Masennustako? Vai mitä?

Masennustako? Vai mitä?

Käyttäjä Kaitessako olen? aloittanut aikaan 20.03.2011 klo 12:27 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kaitessako olen? kirjoittanut 20.03.2011 klo 12:27

Tapasin elämäni toisen naisen lokakuussa 2010 ja rakastuimme toisiimme, olemme siitä asti viettäneet aika tiivistä elämää lähes jokapäivä ja asuneetkin marraskuusta lähtien epävirallisesti samankaton alla. Se mikä meitä yhdisti ja teki meistä samanlaisia tai siis että sopisimme toisillemme oli se että pidimme samoisa asioista ja haaveilimme samoista asioista kuten yhteisestä lapsesta. Marraskuussa noin 1,5kk seurustelumme jälkeen aloimme vakavasti puhumaan vauvan hankkimisesta ja päätimme yhdessä, että meillä ei ole estettä sille ja me molemmat sitä haluamme ja päätimme yhdessä että tehdään perheenlisäys. Olimme onnellisia ja rakastuneita vielä tällöin, teimme asioita yhdessä jne. Jouluna 2010 paras joululahjani ikinä, puolisoni tuli aamulla herättämään minut ja sanoi ”Hyvää joulua iskä” oli aluksi hämillään mitä tapahtui mutta lopuksi tunsin olevani maailman onnllisin ihminen. Jatkoimme tästä yhdessä oloa ja puhuimme paljon tulevasta lapsesta ja suunnittelimme tulevaa, olen käynyt puolisoni kanssa kaikissa mahdollisissa vauvaan liittyvissä tutkimuksissa ja olen ollut aina mukana. Tammikuun puolen välin jälkeen aloin kuitenkin huomata puolisossani jotain outoa, hän oli etäinen mutta muuten kaikki oli kunnossa tai ainakin näytti ulospäin olevan…päivät kuluivat ja aloin ihmetellä kun emme enää ns kynöttäneet toisissamme, halanneet tai suudelleet aloin miettimään että jotain on nyt pielessä. n. viikko sitten päätin (kerroin tilanteesta veljelleni ja yritin löytää ratkaisua) että en luovuta ennenkuin hän kertoo minulle mikä hänellä on, se osoittautuikin aika haastavaksi ja tähän en varsinaisesti vieläkään ole saanut vastausta tai selvyyttä. Kysyin häneltä tunteista, rakastaako hän minua, haluaako hän tätä vauvaa vai ei, kaikkiin hän kohotti olkapäitä tai sanoi en tiedä. Loppujen lopuksi en keksinyt enää muuta ratkaisua kuin puhua hänen lähiomaisilleen ja kertoa että miltä minusta tuntuu ja etten kovin pitkään jaksa tätä pahaaoloa, koska tilanne ahdistaa minua kun en tiedä mitä tässä tulee loppujen lopuksi käymään, ja olen monesti sanonut että hän ja uusi tuloska ovat minulle maailman tärkeimpiä enkä halua heitä menettää ja olen myös tarkoittanut tätä. Meillä oli muutaman päivän mykkäkoulu välissä kun hain apua hänen vanhemmistaan, josta kuitenkin selvisi, että puolisoni on hukassa tästä kaikesta, vauva, muutto, kaikki tulivat liian nopeasti (mutta tätä en ei minulle ole koskaan itse suoraan sanonut).

Tämän jälkeen aikaa kului useita viikkoja ja tilanne ei näyttänyt muuttuvan mihinkään suuntaan, me emme lähentyneet yhtään. Nyt noin viikko sitten kävimme asiasta uuden keskustelun ja hän sanoi minulle ettei hänellä olisi tunteita minua kohtaan ja hän on yrittänyt niitä etsiä ja palauttaa mutta ne eivät vain tule takaisin. Lapsestakaan hän ei enää ole ollut varma, aborttia hän oli miettinyt silloin kun siihen oli vielä mahdollisuus mutta ei asiaa kuitenkaan ottanut esille ja totesi ettei halunnut pettää omia vanhempiaan lapsenlapsesta. Eikä hän osannut sanoa minulle miksei aikaisemmin kertonut minulle tätä asiaa saatika puhunut minulle tunteistaan vasta kun nyt kun hän ei ole edes kotona vaan noin 300km päässä miettimässä asioita. Olen koittanut ehdottaa hänelle parisuhdeterapiaa, mutta hän on sitä mieltä ettei se muuttaisi asioita mihinkään, tuntuu kun hän olisi luovuttanut kokonaan yrittämisen, aloin epäillä raskausmasennusta sillä hän on pitänyt kulissia että meillä on kaikki hyvin pystyssä kaikille läheisilleen ja sukulaisilleen, hän kuitenkin kiistää että olisi masentunut kun näytin hänelle artikkelin missä oli vastaava tilanne kun meillä on nyt.

En ole kohta viikkoon saanut unta ja nukkunut huonosti, näen painajaisia joka yö siitä miten tässä tulee käymään ja pelkään että menetän lapseni vaikka tiedän että minulla on siihen oikeudet mutta en koe sitä samana asiana kuin että olisimme yhdessä ja kasvattasimme lapstamme samankaton alla. Olen hänelle viimeaikoina kertonut tunteistani ja siitä kuinka paljon hänestä ja lapsesta välitän (lapsi ei siis ole vielä edes syntynyt). Olen käynyt tilanteesta juttelemassa psykologille ja neuvolassa, meillä on aika lähipäivinä myös nevulanpsykologille, jonne hän lupasi tulla mutta ei usko että se muuttaa mitään, mä en voi kuin odottaa tuohon ja toivoa parasta vaikken siihen enää näe mitään valoa tunnelinpäässä…

Mäen kohta enään jaksa, haluisi vaan luovuttaa itsekkin, mitä mun pitäisi tehdä? Onko joku ollut samassa tilanteessa kuin minä?

(”Kaitessako olen?” pitäisi olla ”Kateissako olen?” mutta siihen iski kirjoitusvirhe kun alunperin tänne sivustolle rekisteröin.)

Käyttäjä Weenu kirjoittanut 30.03.2011 klo 02:46

Voi teitä... aika nopeasti kaikki on tapahtunut, perheen perustamiseen menee yleensä vähän enemmän aikaa kun tuommoinen pari kuukautta mitä olitte tunteneet ennen lapsen alkua =( Voi hyvinkin olla joku raskausmasennukseen liittyvä juttu joten odottele ihan rauhassa mitä tapahtuu. Lapsi tulee olemaan linkkinä teidän välilläne vaikka mitä tapahtuisi =) Toivottavasti kaikki kääntyy hyvin päin ! =)

Käyttäjä Kaitessako olen? kirjoittanut 02.04.2011 klo 18:19

Tottahan se, että kaikki on tapahtunut nopeasti, tuntuu vähän hölmöltä ehkä sanoa mutta se vaan tuntui niin hyvältä ja oikealta ratkaisulta koska me molemmat olimme aina unelmoineet lapsesta ja kummallakin sen suhteen oli vauvakuumetta ja nyt sitten löytyi ihminen joka halusi samaa asiaa. Itse en ole katunut sitä lapsi asiaa missään vaiheessa koska se on ollut minulla pitkään niin suuri unelma jota aikaisemmin ei ollut mahdollista toteuttaa, olen myös ymmärtänyt ettei hänkään ole sitä katunut...vaikka onkin välillä puhunut toista ja seuraavana päivänä taas toista, eli hän on ollut toisinaan sitä mieltä että olisi puhunut kanssani abortista kun siihen oli mahdollisuus, mutta ei kuitenkaan ole...

Tällä hetkellä tilanne on muuttunut siihen suuntaan, että hän on muuttamassa luotani pois ja kaikki siitä eteenpäin on täysin auki ja epäselvää, olemme niistä koittaneet puhua mutta se on välillä tuottanut ongelmaa kun hän sulkeutuu eikä puhu. Olen kaikkeni tehnyt ja yrittänyt mutta mitään toivoa tilanteen muuttumiselle en ole saanut, kaikki läheiset ovat kyllä veikanneet sitä että kun kaikki on käynyt niin nopeasti niin hänen ajatuksensa ja halunsa ovat sekaisin ja hän ei itsekkään tiedä mitä hän haluaa.

Toivon tietenkin, että kaikki muuttuisi parempaan suuntaan mutta mitään toivoa en sille näe, koen pois muuton pysyvänä jos emme saa sovittua esimerkiksi "aikalisästä" sen tiedän kyllä ettei suhteemme lapsen osalta tule päättymään enkä myöskään sitä halua että se päättyisi. Minulle tuo lapsi merkitsee niin paljon, että sen vuoksi olen valmis yrittämään, en sitten tiedo vaikuttaako aikalisä mihinkään, en siinä menetäkkään mitään jos hän on vain valmis miettimään sitä ratkaisua, tietenkin tietyillä pelisäännöillä.

Ystäväni ja läheiseni joiden kanssa olen tästä tilanteesta puhunut ovat koittaneet vakuuttaa minua, että tässä olisi vielä toivoa vaikken sitä itse näe, tietenkin toivon että asiat muuttuisivat, en voi oikeastaan tehdä mitää muuta kuin odottaa ja toivoa...

Käyttäjä Mies-82 kirjoittanut 07.04.2011 klo 16:58

Jos olisit tuntenut avovaimosi useamman vuoden ajan tietäisit, että hän rakastaa sinua mutta nyt kun ensihuuma on kadonnut ja hän ei enää rakastakaan sinua et voi tietää johtuuko se sinusta vai hormoneista joita naisen elimistö kehittää raskauden aikana. Meille syntyi 1kk sitten vauva ja olemme aloittaneet seurustelun 2009 elokuussa ja muutimme yhteen 4kk yhteiselon jälkeen ja jätimme pillerit pois huhtikuussa 2010 ja raskaus alkoi kesäkuussa. Suhde on ollut yhtä vuoristorataa ja riitelyä mutta yhdessä on pysytty koska molemmat on kuitenkin rakastanut toista. Raskauden aikana naisella ne rakkauden tunteet on välillä kadonnut täysin ja kun olemme riidelleet hän on miettinyt, että olisimmeko yhdessä ilman raskautta. Tänään rekisteröidyin tänne ja aloin etsimään vertaistukea kun tuntuu ettei ongelmat ratkea itsekseen. Olen sitä mieltä, että oma avopuolisoni on jollain tavalla masentunut mutta ei raskauden takia.

Minä olen sitä mieltä, että ongelmanne johtuu naisen hormonituotannosta joka on tietenkin luonnon oma tapa valmistaa naisen elimistöä synnytykseen. Nainen on nyt pelästynyt siitä, ettei tunteita sinua kohtaan enää ole ja sinä olet loukkaantunut siitä, että miten hän voi olla rakastamatta sinua kun sinä olisit vaslmis tekemään kaikkesi hänen ja vauvan vuoksi.
Toivottavasti kuitenkin asuisitte yhdessä ja saisit osallistua kaikkeen mahdolliseen ja voisitte saada vahvan siteen välillenne lapsen myötä ja uskon, että se rakkaus tulee takaisin kun synnytyksestä menee se 2kk ja naisen elimistö on täysin palautunut raskaudesta.

Älä ainakaan luovuta vaan pidä naisesta kynsin ja hampain kiinni ainakin niin kauan, että lapsi on vuoden vanha.

Tsemppiä 🙂👍

Käyttäjä Kaitessako olen? kirjoittanut 09.04.2011 klo 15:42

Kiitos 🙂

Tällä hetkellä tilanteemme on se hän muuttaa toistaiseksi vanhempiensa luokse kunnes saa oman asunnonm näin hän on ainakin suunnitellut. Tosin mielialat vaihtelee kokoajan niin en oikein ota selvää mistään. Itsekkin toivon vieläkin että kaikki palautuisi takaisin siihen mitä se oli ennen tätä "tilannetta", mutte kuten jo menin aikaisemmin kirjoittamaan niin en tällä hetkellä kyllä näe siihen mahdollisuuksia mistään suunnasta.

Tilanteemme on tällä hetkellä niin tulenarkaa, että se hetkenä minä hyvänsä räjähtää lopullisesti käsiin...olen yrittänyt luoda keskustelua ja etsiä vaihtoehtoja, mutta aika yksipuolista tuo keskustelu on ollut. Et ole ainoa joka on minulle sanonu tuosta mitä käy raskaudenaikana tunteille ja ne saattaa kadota tai mennä johonkin piiloon ns.

Haluan ja osallistun tosiaankin kaikkeen mahdolliseen mihin vain pystyn, ainoana haasteena on kohta se että asumme eri paikkakunnilla (välimatkaa n. 100km)...töissä pitäisi jaksaa käydä niin kyllä se vähän vaikeuttaa asioita...vieläkun saisi tämän uni asian kuntoon, sillä yöt on tullu nukuttua viimeiaikoina lääkkeiden avulla ja niidenkin läpi on herätty useasti ja vaikuttaa taas työhön aika paljon.