Mies ihastui minuun, ehdotti tapaamisia, minä menin. Aluksi en tunten kovinkaan voimakasta vetoa häntä kohtaan. Kiinnostusta, mielenkiintoa persoonana kylläkin, mutta en seksuaalista vetoa. Vietimme paljon aikaa yhdessä, ja hyvin äkkiä tunteeni muuttuivat ja aloin myös ihastumaan ja tuntemaan halua häntä kohtaan.
Ongelmana oli, että alusta asti kumpikin tiesi, että suhde tulee joskus päättymään. Olen kolmekymppinen, hän mua puolet vanhempi. Mulla ei ole lapsia, mutta haluan vielä. Hänellä on jo oma lapsi sekä kaksi kasvattilasta, eikä enää halua lisää. Odotuksemme tulevaisuudeltamme ovat siis niin päinvastaiset, että suhteemme ei olisi koskaan voinut johtaa mihinkään.
Päätimme kuitenkin pitää yllä ”sopimus-suhdetta”, joka sisälsi ystävyyttä, seksiä ja kaikkea siltä väliltä. Käytännössä siis seurustelusuhde, mutta siltä pohjalta että se olisi vain väliaikaista. Eikä tietenkään saanut laittaa liikaa tunteita peliin.
Aloin sitten kiintymään mieheen enemmän ja enemmän, ja alkoi ahdistaa se ettei suhteessa saakaan olla täysillä. Halusin näyttää tunteeni häntä kohtaa, ja varsinkin saada häneltä rakkauden-osoituksia. Paljastin hänelle että pelkkä sopimus ei enää riitä mulla, vaan haluan suhteeltamme enemmän.
Silloin hän perääntyi, ja sanoi että on sitten parempi unohtaa koko juttu. Muuten sattuu liikaa. Ei ole mieltä heittäytyä rakkaus-suhteeseen, kun tietää, että se tulee loppumaan. Ja ihan oikeassahan hän on.
Silti mun on vaikea niellä asiaa. Tunnen itseni tavallaan hyväksikäytetyksi, vaikkei sellaisesta olekaan kyse. Hän oli se, joka alussa oli kiinnostunut minusta. HÄN halusi MUT, ja sai mut. Ja nyt kun olisin hänen, hän onkin jo perääntynyt. En ollut varautunut vielä lopettamaan suhdetta. Olen itse aina ollut se, joka on lähtenyt suhteesta (ja niin olisin loppujen lopuksi tästäkin, kun vain olisin löytänyt sopivan ”isä-ehdokkaan”). Ymmärrän siis joka tavalla sen että hän ei halua rakkaus-suhteeseen, ja että sen on nyt oltava loppu. En vain tiedä, miten suhtautua asiaan.
Hei.
Tätä samaa on myös naisten maailmassa. Toinen rakastuu ja kiintyy ja toinen hakikin vaan seksiä. jokaisella taustahistoriat ja vaikeudet.
Ne, jotka 'kiertävät' ja 'kierrättävät' ihmisiä - eli ajautuvat suhteesta toiseen - eivät vaan kykene kohtaamaan omia taustaongelmiaan ja pulmat vaan toistuvat.
Jos vielä saan jatkaa...
...vaikeudet meissä tunnetason vaikeuksia; siksi
'kierrätymme'
tahdoimmepa sitä tai emme.
Ihminen tarvitsee keskimäärin 8 ihmissuhdetta löytääkseen itsensä - ajatus on jostain elämän varrella tullut vastaan.
Ehkä on niin, että tarvitsemme rohkeutta uskaltaaksemme elää, mutta 'uskallettuamme elää' jokainen elämän'kokemus' opettaa, jos siitä käy pohtimaan mitä ja miksi piti se tai tuo asia niin kantapään kautta vasta saada oppia.
Tarvitsemme vaan toisiamme, koska olemme ihmisiä.
Itse emme riitä.
Niin itseriittoinen en ole itsekään että kuvittelisin ettenkö myös minä tarvitseisi ihmissuhdetta, sen ainoan oikean löytäminen vaan on tuhannen mutkan takana.
Heissan ja kiitos vastauksistasi! Pakko nyt kuitenkin korjata ilmeisestikin aiheuttamani väärinkäsitys.
Mies siis ei missään tapauksessa halunnut suhteeltamme vain seksiä. Päinvastoin. Ihan eka kerta kun hän oli luonani: oltiin oltu ensin keikalla, hän saattoi mut kotiin ja mä pyysin sisään. Siinä kohtaa silti vielä vähän epäröin, ajattelin "olisi parempi jos jatkaisit siitä kotiisi", mutta kuitenkin sanat, jotka tulivat ulos suustani, olivat:"haluatko tulla sisään?" En tiedä miksi? Ehkä joku mussa kuitenkin halusi häntä jo silloin..?
Istuimme siis mun luona, ja hän kohteliaasti kysyi saako tulla lähemmäs. Vastasin epäröiväni, johon hän suhtautui positiivisesti että "eli siihen siis on mahdollisuus?" Hän jatkoi kertomalla mitä etsii ja haluaa: läheisyyttä ja yhdessä oloa. Sitä, että on joku ketä halata ja keneen nojata, kenen vieressä nukkua. Mutta jo silloin hän painotti että seksiä ei tarvitse olla, läheisyys on se juttu, jota hän etsii.
Musta tuntuukin että MINÄ olen tässä ollut ennemminkin sen seksin perään. Vielä siinäkin vaihessa kun sopimussuhteemme oli päättynyt, minä kuitenkin olisin vielä halunnut jatkaa seksiä. Hän ei pystynyt enää siihenkään. Sanoi, ettei sittenkään pysty mihinkään puolitiehen juttuihin.
Se oli kyllä hyvä ratkaisu. Nyt näyttää siltä, että voisimme kuitenkin olla vielä ystäviä. Pelkäsin jo, että sekin suhde täytyy katkaista, mutta en usko. Saa nähdä, mut en usko.
Ja taas.. Nyt kun mulla on sellanen olo että tässä seilataan taas vähän turvallisemmilla vesillä, niin alkaa seksin himot nousta pintaan.. Tai siis eiväthän ne missään piilossa ole olleetkaan, mutta olen nyt viimein ymmärtänyt, että se on oltava loppu meidän väliltä. Niin nyt sitten tuntuu siltä, että jos oikeasti muut tunteet ovat jo kuolleet, että ollaankin toisillemme "vain" ystäviä, niin voidaanhan me sit sekstaillakin! Eihän siitä nyt sitten enää mitään haittaa ole! Vaikkapa sellainen "jäähyväis-sessio"...? 🙄
Hmm... Parempi varmaan etten ehdota sitä hänelle? Pelästyy mies parka vielä niin, että todellakin katkaisee myös sen ystävyyssuhteen!😮