli mieleen, että jos se Sini siellä kuitenkin kaihertaa, kun tietää, että muutaman tunnin päästä pääsee jo hänet näkemään, kun reissu kerran oli heitetty. Eipä mitään, maanantaina aamulla heräsin ja minulla oli jotenkin kurja olo ja vähän sellainen olo, ettei kaikki ole nyt hyvin. Pienen somehetken jälkeen huomasin, että jumalauta Sini on somessa seuraamassa miestäni. Mitä ihmettä?! Mehän juuri tämän säännön tarkistimme ja mieheni oli sitä mieltä, että edelleen ei moisia asioita tehdä ja maanantaina hän on siellä. Mieheni tullessa töistä kotiin, tätä asiaa kysyin. Hänen selitys oli asialle se, että hän ei kehdannut kietäytyä ja vähän tarkemmin kun mietti niin hän ei muistanut meidän sääntöä kuulema. Miten on muka mahdollista? Hän ei poistanut tätä naista somesta, vaan oli sitä mieltä, että voi jatkaa näin, koska sattui unohtamaan säännön eikä kehdannut sanoa ei. Noh, eipä siinä. Someseuraaminen ei ole paha juttu, mutta jos on säännöt, niin pitäisi niitä kai noudattaa ja minunkin on niin tehtävä. Noh, tiistaina mietin tätä asiaa vielä uudelleen ja kysyin mieheltäni, että tiesitkö sunnuntaina, että olet maanantaina Sinin työparina töissä, kun pohdin miksi käytöksesi muuttui niin hurjasti silloin illalla, että oliko syynä se, että tiesit aamulla pääseväsi hänen parikseen. Mieheni vastasi tuohon ” En tiennyt. En yhtään tiedä kenen parina milloinkin siellä olen, sen näkee vasta aamulla.” Minä varmistin, että onko tosiaan näin ja hän vakuutti asian olevan näin. Pohdin, että en sitten tiedä mistä käyttäytymisen muutos sitten johtui. Noh, eilen sitten kysyin mieheltäni, että kenen työparina olit tänään töissä ja hän totesi, että Sinin ja Sallan, sillä ei hänellä tuossa työpisteessä voi olla tällä hetkellä muita työparina, kun kesälomat yms pyörii. Noh, minähän sitten kyselemään, että mitenkäs et aiemmin tiennyt yhtään oletko Sinin kanssa työparina, vaikka todellisuudessa on vain kaksi vaihtoehtoa ja normaalitilanteessa molempien työparina olet. Hän ihmetteli tätä. Sanoi, että valitsi väärän sanan siihen hetkeen, että ei olisi pitänyt käyttää yhtään sanaa. Minä kerroin, että sinunhan olisi pitänyt olla minulle rehellinen ja sanoa, että olen Sinin ja Sallan parina ellei mitään erikoista ole tapahtunut. Mutta hänen mielestään oli ok sanoa ettei yhtään tiennyt ja ei pidä sitä valehteluna vaan vääränä sanavalintana. Olen tässä ollut niin raivoissani, että en tiedä miten olisin. Onko todella niin, että 19 vuoden parisuhde ei merkitse Sinin rinnalla mitään, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun hän minulle valehtelee (itse sanoo, että valitsi sanan vahingossa väärin) ja ensimmäinen kerta kun rikkoo sopimustamme ja pettää luottamukseni (itse sanoo, ettei kehdannut sanoa ei ja ettei muistanut meidän sääntöjä). Miten voin koskaan enää luottaa siihen mitä Sinin kanssa tapahtuu, jos Sini vaikka pyytää jotain enemmän niin mieheni ei välttämättä muista meidän sääntöjä, ei kehtaa sanoa ei tai valitsee sanansa väärin, piti sanoa ei mutta sanoinkin vahingossa kyllä. Mitä ihmettä tässä pitäisi nyt tehdä? Olen niin väsynyt, että en tiedä miten eteenpäin. Ruokahalua ei ole, en saa nukuttua, kaikki ahdistaa ja pohdin, että onko nyt otettava aikalisä eri asunnossa.

 

Onko teillä ollut vastaavia tilanteita? Miten niistä on selvitty? Mitä muita ajatuksia tämä herättää sinussa?

Käyttäjä Jetuli kirjoittanut 23.07.2020 klo 21:01

Miehesi pitäisi yrittää nyt osoittaa luottamuksensa ja poistaa kaikki häiriötekijät ja työkaverit seuraajistaan. Näin saisit mielenrauhan ja pääsisitte eteenpäin. Voimia ja siunausta sinulle!

Käyttäjä nurkastataitettu kirjoittanut 28.07.2020 klo 10:18

Kiitos viestistäsi. Minunkin mielestä nyt olisi reilua poistaa työkaveri somemaailmasta. Vaikka kyseessä on vain somemaailma, mutta meillä oli kuitenkin yhteiset säännöt. En pelkää sitä, mitä somemaailman avulla voisi tapahtua, vaan pelkään sitä, että yhteiset arvot ja yhteiset pelisäännöt joita on sovittu noudatettavaksi on nyt mieheni mielestä tehty rikottaviksi. Mutta kiitos Sinulle tsempistä.

Käyttäjä marde87 kirjoittanut 30.09.2020 klo 14:28

Yritän nyt tuoda kuvailemaasi tilanteeseen toisenkin näkökulman kuin "kiellä kaikki".

Siis miltä tämä tarina kuulostaa on aika tyypillistä kun aloittaa uudessa työpaikassa ja siellä on joku työkaveri josta pitää. Muistan itse hehkuttaneeni ihan kuvailemallasi tavalla kumppanille, jos töissä on ollut joku ihminen jonka kanssa synkkaa hyvin, riippumatta siitä mikä ko. henkilön sukupuoli on. Se, että miehesi puhuu sinulle tästä Sinistä on mielestäni jo osoitus siitä, että asiassa ei ole, tai ei ollut, mitään salattavaa. Tuntuu vähän että olet ehkä omalla käytökselläsi tehnyt Sinistä suhteeseen issuen, ja nyt voi olla että mies on alkanut varoa sanojaan koska tietää että saatat reagoida tähän aiheeseen voimakkaasti. Yleensäkin tuntuu että miehillä on vähän vajavaiset kyvyt tällaisten tilanteiden handlaamiseen.

Et mainitse mistä somesta on kyse, mutta esimerkiksi instagramissa henkilö voi seurata avointa tiliä ihan kysymättä. Eri asia jos on ollut some jossa täytyy hyväksyä kaveripyyntö ja kaveruus on ns. molemminpuolinen. Mielestäni ei voi syyttää toista, mikäli tämä "kielletty" henkilö yksipuolisesti seuraa häntä somessa ja miehesi on siinä oikeassa että työkontekstissa olisi aika kiusallista kieltää jotain tekemästä niin.

Minusta tuntuu että teidän pitäisi kyetä keskustelemaan tästä asiasta jotenkin rauhallisella tavalla, tilanteessa jossa sinä et syytä toista etkä yritä saada koko ajan kiinni jostain väärästä, ja tilanteessa jossa toinen myös osaisi kommunikoida sinulle mikä tämä Sini hänelle on tai onko tilanteessa jotain ihastumisentynkää. Ja tässä huom - pitkässä suhteessa näitä ihastumisia tulee tapahtumaan, ennemmin tai myöhemmin. Siitä ei voi kumppania teilata, koska lopulta kuitenkin kyse on siitä mitä näille ihastumisille tekee. Yleensä ne menee ohi alkuinnostuksen jälkeen ihan itsestään. Eli jos miehesi sanoo, että hän on vähän ihastunut tähän uuteen työtoveriin, niin se EI tarkoita että hän on pettänyt sinua, tai tulee pettämään, vaan ainoastaan että tunne on. Eli siinä tapauksessa kysy mitä ajatuksia tilanne hänessä herättää.

Pahimmillaan perusteettomalla mustasukkaisuudella voi itse aiheuttaa tilanteen, missä viattomasta ohimenevästä ihastuksesta tuleekin suhde, kun omassa suhdessa oleminen alkaa ahdistaa. Voisin itse kuvitella, että jos oma kumppani alkaisi tivaamaan minulta jostain työkaverista tai ystävästä, ja määrittämään kenen kanssa saa olla somessa kaveri tai ei saa olla, niin se vaikuttaisi negatiivisesti parisuhteeseemme.

Olen itse ollut myös mustasukkainen suhteen osapuoli, ja ajan kanssa oppinut että avoin kommunikaatio edellyttää sitä että en lähde liikaa laukalle omien ajatuskiemuroideni kanssa, en lähde syyttämään toista tilanteissa missä mitään suurta "rikosta" ei ole tapahtunut, ja sitä, että osaan luottaa toisen sanaan siitä että mitään ei ole meneillään.

On ihmisiä jotka pettävät, on ihmisiä jotka valehtelevat, mutta jos suhteenne on tosiaan kestänyt jo 19 vuotta, asiat ovat olleet hyvin eikä suuria selvittämättömiä ongelmia ole, sanoisin siis että tarinan perusteella en usko että miehesi on ollut tai aikoo olla sinulle uskoton.