Miehen kanssa sietämättömän paha olla
Yritän avautua lyhyesti.
Olen pitkässä parisuhteessa miehen kanssa, jolla on takana itsariyrityksiä, pakkohoitoa osastolla, masennusta ja kaksisuuntainen mielalahäiriö, johon käyttää mielialantasaajia.
Meillä on aikuiset lapset, nuorin asuu vielä kotona.
Mieheni aiheuttaa minulle usein niin pahan mielen,että mietin vain miten pääsisin pois tästä.
Tytär ei pääse elämässään eteenpäin, sillä koska ilmapiiri on ollut vuosikymmenet jo kireä ja arvaamaton, hänellä on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, johon käy terapiassa kolmatta vuotta.
Myös minä olen aloittanut PSTD-oireisiin terapian, koska tapahtumat perheessämme kummittelevat, ahdistavat. Olen ollut tilanteessa, jossa en ole voinut lähteä ulos ovesta pelossa että mieheni tekee itselleen pahaa lääkkeilläni tai hirttää itsensä, kuten usein uhkailee.
Olen kokenut paljon fyysistä väkivaltaa ja henkeäni on myös uhattu.
Olemme käyneet pariterapiassa, mutta se meni mönkään,mieheni meni terapiaan voidakseen saada huomiota, minä taas saadakseni kommunikaation toimimaan.
Kolme kertaa yritimme, ja joka kerran terapeutti totesi, että et voi tehdä mitään,jos teillä ei ole samat tavoitteet.
Niinpä lopetin hänen kanssaan käymiset siellä ja jatkoin yksin jonkun hetken, etsien itseäni ja sitä, mitä tästä raunioakasta oli enää jäljellä.
Olen yrittänyt opetella sitä, että olen arvokas omana itsenäni ja ettei minun tarvitse sietää kaikkea sitä, mitä saan niskaani.
Arki on arvaamatonta. Miehen pinna on niin lyhyt ja ennalta-arvaamaton, että absurdit asiat aiheuttavat riitaa, jossa olen haukkumisen ja ilkkumisen kohteena. Tytär syyttää minua, että kun sinä vain äiti et.. ja kun sinä et olis sanonut niin ja näin.. eli syyllistystä tulee joka suunnalta.
Kuitenkin tämä on myös minun kotini ja minulla on oikeus ilmaista tunteeni tahtoni ja toiveeni ilman pelkoa.
Mieheni manipuloi kaikkea, psykiatrin ajatus on että olisi voimakkaasti narsistisia piirteitä joten häneltä puuttuu empatiakyky -muiden tunteita ei todellakaan hänelle ole.
Hän on erittäin vallanhimoinen ja kontrolloi minua mm määräämällä, mitä ajattelen.
Siis näin:” tarkoitat siis sitä että XXX, ja kun tarkoitat sitä niin XXX ja se on väärin tarkoittaa XXX” , jonka jälkeen suuttuu niistä asioista, joiden kehittelyyn minua ei olisi alunperin tarkoitettukaan ☹️ Ja suuttuessaan haukkuu, mollaa, suurentelee, liioittelee, raivoaa, kiihkoaa, huutaa, iitttää, uhmaa ja huonoimpina hetkinä niin pitkälle että katson parhaaksi lähteä mökille vaikka keskellä yötä päästäkseni rauhaan.
Poistuessani vain sitten tytär pelkää että isä tekee itselleen jotain tai matkustaa ulkomaillekertomatta minne meni, pahassa tapauksessa vielä täydentäen löt
Mieheni on uhmakas ja lapsellinen. Emme voi sille mitään.
En tule taloudellisesti toimeen yksinäni tällä seudulla Olen parantumattomasti sairas ja tosi kivulias, vasta viime viikolla löydettiin vielä reaktiivinen, kuumeinen niveltulehdus.
Kivut kuluttavat ennestäänkin vähäistä elämäniloani..
Yritän hahmottaa tilannetta pikkihiljaa,toivottavasti joku jaksaisi lukea tämän.
Hyviä neuvoja arvostan, sillä tunnen ettei mulla ole enää energiaa,jaksamista
Henkilökohtainen viikoittainen terapia auttaa minua jaksamaan.
Nytkin silmät painuu väkisin kiinni, joten pakko mennä vain nukkumaan.
Jatkan tätä, kun sormet suostuvat kirjoittamaan lauseen jota ei tarvitse korjata koko aikaa.😳
Palaan asiaan !☹️
jatkan:
kotona ilmapiiri on tosi tulehtunut.
Tytär syyttää minua miehen haukkumisesta.
Olen joskus haukkunut, puolustautunut voimakkaita sanallisia hyökkäyksiä vastaan, mutta kun huomasin, että se on tyhmää ja etten halua itse käyttäytyä niin, lopetin.
Toisaalta, toisen haukkumista ja vääristelyä on vaikea kuunnella tyynenä, mutta olen yrittänyt kerätä kaikki tahdonvoimani ja ponnistellut etten sanoisi pahasti tai vihaisesti.
Tytär kuulee miehen sättivän minua että haukun ja arvostelen häntä, kun riitelemme, mutta niin ei enää mielestäni ole tapahtunut puoleltani kohta vuoteen.
vetäydyn pois tilanteesta tai saatan kiittää kun hän sanoo pahasti. Katson silmiin kun raivoaa ja sanon vain, että vai niin, niinkö, ahaa.
tasaisella rauhallisella äänellä.
Pyrin poistumaan muihin askareisiin mutta sisäisesti minulla on tosi surullinen ja nujerrettu ole: enkö ole minkään arvoinen ?'Miksi minua syyllistetään muiden pahasta olosta?
Kotona oleminen kahden vaikean ihmisen riepunukkena on musta tosi kuluttavaa ja surullista, se imee kaikki mehut.
Katson usein asuntoja, että voisin muuttaa jonnekin omaan rauhaan. Mutta kun rahatilanne on surkeaa kurjempi ja fyysinen terveys tosi huono, mitä kummaa voisin tehdä.
Toisaalta pääni räjähtää tähän ristiriitaan, jossa keho ei kestä psyykkistä ristiriitaa ja jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta, jota kohtaan päivittäin kun en onnistu olemaan mieliksi kenellekään.
Koti on paikka jossa voi olla oma itsensä,, joten tämä ei ole minun kotini ollut enää yli kymmeneen vuoteen.
Joudun viikoittain tilanteeseen, jossa olen pala kurkussa, itkun kurkussa ja nieleskelen kyyneleitä, koska on niin paha mieli muiden syyttelystä ja arvostelusta.
Soimaan itseäni, miksi annan kohdella itseäni näin, mutta mitä minä sitten voisin tehdä, minne mennä ?MIten minä olen näin kelvoton ja huono ?
Olen henkisesti vereslihalla, uupunut ja toivoton.
Äitinä ja vaimona en riittänyt, ja kun tästä lähden, olen köyhä eläkeläinen kipuineni joka ei tule taloudellisesti toimeen ja joka joutuu jättämään kaiken päästäkseen karkuun ennen turvallisena pitämäänsä kotia. Olen rakentanut tätä perhettä 30 vuotta😭
elämässäni on paljon lauseita jotka alkavat sanalla Jos.
JOs olisi rahaa, minä muuttaisin pois heti.
Jos olisi terveyttä, minä muuttaisin pois heti
Jos olisi toimeentuloa, minä muuttaisin heti.
En ymmärrä, miksi sitä, joka aiheuttaa riitaa, tuskaa ja pahaa mieltä agressivisuudellaan, voida velvoittaa poistumaan kodista ?
Miksi uhri joutuu lähtemään ?
Epäoikeudenmukaista.
En ole tuntenut onnellisuutta vuosikymmeniin. Kun miehen sairaus alkoi, yritin ymmärtää ja ymmärtää, lopulta huomasin ettei ymmärrykseni muuta mitään, mutta kuluttaa minut ja etten tule ikinä saamaan vastarakkautta tältä ihmiseltä, sellaista, josta voisin tuntea oloni luottavaiseksi ja oloni taas turvalliseksi.
Pelkoa, väsymystä, pettymystä. väsymystä, katkeruutta, syyllisyyttä, syyllistymistä, arvostelua, valheita, manipulointia, liioittelua, kärjistystä, varautuneisuutta, toivottomuutta. Nämä ovat arkeani, olleet jo liian kauan.
Oman terapiani kautta, kun olen päässyt sinuksi asioiden kanssa, joita voin muuttaa ja jotka oikeasti ovat muutettavissa, olen huomannut että olen ollut tosi kovassa paikassa ja yrittänyt yksin jaksaa handlata tilanteita, jotka ovat olleet tosi raskaita ja uhkaavia.
Olen lopen kyllästynyt olemaan muiden paskalaarina.
Pinnan alla kuplii jotain, joka tulee muuttamaan asioita suuresti, tunnen ja aavistan näin.
Tyttäreni kasvatukseen en voi enempää vaikuttaa mutta suren että hän on oppinut isältään syyllistävän ja välttelevän, vaittelevän ja agressiivisen puhetavan, josta kuulee, ettei hän kunnioita minua lainkaan.
Se saa minut tuntemaan myös että hän on ottanut paikkani kotona.
Siinä on jotain luonnotonta ja vääristynyttä.
Ei tule kirjoittamisesta nyt mitään, itkettää vain.
Palaan.
Rankka kertomus repaleisesta perhetilanteesta. En osaa sanoa äkkiseltään ensilukemalta paljoakaan. Mutta toimiiko paikkakunnallasi Omaiset mielenterveystyön tukena / FinFami? Sieltä voisi löytyä tukea - http://www.finfami.fi
Ei Suomessa kukaan kuole katuojaan ellei kädessä ole tenupulloa, kädessä piikkiä tai rahat menneet omaan hölmöilyyn.
Jos ei eläkkeet ja asumistuet riitä elämiseen, niin aina voi hakea toimeentulotukea. Silloin sosiaalityö useimmiten myös kustantaa maksusitoumuksella julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut ja reseptilääkkeet. Harkinnanvaraista toimeentulotukea voi saada myös muuttokustannuksiin, huonekaluihin, silmälaseihin ja omakustannelääkkeisiin.
Avioerossa elintaso voi jäädä hieman vaatimattomammaksi kuin ennen, mutta nälkään ja sairauteen et kuole.
Oletko muuten koskaan vaatinut tytärtäsi ja miestäsi lopettamaan ilkeilyt?
Itkin ja luin kirjoitustasi.
Olen itse elänyt viimeiset 18 vuotta samantyylisessä suhteessa.
Erona että miehelläni tuli kaksisuuntaisen ym lisäksi vielä neurologista ongelmaa.
Ja että hän ei puhunut oikeastaan mitään.Varsinkaan meidän murkkuikäiselle pojallemme.
Ilmapiiri aivan kamalan ahdistava.
Lopulta hän sai päähänsä hakea eroa..joka tietenkin minun syytäni.
Sain hänet hoitoon kun yksin ei tavallaan pärjää,muistinsa takia.
Aloitin uuden suhteen...
Ja nyt en sitten pääse hänestä eroon kuitenkaan.
Joudun/haluan auttaa häntä.
En osaa elää norm elämää kuitenkaan.
Paha olo vain henkisesti.
Ja tämä uusi kumppani ei ymmärrä ollenkaan,että pää voi olla tavallaan kipeä asioista.
Se erosta toipuminen ei tälläsestä suhteesta ole ollenkaan helppoa.
Tuntuu että olisi päässyt siinä sairaan hoidossa kuitenkin helpommalla...
Kuten varmaan kaikesta sekavasta tekstistä huomaa,en ole hyvä vointinen näinkään.
Mutta ehkä tästä yhteiskunnasta voisi saada apua...kaikkeen,ehkä.
Voimia sinulle!!
Minä uskon kaiken, mitä kirjoitat. Sinä et ole syypää tilanteeseesi. Mahtaisiko turvakodista tai kirkosta löytyä apua poismuuttoon?
Tutun kuuloinen tilanne... Itselläni ei tilanne kuitenkaan ihan noin tulehtunut. Miehellä masennus ja persoonallisuushäiriö- diagnoosi, niistä eläkkeellä. Elämä on välillä kuin munankuorilla kävelemistä, yhtään ei tiedä mistä suuttuu. Paha mieli voi tulla mistä vain muutamissa minuuteissa. Tulee heikohkosti toimeen toisten ihmisten kanssa, mm. minun sukulaisteni kanssa. Kaikki vika on aina minussa tai muissa, tosi vaikea reflektoida omia juttujaan. Hän voi arvostella rankastikin muita, mutta ei kestä mitään kritiikkiä itsestään. Arvaamaton, jos esimerkiksi kutsumme vieraita niin saattaa syöksyä kesken kaiken ulos ovesta. Härnää ja kiusaa lasta usein, ja vyöryttää syyn minulle. Uhkailee "lähtemisellä" ja epäsuorasti, että en näe sitten häntä enää ikinä kun hän nyt lähtee. Sillä lailla minulla on hyvä tilanne, että kaikki omaisuus on minun ja minulla on hyväpalkkainen työ (haittapuoli on, että työn takia joudun olemaan paljon pois kotoa). Meillä on myös yhteisiä mielenkiinnon aiheita ja harrastuksia, ja hyviäkin jaksoja. Kävimme myös pariterapiassa, josta mies sanomansa mukaan haki vahvistusta sille, että on kaikissa asioissa oikeassa. Hän pitää itseään älykkäämpänä kuin muita. Kirjoitellaan lisää, olisi kiva saada vertaistukea.