Jaksoit kuvata hyvin selkeästi tilanteesi. Tuntuu, että suomalaisen miehen helmasynti on lääkitä kaikenlaista, myös masennusta alkoholilla. Vaikea heitä on myös lääkäriin tai vastaavaan houkutella.
Sinä tunnet miehesi parhaiten, tiedät mistä narusta vetää. Sillä masennusta hän selkeästi potee. Alkoholi pahentaa masennusoireita ja lisää pahaa oloa, vaikka tuntuisikin hetkellisesti helpottavan.

Miehelläsi on ollut vaikeuksia ja keski-ikäkin on joillekin kriisin paikka. Johtuneeko nykyään hoitoonpääsyn vaikeudesta, kun kynnys hakea apua on niin korkea. Masennus vie usein aloitekyvynkin. Ehkä terveyskeskuslääkärin kautta pääsisi helpoimmin "hoitoputkeen"?

Kun houkuttelet ja kannustat miestäsi hakemaan apua, koeta esittää asiat myönteisesti, karta negatiivista suhtautumista ja arvostelua, vaikka siihen olisi aihettakin. Ehdota ihan konkreettisia asioita niinkuin esim. tuo terv.keskus. Tai joku muu taho. Masentuneen mieli on jo kääntynyt niin negatiiviseksi...🙂👍

Myös minä olen joutunut seuraamaan minulle rakkaan ihmisen juomista. Myös hän on herkkä, luova ihminen, jolla on ollut ongelmallinen suhde omaan isäänsä. Aina ei tiedä onko ensin masennus vai juominen. Nyt mieheni on sairastunut vakavasti, aiheuttajana todennäköisesti viimeaikainen pitkä ja runsas juomaputki. Ei ole varmaa selviääkö hän sairaudesta. Mieheni alkoholiongelmassa minua on auttanut käyminen paikallisessa Al anon -ryhmässä. Sieltä löytää ymmärtäviä ihmisiä, jotka ovat tai ovat olleet samassa tilanteessa. Al anon ei raitista miestäsi, siihen hän voi vaikuttaa vain itse, mutta se auttaa sinua itseäsi saavuttamaan tyyneyttä ja elämään omaa elämääsi alkoholistin rinnalla.

Hyvä Kaarnalaiva ja muut msennuksen/alkoholismin varjossa elävät!

Haluaisinpa halata teitä kaikkia! Miten monia meitä onkaan saman kurimuksen kokevia ja kokeneita... Olen Sinua Kaarnis hieman vanhempi, lapsikin on jo ollut maailmalla useita vuosia, mutta muutoin tekstisi on kuin omaa elämääni.
Helpotusta olen saanut minäkin AlAnonista, kun sinne viimein vuosi sitten uskaltauduin. Mene Sinäkin joukkoon mukaan! Oma ryhmäni on pieni - meitä on vain neljä-viisi toinen toistaan fiksumpaa naista siellä pohtimassa omaa kasvuamme ja tervehtymistä alkoholismin mukanaan tuomista ongelmista ja oireista. Juova puoliso on vain minulla, muiden miehet ovat olleet jo pidempiä aikoja raittiina. Oma miehenikin oli liki kymmenen vuotta juomatta, kunnes sairastui masennukseen ja alkoi lääkitä sitä viinalla. Vaiko onko se sitten toisin päin.
Elikkä toivoahan on, älä huoli, kyllä miehesikin pohjansa löytää ja elämä muuttuu taas valoisammaksi!!!

Meillä mies oli aivan sekaisin - mafiosot ajoivat häntä takaa. Yöunet menivät ja hän oli pelosta niin poissa tolaltaan, että lähti suosiolla hoitoon. Kaikki kävi meillä hyvin nopeasti, parissa viikossa, mutta voin vain kuvitella hätäsi ja kauhusi miehesi puolesta.

Kuule, uskon, ettei meille anneta enempää, kuin jaksamme kantaa! Ja varasti viisaina ihmisinä osaamme erota alkoholististamme, kun aika on oikea!

Jaksamaista Sinulle, paljon terveisiä Inke

Jakaminen helpottaa, ajatuksenne ovat tärkeitä. Kiitos.
Terveyskeskukseen mies ei kyllä lähde, sitä konkreettista vaihtoehtoa olen ehdottanut. Väsyttää tämä tilanne -

Viime päivinä olen pohtinut paljon puberteetin kynnyksellä olevaa poikaani. Hän on herkkävaistoinen lapsi, ja jotenkin tuntuu nyt siltä, että hän lasten tavoin syyllistyy isänsä pahasta olosta niinkuin lapset selittämättömällä tavalla tekevät. Hän myös tarkkailee isäänsä ja tämän mielentiloja ja käyttäytymistä mielestäni siskoaan enemmän. Tunnistan kai erityisen hyvin tuon tarkkailun, koska teen sitä itsekin.
Sydän on juuri nyt pojan puolesta raskas, vaikka itse teenkin parhaani. Pyrin tietoisesti olemaan se aikuinen vanhempi, jonka lapsi aina tarvitsee. Isästähän ei tähän nykyisellään läheskään aina ole. Tietysti huolettaa miten suuri määrä energiaani kohdistuu miehestä huolehtimiseen. Siitä osa on pois lapsilta ja itseltänikin, vaikka omaan hyvinvointiin kiinnitänkin huomiota. Onneksi on sellaisia ihmisiä, joille tilanteesta voi puhua sellaisena kuin se on, ilman häpeää. Siitä on minulle apua.

Mietin myös sitä, mitä taakkoja tämä tilanne ja epävakaa suhde isään jättää pojalle tulevaisuuteen. Isä on niin merkittävä meille jokaiselle, myönnämme sitä tai emme. Peilaan pojan tilannetta siihen, miten kipeää mieheni isäsuhde tekee. Tämä miehen suhde isään ei ole mitään minun kuvitelmaani, sillä tiedän ja kerran olen jopa kuullut miten halventavia kommentteja appeni on pojalleen sylkenyt. Ja onhan viime aikoina jostain puhuttu ääneenkin. Kuten Maarikki sinäkin, uskon, että kivulias suhde isään on yksi merkittävä syy mieheni olotiloihin tässä 40:n kynnyksellä. Riittämättömyyttä, mitättömyyttä - Mieheni ja poikamme suhde taas on toisella lailla mutkallinen, vaikka ovatkin aivan eri lailla läheisiä kuin mieheni ja hänen isänsä. Sitä mutkistaa tietysti tämä alkoholi, miehen omat sisäiset kivut ja kykenemättömyys olla pehmeänä omana itsenään läsnä. Isää ei aina tahdo henkisesti tavoittaa -

Inke, kyllä minäkin uskon jotenkin noin, ettei meille anneta enemmän kuin jaksamme kantaa. Synkkinä hetkinä ajattelen kuitenkin, että tämä on niin epäreilua ja ajattelen ja katselen kateellisena tasapainoisemmassa tilanteessa eläviä ihmisiä (vaikken voikaan tietää, mitä kaikkea oikeasti kenenkin elämässä tapahtuu...)

Olen 47-vuotias äijä ja tunnistin kirjoituksessasi miehestäsi paljon itsestäni. Myös minä olen tavallaan herkkä ja runollinen sielu, jonka lapsuudenkoti oli tunneilmastoltaan ei pelkästään köyhä vaan suorastaan vääristynyt. Suhde omaan isääni on ollut hyvin kivulias ja aikuisena olen pannut välit kokonaan poikki. Sen verran vielä omista oireistani, että olin vuosia päihteiden väärinkäyttäjä ja kärsin pitkistä masennuskausista. Kolme kertaa olen ollut suljetulla osastolla masennuksen ja itsemurhavaaran takia ja vatsahuuhteluista, juopumuspidätyksistä sekä itsemurhayrityksistä en ole jaksanut pitää lukua. Potkuja työpaikoista juomisen takia on tullut kolmetoista.
Vaikea sanoa miten voisit auttaa miestäsi. Jokainen nostaa itse lasin huulillensa ja halu muutokseen on lähdettävä itsestään. Täysin varma on se tosiseikka, että alkoholi masennukseen on kuin kaataisi bensaa liekkeihin sammuttaakseen tulipalon.
Oman elämäni pelasti seuraavat asiat: tulin isäksi yksitoista vuotta sitten ja tämä kokemus oli minulle jotain aivan kuvaamattoman hienoa. Satuin löytämään Tommy Hellstenin ja Irene Kristerin kirjat ja luin ne kaikki. Innostuin kuntoilusta ja löysin liikunnan ilon, nyt jo takana toistakymmentä maratonia. Liikuntaharrastuksesta on siinäkin mielessä hyötyä päihteitten väärinkäyttäjälle, että sen lisäksi että kunto nousee ja mieliala muuttuu iloisemmaksi, ei yksinkertaisesti jaksa eikä ehdi juopotella.
Olen myös käynyt vuosikausia erilaisissa terapioissa ja itseapuryhmissä selvittääkseni vaikeaa lapsuuttani. Miehesi kohdalla on kuitenkin tärkeintä saada juominen ensin poikki.
Sinuna hakisin mainitsemani terapeuttien kirjat, lukisin ne itse ensin ja antaisin ne sen jälkeen aviosiipalleni. Osta vaikka uudet lenkkarit ja maratonopas lahjaksi miehellesi. Tee selväksi, että juomisen on loputtava muuten on edessä avioero. Näytä tällä palstalla saamasi vastaukset miehellesi.
Älä luovu toivosta, itse en voinut viisitoista vuotta sitten edes uneksia siitä, että elämäni voisi olla muuta kuin kärsimystä.

Hei Benkku
- kiitos ajatuksistasi. Tommy Hellsten on ollut minulle lahja ajatuksineen, olen lukenut jo aiemmin hänen kirjojaan - ennen kuin tämä meidän tilanteemme alkoi kiristyä. Nyt taas uudelleen ja eri näkökulmasta. Hän tietää mistä kirjoittaa ja onneksi kirjoittaa, sillä siten hän auttaa meitä ymmärtämään. Kristeri on uusi tuttavuus, ja etsinkin hänen kirjojaan luettavaksi.

Olen samaa mieltä siitä, että mistä tahansa avusta on hyötyä vasta sitten, kun juomisen saa poikki. Se, että sanoisin - juominen tai avioero - ei kyllä toimi. Autoritäärinen isä, jonka käskyihin ei ollut aikanaan mitään sanomista on tehnyt mieheni allergiseksi kaikelle, mikä kuulostaa käskyiltä. Siitä tulee hitonmoinen uhma (ja se olisi myös minulta uhmaa, enkä usko uhmalla voittavani mitään). Se, mitä olen sanonutkin on, että eteen voi tulla joskus hetki, jolloin en enää jaksa juomista ja sen seurauksia. Milloin sellainen hetki on, sitä en tiedä. Uhmalla en usko voittavani mitään. Ja kyllähän se niin on, että voin oikeasti muuttaa vain itseäni ja tapaani toimia.

Siihen taas tuntuu löytyvän tukea AlAnon- kirjallisuudesta. Harkitsen myös ryhmää, kiitos teille, jotka muistutitte tästä mahdollisuudesta. Olen oivaltanut kääntyä juuri nyt enemmän itseni puoleen ja keskittyä omaan hyvinvointiini. Opettelen läsnäoloa tässä hetkessä, oman itseni tutkimista ja tulevaisuuden peloista luopumista. Yhtä paljon on myös mahdollisuuksia, vaikka kaikenmaailman surulliset tarinat ruokkivatkin pelkoja. Jo yksittäiset hetket, joissa olen huomannut toimivani toisin kuin ennen ovat tuottaneet itselleni suurta iloa. Siis se, että olen osannut irtautua ärsyyntymisen pelistä tilanteissa, joissa riita uhkaa tai puolison juominen ottaa aivan helvetisti aivoon ja tekisi mieli rähistä ja piikitellä v-mäisesti. Koetan purkaa muilla konsteilla oloani, sillä katkeroitua en halua (ärsytyksen nieleminen päivästä toiseen katkeroittaa nopeasti...). Jos toinen on juonut, riitelemisestä ei ole mitään hyötyä. Poistun siis paikalta, enkä toimi enää peilinä vanhaan tapaan. Silläkin voi olla merkitystä, että vanhat mallit eivät enää toimi. Katson nyt ensin mitä tuo tullessaan se, että palautan elämääni iloa tuovia asioita, teen yhteisiä juttuja ystävien ja lasten kanssa. Yritän puhaltaa poikki sen vääristyneen riippuvuuden kierteen, johon olen tipahtanut ja joka on alkanut hallita elämäämme. Katson sitten mitä tapahtuu. Ehkä se vaikuttaa tähän tilanteeseen - en tiedä vielä.

Pidän kiinni toivosta. Puolisoni on minulle niin kovasti tärkeä ja rakas ihminen. Minä toivon hänelle ja meille koko perheellemme kaikkea hyvää. Tahdottomaksi lapaseksi en aio jäädä iankaiken tähän tilanteeseen. Välillä ottaa kyllä hirmuisen koville. Kyllä mua nytkin alkaa itkettää kun ajattelen tätä tilannetta.