Juttua varmaan riittäisi, mutta yritän kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi.
Mitenköhän tälläiseen tilanteeseen pitäisi suhtautua, tällä hetkellä entinen tyttöystäväni jätti minut käytännössä sen takia, että on niin paha olla itsensä kanssa ja masennus vaivaa. Kyseessä on vielä kaiken lisäksi ex-vl. Käy psykolgilla ja on pääsemässä psykoterapiaan
Tilanne suhteessamme muuttui pikkuhiljaa aivan karmaisevaan suuntaan johon kuului kummaltakin puolelta rajuja riitoja. Kuitenkin, tuossa kuukausi sitten hänen päätöksestään ruvettiin tauolle. Tauon aikana sovittiin ihanasti sitten lopuksi, että ei tehdä mitään äkkinäisiä ratkaisuja ja hoidetaan ammattilaisten kanssa omat asiat kuntoon ja tämä tauko näyttää voiko hän luottaa minuun yms, kaikki siis oli minun syytä jo tässä vaiheessa.
Luulin, että mikäs siinä hoitaa itsensä nyt kuntoon. Tauon aikana hänen käytös muuttui aivan kamalaksi, masennus olikin yhtäkkiä minun syy ja hänen itsetuhoiset ajatukset minun vikani ja kaiken lisäksi kertoi minulle, että en saa niistä eteenpäin kertoa, joka kerta kun olen loukannut häntä hän on kuulemma aikonut tappaa itsensä.
Sitten mentiinkiin häränpyllyä ja hän olikin taas ihana itsensä ja vietimme yhteisiä hetkiä ja kaikki tuntui taas sujuvan. Viime perjantaina kaikki, kuitenkin muuttui kun halusin hänelle kertoa miten uskomattoman pahalta tuntui se, että hän olisi minun takiaan tappamassa itsensä ja miten huolissaan olen hänestä. Sen jälkeen tulikin lähtö ja perään viestiä, että vihaa minua ja ei ikinä halua tavata yms. No yöllä oli spostiini tullut nuorten itsemurhista tilasto ja päätin, että nyt on pakko ottaa hänen siskoonsa yhteyttä. Olin ihmeissäni kun illalla tulikin viestiä lukuisten tavoittamis yritysten jälkeen, että kaikki kunnossa ja hän on menossa baariin😐
Sen jälkeen hän oli siskollensa kirjoitellut, ettei aio tehdä itsellensä mitään ja tietää tehneensä väärin, mutta ei jaksa sitä käsitellä eikä halua olla minun kanssa enään tekemisissä on eronnut ja voi vain olla kaveri. No minulla meni hermot ja ilmoitin sitten, että on se sitten minunkin puoleltani ohi ja olisin toivonut, edes että olisi pystynyt aikuismaisesti asiasta kanssani keskustella, mutta eipä se häntä liikuttanut.
Ilmoitin sitten, että haen tavarani ja se nähtävästi oli saanut hänet sokkiin. Nyt sitten tein ehkä tyhmän ratkaisun ja vanhempani hakivat tavarat pois, itse en vaan enää halunnut hänen temppujensa jälkeen vielä häntä tavata kun tiesin, että ei omat tunteet ole vielä kadonneet kunnolla.
En tiedä enää mitä pitäisi hänestä ajatella, meneekö tuollainen masennuksen piikkiin ja pitäisikö elätä hänen antamiaan mahdollisia takaportteja ja vai oikeasti unohtaa kokonaan toinen ihminen. Sydän sanoo tietenkin, että ei se ihminen voi olla tuollainen mitä on ollut ja kenet on tuntenut, mutta järki taas sanoo, ettei masentuneenakaan sentään voi miten vaan toimia ja eivätkä hänen tekonsa välttämttä johdu masennuksesta vaan siitä, että hän on äärimmäisen itsekäs ja loppupeleissä sellainen ihminen joka tekisi jatkossakin noin, kun tietää, että minua voi pyörittää.
Onko kenellekään ollut vastaavia tilanteita ja miten niistä on selvitty ?
Kuukausi on kulunut ja oikeastaan mihinkään mieltä painavaan en ole saanut vastausta. Päinvastoin, menin vielä lähettämään hänelle joululahjan mihin panostin paljon, piirsin ja runoilin kun mikäkin Don juan. En oikeastaan edes tiedä kunnolla miksi niin tein, mutta kaipa se rakkaus on vain usein niin sokea ja halusin antaa hänelle vielä viimeisen muiston minusta. Mitään reaktiota se ei kuitenkaan hänessä nähtävästi herättänyt
En ole jotenkin päässyt puusta pidemmälle sillä ero tilanne jäi niin rumaksi ja molemmin puolin tuli sanottua ikäviä asioita. En kuitenkaan voi niistä hänen kanssaan keskustella varmastikkaan kun mitä nyt ne parit viestin vaihdot ollaan käyty niin kamalan agressiiviselta hän vaikuttaa. Erikoista oli, että hän kuitenkin lähetti minulla joululahja paketin, joka oli yllättävää. Ei sen sisältö kummoinen ollut suklaa rasia ja kirja nimeltään katumurha. Kirja valinta oli minusta perin kummallinen kaikkien niiden itsetuhoisten puheiden jälkeen ja vielä joululahjaksi. No tämän sitten hänelle menin tyhmyyttänimainitsin ja sain kuulla olevani sekaisin ja luullensa minua viisaammaksi ja että perheeni on häiriintynyt kun mainitsin, että kai se oli muidenkin mielestä outoa..
Riitoja on siis saatu aikaiseksi hänen yhden maton palauttamisesta kuin siitä, että maksoin hänelle velat vahingossa " väärällä" tililleen, joululahjoista, joten turhaan tässä toisaalta elättelee mitään toiveita vaikka sydän sanookin toista, mahdotontahan se keskustelukaan varmaankaa olisi tälläisessä tilanteessa.
Jotenkin sitä on vain vaikea käsittää, ettei se ihminen jota rakastaa olekkaan kuin ehkä pahimmassa tapauksessa omia vääriä mielikuvia.
No kaipa tästä jotenkin noustaan !
Näin ulkopuolisesta vaikuttaa sille että et ole vielä oikein tilanteen tasalla. Mutta odota rauhassa ja anna tunteiden viilentyä. Kertomasi perusteella huomaat vuoden-parin päästä että oli tosi hyvä ettet jäänyt suhteeseen. Ei tuollaiseen vallankäyttöön kannata alistua vain rakkauden vuoksi, siinä rikkoo oman itsensä ja sen jälkeen ei ole sitä rakkauttakaan annettavaksi.
Sitähän se tosiaan on, ei tässä ole vielä kunnolla kerinnyt ajattelemaan selkeästi tilannetta, mutta sen olen onneksi huomannut, että kokoajan kuitenkin pystyy itse menemään eteenpäin.
Kasvun paikka tämä on myös itselleni ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että varmasti tulen jatkossa myös tunnistamaan oman huonon käytökseni paremmin ja oikeastaan tämä ero on avannut ovia, sille että olen päässyt tutustumaan kunnolla oman mieleni syövereihin ja kehittämään itseäni.
Vaikka kamaltahan se vielä monesti tuntuu, niin alan jo tajuta sen, etten voi olla syyllinen toisen pahaan oloon ja en ole vastuussa siitä, miten hän tulee elämässään pärjäämään. Turhia odotuksiakaan on turha rakentaa, koska eivät kaikki ihmiset osaa tai voi katsoa oikeasti peiliin. Ainahan sitä paha oloa on ihmisissä, mutta se onkin eri asia miten sen ilmaisee toisille ja kenen syyksi kaiken laittaa. Todellisuudessa syy ja ratkaisu löytyy kuitenkin itsestä.
Aluksi tunsin jopa katkeruutta ja vihaa, mutta nyt nekin tunteet ovat hävinneet. Ehkä näin oli tarkoitettukin, mene ja tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että enää hän ei voi minulle aiheuttaa lisää pahaa oloa, olen sen verran vahvistunut, että tiedän paikkani ja kuka olen. Harmittaa toki, että en pääse korjaamaan virheitäni, joita kuitenkin myös itse suhteessa tein aivan liikaa, mutta ehkäpä voin välttää samat virheet sitten joskus jonkun toisen kanssa jos niin on ollakseen.
Hei Pietari 🙂
Tekstisi kuulostaa kuin mieheni kirjoittamalta...tai näin voisin ainakin kuvitella. Me tosin emme ole eronneet, mutta elämme todella vaikeita aikoja ja vain minun takia ☹️ Kirjoituksesi liikutti minua, koska ymmärrän pahan olosi, mutta ymmärrän myös eri hyvin exääsi.
Ihmisillä jotka eivät luota itseensä ja ovat joskus menneet hajalle erinäisistä syistä ovat taipuvaisia itseään suojellakseen työtämään läheisensä kauemmaksi itsestään. Näin ainakin huomaan omalla kohdallani. On helpompaa työntää toinen kauemmaksi jottei itse mene aivan totaalisen rikki. Omassa käytöksessäni tämä on näkynyt nimenomaan ero uhkailuilla melkein joka tappelun yhteydessä ja nyt kun elämässä muitakin todella ressaavia juttuja käsiteltävänä niin kuvioihin tulleet myös itsetuhoiset ajatukset... 😭 Olen nyt vasta päässyt jyvälle itsestäni ja ymmärtänyt syyn olevan hyvin pitkälti minussa. Aiemmin ajattelin vain kuuluvan parisuhteeseen jne. mutta nyt kun miettii niin joka tappelussa kärpäsestä on tullut härkänen ja käydään läpi kaikki mahdolliset ongelmat ja plaaaahhhh....Olen alkanut epäillä minulla olevan tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus...
Olen myös viimeaikoina oikeasti miettinyt miten ihmeessä mieheni on minua jaksanut kun olen niin hankala ja vittumainen...? Mulla on tasan kaksi puolta joko mä vihaan tai sitten mä rakastan ja pystyn jopa kokemaan molempia tunteita saman päivän aikana vaihtelevasti 😞 se on oikeasti todella raskasta henkisesti sekä fyysisestikkin ja voimia vievää. Vaikka välillä luulen todella olevani maailman pahin ihminen, niin en ole sitä "tahallani" tai olen ja en....Kuitenkin olen tästä päättänyt selvitä ja yrittää löytää erilaisia käyttäytymismalleja vaikeisiin tilanteisiin niiden huonojen tilalle.
Tässä pienehkö vuodatus...ja jos se yhtään "helpottaa" sun oloa niin uskoisin, että exälläsi on myös todella paha olla. Ja kai kirjoituksellani on tarkoitus myös antaa näkökulmaa siihen miksi ehkä tyttöystäväsi sinut jätti... Itsekin mietin välillä olisiko perheeni helpompi olla ilman minua kuin minun kanssa...rakastan heitä enemmän kuin elämää ja ajattelen toisinaan (huonoina päivinä) että lapseni ansaitsisivat paremman äidin ja mies vaimon...
Voimia ja jaksamisia sulle 🙂🌻
-Mustavalkea
Mustavalkea kirjoitti 3.1.2012 12:57
Hei vaan Mustavalkea
Ymmärrän kyllä kirjoituksesi jälkeen exääni myös taas astetta paremmin. Tietenkin myös ymmärsin itse paremmin minkälaisen ympäristön olen myös onnistunut itse rakentamaan esteeksemme omalla ikävällä käytökselläni.
Karua myöntää, mutta hän oli oikeastaan monessa asiassa raadollisen oikeassa. Minulla ei ollut yksinkertaisesti ymmärrystä käsitellä hänen pahaa oloaan ja kommunikoin hänen kanssaan lähestulkoon aina niin, että aiheutin vain tilanteen sitten lopulta pahenimisen ero-pisteeseen. Tietenkin se oli hänen valintansa ja itse olen edelleen sitä mieltä, ettei ratkaisu ollut välttämättä paras mahdollinen kenenkään kannalta, mutta hirveän paljon tässä on jo saanut omia ajatuksiaan ja käytöstään tarkasteltua.Aluksi ajattelin, paljon sitä miksi minulle tehtiin näin ja säälin itseäni ja syytin toista mielessäni. Mutta helpottavaa on ollut ymmärtää oikeasti, että varmaan sillä hetkellä se oli hänen ainoa mahdollisuutensa. Jälkiviisana pitänee todeta, että itse olisi voinut kyllä yrittää oikeasti paljon enemmän..
Sen olen tietenkin tajunnut, että ei ketään voi syyttää omasta masennuksestaan tai itsemurha-ajatuksistaan, enkä enää niitä stressaa. Tietenkin mieltäni loukattiin siinä aika rajusti ja kaikista pahimmalta on tuntunet se kun minun oikeuttani kertoa tunteista ei kunnioitettu.
Se on kuitenkin varmaan kaikista hienointa kun tiedostaa omat ongelmansa ja pystyy alkaa työstämään niitä, kaikkihan on kuitenkin loppujenlopuksi itsestä kiinni, muutos on uskoakseni aina mahdollista. Itse olen saanut hirveästi uutta näkökulmaa erilaisista kirjoitusta. Hienoa myös, että olet päässyt myös itse eteenpäin ja uskon, että kyllä se siitä pikkuhiljaa helpottaa. Ihmiset tekevät virheitä, mutta tärkeintä onkin oppia niistä ja kantaa vastuu.
Uskoisin kuitenkin, että tosiaan exäni on niin vakavasti omassa pahassa olossaan ja tuskassaan, ettei häneltä voi käytännössä oikein odottaa samanlaista kohtelua kuin ehkä ns. terveeltä voisi olettaa saavansa.
Monesti vain tuntuu, että sitä on ihmisten helpompi käsitellä ja selitellä omaa tuskaansa syyttämällä itseään tai muita. Ei niin, että tarkoituksena olisi päästä eteenpäin. Toisaalta on hyvin inhimillistä suojella itseään rikkimenemiseltä, mutta onko se aidonlaista vastuunkantamista taas antaa toisen mennä mielummin rikki?
Onneksi sitä pystyy jo itse katsomaan tulevaisuutta valoisasti!
Täytyy vielä kysyä, että kannattaisiko minun yrittää hiukan tiedustella hänen vointiaan ja kertoa omastani ?🙂🌻
No kuten jo vähän epäilinkin hän ymmärsi että kyselyni olisivat heti sitä että haluaisin hänet takaisin ja mitään en saanut irti muuta kuin, että kaikki on lopullisesti ohi...
No onneksi itse kuitenkin kirjoitin hänelle sen jälkeen niin empaattisesti ja myötätuntoisesti kuin vain osasin kirjoittaa ja kerroin, että ymmärrän ja kunnioitan hänen päätöstään ja, että tietenkin minua kiinnostaisi tietää hänen voinnistaan.
No eipä hän oikeastaan mitään vastannut. Ymmärrän toki, että oli varmaan edes turha kysellä. Tietenkin nyt pari asiaa mietityttää edelleen, mutta hirveän nopeasti itse on osannut kääntää asian positiiviseksi.
Ihmettelen toki miksi minun henkilökohtaisesti pitää viedä hänellä vielä jotain tavaroita, varsinkin kun hän ilmoitti, että pelkää minua... No onneksi saan varmaan siihenkin vastauksia nimittäin ilmoitin, että ymmärrän, että hänellä on varmaan hyvät syyt pelätä yms... Ja että hänen halutessaan joku muu voi tavarat viedä. Toki sovittu päiväkin olikin muuttunut muotoon "joskus".
En oikein ymmärrä miten hänen tilanteensa tuntuu vain yhä huonommalta, ainakin minua kohtaan vaikka luulin, että ihan ystävällisesti voitaisiin sentää erosta puhua ja että ei nyt tarvitsisi hakea riitaa, mutta itselle ainakin jäi hyvä fiilis kun toimin niin, että jokainen kommunikointini sisälsi empatiaa ja itseilmaisua sekä kunniotuista
😎
Hei Pietari!
Viime viikolla loppuviikko oli kauhean kiireinen ja viikonloppu vierähti töissä, joten en ole ennättänyt kirjoitella ☹️
Mutta siis ehdottomasti olisin "neuvonut" kysymään hänen vointiaan ja näin olit tehnytkin. Mutta koska hän noin "kylmä" on sinua kohtaan niin sinuna keskittyisin nyt vaan omaan elämään...Vai mitenkä tuon asian laita on, haluaisitko hänet todella takaisin? Haluaako hän kenties käyttää sinua kohtaan jonkinlaista valtaa ja ikäänkuin toivoo, että anelisit häntä takaisin vai luuletko, että hän ajattelee todella kaiken olevan ohi?
Mutta jokatapaukessa on hienoa, että itselläsi on jo parempi fiilis asioiden suhteen 🙂 kyllä asioilla on taipumus aina järjestyä jollainlailla!
En tiedä miksi joillain ihmisillä se oma suojeluvaisto on niin suuri, ettei sillä ole väliä satuttaako tekemisillään muita tai itseään. Ikäänkuin vastuuta ei vain osaa kantaa sillailla järkevästi...
Mm. tää biisi (näit kuvaavia biisejä on niin sata) kuvaa hyvin mun fiiliksiä viime ajoilta ja siitä mitä oon ittestäni oppinut:
"Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii.
Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.
Eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.
En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En aio tuntea pelkoo.
Vaikka pelkään et se ei oo musta kii.
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.
Mä rakennan kotini yksin,
Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.
En rakenna sille kotiini huonetta.
En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
Mä valitsin juosta,
Koska luulin etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseeni tuosta,
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.
En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on."
~Kaija Koo, Vapaa~
Mut tsemppiä taas 🙂🌻
-Mustavalkea
Mustavalkea kirjoitti 9.1.2012 13:35
Hei Pietari!
Viime viikolla loppuviikko oli kauhean kiireinen ja viikonloppu vierähti töissä, joten en ole ennättänyt kirjoitella ☹️
En oikein tiedä hänestä, ihmettelen sinäänsä, että kun kerran senkin jälkeen kun hän viesti, että kaikki on ohi niin yritin ymmärtää ja kysellä hänen ajatuksiaan.
En itse oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen hiukan ymmälläni tilanteesta sillä joudumme vielä varmasti hoitamaan pakostakin parit tavarat jotakin kautta toisillemme ja ehdotin ja kerroin, että tehdään se hänen toiveidensa mukaisesti ja koitin hiukan tiedustella siitä, ihmetyttää sinäällän kun asia ja tavaroiden vieminen oli jo sovittu ajat sitten, mutta nyt tuntuu siltä, että senkin suhteen tilanne onkin taas muuttunut.
Paha oikeastaan sanoa tilanteesta, mutta voihan tosiaan olla, että hän on sen takia vastaamatta mihinkään, ettei enää koe saavansa siitä mitään hyötyä, toki ymmärrän tämän, mutta ihmettelen toisaalta miksei sitä voi ilmoittaa tyyliin " Että voisitko olla kirjoittamatta mitään tai vastaavasti"
Toisaalta tuollainen äkillinen muutos omassa käytöksessäni on varmasti hänen roolissaan todella erikoista ja voi olla, että hän ei tiedä miten pitäisi toimia tai sanoa mitään. Voi olla, että kun hän toteaa, ettei pysty esimerkiksi tekemään tuosta tavaroiden viemisestä showta kanssani niin hän rankaisee siitä.. Todella vaikea tulkita tilannetta mihinkään suuntaan 😀
Itselleni olisi tietenkin tärkeätä päästä ihan vaan edes hyvissä väleissä hoitamaan ero loppuun, en tietenkään väitä etten vielä haluaisi asioita sopia hänen kanssaan, mutta olen kuitenkin hyväksynyt, että asiat eivät mene niin kuin itse aina haluaa, mutta niistä voi silti ottaa opiksi.
Omalla kohdalla voin sanoa kyllä, että fiilis on joka tapauksessa oikein hyvä 🙂 Oikeastaan ihmeenkin loistava, itsetuntohan monesti varmaan voi erossa kärsiä, mutta minulla tuntuu käyneen ihan toisella tavalla kun olen ymmärtänyt omat virheeni ( ja kyllä niitä oli myös aivan liikaa toista kohtaan) ja voin oppia niistä. Jännää miten nopeasti oma fiilis kuitenkin on jo iloinen ja positiivinen, tiedän että kyllä se onni vielä jollain tavalla osuu kohdalle ! Biisin sanoissa oli kyllä asiaa!
🙂🌻Kiitoksia sinulle vastauksesta !
Kyllä mä nyt ainakin uskon, että kaikki on ohi nimittäin tuntuu siltä, että nyt vasta sitä syyttelyä tuleekin... Kyselin tavaroiden viemisestä ja voinnista, kun asia oli sovittu torstailla, mutta vastaus oli tyyliin
" En EDELLEENKÄÄN halua mitään sinusta tai sinulta. Sanoit ymmärtäväsi jos en vastaa. Miks pitäis vastata muutenkaan ku kaikki on jo mennyttä? Oon päässyt yli inhottavista asioista ja pelosta ja enkä halua enää niitä uudelleen. Ymmärrän myös omat virheeni ja olen käynyt niitä läpi, enkä jaksa enää asioita vatvoa. Asiahan on jo puitu ja päädytty tähän lopputulokseen. Sitte ku meen espooseen sovitaan päivä milloin haet tavarat ja se on siinä."
No eipä tuohon nyt tosiaan olisi varmaan mitään pitänyt kommentoida, mutta omat hermot osittain pettivät 😀
" Olet oikeassa, olen varmasti ollut ärsyttävä, anteeksi että häiritsin. Tätä on vaikea sanoa, koska en halua loukata, mutta kyllä tämä on pakko sanoa, minusta on turhauttavaa kun en ole mielestäni kyllä saanut erosta puhua tai kuulla virheistäsi? Ymmärrän, että sinulla on vaikeaa ja toivon, että voisimme joskus mukavasti keskustella Minusta tuntuu että purat nyt kaiken minuun ja syykseni. Oletko huomannut, että yksi iso ongelmasi on että käyttäydyt ja vaadit muilta sellaista mitä et itseltäsi? Törkeä käytös on törkeää aina. Ihmettelen jos olet tiedostanut virheesi, mutta et halua kantaa niistä vastuuta? Arvostan aikaani kanssasi, mutta koen, että et oikein ymmärrä asioita tai muita ihmisiä"
No toi nyt ei tietenkään tuonut mitään hyvää vastausta vaan, että tiedostaa ongelmansa ja työstää paraaikaa sitä... mutta ei ole minulle tilivelvollinen mistään...
Ehkäpä nyt on tosiaan parasta jatkaa uusiin haasteisiin ja jättää syytökset ja ongelmat taakseen🙂👍
No mutta aika parantaa haavat ja toisaalta itselle siinä mielessä tuli ihan mukava fiilis, kun kyllähän se nyt on selvä, ettei ehkä tuon tyylisin ihmisen kanssa kovin mukavaa yhteiselämää voisi ikinä olla tiedossa, ihmettelen vain miten ihmiset muuttuvat niin erilaisiksi ja puheet tosirakkaudesta vaihtuvat ensin kaveruuden haluamiseen ja sitten siihen, ettei ikinä halua kuulla mitään 😎
Tietenkin ihmettyttää, koska tiedän, etten suhteessa ole oikeasti mitenkään sen kamalampi osapuoli ollut kuin hänkään, päinvastoin jopa jos ihan objektiviisesti asiaa miettisi, mutta elämä on välillä ihmeellistä. En sano, että olisin ollut maailman paras poikaystävä, mutta en kyllä oikeasti voi ymmärtää, miten ja mistä nämä ahdistus ja pelko jutut tulevat....
Onpa kyllä rankkaa siltikin. Herran jumala sitä voi isoon mieheenkin sattua syytökset ja luulot toisesta.
Toisaalta on myös ollut kyllä mukava huomata miten vahvasti sitä toista kohtaan tunsi ja miten syvästi uskoi ihmisen sanoihin rakkaudesta. Ei ainakaan turhaan ollut siinä mielessä suhteessa kun se kerran ottaa näin koville. Hyviä ja huonoja asioita sattui ja tapahtui, mutta tyytyväinen silti olin, että sain ne asiat kokea.
Parasta on varmaan oman mielen kannalta katkaista kokonaan yhteys ja näin varmaan toinenkin ajattelee. Jotenkin toisaalta helpottunut fiilis, että kyllä se varmaan ottaa koville myös toista kun niin vihainen ja syyttävä on. Kyllähän sen tiesi, ettei meistä mitään kavereita voisikaan tulla, niin kovaa ja rajua se rakkaus ja viha ovat olleet.
Kai tämä on jopa parempi kun saa velloa täysillä tunteissa, ja voi unohtaa toisen sellaisena kun sen haluaa, eikä tarvi kuulla lisää selityksiä tai syytöksiä tai miten toisella menee.
Onhan se toki ikävää, kun itse olisi vielä halunnut yrittää kaikesta paskasta huolimatta, mutta aina ei voi voittaa! Jännää kun mennyttä ajattelee, että se oli toisaalta paskinta aikaa ja myös parasta. No muistot ovat kuitenkin tärkeitä ja niitä ei onneksi kukaan voi enää ottaa minulta pois eikä pilata.
Elämä opettaa ja vastaisuudessa oppii varomaan ja vastaamaan paremmin.
Mukavaa Talvea kaikille🙂🌻
Hoh hoijaa, ihmeellistä touhua kun aina vaan tulee jotain uutta outoa. On se nyt kumma jos haluaa minusta niin eroon, että ei mikään silti riitä, vaan pitääkin nyt sitten ilmoittaa, että hänellä onkin vielä minun jotain vaatteita. Jotka heittää roskiin jos niitä ei hae...
No täytyy nyt vaan niiden vaatteiden olla ja unohtaa nyt tollainen touhu.
jatkaa sitten omaa elämää ja katkaista välit. Tietenkin harmittaa, että tälläinen loppu suhteelle, mutta ei sille enää voi mitään ☹️
Mitenköhän sitä saisi parhaiten itsensä unohtamaan nyt tämän ero touhun ja kaiken siihen liittyvän ikävän?
On jotenkin hirveän raskasta kantaa syyllistäminen toisen ihmisen masennuksesta ja itsemurhahaluista, jotka laitettiin niskaani ja joita ei hän ikinä tule minulta pois ottamaan. Hän oli minulle aivan mielettömän tärkeä ihminen ja jotenkin minun on vaikea käsittää enää miksi näin kävi ja mitä niin hirveää olen tehnyt, jotta ansaitsen kaiken tämän.
Kai se sattuu kun luuli ja uskoi niihin puheisiin tosirakkaudesta viimeiseen asti ja siihen, että olen ollut jotain spesiaalia hänelle.. En sitten ollutkaan ja tottakai se käy itsetunnonkin päälle, yhtäkkiä en ole mitään. En tiedä edes mitä tuollaisesta ihmisestä pitäisi ajatella, tiedän kyllä, että hän syö mielialalääkkeitä ja sairastaa jonkin asteista masennusta ja muita vaivojakin hänellä on. Ihmettelen vain miten ihminen voi muuttaa kaiken yhdessä päivässä ja jättää ilman selityksiä toisen.
Kai se pitää vaan sulkea hänet kokonaan elämäni ulkopuolelle, vaikka salaa toivoisinkin, että häneltä jotain vielä saisin. Turhaa ja tyhmää tiedän, mutta kai sitä on vaikea käsittää, ettei ihminen ollutkaan sellaista mitä esitti ja vakuutti.