Hei! Kirjoitan aika tunnemyräkässä. Olo on petetty, surullinen…

Olen pian 25-vuotias nainen, exäni 31v., ja erosin eilen 6kk pitkästä suhteesta. Suhde ei ollut pitkä, mutta näimme päivittäin, tunne oli ilmeisesti molemmille ainutlaatuinen – tai näin ainakin puhuimme. Tätä ennen itse olin n. 1,5 v. sinkkuna, sitä ennen usean vuoden väkivaltainen suhde jossa sairastuin vaikeaan masennukseen, pääsin yli. Miehellä sinkkuaikaa takana vuosia.

Viikko sitten puhuimme yhteenmuutosta. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Yhteiset harrastukset, ongelmia käsiteltiin rakentavasti puhumalla, tulevaisuus suunnitteilla yhteisistä lomista avioliittopuheisiin asti. Ainoa rasite koulustressini, joka heijastui suhteeseen ärtymyksenä ja turhautumisena ajoittain.

No, viikko sitten suutahdin miehelle aivan turhasta pikkuasiasta (ei edes mainitsemisen arvoista, todella turhaa). Lähdin tapaamaan ystäviäni, hieman pitkästä aikaa viiniä. Kotiin yöllä saavuttuani alkoholi eskaloi patoutuneen kiukun, loukkasin miestä uhkailemalla mm. että petän (en ikinä näin tekisi eikä se mieheni pelko ollutkaan) ja sanoin, ettei meillä ole tulevaisuutta. Riita hautui ja hautui, oli parempia hetkiä kun asiaa käsiteltiin, sitten taas eskaloitui. Sitten mies otti etäisyyttä, sanoi ettei tiedä haluaako jatkaa, ei yhteydenottoa ei mitään, lähti kaupungille yöhön ystäviensä kanssa, eilen ilmoitti ettei tänäänkään aio ottaa jatkoomme kantaa. Sanoin, että riittää. Ajoin miehen luo, vaihdoimme tavarat molemmille ja itkien, halaten, yhä rakkautta tunnustaen erosimme. Kysyin vielä, onko varma, hän oli.

Olen rikki, en tiedä mitä tehdä. Tuntuu suurimmalle virheelle ikinä, haluaisin elämäni rakkauden vain takaisin. Kuin puukolla hakattaisiin rintaa. En koskaan ole kokenut suhteessa tuollaista onnellisuudentunnetta ja vahvaa tunnesidettä toiseen. Mieskin kertoi olevan niin erilaista kuin ennen, tunteiden vahvat ja ”selviämme aivan kaikesta yhdessä. Vielä 700 kuukautta yhdessä oloa jäljellä”, niin hän toisteli.

Voiko yksi riita kaataa kaiken, tuon sanomisten jälkeen!? Taustalla on pakko olla muutakin, mutta kaikki kinammekin liittyivät pikkuasioihin, jotka eivät varmasti olisi kaataneet meitä. En käsitä, en pysty hyväksymään. Olo on petetty, uskoin tämän suhteen kestävän loppuikäni ja meidän olevan vahvoja. Mies on aiemmista suhteistaan kaiketi karannut, kun tullut liian vaikeita tunteita käsitellä, luulen, että nyt sama. Mutta en spekuloi, en halua edes ymmärtää, niin epäreilusti minulle teki. Sanoi laittavansa kirjeen perään, jossa kertoo, miksi näin kävi (=virheeni). En käsitä. Olimme todella onnellinen pari ja näytimme sen toisillemme. LUPASIMME selvitä kaikesta.

Kuinka tällaisen jälkeen jatkaa eteenpäin? Haluaisin miettiä miehen ärsyttäviä piirteitä, jotka ajoittain vaivasivat. Kuinka paskamaisesti minulle teki erossa, petti sanansa. Mutta rakastan häntä ja itsemurha-ajatuksieni keskellä pysyn kasassa vain, kun mietin hänen vielä muuttavan mielensä. Lähipiiri tsemppaa sanoen, että aivan varmasti löydän onnellisen suhteen vielä tämänkin jälkeen. Ei siltä tunnu, mutta ehkä näin tulee olemaan? Näin rikki en uskonut ikinä olevani, mutta en uskonut tästä suhteesta ikinä edes eroavani. Pidemmistä (2-3v.), aiemmista suhteista eroaminen ei ole ollut murto-osaakaan tästä tuskasta, vaikka olen nyt kokenut olevani psyykkisesti terve jo pitkään.