Miehen salasuhden on työkaverin paras ystävä
No en olisi tätä tähän tarvinnut. Meillä on kohta 10 kk miehen salasuhteen paljastumisesta ja olemme edelleen yhdessä, terapiasta toiseen tarpoen. Tarinaani löytyy toisesta ketjusta lisää.
Tänään juttelin äitiyslomalta palanneen työkaverini kanssa ja hän siinä sitten kertoi, että ”ai niin miehesi onkin hyvän ystäväni xx kanssa samassa työpaikassa, vai vieläkö ovat?” Hetki meni kahvia rykiessä. Harmi, etten tajunnut sanoa että ”valitettavasti vielä on” tai jotain muuta nasevaa.
Tiesin, että ovat kavereita mutta hyvä ystävyys on jo toinen juttu. Juttelimme työkaverin kanssa niitä näitä ja hän sitten mainitsi, että tapaavat ystävänsä kanssa ihan lähiaikoina. Mulle iski piru mieleen kun palasin työpisteelleni. Olisinpa tajunnut esittää toiveen, ettei kerro minun kuulumisiani. Tai olisinpa tajunnut kysyä, että tietääkö hän tilanteestamme.
No, niin tai näin. Luulin olevani asian yläpuolella enkä enää haluavani tuhota tuon salarakkaan elämää tai ystävyyssuhteita. Ja itseäni mietin, että mitä tuo minusta ajattelee kun olen jäänyt hänen ystävänsä petturikumppanin kanssa jatkamaan avioliittoamme.
Jos joku kysyisi minulta neuvoa, sanoisin että anna asian olla, salaisuudet paljastuvat joskus ystävillekin Pieni piru olkapäälläni sanoo, että kerro ylpeänä millaisen ystävän kanssa on tekemisissä.
Äh…En jaksaisi velloa enää näissä mietteissä. Milloin katkeruus häviää ja miten? Vai onko senkin kohdalla ajateltava, että se on tunne…ja en anna sen liikuttaa minua, tai ainakaan laittaa minua toimimaan.
Voi Muruset, kyllä tuollainen saa mielen myllertämään. Voin vain kuvitella kuohuvat tunteesi. Sekin, kun ei keneenkään voi enää luottaa, kun saatat olla heille vain yhden kuuman juorun aihe. Kaikenlaista mielipahaa näistä pettämisjutuista tuleekin. Voihan myös olla, että vaikka kuinka ystävänsä on, niin ei hyväksy pettämistä. Ja useimmiten juuri näin on, sillä sen ystävänsä heikot puolet on niin hellpo nähdä siitä läheltä. Mutta niin se vaan on, että maa pilantuu muidenkin kytköksissä olevien jalkojen alla näistä jutuista. Kiitos tästä pettäjien.
Kiitos...jo se, että täällä saa pahan mielen purettua, auttaa huomattavasti. Jossain toisessa ketjussa kommentoit viisaasti miten nämä sotkut vaikuttavat sukupolvien yli. Itselläni molemmat isoisät lähteneet toisen matkaan, muistan liian hyvin lapsuudestani kaiken sen kaaoksen ja tuskan. Ja nyt huomaan terapiassa käyväni oman kriisini kautta myös niitä lapsuuden haavoja läpi.