Onko ketään samassa tilanteessa asuvaa? Minusta tuntuu että olen ainut.

Olen 28 vuotias, kahden lapsen äiti ja naimisissa. Suhde voi päällisin puolin hyvin, mutta ongelmaa suhteeseen tuo mieheni iäkäs isä joka asuu kanssamme. Asumme mieheni kotitalossa eli minä olen se uusi täällä. Talo on iso ja yhtä ja samaa kaikki eli ei mitään omia asuntoja. Olen kotona pienen lapsen kanssa ja toinen on koulussa. Mies käy töissä pitkiä päiviä.

Päivämme täällä jakaa tuo appiukkoni joka on KOKO AJAN KOTONA. Makaa sohvalla, käy tupakalla ja vessassa. Tätä on nyt jatkunut kohta neljä vuotta ja minusta tuntuu ettei lopu koskaan. Meillä ei ole yksityisyyttä, joudumme jakamaan kaiken, minä joudun joustamaan ja olen mieheni mielestä kusipää kun en kestä tilannetta. Ne hetket kun olen poissa talosta niin mieli on parempi, mutta taas sisään tullessa ahdistus iskee. Olen käynyt lääkärissä kolme vuotta sitten ja hakenut masennuslääkkeet. Olen syönyt niitä säännöllisen epäsäännöllisesti. En kuitenkaan halua syödä lääkkeitä vain siksi että tulisin toimeen jonkun kanssa ja voisin hyväksyä hänet. Olen pahalla päällä usein ja kiukkuni kohdistuu mieheen ja vanhempaan lapseen. En tiedä mitä tekisin. En halua erota koska vika ei kuitenkaan ole miehessäni ja olemme kokeneet paljon yhdessä ja selvinneet mm. kuudesta keskenmenosta ennen nuoremman lapsen syntymää.