Kun yksin asioita miettii, ei tule aivokohinaa kummempaa. Osaako kukaan toinen katsoa tätä pakettia ulkopuolisen silmin, missä tässä mennään ja mitä minun pitäisi tehdä?

Seurustelin mieheni kanssa erillään asuen noin kahdeksan vuotta. Hän oli eronnut exästään vajaa kaksi vuotta aiemmin kun tutustuimme. Piti olla sellainen ihan puhtaalta pöydältä aloitus, kahden aikuisen mutkaton kiva suhde.
Miehen kolme lasta olivat opiskeluikäisiä ja asuivat viimeisiä vuosiaan kotona isänsä kanssa.
Miehen exällä oli ja on edelleenkin mielenterveysongelmia jotka oirehtivat vaanimisena, väkivaltana, uhkailuna ja voimakkaana vainoharhaisuutena. Miehen ex asui jo uuden puolisonsa kanssa, mutta siitä huolimatta hänellä riitti aikaa viettää seuraten entisen miehensä elämää.
Miehellä oli täysi työ siinä, että yritti pitää lasten arjen tavallisena ja turvallisena. Ex vaimo saattoi esim. öisin koputella ikkunoihin, tunkea kirjelappusia ulko-oven ripoihin, jättää merkkejä yöllä pihapiirissä käymisestään (tupakan tumppeja, karkkipapereita yms. portaille) ja seurata pitkiäkin matkoja autolla miehen perässä. Kaksi lapsista oireili, oli viiltelyä, bulimiaa, pakkoneurooseja, paniikkihäiriötä.

Olisin joskus halunnut järjestää esim. yhteisiä Jouluja ja pääsiäis aterioita luonani, koska minulla oli isompi maalaistalo jonne kaikki olisivat mahtuneet. Mies naurahti että eihän ne hänen lapset semmoseen ala, turha kysyä edes. Eivät alkaneet kun eivät uskaltaneet, äiti olisi ajanut 94km perässä ja tullut koputtelemaan ikkunoihini. Tai hän olisi tehnyt lastensa elämästä vierailun jälkeen pienimuotoisen helvetin.

Lasten äiti keksi minusta hurjia tarinoita jotka selitti lapsilleen ja nämä tietysti osittain uskoivatkin. Sairas mieli keksi kaikenlaista. Kaksi lapsista suhtautui minuun ennenpitkää välttelevästi. Kun tulin käymään kylässä, nuorison huoneen ovet pamahtivat kiinni ja ilmeisesti pakotettuina pitivät reaaliaikaista raporttia äidilleen mitä talon sisällä tapahtuu ja mitä keskustellaan. Kohta oli ex vaimo vaanimassa pihatien risteyksessä.
Päätimme miehen kanssa että emme anna lasten ja tuon exän sanella sääntöjä meidän kahden elämään. Jämäkästi jatkoimme silloin-tällöin tapailua ja vuorovierailujamme.

Tässä oli menty vuosia siis etäsuhteessa. Omat lapseni lensivät pesästä, miehen lapset muutama vuosi aiemmin. Päätettiin lopulta muuttaa yhteen kun tuntui että häirintä helpottui mieheenpäin.
Vanhin lapsistani osti talomme itselleen ja minä muutin miehen luo asumaan.

Muutama vuosi on mennyt ihan hyvin, mutta nyt tuntuu että tilanne on muuttumassa aika ahtaaksi. Miehen yksi lapsi, 29-vuotias aikuinen, on paljon muuttunut äitinsä kaltaiseksi ja hän onkin paljon äitinsä kanssa tekemisissä. Jutut ovat melko mielikuvituksellisia ja oma ego on valtava.
Tämä lapsi haluaa nyt viettää kaikki juhlapäivät ja viikonloputkin kotonaan, eli meillä. Sehän muuten sopisi minulle, mutta lapsi määrää että silloin kotiin ei saa tulla muita ns ylimääräisiä koska hän haluaa rauhoittua ja olla kotonaan. Tämä tarkoittaa minun lapsiani tai isovanhempia.
Tästä syystä mieheni ei ole voinut ottaa kutsua vastaan kun meitä on pyydetty viettämään esim. Joulua tai Juhannusta minun vanhempieni luokse tai vanhimman poikani luokse. Kun ei voi lähteä, kun tämä hänen lapsi haluaa tulla kotiin.

Mukanaan tämä miehen lapsi saattaa kutsua vaikkapa sen hetkisen seurustelukumppaninsa (joka vaihtuu lähes viikottain) tai muita tuttujaan. Ja silloin myös odottaa että olen varustanut jääkaapin pientä armeijaa varten ja pistänyt juhlallisuudet pystyyn suurelle joukolle.
Joulut olen alkanut tämän vuoksi viettämään muualla, milloin missäkin. Mies ei ollenkaan kyseenalaistanut ratkaisuani.

Olen pikkuhiljaa jättäytynyt pois miehen suvun juhlistakin, koska tämä määräilevä lapsi on itsestään selvyytenä silloin meillä esim. yötä, istuu automme takapenkillä jäkättäen, tuhahdellen ja ivaten, seuraa matkustaen mukanamme juhliin.
Miehen mielestä on ”varsin harmillista” kun en halua lähteä mukaan, mutta ihan itsestään selvänä juttuna lähtee pahantuulisen jäkättävän lapsensa kanssa kahden.
En tiedä miten voisin ottaa asian puheeksi, että en halua lähteä mihinkään tuon huonokäytöksisen aikuisen lapsen kanssa, että juuri hän on se syy.
Miten voisin pamauttaa suoraa miehelleni, että haluan olla esim. Joulut ja Juhannukset kotonani ja tuo inhottava nuori aikuinen saa keksiä itselleen muun paikan mihin menee.

Olen huomannut ettei mieheni uskalla sanoa vastaan, vaan tekee niinkuin lapsi määrää.
Minun piti laittaa vasta tiukat rajat, kun tämä lapsukainen olisi välttämättä halunnut lähteä mukanamme serkkuni lapsen ristiäsiiin. Miksi ihmeessä, eihän hän ole serkkuani tai sitä sukua edes koskaan tavannut !!
Mies mutisi lapselleen vain, että no lähde joku toinen kerta sitten jos kutsutaan.
Mieheni on ikikiltti lapsiaan kohtaan, varmaan edelleenkin koittaa tasoittaa heidän polkuaan elämässä ja hyvittää karua lapsuutta. Tämä hankala lapsi ei oikein pärjää työelämässä, välttelee tarjottuja töitä, on työttömänä ja siitä huolimatta elää aika korkeatasoista elämää jota isä rahoittaa. Pyytää isältään aina ”ruokarahaa”. No sillä nimikkeellä kun pyydetään, niin eihän isä voi jättää lastaan nälänhätään.
Jos hän estelisi jotenkin tuon yhden lapsensa touhuja, olisi melko varmaa että tuo hänen ex olisi välittömästi taas häiriköimässä.

Mieheni on kahden ollessamme tai muussa seurassa ihan topakka, jämäkkä ja miehekäs mies. Mutta tuon yhden lapsensa seurassa kuin hädissään ja pelkää ettei vain sano poikkipuolista sanaa.

Nyt kun tulee tämä mainos eräästä uudesta lehdestä, jossa äiti huutaa tyttärelleen ”Nyt turpa kiinni, minä olen hommani jo hoitanut!!” – ajattelen itsekseni että noin miehenikin pitäisi topakoitua, tuohan voisi olla ote hänen elämästään.

Olen jo hetkittäin niin raivoissani hiljaa sisälläni itsekseni, että olen salaa pahoina päivinä katsellut jo asuntoa muualta. Rakastan miestäni ylettömästi, mutta tuo hänen lastaan kohtaan tuntema raivoni menee rakkauden edelle ja olen valmis jättämään koko paketin.