Olemme nelikymppinen avopari. Yhdessä kuutisen vuotta, yli 12v lapsia molemmilla mutta ei yhteisiä. Omakotitalo ja koiria. Kaikki tarpeellinen löytyy kotoa. Aiemmin hyvinkin onnellinen ja rakastunut pariskunta. Kolmisen vuotta sitten lomautuksien ja sen jälkeen alentuneiden tulojen takia alkanut velkaantumiskierre on tullut päätökseen ja haemme velkajärjestelyyn.

Avovaimoni on ottanut ilmeisen raskaasti taloudellisen tilanteen, minkä itsekin huomasin jo pari vuotta sitten mutta en ajatellut sen olevan masennusta. Tosin hänen juttunsa siitä että tieto ulosotosta on levinnyt palkkakonttorista koko työpaikalle ja että pankissa meitä katsotaan kieroon, ihmetyttivät. Ja itse reagoin taloudellisiin vaikeuksiin tarttumalla olutpulloon kohtuullisen usein. Viikolla vain sen verran että tuli parempi mieli, mikä tosin aamulla oli kadonnut ja ahdistus palannut. Tästä avovaimoni ei pitänyt ollenkaan. Hän on sanonut maininneensa asioista minulle, mutta minun mielestä ei tarpeeksi kärkevästi koska en ole noteerannut asiaa tosissani. Olen tajunnut taloudelliset ja alkoholin kanssa tekemät virheeni ja myöntänyt ne hänelle ja lopettanut ne.

Viimeisen vuoden aikana seksielämä on pikkuhiljaa kuihtunut nollaan, emme kyläile enää missään, minä hoidan kauppa-asiat ym arkirutiinit. Avovaimoni on eristäytynyt muusta maailmanmenosta, paitsi netin kautta. Ystäviään hän ei tapaa, paitsi netissä ja Facebookissa jossa hän on suurimman osan vapaa-ajastaan. Ja minun näkemyksen mukaan osa FB kavereistakin on jäänyt taustalle roikkumaan. Pakolliset kotityöt kyllä onnistuvat mutta niiden lomassa ja jälkeen mennään taas koneen ääreen tuijottamaan.
Ennen joulua hän kävi oma-aloitteisesti minulle kertomatta ammatti-ihmisen juttusilla muutaman kerran ja hänelle oli tarjottu masennuslääkitystä, mutta hän kieltäytyi siitä. Kun käynnit paljastuivat minulle ja kysyin miksi, oli vastaus että hän ei tarvitse niitä eikä niistä ole mitään hyötyä. Samasta syystä loppui keskustelutapaamiset siihen paikkaan.

Tilanne kärjistyi muutamia viikkoja sitten kun ihmettelin kun hän jätti parit yhteiset saunareissut väliin ja asiaa tiedusteltuani sain vastauksen joka kirvoitti keskustelun jonka lopputulema oli että hän haluaa erota. Asiasta piti tiedottaa Facebookissakin ja vaihtaa statukseen sinkku. Alkushokista toivuttuani aloin avaamaan keskusteluyhteyttä avovaimoon, josko asiat saataisiin korjattua, mutta tuo keskustelu on ollut hyvin yksipuolista. Hänen vastaus joka asiaan on että me emme ole enää, kihloissa, yhdessä emmekä pari, hänellä ei ole mitään tunteita ja hän tietää ettei niitä tulekaan. Hän on välillä todella äkäinen ja ilkeä ja välillä käytös ja tempaukset ovat teinimäisiä, jopa lapsellisia. Viime viikot olen paininut asian kanssa ja osittain jo hyväksynytkin eron mahdollisuuden kunnes viimein asiaanliittyviä nettisivustoja kahlattuani tajusin että tässä kuitenkin on kaiken takana masennus.

Pyysin häntä lähtemään kanssani ammatti-ihmisen juttusille, minkä hän pitkin hampain hyväksyi. Kun sitten ilmoitin ajan milloin mennään, alkoi vastaanhangoittelu. Mutta ilmeisesti nyt sitten kuitenkin ollaan menossa sinne.

Kysymykseni kuuluu: Jos tuossa keskustelussa ei tule ilmi tätä masennusta niin voinko läväyttää asian ns tiskiin jotta se saadaan puheeksi..? Avopuolisoni tuntien hän saattaa marssia jopa ulos tuosta tilanteesta jos kokee sen ahdistavaksi. Toinen vaihtoehto on myöhemmin pyytää avovaimon äitiä tulemaan juttelemaan hänen kanssaan, jos vaikka oma vanhempi saisi tajuamaan tilanteen.

Olen huolissani avovaimostani ja varsinkin siitä jos hän muuttaa pois, koska olen melko varma että kun hän jää yksin näiden asioiden kanssa, hän menee pohjalle. Hänellä on ollut suht paha anoreksia nuorena aikuisena eli taustaa tälläiselle on. Tosin tuo hänen poismuuttonsa on pitkässä puussa, koska hän ei saa aikaiseksi edes asuntohakemusta täytettyä saati hankittua tarvittavia liitteitä. Eikä rahattomalla ja luottotiedottomalla taida muutenkaan olla häävejä saumoja saada kolmiota mihin saisi tuoda koiria. Enkä toivo hänen muuttavankaan.

Oma vointini on suht hyvä. Tottakai ajatus erosta raastaa ja se tulisi olemaan kova paikka monestakin syystä. Mutta jos avovaimoni saataisiin parantumisen tielle, jaksaisin varmasti olla tukena niin pitkään kun on tarvetta.

Jos on saman kokeneita, lukisin mielelläni vastaavia kokemuksia ja neuvoja mitä tehdä.

P.S. En ole ainoa joka on huomannut nämä asiat, vaan lähisukulaisetkin ovat nähneet nämä käytösmuutokset.