masennus ja parisuhde

masennus ja parisuhde

Käyttäjä DeepBlackSea aloittanut aikaan 10.04.2010 klo 21:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä DeepBlackSea kirjoittanut 10.04.2010 klo 21:28

Minulla on tässä alkukeväästä diagnosoitu keskivaikea masennus. syön lääkettä ja tapaan depressiohoitajaa. Suurin ongelma minulla tuntuu olevan se, että minua ärsyttää nykyään lähes kaikki mitä puolisoni tekee. Välillä jopa vain hänen läsnäolonsa. Olemme olleet yhdessä pian kolme vuotta, ikää yli 25v…eli ei mitään ”ekakertalaisia”. Meillä meni kauan, että olin tosi kiinnostunut seksistä ja ehdottelinkin usein ja olin miehessäni ”kiinni”, ja tämä lähes aina kieltäytyi seksistä ja välillä tunsinkin eläväni ”pakkoselibaatissa”, mutta nyt minua ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään ja nyt kun olen pari kertaa kieltäytynyt, sain valitukset että kiinnostukseni on lopahtanut täysin.

Teen kovasti kotitöitä ja käyn töissä ja yritän pitää harrastukseni. Usein tuntuu, että saan potkia miestäni perseelle koko ajan, että hän auttaisi kotitöissä ja olenkin sanonut, että joskus olen todella väsynyt ja hän voisi auttaa. En vaan voi sille mitään, nykyään en ole kauhean kiinnostunut meidän suhteesta. Ennen olin mm. todella mustasukkainen hänen menoistaan ja kavereistaan ja minusta tuntui, ettei hän tee mitään minun kanssani. Siltä minusta tuntuu vieläkin, mutta ei enää jaksa kiinnostaa. Erota en ”jaksa”, enkä halua, sillä en halua masennuksn aikana tehdä mitään suuria siirtoja, joita saisi katua.
Yritän näyttää, että kaikki on ok, vaikka sisälläni kiehuisi kuinka paljon minua ärsyttää lähes kaikki mitä hän tekee ja sanoo.

Onko muilla masentuneilla tätä ongelmaa?

Käyttäjä Juulia00 kirjoittanut 12.04.2010 klo 15:26

En tiedä masennuksesta, mutta sanoisin että masennuksesi syy voi olla ihan täysin tuossa parisuhteessa ja elämäntilanteessa, jossa nyt olet. Siksi voisi olla ihan fiksua kuitenkin muuttaa erilleen tai vaikka takaisin kotiin hetkeksi (en tiedä ikääsi..). Kuitenkin, johonkin muualle vähäksi aikaa niin, että saat ajatuksiasi kasaan. Totta on, että syvässä masennuksessa ei jaksa, ei pysty, eikä pitäisi tehdä kovin radikaaleja ratkaisuja. Yksin jääminen ei myöskään ole terveellistä.

Puoliratkaisu olisi kuitenkin tuo irtiotto hetkeksi. Se, että poikaystävä ärsyttää voi johtua monestakin asiasta, ehkä siitä masennuksesta tai sitten masennuit, koska kaikki ärsyttää ja ehkä rakkaus on loppunut tai rakastuminen ei koskaan rakkaudeksi asti päässyt?

Masennuksesta voi parantua, kunhan vain pääsee siihen käsiksi, mikä oikeasti on mielen synkkyyden aiheuttanut..Voimia.

Käyttäjä DeepBlackSea kirjoittanut 12.04.2010 klo 19:49

En tiedä, mutta olen menossa jonnekin. En tiedä minne ja milloin, mutta tuntuu ettei "siellä jossain" ole mitään. En enää tunne itseäni.

Käyttäjä Juulia00 kirjoittanut 13.04.2010 klo 15:17

Sanoit, että käyt tapaamassa depressiohoitajaa. Olethan varmasti lukenut kaiken kirjallisuuden, jota on tarjolla?

Masennus on sellainen juttu, ja nyt toivon, että pystyt suhtautumaan tähän neutraalisti. Minä uskon, että jos et ollut perinyt masennusta tai muuten ole esim. kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä, niin masennus on mielen defenssimekanismi..Olet nyt sellaisessa elämäntilanteessa, jossa odotukset (ulkoiset/sisäiset tai molemmat) ovat sinulle liikaa. Et pysty niitä käsittelemään, et pysty päättämään, sinun pitäisi tehdä isoja päätöksiä etkä kykene siihen. Menet säästöliekille, olet siellä kunnes itse päätät päästä sieltä pois takaisin elämään.

Ehkä sinulle tuli työ/koulustressi, ja aloit pikkuhiljaa masentua. Juttu on se, että kukaan muu ei sinua voi sieltä ylös nostaa, kuin sinä itse. Vastaukset, ihan kaikki, löytyvät sinusta itsestäsi. Sanotaan, että masennus on aivojen kemikaalihäiriö, on varmaan sitäkin. Voi olla, että tarvitaan lääkitys siitä paranemiseksi ja hyvä, että lääkkeitä on tarjolla.

Masennuksesta paranee vain ja ainoastaan, jos itse niin haluaa. Niin kauan kuin et halua, et parane. Kerää siis voimia nyt, varaudu siihen, että joudut tekemään isoja muutoksia elämässäsi kun olet siihen valmis, sillä masennus voi uusiutua, ellet muuta elämässäsi niitä asioita, jotka saavat sinut masentumaan (parisuhde, ikäkriisi, suhde ystäviin/vanhempiin, menneisyyden vatvonta, koulutus, väärä ala, väärä työpaikka, väärä asuinpaikka ja listaa voisi jatkaa..)

Voimia!