Hei!

Olen perheen äiti, joka juurikin huomasi, että menneisyys kummittelee ikävällä tavalla. Koitan kertoa teille hieman taustaa, ennen kuin menen itse asiaan.

Vanhempani ovat olleet aina aika alkoholivetoista porukkaa. Äiti enempi. Muistan lapsuudestani joka viikonloppuista alkoholin käyttöä, vanhempien välistä väkivaltaa yms. Minua ei tosin koskaan ole lyöty.
Äitini joi ajoittain isältäni salaa, koska tiesi isäni raivostuvan äitini juomisesta. Isä joi ”vain” viikonloppuisin mutta äitini saattoi joskus joutua jäämään juomisen takia pois töistä sekä lomilla juominen meni överiksi. Tunnen edelleen sisälläni sen ahdistavan pienen lapsen pettymyksen ja pelon vanhempiinsa. Sisareni oli muuttanut kotoa jo pois, koska ei kestänyt tilannetta. Uskoisin, että jos eläisimme tilannetta tällä hetkellä olisin huostaan otettu mutta silloin oli yhteiskunnan tilanne toinen. Kun vanhempani eiväy juoneet olivat he maailman ihanimpia ja rakastavimpia vanhempia. Minulla on heistä kaiken ikävän lisäksi paljon hyviä muistoja ja kokemuksia.

Täytettyäni 19 muutin itsekin pois kotoa. Parikymppisenä tulin raskaaksi parisuhteessa. Elin kuusi vuotta parisuhdehelvettiä peliongelmaisen ja satunnais huumeiden käyttäjän kanssa. Tämä suhde ajoi minunt masennukseen ja elämän hallinnan menettämiseen. Tämän elämänvaiheen jaksoin läpi poikani avulla. Halusin olla pojalleni mahdollisimman hyvä äiti, enkä laiminlyödä häntä millään tavalla. Onneksi myös onnistuin siinä. Ex-mieheni ei koskaan ollut väkivaltainen minua tai lasta kohtaan. Hän suuttuessaan hajoitti toki tavaroita. Hän myös joi hyvin paljon huumeiden viihdekäytön lisäksi. Ex-mieheni huolehti myös sen, ettei minulle jäänyt suhteesta edes luottotietoja.

Neljän vuoden yrittämisen jälkeen pystyinkin eroamaan ex-miehestäni. Olin tässä vaiheessa saanut ammatillista keskusteluapua masennukseni hoitoon ja söin lääkkeitä. Eron jälkeen oma oloni alkoi kohenemaan kummasti ja elimme taas poikani kanssa tasapainoista elämää ja minulla oli selvästi paremmat voimavarat siihen.

Tämänhetkinen elämäntilanteeni on hyvä. Olen naimisissa miehen kanssa jota todella rakastan. Mieheni joi ennen jonkin verran mutta erään riidan jälkeen pyysin häneltä, ettei hän joisi enää minun nähteni. Mieheni onkin ollut siitä asti juomatta.

Mutta nyt ongelmaani: Olen alkanut pelkäämään outoja asioita. Pelkään, että nykyinen mieheni satuttaa lapsiamme. Olen jopa mennyt pelon kanssa niin pitkälle, että joskus pelkään hänen tappaneen heidät ja itsensä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään minkä takia minun pitäisi näin pelätä.

Minua ahdistaa heti jos näenkin olutpullon mieheni kädessä. (1 saunakalja on ollut sallittu juttu noin 3vko) Menen ihan oudoksi, enkä pysty käyttäytymään normaalisti. Aina olen ahdistunut humalassa olevien henkilöiden seurasta. Itse en juo alkoholia ollenkaan.

Aloin miettimään, että olisiko minun aika taas hakeutua jonkun ammattihenkilön juttusille?