Hei "Atlantis" - Luin viestiäsi - mielessäni ajattelin - olet alistettu, - miehesi vallan alla. Oletko ajatellut hakeutua työelämään josko se piristäisi, saisit omaa käyttörahaa ja sitä kautta hieman vapauden tunnetta arkielämääsi ja jotain omaa - ehkä säästöönkin pahan päivän varalle. - Maksut ja laskut kannattaisi kyllä maksaa ajallaan ja siten säilyttää luottotiedot puhtaina koska silloin sinullakin olisi mahdollisuus mahdolliseen asuntolainaan ja omaan asuntoon tarvittaessa.
- Olen itse yhden kerran elämässäni joutunut alistetuksi heikkojen tulojen ja muuten hetkellisesti huonon taloudellisen aseman vuoksi koska sairastin ja opiskelin. Päätin että teen kyllä parhaani jotta pääsen nousemaan tästä alistetusta ja nöyryytetystä asemasta.
- Kerron lyhyesti tämän tilanteen; - seurustelin miehen kanssa ja olimme yhdessä n. 10 v. Kun hän alkoi tehdä tilaa kotiini hän vaihtoi kaikki huonekaluni omiinsa uusiin, televison, ruokailuvälineistä lähtien, astianpesukoneet ym irtaimistoa. Asunto oli (onneksi) minun. Tuli eräs päivä kun tarvitsin terveyssiteitä ne olivat loppuneet. Itse olin rahaton sillä hetkellä. Hän pitkitti - kiusasi kauppaan menoa vaikka kauppa oli 50 metrin päässä. Kun hän vihdoin lähti hän painosti minut mukaansa. Koin tuon tilanteen hyvin nöyryyttävänä. Kun hän oli töissä toisella paikkakunnalla ja minä yksin kotona - aloin katsella tilannetta ja nähdä elämäni uudessa valossa (opiskelin silloin) - ajattelin että tätä en jatka. Pyysin häntä lähtemään vaikka tiesin että minulle jäisi vain tyhjä huoneisto. Hän vaati minua maksamaan hänelle puolet asuntoni hinnasta (edelleenkin asunto oli minun nimissä ja ihan oma maksamani vastikkeineen ja lainoineen).- Viimelopussa laitoin asuntoni myyntiin ja silloin hänen oli kannettava omat tavaransa ulos. - Minulle jäi vai vanha varastossa ollut pirttikalusto ja henkilökohtaiset vaatteet yms. Hän mm. kantoi kotiini (säilytti omassa vaatekaapissa) edesmenneen äitinsä vaatteita ja vaati minua käyttämään niitä - nuo vaatteet kokosin mustaan jätesäkkiin ja laitoin mukaansa.
Kun olin muuttanut omaan pieneen asuntooni ja saanut huonekalut ym tarvitsemani hän olisi ollut valmis tulemaan omine tavaroineen takaisin (kävi mittailemassa minne hänen sohva sopisi). - Meidän suhde päättyi ja sen koommin en ole häntä tavannut. Meni aikaa että sain koottua itseni - terapian kautta tasapainoon mutta masennuksen kävin läpi ja hyvin kipeitä asioita minun elämässäni. - Kannatti.
- Toivon voimia ja tapaa jolla löydät hieman etäisyyttä omaan perhetilanteesi jotta saisit selkeyttä ja uutta ulottuvuutta. Terapiakäynnit eivät mene koskaan hukkaan, keskustelu ajoissa niin että masennus ei pääsisi valtaamaan koko elämää, että voimasi palautuisivat ja näkisit tilanteesi uudessa valossa. Joskus vaatii tehdä radikaali muutos jotta asiat korjaantuisivat. Voimia sinulle ☺️❤️

Olen hakenut töitä jatkuvasti, mutta en saa oman alan töitä, sillä opintoni ovat vielä kesken. Nyt olen menossa työhaastatteluun tulevalla viikolla ja toivon TODELLA paljon, että saan paikan. Olen satunnaisesti tehnyt lenssukausien välissä vuoroja vuokratyöfirman kautta, mutta silti olen joutunut lainaamaan rahaa voidakseni maksaa laskujani, sillä mies priorisoi omat menonsa minun menojeni edelle. Pääsiäinen meni varsin hyvin, oli sellainen suvantovaihe suhteessa, kunnes mies tänään ilmoitti, että hän hoitaa jatkossa perheen ruokaostokset. Minulta meni siis sekin mahdollisuus käyttää rahaa, kuten parhaaksi näen - ostaa lapselleni täyspainoista ruokaa. Mies siis jatkossa antaa minulle sen verran rahaa, kuin kokee tarvitsevansa: tämä on kuulemma väliaikaista, vain siihen asti, että saan työpaikan.

Lauantaina kerroin miehelleni työhaastattelustani ja kerroin, kuinka paljon tuon paikan haluan. Kuinka paljon toivon, että pääsen töihin kyseiseen firmaan. Tämä totesi humalpäissään vain toivovansa, etten saa paikkaa, koska minun tulisi hänen mielestään ensisijaisesti hoitaa opintoni loppuun. Tosiasia tuo toki on, mutta silti en enää kestä tätä taloudellista ahdinkoa ja hänen keksimiään kommervenkkejä sekä rahan ainaista kinuamista. Kerroin hänelle, että hänen kommenttinsa todella oli loukkaava, todella rumasti sanottu ja, että se teki pahaa. Sanoin, että haluan todella tuon työn. Sen jälkeen hän hieman pehmensi sanomaansa toteamalla, että jos noin paljon haluan tuon paikan, niin sitten hänkin kai toivoo, että sen saan.

Luulen, että hän pelkää minun lähtevän, mikäli saan oman talouteni tasapainoon ja siksi pyrkii pitämään minut vailla tuloja. Oikeassa tuo toki olisikin, sillä haluan ensisijaisesti rahaa, jotta minulla edes ylipäänsä olisi mahdollisuus pärjätä omillani. Eli tulojen myötä saatan tosiaankin kerätä kimpsuni ja kampsuni. Luulin, että miehen pitkän työprojektin päätyttyä yhteinen elämämme palaisi ennalleen tai edes vähän paranisi, mutta se on vain mennyt pahempaan suuntaan :'(

Toivon, että saat sen työn. Pääset taloudellisesti riippumattomaksi, saat itseluottamuksesi takaisin, kun huomaat, että sinusta on paljon muuhunkin, kuin lapsenhoitajaksi ja kotiorjaksi.
Toivon myös, että tässä vaiheessa näytät tälle kyykyttäjämiehellesi, minne voi tunkea rahananomuskaavakkeet sekä itsensä.
Tyyppi harjoittaa sinun alistamistasi ja näyttää nauttivan siitä täysin rinnoin. Elätte perheenä ja eikä hän silti epäröi jättää sinua vaikeuksiin, vaikka sinulla ei ole rahaa laskujen maksuun.
Toiseksi nuo menot, joihin herra katsoo olevansa itse oikeutettu lyhyelläkin varoitusajalla, mutta evää sinulta mahdollisuuden samaan😠
Oletko kysynyt koskaan, mitä hän tuntee saavuttavansa alentamisellasi, määräämällä elämästäsi ja rajoittamalla sinua kaikin mahdollisin tavoin ? Onko todellinen voittajan fiilis ? Itse masennusta sairastavana tiedän, millainen voimainkoetus on päästä aamulla edes sängystä ylös saati sitten huseeraaminen kodin hengettärenä ei silloin kyllä onnistu. Voi kun pystyisi edes päiväksi saamaan toiselle sen olotilan, mikä masentuneena on vallalla, niin voisi laiskuuspuheet jäädä.
Tuohon masennukseen ei todellakaan auta miehesi suhtautuminen, vaan pahentaa tilannetta entisestään. Pidän sinulle peukkuja pystyssä työpaikan saamisen puolesta. Sinä pystyt siihen, saat eteenpäin vievät tuulet siipiesi alle ja voit arvioida elämääsi ilman turhia pakotteita, joita eteesi on tällä hetkellä kiusallaan asetettu, että pysyisit "ruodussa". 🌻🙂🌻

Kuulostaa, että miehesi on masennuksesi aiheuttaja. Tilanteesi on todella ikävä ja mies tuntuu todella nauttivan vallankäytöstään. Työpaikan saanti ja oma talous turvaa parhaiten ja ilman sitä on kyllä aika avuton. Onko sinulla vanhemmat tai joku sukulainen, joka voisi auttaa sinua taloudellisesti. Jos opiskeletkin ja olet yksin lapsen kanssa voit varmasti myös saada opinto- ja asumistukea. Toivottavasti työpaikka tärppää. Mutta vaikka ei tärppäisikään, älä lannistu. Nyt on työt kiven takana taas. Eräs tuttuni on esi hakenut kohta vuoden töitä ja hakijoita on ollut pilvin pimein. Jo haastatteluun pääsy on saavutus. Jos töitä ei löydy, yritä mikä tahansa tie saadaksesi joltakulta luotettavammalta taloudellista tukea. Pyytämisessä et mitään menetä.

On päiviä, joina tuntuu, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi, että eihän tässä mitään ongelmaa ole olla ja hyvähän näin on. Mutta sitten tunne saattaa muuttua vaikka minuutissa, kun tulee näitä miehen toimia eteen. Sitten taas haikailen omasta kodista, jossa voin tehdä mitä haluan ja siitä, että voin itse ohjata elämääni.

Minun on niin vaikea uskoa miehestäni, että hän tekisi kaiken tuon tahallaan. Mutta toistuvuudessaan ja alati hullummaksi tullessaan nämä teot ja sanat eivät yksinkertaisesti voi olla ajattelemattomuutta. Hän ei itse koe sanoneensa tai tehneensä mitään pahaa. (En nyt siis väitä kovin kaunissanaisesti hänellekään puhuvani, etenkään näissä natinatilanteissa.) Hän ei ymmärrä sitä, että minulla on paha mieli, vaan kertoo tarkoittaneensa vain hyvää / ei tarkoittanut pahalla / otin sen väärin / oliko hänellä taas jokin ihme ilme tai ele / minuun ei saa vauhtia, ellei hän toimi kuten toimi.

Hän on mielestään "hyvä kuuntelija" ja yleensä närkästyy, jos huomautan hänelle siitä, että hän menee tekemään muita asioita, katsoo minua tylsistyneenä, keskeyttää lauseet tms. En jaksaisi kertoa hänelle asioita, mikäli häntä ei silminnähden kiinnosta, mutta saan vastaukseksi aina, että häntä kyllä kiinnostaa - Mutta. Ja loppuen lopuksi minä avasin suuni väärään aikaan, väärässä tilanteessa, kerroin asian liian pitkästi, kerroin jonninjoutavia päivän tapahtumia yms. Enkö voisi tiivistää asiaani hieman? Olen luonteeltani sellainen jorisija, jolla juttua riittää ja välillä unohdan kesken jutun mitä olin selittämässä, kun olen ajautunut sivuraiteille. Aika kauan tässä on nyt jo yhdessä kiikuttu, joten luulisi miehenkin jo tuntevan minut 😉

Rahaa toki olen saanut lainaksi, mutta pienehköjä summia, joista jo nyt on kertynyt aika hurjia kokonaissummia. Ainakin jos suhteuttaa mahdollisiin tuleviin kuukausituloihini. Olen hakenut oman alani töitä jo vuoden verran ja tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen työhaastatteluun asti. Tiedän kuitenkin, että en ole ainoa haastateltava, joten en uskalla vielä juhlia...

Yksi henkireikä minulla on ollut: kuntosalijäsenyys. Siitäkin pitäisi kuulemma nyt luopua, kun rahat ovat tiukilla. Sanoin, että en suostu ja piste. Maksan sen vaikka pullorahoilla. Seuraavana päivänä mies kävi ostamassa grilliin lihaa samalla summalla, kuin mikä minun jäsenyyteni kuukausihinta on. Ja se oli hinnaltaan puolet meidän ruokien viikkobudjetista. Ja kun selitin tuon absurdiuden, ei hän nähnyt asiaa niin, sehän on monelle aterialle! Kääk! Kaikessa huvittavuudessaan tämä on aivan karseaa! Nämä nyt ovat näitä kunnon avautumisia ja tilitystä tästä parisuhdearjesta 😀

Kävin pari päivää sitten työhaastattelussa ja se meni mielestäni hyvin. Olin oma itseni ja jos se on mitä he hakevat, paikka on minun 🙂 Ainakin näin uskon.. Halusivat tietää perhesuhteista ja minä toki kerroin, että löytyy lapsi ja mies. Kyselivät kyllä kovasti siitä, että kuinka paljon pystyn tarvittaessa joustamaan, jos päivät välillä venyvät. Siihen sitten vastailin, että toki kaikki on järjesteltävissä ja aivan varmasti onnistuu satunnaiset ylityöt. Nyt sitten ahdistaa tuo vastaus, kun todellisuudessa pohdin eroa, mikäli saan tuon paikan ja sittenhän ne joustamiset ovat kyllä melko vähässä erityisesti niinä päivinä, joina lapsi olisi minulla. No, ehkä nekin järjestyisivät jollain tavoin. Miehestä en kyllä usko siihen avuksi olevan, jos eroamme ja tukiverkostot nykyisellään ovat melko heiveröiset...

Miestäni taas ei kiinnostanut koko työhaastattelu. Eikä ylipäänsä se, missä olin ollut kun hänen piti hakea lapsi päiväkodista. Illalla vaan kysäisi ohimennen, että no menikö hyvin. Kerroin, että meni ja olin aloittamassa kertomaan enempikin, mutta hän käänsi katseensa telkkariin ja alkoi räpeltää kanavia, joten se siitä sitten.

Nyt jännäillään pari viikkoa, että saavat jonkinlaista päätöstä aikaan siellä yrityksen päässä. Ehkä kohta kaikki lähtee taas nousukiitoon ☺️

Olet aloittamassa tomerasti, hienoa. - Mielestäni on surullista tuo että miehesi alistaa - vallankäyttöä ja se masentaa jos mikä. Sinulla täytyy saada oma vapaus vaikka yhdessä jatkaisittekin. Sinun tulee saada päättää omista asioistasi, suorittaa opiskelu ja saada mahdollisesti työpaikka. Miehesi tehtävä olisi tukea sinua näissä asioissa.
- Tuo että mikäli päätät lähteä kodista ja vaikka sinulla ei työpaikkaa ja varallisuutta olisikaan on sosiaalitoimi ja asuntotoimisto velvollinen auttamaan sinua siinä mikäli se on sinulle hyväksi. Kenenkään ei pidä kärsiä suhteessa jossa painostus, alistus, henkinenväkivalta ovat niinkin vahvasti vaikuttamassa että sairastuttavat, masennuttavat.
- Omasta kokemuksesta voin sanoa vieläkin että irti riuhtaisu ei aina olle helppoa mutta useinmiten se kuitankin kannattaa.
Toivon sinulle voimia, toivon selkiytymistä, toivon tekoja jotka johtavat parempaan elämänlaatuun. Ennenkaikkea että miehesi "heräisi" ottamaan sinua enemmän huomioon, kuuntelisi, olisi läsnä siinä mitä sinulle kuuluu, mitä tunnet ja ajattelet. 🙂👍

Soittelinpas työpaikan perään tänään ja sain kieltävän vastauksen. Ovat palkanneet jonkun kokeneemman ja tämä aloittaa kahden viikon kuluttua. "Lupasivat" kyllä soitella, mikäli heille jatkossa tulee tarvetta. Paskat. Ennen puhelua vielä ajattelin, että ei se haittaa, jos en sitä paikkaa saa. No nyt se sitten haittaakin ☹️ En halua luovuttaa, mutta hemmetti tämä tunne on kyllä lamaannuttava.

Olen jo muutaman viikon ajan elätellyt (realistisilta tuntuvia) toiveita elämäni ruotuun saamisesta, mutta nyt putosin taas pilvilinnoistani. Ei tule töitä ei. Pakko kai hakea jatkamaan jo hyvin alkanutta CV-linjaa kassamyyjänä.

Olo on taas sellainen, että minusta ei ole mihinkään. En riitä mihinkään, en kotona enkä työelämässä. En saa edes kouluani valmiiksi. Kituutan kuolleessa parisuhteessa lapsen takia ja en saa itseäni edes tilannetta selvittämään. En vaan jaksa. Haaveilen elämästä, jossa käyn töissä ja töistä kotiin tullessani haen lapsen, teen ruokaa ja vietän aikaa hänen kanssaan. Siivoan, jos siltä tuntuu tai olen siivoomatta. Tavarat ovat paikoillaan, eikä kukaan nalkuta ruuasta, siisteydestä, saamattomuudestani, rahasta tai tupakoinnistani. Vähäiset ovat toiveeni, mutta nekin tuntuvat niin kaukaisilta.