Hei, minulla on seesteinen vaihe menossa. Tilanne on pysähdyksissä ollut melkein vuoden - . Hän toimi vastuuttomasti - tuuliajolla. Katson että tapaus oli (on?) heikon henkisen tilan hyväksikäyttö. Ei olla puhuttu eikä minua kiinnosta kysellä, puhukoon mikäli kiinnostaa tehdä siirtoja suhteen suhteen.
Olen kuitenkin ottanut tiukan linjan, en enää suostu "höyryämään" mukana. Aion olla itsenäinen. Hän on elämässäni mukana mutta "kaverina".
Kun katselen sivusta hänen käyttäytymistään tunnen sääliä ja enemmän olen huvittunut kaikesta siitä miten hän teki kuin että miettisin mitä teki (tekee?).
Toivon vaan että lääkitys puree ja elämä kulkee suht tasapainoisesti. Hän jaksaa käydä työssänsä ja hoitaa arkirutiinit ja velvollisuutensa.
Pettyminen on surullinen asia mutta kyllä siitä selviää. Mielestäni se joka pettää eikä tiedosta tekoaan Vääräksi - ansaitsee selvittää omat mielenliikkeensä. Toisen ihmisen heikkoa elämäntilanteen hyväksikäyttöä en hyväksy en sitten millään.
Ei mikään asia saisi parisuhteessa olla sellainen että se kuitattaisiin pettämisellä, jos niin tapahtuu silloin ei mielestäni parisuhde ole enää parisuhde.

Moi Mariella
toivoisin kovasti että pääsisitte millä tahansa tavalla tosta pattitilanteesta pois eteenpäin.
Jos se ei onnistu, niin kuka sitä jaksaa vuositolkulla siinä olla ja tehdä töitä asian eteen, se on täysin ymmärrettävää että siihen väsyy.

Jos toinen osapuoli ei kertakaikkiaan kykene avaamaan tilannetta ja keskustelua, niin ota etäisyyttä ja ala harkita oman elämäsi elämistä ja pelastamista siitä keinolla tai toisella. Ei siihen tarvitse jäädä loppuelämäkseen riutumaan 🙂👍

Sanotaanko näin, yritin aikoinaan sitä luottamusta uudelleen kasvattaa, joku sanoisi, että onnistuin, itse sanon, en koskaan, enkä yhtään. En tosiaankaan voinut koskaan unohtaa petosta, vaikka selityksiä sain, suut, silmät täyteen. En vielä, vuosikymmenienkään päästä, voi unohtaa sitä nöyryytystä, tietäen. jos olisin ollut pettäjä, armoa ei olisi annettu...olisinko edes pyytänytkään, sillä olisin silloin jo valintani tehnyt.
Humalatilakaan ei käy selityksestä, sillä voihan sitä olla juomattakin ja harvoin pakolla miestä viedään. Täysi-ikäinen, täysvaltainen ihminen vastaa humalassa tehdyistä teoistaan, kuin ne olisi selvänä tehtyjä.
Kerraten vielä, pudottakaa kuppi lattialle, liimatkaa se kasaan, tuleeko siitä entisenlainen, vaikka koossa on.
Luottamus on kuin yksi öinen jää, se ei kovin paljon tarvitse särkyäkseen, pieni kivi ja siinä on reikä.

mariella kirjoitti 21.9.2014 0:2

Hei 🙂🌻
Kipuilen edelleen parisuhteessani uskottomuuden jälkeisen luottamuksen palautumisen kanssa.

Onko teillä kokemuksia uskottomuuden jälkeisestä elämästä yhdessä ja miten saitte itsenne luottamaan uudestaan?

Saman asian kanssa kipuillaan. Vuosi on kulunut siitä, kun mieheni ilmoitti suhteesta toiseen naiseen ja halusta erota. Yön mietittyään, tuli siihen tulokseen, että haluaa palata kotiin. Tarinani voi lukea "Pettäminen, kriisi ja yhdessä jatkaminen" -otsikon alta. Mieheni katuu aidosti, ei osaa selittää, miksi teki, mitä teki, potee syyllisyyttä ja häpeää. Yrittää elää näiden tunteiden kanssa. Yrittää tosissaan, että yhteiselämämme onnistuisi. Elämä onkin mallillaan, mutta itse en tunnu pääsevän yli asiasta. En tiedä pääsenkö koskaan. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkan avioliittoa ja yritän päästä yli asiasta tai sitten eroan. Olen janan puolessa välissä. En osaa päättää. Olisipa kristallipallo, josta näkisin tulevaisuuden, jossa elän yksin ja itselleni. Tiedän, että pärjään, mutta onko se oikea vaihtoehto. Mieheni haluaisi unohtaa ja jatkaa elämää. Hän on helpottunut, että on päässyt eroon toisesta naisesta. Minua on loukattu pahimmalla mahdollisella tavalla siksi, että minulle on valehdeltu useita kuukausia. Merkit uskottomuudesta olivat selviä, mutta en halunnut niitä uskoa. Ei kukaan mukaan uskonut miehestäni sellaista.

Se tässä onkin pahinta, tehtyä ei saa tekemättömäksi, se ei pala, se ei katoa, sitä ei vie tuulikaan. Pettäjä menee eteenpäin, yhtä ihanaa muistoa rikkaampana, sillä ihanaahan se on täytynyt olla, kun on uskallettu riski ottaa, mutta petetty kantaa sen mustaa muistoa, lopun ikäänsä.
Uskokaa tai älkää, mutta en usko, että kaikki pettäjät katuu oikeasti, olen niin monen miehen kuullut kehuvan kavereilleen panoistaan ja noituvan kun muija p-le sai tietää, olis voinut ilotella pitempäänkin. Vasta sitten, voi alkaa oikea katumus (ehkä) kun aletaan lusikoita jakamaan ja pitäisi vaimolle jotakin antaa ja maksaa.

Kirjoitin tännekin, miten epäluottamus ja epäluuloisuus ajoi minut mustasukkaisuuteen. Puhuminen ei onnistunut, sillä mies koki sen vain painostuksena. Hänen näkemyksensä oli, että parisuhteemme tuhoaa se, että haluan puhua tapahtuneesta pettämisestä. Siinä ei ollut mitään puhumista hänen mielestään, koska se ei merkinnyt mitään ja se oli hänen mukaansa jo loppu.
Loukkaus ja nöyryytys ovat petetyn pään sisällä. Lopulta ne ovat vain hänen ongelmansa. Petetty ei niistä kärsi, jos hänen näkemyksensä on, että juttu on ohi eli asia on käsitelty loppuun.
Samainen mies kehuskeli minulle, miten usein petti entistä vaimoaan eikä koskaan jäänyt kiinni. Kun paheksuin hänen käytöstään, hän puolustautui, ettei tehnyt sitä yhtään enempää kuin muutkaan miehet. Kaikki kuulemma tekevät niin pitkässä liitossa.

Kokemani perusteella mielipiteeni on, että petetyn mielessä jonkin pitää napsahtaa kohdalleen siten, että hän hyväksyy tapahtuneen. Miten se tapahtuu, sitä en tiedä. Jäljelle jää ehkä pelko, että sama tapahtuu uudelleen ja totta kai haluaa suojella itseään siltä, ettei enää saman toistuessa romahtaisi uudelleen. Mielestäni itsesuojelu on järkevää, mutta samalla on pakko tappaa tunteita. Vaikea kuvitella parisuhteen palaavan koskaan ennalleen. Jatkua se voi, mutta ei samanlaisena.

Hei vaan muut samassa tilanteessa olevat. Olen tänne monta kertaa jo kirjoitellut, oma stoorini lyhyesti: miehen pettäminen selvisi eka kerran 15 vuotta sitten (suhde oli jatkunut kolme vuotta), käsittelimme asian silloin huonosti suureksi osaksi siksi että mieheni ei osaa/halua puhua ongelmista ja tunteista. No sen jälkeen elämä sujui melko hyvin ja luottamuksenikin pikku hiljaa palasi kunnes nelisen vuotta sitten selvisi että hän oli pettänyt minua uudelleen saman naisen kanssa (suhde jatkunut taas jo kolme vuotta). Eli hän petti luottamukseni uudelleen enkä sitä enää saa takaisin. TÄllä hetkellä emme juurikaan puhu keskenämme, ainoa asia mikä pitää meitä yhdessä ovat lapsemme ja lapsenlapsemme. Eroamisesta olemme puhuneet, mutta mitään emme ole tehneet sen eteen. Eka pettämisen "syyksi" mieheni sanoi, että luuli etten pidä hänestä enää?!? Toisen kerran "syyksi" hän ei osannut sanoa mitään. Jos hän olisi pyytänyt minulta edes anteeksi (mutta kun tällaista ei voi kuulemma pyytää anteeksi), itkenyt tms mutta ei, minulle tuli tunne että ainoa mitä hän katui oli se että hän jäi kiinni. Olen jotenkin jäädyttänyt tunteeni häntä kohtaan, en kertakaikkiaan enää voi unohtaa näitä juttuja ja jatkaa...Ja silti - tässä minä vain olen. Hän on ensirakkauteni, olemme olleet yhdessä yli 40 vuotta eli koko ikäni...miten minä tästä voin lähteä ja repiä koko elämäni auki. En haluaisi jäädä yksin, kuvittelin vanhuuteni aivan erilaiseksi. Olisin halunnut tehdä yhdessä mieheni kanssa asioita, matkustella, hoitaa lapsenlapsia ym mutta nyt en halua hänen kanssaan yhtään mitään. Ja silti - tässä minä vain kidutan itseäni - ja häntä. Syitä huonoihin väleihimme on ollut minussakin, en kiellä sitä, mutta en minäkään ongelmien tullessa ole häntä lähtenyt pettämään. Mikään ei oikeuta pettämään toisen luottamusta ja sydäntä - ja monta kertaa ☹️.

Hei 🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: jostain luin, että uskottomuudesta selviytyy keskimäärin parissa vuodessa, joten en vielä heittäisi kirvestä kaivoon...
Emma7: jotenkin ehkä pelkään tosiaan, että tulisin satutetuksi uudelleen ja sen vuoksi olen jäädyttänyt sisimpääni, enkä tunne positiivisia tunteita miestäni kohtaan vaikka aihetta olisikin välillä.
Mietin, vaistoaako mieheni tämän??? Hän toisaalta osoittaa hellyyttä halauksin ja kehuenkin minua ääneen. Olen itse myös pyrkinyt antamaan positiivista palautetta silloin, kun aihetta on ollut. Palautteeseeni mies yleensä sanoo, ettei hän siis ihan paska olekkaan. Tästä päättelen hänen vieläkin soimaavan itseään tekemisistään.
Olen Emma7 kanssa samaa mieltä siitä, ettei avioliitto voi palata ennalleen pettämisen jälkeen. Niinkuin Helemi esitti vertauksen astiasta, joka putoaa mennen rikki...liimaamisesta jää jäljet kuitenkin.
Samalla tavoin jää uskottomuudesta tumma raita elämän kirkkaaseen mattoon. Sitä, miten leveä se raita meillä tulee olemaan, en osaa vielä sanoa 😑❓

Heippa teille.

Itse tulin petetyksi oikein rumasti kauan sitten. Niin vain jäin kolmen vaippapöksyn kanssa juuri ostettuun rivitalonpätkään, kotileikki kun lakkasi isiä kiinnostamasta ja joku jänskämpi juttu vei ensin pikkusormen jne.. ihan eroon asti.

Taas näin vanhoilla päivilläni olen yh, mutta ihan onnellinen sellainen. Ihanaa olla elossa ja nauttia arjesta ja lapsen kasvamisesta ja omista jutuista. Viinalle jäin toiseksi tällä kertaa.

Älkää turhaan pelätkö yksin elämistä. Oikeesti elämäni on parempi nyt ja näin. Olkaa rohkeita, elämä on niin lyhyt, turha odotella sitä hyvää elämää joskus sitten. Jokainen vastaa viime kädessä ihan vain omista päätöksistään ja valinnoistaan, sekä pettäjät että petetyt.

Tosiasia on myös se, että toista et voi muuttaa. Vaikka kuinka haluaisit, rakastaisit, toivoisit ja uskoisit.

Onneksi jonkin verran voi muuttaa itseään. Voi nähdä uusia asioita ja uudella tavalla ja arvomaailma voi muuttua ja myös puolisolla on tähän mahdollisuus. Ennen niitä suuria ratkaisuja olisi hyvä, jos löytäisi puolison kanssa luottamuksellisen ja avoimen keskusteluyhteyden jotta molemmat tietäisivät missä mennään. Olisi helpompi arvioida voisiko puolison kanssa löytyä yhteinen sävel jota molemmat haluavat lähteä kehittämään ottaen toisen huomioon. Pitäisi löytyä puolin ja toisin välittäminen parisuhteen ja puolison hyvinvoinnista sen lisäksi, että pitää huolta itsestään. Ei kait tämä ole liikaa vaadittu. Väkisin ja yksin ei voi hyvää parisuhdetta rakentaa. Jos siihen joutuu, on epäilemättä parempi keskittyä pitämään itsestään huolta ilman puolison tuomaa taakkaa ja mielipahaa.

Kartastrofiina kirjoitti 22.9.2014 21:26
…
Taas näin vanhoilla päivilläni olen yh, mutta ihan onnellinen sellainen. Ihanaa olla elossa ja nauttia arjesta ja lapsen kasvamisesta ja omista jutuista. Viinalle jäin toiseksi tällä kertaa.

Älkää turhaan pelätkö yksin elämistä. Oikeesti elämäni on parempi nyt ja näin. Olkaa rohkeita, elämä on niin lyhyt, turha odotella sitä hyvää elämää joskus sitten. Jokainen vastaa viime kädessä ihan vain omista päätöksistään ja valinnoistaan, sekä pettäjät että petetyt.

Tosiasia on myös se, että toista et voi muuttaa. Vaikka kuinka haluaisit, rakastaisit, toivoisit ja uskoisit.

Kiitos KK, ihana lukea upeaa näkemystäsi ja positiivista ylvästä oloa itsestä ja omasta elämästä! 😀 🙂👍

Menkää ihmeessä pariterapiaan! Ja Revitty sydän-kirja kannattaa lukea.
Keskusteluyhteyden toivoisi teille löytyvän