Miehen käyttäytyminen/seksuaallisuus

Miehen käyttäytyminen/seksuaallisuus

Käyttäjä Anu31 aloittanut aikaan 17.12.2007 klo 10:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Anu31 kirjoittanut 17.12.2007 klo 10:55

Olen Nainen 32v isolla N:llä. Naimisissa ollut 1,5v ja olemme olleet yhdessä kokonaiset 5v mieheni kanssa. Alussa kaikki oli mukavaa oli yhteiset harrastukset, biletettiin yhdessä, sain huomionosoituksia kukkia koruja yms.
Elämä oli yhtä ruusuilla tanssimista😉 Sovimme myös että kaikki vieraiden naisten/miesten puhelinnumerot poistetaan kännyköistä. Me olemme vain kaksin mä ja sä.
Sitten mieheni alkoi juoda salaa piilopulloja löytyi joka paikasta ja kotiakkin alkoi viikolla olla kaljapulloja. Ja jos ei saanut kotona juoda niin lähti paikalliseen bubiin juomaan. Sitten nostettiin ”kissa pöydälle” sanoin etten mene naimisiin jos juominen ei lopu. No vähäksi aikaa loppui, puolivuotta enen naimisiin menoa hän ei juonut kuin muutaman keskikaljan viikonloppuisin. Häät meni hyvon ja häämatkakin. sitten tulin raskaaksi ja lopetin tupakoinnin/juomisen. Raskaus oli suunniteltu yhdessä että lapsi olisi tervetullut kun on tullakseen. Olimme onnellisia , ainakin minä olin tulevasta lapsestani.☺️ Sitten mieheni alkoi sotia taas tilannetta vastaan mennä baareissa yksin, ostaa piilojuotavaa ja ei auttanut vaikka sai luvan juoda kotona siltikin lähti baariin. Alkoi tappelut, valittaminen yms. Liian hermostuksissani aloin läpsiä miestäni. Hermo kun pinnassa oli. Antoi lisää potkua juomiseen, oli joka viikonloppu juomassa kun minä olin kotona isoine mahoineni. Sitten kuukautta ennen sai opetuksen kapakkareissulla häneltä varastettiin pankkikortti ja kännykkä. Havahtui juomistaan vähensi taas reilusti. Lapsi syntyi 2vkoa lasketun ajan jälkeen, olimme haltioissamme pienestä tytöstämme, hän kävi joka pv sairaalassa meitä katsomassa ei edes lähtenyt vappuna juomaan vaan oli kanssamme sairaalassa hyvin tiiviisti. Pääsimme kotiin ja kaksi ekaa kk meni mukavasti.🙂🌻 Sitten alkoi taas haluta ns. miehen vapautta ja jokaviikonloppuinen juominen jatkui. Sanoo että olen vain yksi nainen hänen elämässään.

Nyt lapsemme on 7,5kk terve ihana tyttö. Mutta vieläkin tää elämä on yhtä H####tt#Ä. Raskauden myötä jäi itselleni raskauskiloja, tunnen itseni kyllä kauniiksi äitinä mutta tuntuu että mieheni ei , hakee vaan laihaa kaunista ja pitkää naista, isoine rintoineen ja kauniine vartaloineen???? Onko tämä miesten unelma???
Mieheni pitää saada juotavaa aina viikonloppuisin, katselee aina poissaollessani salaa seksielokuvia tietokoneella, selailee pornolehtiä ja surffailee salaa keskustelupalstoilla jossa etsii ns.naisystäviä ja on minulle mustasukkainen. Jäi esim. just vähänaikaa sitten kiinni siitä että oli saanut naispuolisilta ystäviltä ystävä kutsuja keskustelupiiriin kun olin itse ulkona naiskaverini kanssa pitkästä aikaa 1,5 vuoteen. Oli täällä kotona kyllä lapsen hoitanut ok, mutta sitten oli surffaillut jakatsonut seksiä poissaollessani. Että tuntuu pahalta, Mitä tehdä????Onko tervettä???

Emme osaa enää puhua muusta kuin rahasta ja hänen työstään,(joka on ma-pe työ , kausiluontoista myyntityötä) Olen huomannut hänellä masennuksen ja loppuunpalamisen oireita. ehdottanut lääkärissä käyntiä mutta ei halua kuulemma mainetta työpaikalla. Pelkää jäädä pois töistä. Hän ei kysy minun kuulumisiani, ei ole kiinnostunut minun hyvinvoinnistani. vihjailee vaan seksuaalisesti, rapuloissaan viikonloppuna, ei tipu halauksia ei pussailuja. ihmettelee miksi minun ei tee mieli? Miksi aina nalkutan ja kiukuttelen hänelle??? Pitäs aina pukeutua seksikkäästi saadakseen miehen syttymään. Hänen aloitteestaan pitäs vaan harrastaa seksiä, jos minä joskus haluaisin hän ei jaksa tai tms. tekosyytä.Sitten joskus annan vaikka ei oma mieli tekisikään. Masturboin myös itse silloin tällöin, mut en liikaa!
Hän selittää tämän etten ymmärrä hänen juomistaan olen liian kriittinen. hän haluaa vkonloppuna rentoutua juomalla ja harrastamalla yksin uimista ym. Mietityttää jo että onko hänellä joku toinen vaikka en haluisi moista uskoa? Mitä pitäs tehdä? Millatavalla toimia/suhtautua asioihin? Huolestuttaa lapsemme puolesta, oeln väsynyt tähän saan raivareita , tarpeeksi kun ärsyyntyy olen väkivaltainen miestäni kohtaan vaikka en haluaisi, (pahaolo tulee sitä kautta julki) itken itseni uneen,heräilen yöllä painajaisiin tunnen itseni levottomaksi/ahdistuneeksi. Tuntuu että minun pitäisi sietää hänen kaikki tekemisensä aina antaa anteeksi! PITÄÄKÖ?? Auttakaa jos voitte???

Käyttäjä petronella kirjoittanut 25.12.2007 klo 17:51

En tiedä osaanko neuvoa, mutta yritän.
Minun mielestäni ongelmanne on mennyt liin pitkälle kun paha olosi purkautuu väkivaltaisuutena. Kirjoituksestasi saa myös sen kuvan että pelkäät lapsesi puolesta, siis että vahingoittaisit vahingossa raivarin aikana häntäkin(?)
Varmaan tajuat että se ei missään nimessä saa olla mahdollista. Joten asiat täytyy järjestää niin että sinulle ja sitä myöten lapsellasikin on parempi olla.
Miehille, ainakin osalle heistä isäksi tuleminen ja perheenä eläminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Sitten lähdetään kodin ulkopuolelle kokeilemaan omaa viehätysvoimaa ja etsimään sitä vapautta jonka perheen koetaan vieneen ennen aikaisesti.En usko että isäksi ja vastuulliseksi aikuiseksi kasvamista voi hoputtaa vaatimalla sitä ns.Nalkuttamisen muodossa. Missään tapauksessa sitä ei edistä se että sallisi miehelle toiset naiset jne.
Sinun olisi varmaankin hyvä ottaa lapsen kanssa etäisyytä mieheesi, jotta hän voi yksin ajatella asioita. Muuttaa vaikka erilleen, kunnes kaikki on selvää. Joskus on lapsenkin kannalta paras että vanhemmat eivät elä yhdessä, etenkin jos suhteessa on väkivaltaa.Huono perhe/parisuhde ei ole koossa pitämisen arvoinen.

Tuosta pornosta ym. sanoisin, että minun mielestäni sen runsasta kuluttamista ei tarvitse sietää. Itse olen pähkäillyt paljon ko. asian kanssa ja yrittänyt suhtautua siihen jopa sallivasti. Vastapainona alkanut itsekin katsoa usein jne. Mutta ei siitä mitään tullut. Jokakerta kun huomasin mieheni katsoneen pornoa, melkeinpä joka päivä, minulle tuli todella paha olo ja tunsin itseni loukatuksi. Se taas vähensi itsetuntoa ja seksi ei tuntunut niin kiinnostavalta koska tunsin koko ajan etten voi olla yhtä hyvä kuin naiset filmeillä, ja että minussa on oltava jotain vikaa kun niitä toisia pitää jatkuvasti katsella...
noh, tämä on yksi niistä asioista joiden takia olen aloittamassa terapiaa..
En kuitenkaa kestä sitä jos mies katsoo paljon pornoa jne. Ja olen sanonut että minun ei ole pakko olla sellasen ihmisen kanssa joka tekee niin, koska se tuntuu minusta niin pahalta.
Mies ainakin väitti deletoineensa kaikki ko. filmit koneeltaan ja lupasi olla hankkimatta lisää. En kuitenkaan ole kovinkaan varma onko se totta.
Mutta tässä asiassa ymmärrän sinua oikein hyvin. Ei sitä ole pakko kestää jos se sattuu. Jos mies ei sitä tajua, ei se sinua rakasta.