Hei!
Olen naimisissa ihanan miehen kanssa. Olemme seurustelleet 6 vuotta, naimisissa 1,5v. Masennukseni vaikuttaa myös mieheni jaksamiseen ja aiheuttaa ongelmia parisuhteessamme. Sen vuoksi miehenikin on myös joutunut hakemaan apua. Käymme myös yhdessä pariterapiassa. Mieheni vakuuttelee, että hän tietää mitä tekee ja haluaa olla kanssani. Kuitenkin hän välillä sanoo, ettei tiedä mitä tehdä ja miten jaksaa eteenpäin.Hän sanoo kaipaavansa sitä iloista ja energistä vaimoa… En vain tiedä tulenko enää koskaan olemaan sellainen. Pelkään, että tuhoan itseni lisäksi hänenkin elämänsä.

Olen masennukseni vuoksi ollut jo vuoden sairaslomalla, nyt alkaa kuntoutusjakso. Mieheni on mielenterveystyöntekijä.Olen törmännyt usein sellaiseen, että ihmiset ihmettelevät miten mielenterveyspotilas ja hoitaja ovat yhdessä. Ihan kuin se olisi jotenkin mahdoton yhtälö. Eihän mieheni kuitenkaan ole MINUN hoitajani, eikä ole koskaan ollutkaan! Olemme tutustuneetkin ihan kavereiden kautta jo ennen kuin mieheni edes opiskeli hoitajaksi.

Törmään usein hoidon yhteydessä ihmisiin, jotka tuntevat/tietävät mieheni jostain hänen työnsä kautta. esim. sellaisia jotka ovat olleet töissä samassa paikassa, jossa mieheni oli harjoittelussa. ”Ai, sinä olet hänen vaimonsa… oletko sinäkin mielenterveystyössä?”
”ei, olen täällä potilaana, en töissä!” ”aijaa… änkyänky… ja ihmettelevä katse” Siis tuo ei ollut kuitenkaan pahinta mitä olen kuullut.
Minua ahdistaa todella paljon ne kaikki ihmettelevät kommentit ja katseet kun ihmiset kuulevat minusta ja miehestäni. Ihan kuin mieheni kuuluisi ammattinsa vuoksi ylempään kastiin kuin minä ja olisin siksi liian huono hänen vaimokseen. Välillä itsekin tunnen ihan samalla tavalla. Ahdistaa ja v***ttaa kun ihmiset vitsailevat siitä, et mulla on oma hoitaja. Onko mieheni ammatti ja minun sairauteni todella niin vaikeaa ymmärtää??

Tunnen jo muutenkin itseni riittämättömäksi, mutta tämä aiheuttaa minulle lisää ahdistusta. En uskalla enää lääkärissäkään mainita mielialalääkkeistäni tai varsinkaan mieheni ammatista, ettei tulisi kommentteja tai katsetta joka saa itkemään. En halua tavata mieheni työkavereita, koska he kuitenkin kysyvät ammattiani ja sit tulee sama ihmettely jos kerron olevani masennuksen vuoksi sairaslomalla. Tiedän kyllä, ettei minun ole pakko kertoa sairaudestani, mut en näe tarvetta salata sitä. Haluan olla avoin masennuksestani. Ehkä se olisi helpompaa, jos mieheni vaihtaisi ammattia… no,en mä nyt kuitenkaan sellaista toivo! Tämä kaikki vaan ahdistaa…