Miehen masennus, alkoholismi – vai molempia?

Miehen masennus, alkoholismi - vai molempia?

Käyttäjä Kaarnalaiva aloittanut aikaan 16.07.2005 klo 15:47 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kaarnalaiva kirjoittanut 16.07.2005 klo 15:47

Kirjoitin jo kerran pitkän viestin ja sain sen katoamaan. Nyt en jaksa ihan kaikkea uudestaan.

Olen hämmentynyt ja väsynyt. Mieheni mielialat ovat olleet vaihtelevia jo pitkään. Hän on herkkä ympärillä oleville ihmisille ja asioille, taiteellinen ja luova. Tekee myös työtään sillä saralla. Työ on itsenäistä ja henkisesti tuntuu on tosi vaativaa mitata itsensä aina asiakkaiden tyytyväisyyden kautta. Nyt on myös ollut hiljaista työrintamalla.

Olen tukenut. Kyllä kai liikaakin. Nyt vain hänen mielensä on niin maassa, ettei hän näe itsellään yhtään mitään merkitystä. Ei jaksa uskoa omaan arvoonsa. Lasten rakkauteen. Minun rakkauteeni. Omaan ammatilliseen arvoonsa. Mukaan on tullut myös mustasukkaisuutta – ”sulla täytyy olla jotain muuta, joku muu mies. Mä en voi mitenkään riittää. Sä olet noin elinvoimainen, upea ja säteilevä. Minä tälläinen luuseri, keski-ikäinen, lihonutkin. Surkea olento. Kun tapan itseni pääsette minusta. Teidän elämänne on helpompaa ilman minua. Saat säkin etsiä arvoisesi miehen.” Taustaksi sen verran, että itselläni on työrintamalla tällä hetkellä tosi hyvä tilanne ja äärimmäisen kiinnostavia tehtäviä. Hänellä on epäonnistuneen yrityskuvion vuoksi menossa nyt velkasaneeraus, jossa minä en ole osallisena (esim. kotimme ja asuntolainani on mun nimissäni). Tienaan perheen pääasiallisen toimeentulon. Tästä minä en kuitenkaan ole häntä painostanut, muttta häntä se ilmeisesti painaa tosi paljon.
En halua olla terapeutti. Se ei kuulu vaimolle. En kuitenkaan saa häntä lähtemään ammattiapua hakemaan. Minusta sitä tarvittaisiin nyt. Miten sitten hinata iso mies lääkärille.

Olen ihan neuvoton. Pelkään että hän tekee itselleen jotain masennuksen syvänä hetkenä. Viinalla hän lohduttaa omaa pahaa oloaan koko ajan enemmän ja sen kanssa mielentila menee sellaiseen synkkään helvettiin, että sitä on kestämätöntä katsoa. Tunteita hänen on ollut aina vaikea ilmaista. Lapsuudenkodin tunneilmapiiri oli vääristynyt. Pahasta sotatraumasta kärsinyt isä ei paljon osoittanut välittämistä eikä sietänyt heikkoutta. Myötätuntoa ei siellä tippunut. Mieheni on myös tosi vaikea kohdata kyyneleitäni – minuahan alkaa ahdistuneena itkettää ja minua itkeminen myös puhdistaa. Hän taas ei kestä sitä. Joskus kaipaisin niin, että joku vain pyyhkisi kyyneleeni ja silittäisi hetkenä jolloin itkettää. Olen oman työuupumukseni (josta olen toipunut) tutkinut paljon läheisriippuvuuttaa ja uskon mieheni olevan ilmiön ytimessä. Hänelle hoitaa itseään viinalla kun ei muutakaan osaa. Sisaruksista toinen tappaa itseään työllä. Mutta kuinka hoitaa tilannetta, josta mies itse sanoo ”Minun itseni on tästä selvittävä!” Eikä apua voi hakea. Joskus vilahtaa toivo – mennessäni homeopaatin vastaanotolle, hän pyysi kysymään, mikä auttaa viinan kanssa. Mutta kun sinne olisi mentävä itse. Huoh.

Joskus mulle tulee olo, että luovutan. Heitän kaikki menemään. Tehköön mitä tekee. Tiedän ettei toisen aikuisen ihmisen hoivaaminen ole minun vastuuni, mutta jos hän tekee jotain itselleen, elämäni on vielä pahemmassa sotkussa. Tai sitten ei, en tiedä. Meillä on kuitenkin myös yhteiset lapset, joille hän on rakas ja tärkeä isä. Minulta, joka olen luonnostaan aika optimistinen ihminen, alkaa lipsua ote toivosta ja elämänluottamuksesta. Se on pelottavaa. Pelkoja riittää muutenkin. Jos eroan (jota en tosiaan halua), niin suhde ei katoa eikä lakkaa olemasta. Olen seurannut 10v sitten eronneen ystäväni tilannetta, jonka ex on alkoholisoitunut eron jälkeen yhä enemmän. Hän pitää yhteyttä lapsiin, mutta tuottaa heille tosi paljon kipua ja hämmennystä humalaisilla soitoillaan ja sekavalla yhteydepidollaan. Pelottava kuva, vaikka toki jokainen tarina on erilainen.

En jaksa edes selittää enempää. Jotain tolkkua olisi saatava. pelkään että tämä vahingoittaa lapsia -saati jos mieheni ei ala hoitaa itseään. Ääneen lausumattomat mielialat heijastuvat heissä jo ärtymyksenä, kiukutteluna, keskinäisenä tappeluna. Olen miettinyt josko puhuisin heille, että juuri nyt isä juo liikaa ja siitä johtuvat seuraavat asia… Masentuneesta mielialasta olenkin puhunut. Mutta jos puhun, niin tämä voi olla sarjaa että syyllistän häntä (tähän törmäämme aina) ja mustamaalaan lapsille. Parempi olla pois mahdollisimman paljon- kommentteja tulee sitten perään.

Raskasta. Hän on minulle edelleen rakas ja tärkeä ihminen. Tässä tilanteessa tuntuu kuin olisin umpikujassa.

Käyttäjä määvaa kirjoittanut 19.07.2005 klo 01:26

Jaksoit kuvata hyvin selkeästi tilanteesi. Tuntuu, että suomalaisen miehen helmasynti on lääkitä kaikenlaista, myös masennusta alkoholilla. Vaikea heitä on myös lääkäriin tai vastaavaan houkutella.
Sinä tunnet miehesi parhaiten, tiedät mistä narusta vetää. Sillä masennusta hän selkeästi potee. Alkoholi pahentaa masennusoireita ja lisää pahaa oloa, vaikka tuntuisikin hetkellisesti helpottavan.

Miehelläsi on ollut vaikeuksia ja keski-ikäkin on joillekin kriisin paikka. Johtuneeko nykyään hoitoonpääsyn vaikeudesta, kun kynnys hakea apua on niin korkea. Masennus vie usein aloitekyvynkin. Ehkä terveyskeskuslääkärin kautta pääsisi helpoimmin "hoitoputkeen"?

Kun houkuttelet ja kannustat miestäsi hakemaan apua, koeta esittää asiat myönteisesti, karta negatiivista suhtautumista ja arvostelua, vaikka siihen olisi aihettakin. Ehdota ihan konkreettisia asioita niinkuin esim. tuo terv.keskus. Tai joku muu taho. Masentuneen mieli on jo kääntynyt niin negatiiviseksi...🙂👍

Käyttäjä maarikki kirjoittanut 19.07.2005 klo 10:49

Myös minä olen joutunut seuraamaan minulle rakkaan ihmisen juomista. Myös hän on herkkä, luova ihminen, jolla on ollut ongelmallinen suhde omaan isäänsä. Aina ei tiedä onko ensin masennus vai juominen. Nyt mieheni on sairastunut vakavasti, aiheuttajana todennäköisesti viimeaikainen pitkä ja runsas juomaputki. Ei ole varmaa selviääkö hän sairaudesta. Mieheni alkoholiongelmassa minua on auttanut käyminen paikallisessa Al anon -ryhmässä. Sieltä löytää ymmärtäviä ihmisiä, jotka ovat tai ovat olleet samassa tilanteessa. Al anon ei raitista miestäsi, siihen hän voi vaikuttaa vain itse, mutta se auttaa sinua itseäsi saavuttamaan tyyneyttä ja elämään omaa elämääsi alkoholistin rinnalla.

Käyttäjä Inke kirjoittanut 23.07.2005 klo 22:55

Hyvä Kaarnalaiva ja muut msennuksen/alkoholismin varjossa elävät!

Haluaisinpa halata teitä kaikkia! Miten monia meitä onkaan saman kurimuksen kokevia ja kokeneita... Olen Sinua Kaarnis hieman vanhempi, lapsikin on jo ollut maailmalla useita vuosia, mutta muutoin tekstisi on kuin omaa elämääni.
Helpotusta olen saanut minäkin AlAnonista, kun sinne viimein vuosi sitten uskaltauduin. Mene Sinäkin joukkoon mukaan! Oma ryhmäni on pieni - meitä on vain neljä-viisi toinen toistaan fiksumpaa naista siellä pohtimassa omaa kasvuamme ja tervehtymistä alkoholismin mukanaan tuomista ongelmista ja oireista. Juova puoliso on vain minulla, muiden miehet ovat olleet jo pidempiä aikoja raittiina. Oma miehenikin oli liki kymmenen vuotta juomatta, kunnes sairastui masennukseen ja alkoi lääkitä sitä viinalla. Vaiko onko se sitten toisin päin.
Elikkä toivoahan on, älä huoli, kyllä miehesikin pohjansa löytää ja elämä muuttuu taas valoisammaksi!!!

Meillä mies oli aivan sekaisin - mafiosot ajoivat häntä takaa. Yöunet menivät ja hän oli pelosta niin poissa tolaltaan, että lähti suosiolla hoitoon. Kaikki kävi meillä hyvin nopeasti, parissa viikossa, mutta voin vain kuvitella hätäsi ja kauhusi miehesi puolesta.

Kuule, uskon, ettei meille anneta enempää, kuin jaksamme kantaa! Ja varasti viisaina ihmisinä osaamme erota alkoholististamme, kun aika on oikea!

Jaksamaista Sinulle, paljon terveisiä Inke

Käyttäjä Kaarnalaiva kirjoittanut 26.07.2005 klo 10:44

Jakaminen helpottaa, ajatuksenne ovat tärkeitä. Kiitos.
Terveyskeskukseen mies ei kyllä lähde, sitä konkreettista vaihtoehtoa olen ehdottanut. Väsyttää tämä tilanne -

Viime päivinä olen pohtinut paljon puberteetin kynnyksellä olevaa poikaani. Hän on herkkävaistoinen lapsi, ja jotenkin tuntuu nyt siltä, että hän lasten tavoin syyllistyy isänsä pahasta olosta niinkuin lapset selittämättömällä tavalla tekevät. Hän myös tarkkailee isäänsä ja tämän mielentiloja ja käyttäytymistä mielestäni siskoaan enemmän. Tunnistan kai erityisen hyvin tuon tarkkailun, koska teen sitä itsekin.
Sydän on juuri nyt pojan puolesta raskas, vaikka itse teenkin parhaani. Pyrin tietoisesti olemaan se aikuinen vanhempi, jonka lapsi aina tarvitsee. Isästähän ei tähän nykyisellään läheskään aina ole. Tietysti huolettaa miten suuri määrä energiaani kohdistuu miehestä huolehtimiseen. Siitä osa on pois lapsilta ja itseltänikin, vaikka omaan hyvinvointiin kiinnitänkin huomiota. Onneksi on sellaisia ihmisiä, joille tilanteesta voi puhua sellaisena kuin se on, ilman häpeää. Siitä on minulle apua.

Mietin myös sitä, mitä taakkoja tämä tilanne ja epävakaa suhde isään jättää pojalle tulevaisuuteen. Isä on niin merkittävä meille jokaiselle, myönnämme sitä tai emme. Peilaan pojan tilannetta siihen, miten kipeää mieheni isäsuhde tekee. Tämä miehen suhde isään ei ole mitään minun kuvitelmaani, sillä tiedän ja kerran olen jopa kuullut miten halventavia kommentteja appeni on pojalleen sylkenyt. Ja onhan viime aikoina jostain puhuttu ääneenkin. Kuten Maarikki sinäkin, uskon, että kivulias suhde isään on yksi merkittävä syy mieheni olotiloihin tässä 40:n kynnyksellä. Riittämättömyyttä, mitättömyyttä - Mieheni ja poikamme suhde taas on toisella lailla mutkallinen, vaikka ovatkin aivan eri lailla läheisiä kuin mieheni ja hänen isänsä. Sitä mutkistaa tietysti tämä alkoholi, miehen omat sisäiset kivut ja kykenemättömyys olla pehmeänä omana itsenään läsnä. Isää ei aina tahdo henkisesti tavoittaa -

Inke, kyllä minäkin uskon jotenkin noin, ettei meille anneta enemmän kuin jaksamme kantaa. Synkkinä hetkinä ajattelen kuitenkin, että tämä on niin epäreilua ja ajattelen ja katselen kateellisena tasapainoisemmassa tilanteessa eläviä ihmisiä (vaikken voikaan tietää, mitä kaikkea oikeasti kenenkin elämässä tapahtuu...)

Käyttäjä benkku kirjoittanut 30.07.2005 klo 18:40

Olen 47-vuotias äijä ja tunnistin kirjoituksessasi miehestäsi paljon itsestäni. Myös minä olen tavallaan herkkä ja runollinen sielu, jonka lapsuudenkoti oli tunneilmastoltaan ei pelkästään köyhä vaan suorastaan vääristynyt. Suhde omaan isääni on ollut hyvin kivulias ja aikuisena olen pannut välit kokonaan poikki. Sen verran vielä omista oireistani, että olin vuosia päihteiden väärinkäyttäjä ja kärsin pitkistä masennuskausista. Kolme kertaa olen ollut suljetulla osastolla masennuksen ja itsemurhavaaran takia ja vatsahuuhteluista, juopumuspidätyksistä sekä itsemurhayrityksistä en ole jaksanut pitää lukua. Potkuja työpaikoista juomisen takia on tullut kolmetoista.
Vaikea sanoa miten voisit auttaa miestäsi. Jokainen nostaa itse lasin huulillensa ja halu muutokseen on lähdettävä itsestään. Täysin varma on se tosiseikka, että alkoholi masennukseen on kuin kaataisi bensaa liekkeihin sammuttaakseen tulipalon.
Oman elämäni pelasti seuraavat asiat: tulin isäksi yksitoista vuotta sitten ja tämä kokemus oli minulle jotain aivan kuvaamattoman hienoa. Satuin löytämään Tommy Hellstenin ja Irene Kristerin kirjat ja luin ne kaikki. Innostuin kuntoilusta ja löysin liikunnan ilon, nyt jo takana toistakymmentä maratonia. Liikuntaharrastuksesta on siinäkin mielessä hyötyä päihteitten väärinkäyttäjälle, että sen lisäksi että kunto nousee ja mieliala muuttuu iloisemmaksi, ei yksinkertaisesti jaksa eikä ehdi juopotella.
Olen myös käynyt vuosikausia erilaisissa terapioissa ja itseapuryhmissä selvittääkseni vaikeaa lapsuuttani. Miehesi kohdalla on kuitenkin tärkeintä saada juominen ensin poikki.
Sinuna hakisin mainitsemani terapeuttien kirjat, lukisin ne itse ensin ja antaisin ne sen jälkeen aviosiipalleni. Osta vaikka uudet lenkkarit ja maratonopas lahjaksi miehellesi. Tee selväksi, että juomisen on loputtava muuten on edessä avioero. Näytä tällä palstalla saamasi vastaukset miehellesi.
Älä luovu toivosta, itse en voinut viisitoista vuotta sitten edes uneksia siitä, että elämäni voisi olla muuta kuin kärsimystä.

Käyttäjä Kaarnalaiva kirjoittanut 08.08.2005 klo 15:21

Hei Benkku
- kiitos ajatuksistasi. Tommy Hellsten on ollut minulle lahja ajatuksineen, olen lukenut jo aiemmin hänen kirjojaan - ennen kuin tämä meidän tilanteemme alkoi kiristyä. Nyt taas uudelleen ja eri näkökulmasta. Hän tietää mistä kirjoittaa ja onneksi kirjoittaa, sillä siten hän auttaa meitä ymmärtämään. Kristeri on uusi tuttavuus, ja etsinkin hänen kirjojaan luettavaksi.

Olen samaa mieltä siitä, että mistä tahansa avusta on hyötyä vasta sitten, kun juomisen saa poikki. Se, että sanoisin - juominen tai avioero - ei kyllä toimi. Autoritäärinen isä, jonka käskyihin ei ollut aikanaan mitään sanomista on tehnyt mieheni allergiseksi kaikelle, mikä kuulostaa käskyiltä. Siitä tulee hitonmoinen uhma (ja se olisi myös minulta uhmaa, enkä usko uhmalla voittavani mitään). Se, mitä olen sanonutkin on, että eteen voi tulla joskus hetki, jolloin en enää jaksa juomista ja sen seurauksia. Milloin sellainen hetki on, sitä en tiedä. Uhmalla en usko voittavani mitään. Ja kyllähän se niin on, että voin oikeasti muuttaa vain itseäni ja tapaani toimia.

Siihen taas tuntuu löytyvän tukea AlAnon- kirjallisuudesta. Harkitsen myös ryhmää, kiitos teille, jotka muistutitte tästä mahdollisuudesta. Olen oivaltanut kääntyä juuri nyt enemmän itseni puoleen ja keskittyä omaan hyvinvointiini. Opettelen läsnäoloa tässä hetkessä, oman itseni tutkimista ja tulevaisuuden peloista luopumista. Yhtä paljon on myös mahdollisuuksia, vaikka kaikenmaailman surulliset tarinat ruokkivatkin pelkoja. Jo yksittäiset hetket, joissa olen huomannut toimivani toisin kuin ennen ovat tuottaneet itselleni suurta iloa. Siis se, että olen osannut irtautua ärsyyntymisen pelistä tilanteissa, joissa riita uhkaa tai puolison juominen ottaa aivan helvetisti aivoon ja tekisi mieli rähistä ja piikitellä v-mäisesti. Koetan purkaa muilla konsteilla oloani, sillä katkeroitua en halua (ärsytyksen nieleminen päivästä toiseen katkeroittaa nopeasti...). Jos toinen on juonut, riitelemisestä ei ole mitään hyötyä. Poistun siis paikalta, enkä toimi enää peilinä vanhaan tapaan. Silläkin voi olla merkitystä, että vanhat mallit eivät enää toimi. Katson nyt ensin mitä tuo tullessaan se, että palautan elämääni iloa tuovia asioita, teen yhteisiä juttuja ystävien ja lasten kanssa. Yritän puhaltaa poikki sen vääristyneen riippuvuuden kierteen, johon olen tipahtanut ja joka on alkanut hallita elämäämme. Katson sitten mitä tapahtuu. Ehkä se vaikuttaa tähän tilanteeseen - en tiedä vielä.

Pidän kiinni toivosta. Puolisoni on minulle niin kovasti tärkeä ja rakas ihminen. Minä toivon hänelle ja meille koko perheellemme kaikkea hyvää. Tahdottomaksi lapaseksi en aio jäädä iankaiken tähän tilanteeseen. Välillä ottaa kyllä hirmuisen koville. Kyllä mua nytkin alkaa itkettää kun ajattelen tätä tilannetta.