Moikka!

MEillä on tilanne se että mieheni on masentunut ja minä en enää meinaa jaksaa sitä =(

Tiedön mitä masennus on, olen sen itse läpikäynyt, kylläkin pääsin aika helpolla minulla suurin aiheuttaja oli työ josta tajusin sitten irtisanoutua ja siitä alkoi paraneminen pikku hiljaa.

Vaikka tiedän mitä se on ja koitan parhaani mukaan tukea miestäni mutta aina katkeruus nostaa päätään ja muistelen omaa masennustani ja miehen ns tukemista. Olin niin yksin, hänen mielestään masennus oli aivan täysin keksittyä, ei sellaista sairautta olekaan. Ainut tuki mitä mieheltäni silloin sain oli se että hän muutamia kertoja haki nuorinta lasta hoidosta ja toi kotiin kesken työpäivänsä jos minä en pystynyt hakemaan. Kävi myös muutaman kerran kaupasta haekmassa maitoa tms… Muuten minä hoidin kodin ja lapset aivan normaalisti. No, se siitä asiasta, nyt kuitenkin minun on välillä äärimmäisen vaikea hyväksyä sitä että mies ns vain makaa… Vaikka tiedänkin tasan tarkkaan mitä mieheni käy läpi ja minkälainen olo voi olla niin minun on kovin vaikea hyväksyä sitä että siltikään mies ei tee kotona mitään.

En tiedä miten pitkään itse tätä jaksan =( Tiedän että minun pitää vain jaksaa ja tukea ja ymmärtää ja kuunnella ja passata, jonkin aikaa pystyn siihen mutta sitten tulee taas räjähdys, olen niin loppu siihen että pyöritän yksin kaikkea (onneksi olen äitiyslomalla ettei ole työtä tässä rassaamaassa vielä) mies ei kotona kykene oikeastaan mihinkään, en jaksa enää kasvattaa lapsia yksin ja hoitaa kaikki asiat yksin.