Golffi kirjoitti 14.12.2009 10:51

Elämä mättää, eteenpäin, miten jaksaa, mistä keskustelu apua tai vertaistukea? Löytyykö?
Puolisoni tunnusti olevansa bi-seksuaali ja kiinnostuneensa siis kovasti myös saman sukupuolen edustajista. Yhteinen liittomme on pitkä, on lapsia ja kaikkea. Kuin elämästäni olisi viety tosi suuri luottamus pois.
Asiaa olen sulatellut.... miettinyt ja pohtinut. Nyt tarvis jakaa asiaa... alkaa ahdistaa...
Monta kysymystä mielessä ja halu jakaa asiaa saman kokeneiden kanssa.
Kuinka jaksat eteenpäin? Miten parisuhteenne on muuttunut? Yhdessä vai erillään eteenpäin? Mitä tunteita? Miten olet käsitellyt asiaa? Olisiko sinulla vinkkejä minulle?

Hei Golffi!
Itse olen bi-nainen ja naimisissa miehen kanssa. (mieheni on kiinnostunut vain naisista) Mieheni on tiennyt aina biseksuaalisuudestani.Jo ennen kuin aloimme seurustelemaan, mieheni tiesi,että olen ollut myös naisen kanssa. Tämä ei ole koskaan ollut miehelleni ongelma. Miksi pitäisikään olla....

Miksi tunnet että luottamuksesi olisi viety? Tuohan on puolisoltasi melkoinen luottamuksen osoitus,että kertoi asiasta sinulle. Kertoiko hän milloin on itse tiedostanut olevansa bi? Onko hänen tunteensa sinua kohtaan muuttuneet? Jos hänen tunteensa ovat yhtä vahvat kuin ennenkin,niin tuskin biseksuaalisuus on mitenkään uhka toimivalle suhteelle. Kuten itsekin sanoit,teillä on pitkä suhde ja lapsia. muutenkin sain käsityksen,että suhteenne on vahvalla pohjalla.
Sinun voi olla vaikea ymmärtää puolisoasi,mutta yritä muista että hän on sama ihminen kuin ennenkin. Jos ongelmia ei ollut silloinkaan kun et tiennyt hänen biseksuaalisuudestaan,niin miksi olisi nytkään? Eihän asian ääneen sanominen muuta hänen persoonaansa..

Kehottaisin puhumaan asiasta puolisosi kanssa ja ottamaan avoimesti esiin kaiken mikä tuossa ahdistaa. Avoin keskustelu on aina paras keino saada yhteisymmärrys parisuhteen ongelmissa.

meebu kirjoitti 15.12.2009 15:33

Hei Golffi!
Itse olen bi-nainen ja naimisissa miehen kanssa. (mieheni on kiinnostunut vain naisista) Mieheni on tiennyt aina biseksuaalisuudestani.Jo ennen kuin aloimme seurustelemaan, mieheni tiesi,että olen ollut myös naisen kanssa. Tämä ei ole koskaan ollut miehelleni ongelma. Miksi pitäisikään olla....

Miksi tunnet että luottamuksesi olisi viety? Tuohan on puolisoltasi melkoinen luottamuksen osoitus,että kertoi asiasta sinulle. Kertoiko hän milloin on itse tiedostanut olevansa bi? Onko hänen tunteensa sinua kohtaan muuttuneet? Jos hänen tunteensa ovat yhtä vahvat kuin ennenkin,niin tuskin biseksuaalisuus on mitenkään uhka toimivalle suhteelle. Kuten itsekin sanoit,teillä on pitkä suhde ja lapsia. muutenkin sain käsityksen,että suhteenne on vahvalla pohjalla.
Sinun voi olla vaikea ymmärtää puolisoasi,mutta yritä muista että hän on sama ihminen kuin ennenkin. Jos ongelmia ei ollut silloinkaan kun et tiennyt hänen biseksuaalisuudestaan,niin miksi olisi nytkään? Eihän asian ääneen sanominen muuta hänen persoonaansa..

Kehottaisin puhumaan asiasta puolisosi kanssa ja ottamaan avoimesti esiin kaiken mikä tuossa ahdistaa. Avoin keskustelu on aina paras keino saada yhteisymmärrys parisuhteen ongelmissa.

Hei meebu!
Kiitos paljon vastauksesta.
Miksikö tunnen, että luottamukseni on viety? - Ehkä siksi, että puolisoni on tiennyt bi-seksuaalisuutensa jo nuoruudestaan lähtien ja siltä puolelta taitaa olla hänen eka seksuaalinen kokemuskin, mutta... Puolisona sain tietää asiasta vasta tänä vuonna, joka tarkoittaa suomeksi, että sain tietää asiasta parin kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Hänen tunteensa minua kohtaan ovat muuttuneet noin 5 viimeisen vuoden aikana, ainakin ajoittain hän torjuu minut täysin kaikilla tasoilla, tunnen olevani näkymätön ihminen hänelle. Ja pakon edessä hän minulle asian tunnusti. En jaksanut enää elää kamalassa epätietoisuudessa, mihin hänen kiinnostuksesa ja energiansa suuntautuu. Aluksi luulin kohteena olevan uuden naisen.
Tunnen, että luottamus on hävinnyt. Kun hän ei luota minuun niin, että kertoisi asioita rehellisesti...niin en voi luottaa häneen. Olisi todellakin ollut suhteelle aivan eriasia, jos olisin saanut tietää rehellisesti hänen bi-seksuaalisuutensa jo seurusteluvaiheessa. Mutta tässä vaiheessa asian koen täysin eri tavalla.
Aivan kuin en olisi ollut luottamuksen arvoinen koko yli 20 v aikana, tunnen ettei minua ole kohdeltu rehellisesti tuona aikana. Ja nyt kun asian tiedän, mieleeni tulee, että entäs nyt... Miten voin luottaa siihen että hän puhuu nyt totta minulle esim. siinä millä tasolla hänen kiinnostuksensa samaa sukupuolta oleviin ystäviinsä on? Ja kun yritän keskustella, tuntuu, että saan kysyä ja kysyä ja vain osaan hän vaitautuu vastaamaan.

Tämmöisillä ajatuksilla tänään.

Okei... Nyt en ihmettele yhtään miksi tunnet että luottamuksesi on viety! Ihmetyttää kyllä miksi hän ei ole kertonut asiasta aikaisemmin. Ehkä hän ei sitten vaan ymmärtänyt,että todellakin rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on. Tietääkö hän sen nyt? Meinaan vain,että hänen saattaisi olla helpompaa puhua avoimesti kaikesta, jos vakuuttuisi siitä että pysyt hänen rinnallaan. Vai haluatko jatkaa hänen kanssaan? On varmasti todella rankkaa huomata olleensa 20 vuotta ihmisen kanssa, joka on esittänyt jotain muuta kuin on...

Oletteko pystyneet aikaisemmin puhumaan asioista asvoimesti? vai liittyykö puolison vaikeus ilmaista tunteitaan vain tähän asiaan? Kuitenkin hänen täytyy olla sinulle rehellinen. Sinulla on oikeus tietää heti,jos hänen tunteensa muuttuvat ja miksi niin tapahtuu. Epätietoisuus on ahdistavampaa kuin epämiellyttävä totuus. En kuitenkaan tarkoita,että totuus olisi sinun kohdallasi epämiellyttävä, yritän vain sanoa,että avoin ja rehellinen puhuminen on aina paras vaihtoehto. Toivon,että saat puolisosi ymmärtämään tilanteen sinun kannaltasi ja puhumaan avoimemmin. Mikäli se ei muuten onnistu,niin ehkä pariterapiasta olisi hyötyä.
Voimia sinulle!

Terve ja jaksamisti sulle 😟
Itselläni on astetta pahempi tilanne menossa vaikkakin liippaa niin läheltä että ...
Oma tilanteeni on, että vaimoni toteutti aika pian, pikkusen asiasta juttelun jälkeen oman haaveensa naisen kanssa olemisesta. Hieman totuutta muuttaen ja salaillen mikä ei jäänyt ainoaksi kriisin aiheeksi.
Nyt hän ilmoitti olevansa täysin "lepakko" (hänen omin sanoin) ja että hän alkaa seurustelemaan tämän ensimmäisen naisen kanssa, johon hän on rakastunut. 😐
Hänellä ei kuulemma ole mitään tunteita minua kohtaan enään.
Olemme olleet naimisissa yli 10 vuotta ja lapsiakin on, kouluikäisiä ja hoito ikäisiä.
Koita siinä sitten miettiä miten asiaa sulattaa. 😑❓
Arkemme oli kyllä syönyt käytännössä seksielämämme täysin ja sekin seksi mitä oli, oli ongelmallista minun puolesta täytyy myöntää. ☹️ asialle olisi pitäny jo aikoja sitten jotain ja sainkin "ironisesti " mentyä lääkärin puoleen asiasta vihdoinkin,mutta kuinkas kävikään. ? 🤕
Pyysin häntä juttelemaan asiasta ja pyysin aikaa meille kahdelle, jotta voisimme selvittää meidän kahden suhde. Mikä se on nyt ja mikä sen tulevaisuus on?
Muutaman kerran olen saanut hänet jutteleemaan asiasta mutta kauaa hän ei jaksa selvitellä suhdettamme.
Hän tuntuu vain haluavan miettiä omaa tulevaa ja alkanutta suhdettaan tuohon naiseen.
Toivon todella, että saan hänet suostumaan pariterapeutilla käyntiin,jotta edes minä saan jonkin sortin selkoa tähän tilanteeseen.
Hänellä tuntuu asia olevan selvä ja yksinkertainen : olen "lepakko" eli ei voi olla tunteita/haluja mieheen ja koska miehellä(minulla) ei ole väliä ,voin jatkaa suhdetta ilman katumusta tai moraalista vääryyttä.
Minun yritykset saada asiaa todella käsiteltyä tuntuu olevan yhdentekevää.
Työterveys psykologin kanssa sentään olen päässyt asiasta juttelemaan ja hänen tulkinta oli kun kävin siellä, tunnut olevan shokissa ja suostutteli hakemaan sairaslomaa.
Eli tässä olisi hieman minun tilanteesta 🤕
Koita kestää, oma kestäminen on ... ei niin hyvä

meebu
Niin, sehän tässä erityisen rankkaa koko elämästä tekee, että joudun kyselemään itseltäni : "Enkö todellakaan ole 20 vuoden aikana ollut luottamuksen arvoinen? Olenko todellakin niin epäluotettava puolison silmissä, ettei hän ole voinut kertoa tuollaista, oleellista, asiaa itsestään? Enkö ole osoittanut rakkautta ja luottamusta hänelle? Enkö ole "ansainnut" vasta luottamusta?😑❓
Yhteiselämämme on alkanut todella vaikeasta tilanteesta, jonka jälkeen aikanaan sanoimme, että nyt osaamme ja pystymme käymään yhdessä läpi elämän karikot ja ryteiköt..... Joten todellakin olen luullut, että osaamme ja pystymme keskustelemaan ja että luottamus isoissa ja vaikeissa asioissa toimii välillämme. Monta asiaa ja juttua ollankin käyty läpi onnistuneesti vuosien aikana. Mutta..... sitten saan kuulla tällaisen ISON asian mieheltäni 20 vuoden yhteiselon jälkeen. Tämä on todella rankkaa! Aivan kuin pohja ja perustukset olisi räjäytetty pois.

Yhdessä asumme ja olen sanonut, että haluan jatkaa yhteiselämää. Ainakin näillä näkymin. Hän olisi muuttanut pois, mikäli niin olisin toivonut ja muuttaa edelleen pois jos minusta niin alkaa tuntumaan. Mutta minusta se ei ole oikea ratkaisu.... en halua tehdä niin suuria päätöksiä ja eikä se minusta tuntuisi yhtään oikealta. Eihän hän seksuaaliselle kiinostukselleen mitään voi, mutta omalle käyttäytymiselleen ja avoimuudelle ja luottamiselle hän voi.

Olemme keskustelleet asiasta paljon, sen jälkeen kun sain tietää asiasta, olen kysellyt ja puhunut ja kysellyt ja keskustellut ja itkenyt ja huutanut ja kysynyt taas.... jne....
Nyt olen käynyt asiaa läpi useamman kuukauden, välillä asia on aivan ok mielestäni ja mielessäni. Mutta sitten tulee jokin pieni tilanne tai tapaus, joka aiheuttaa sisälläni pahanolon ja kamalan epävarmuuden. Yritän saada keskusteltua asiasta, tilanteesta, mutta kenties en saa vastausta ja asia jää "itämään" sisimpääni. Tilanne tuntuu minusta siltä, että nyt tuo toinen keskittyy aivan varmasti johonkin muuhun.... siis esim. miehen kanssa deittailuun, mesetämiseen tms. ja hänen keskittymisensä ja kiinnostuksensa on jossain muualla kuin tässä arjessa, jota kodissamme eletään...
Tilanne jatkuu, sitten joku saa minut aivan sekaisin.... sain raivarin asiaan ja tilanteeseen liittyen muutama pv sitten. En todellakaan ole ylpeä käytöksestäni 😠

Epätietoisuus on kaikkein ahdistavinta. Nyt tiedän mistä on kyse, joten se ei enää ole epätietoisuutta. Ahdistusta aiheuttaa nyt varmaan tilanteen epätietoisuus. En oikein tiedä missä hän menee ajatuksissaan, tunteissaan, toiveissaa ja ...en tiedä tekemisistäkään. Tai jos jotain tiedän, niin mietin, että onko tämä nyt se oikea totuus? Vai osatotuus? Tuleeko lisää totuuksia ja asioita esiin? Millätavalla ja tasolla nämä miesystävät alkavat olla mieheni elämässä? Ja... varmaan sata ja tuhat muuta kysymystä..huh-huh. Oman pään sisäiset ajatukset alkaa kiertää ja poukkoilla huolestuttavasti, eikä liiat höyryt sieltä osaudu pois.
Näin huokaillen, huh-huh.

Voimia sinulle!

Sinulle:EksynytMies

Halaus ja voimia sinulle.
Läheltäpä tuntuu todella liippaavan... Varsinkin, kun olen saanut kuulla nuo haavaat toisen miehen kanssa olemisesta ja ... kuinka hän tuntuu kaipaavan sitä kokemusta , jota minä en pysty hänelle naisena antamaan. En todellakaan, olenhan nainen.
Keskusteltu meillä ollaan asiasta, mutta en tiedä sitten siitä, kertooko hän minulle asiat juuri niin kuin ne oikeasti on....vai jääkö jotain oleellista kertomatta, taas.
Asiantuntija apua en ole vielä hankkinut, tosin olen sitä jo harkinnut... mutta paremmaksi koen, että vaan keskustella edes nän jonkun/joidenkin kanssa, joilla on omaa kokemusta asiasta jollain tavalla. Vertaistuki tuntuu nyt paremmalta, kuin psykologille tms. lähteminen.

Ei jaksaminen ole hyvää, ei todellakaan, tahtoo mennä hermot liian herkästi. Ja sain kunnon raivarin muutama päivä sitten, kamalaa.😯🗯️
Täytyy vaan yrittää jaksaa kasassa eteenpäin, kun on nuita lapsiakin ja ... taitavat odottaa jouluakin jo innolla, ainakin nuorin (5v) ja isommat myös. Tuntuu, kuin pitäisi jaksaa ja olla kasassa, mutta sisällä tuntuu olevan kaikki täysin sekaisin päästä varpaisiin ja takaisin asti.

Seksuaalinen kiinnostus vaihtelee meillä, tai on ainakin vaihdellut melkoisesti viime vuosina. Kaikki on niin kausi luonteista, riippuu siitä suuntautuuko puolisoni kiinnostus miehiin vai naiseen. Välillä saan jopa seksuaalista huomiota osakseni, mutta välillä on kuukausien kausia ettei edes sormenpällä olkapäästä hipaista. Todella kivaa, ainakin, kun ittellä tekis mieli halata ja toki muutakin... mutta saahan sitä toivoa. Mutta olen kyllä miettinyt välillä, että mitähän mies sanoisi, jos menisin tuollaisen kauden aikana vieraisiin? - Jaa-a, sitä en ole vielä tehnyt. Enkä ole häneltä sitä kysynyt. No, siinäpä uusi juttelun aihe 😀
Nyt kahville.
Voimia sinulle! 🙂👍

Heipä taas 😑❓
Suosittelen muutakin kuin, pelkän tämän tapaisen kirjallisen ei niin suoran tuen hakemiseen. Itselläni ei tapauksen mullistavuuden vuoksi ole oikein ketään jonka kanssa puhua tai kysyä mielipidettä asiasta.

Sen luokan uutinen on vaimoni suuntautumisen muuttuminen, että kehenkään läheiseen on mahdoton tukeautua , kun toiveena on saada suhde jotenkin toimimaan ilman liiallista kauhistelua ja syyllistämistä tai syyllisen ristiinnaulintaa mikä olisi niin helpp tehdä.

Psykologi auttoi hieman ja kriisipuhelimeen soittaminen helpotti hetkeksi olotilaa vaikkakin se tuntuu tuovan vaan hetkellisen rauhan.
Toivon mukaan vaimoni suostuu parisuhdeterapeutin tapaamiseen, vaikkakin hänen mukaan ei ole mitään parisuhdetta mitä käsitellä tällä hetkellä.
Tuntuu vaan olevan hänen uusi elämä naisen kanssa, vaikka yritän muistuttaa hieman perheestämme (lapset) 😐
Itse olen aina kuvitellut että nainen(äiti) tekee melkein mitä tahansa lastensa hyväksi mutta siltä ei näytä tällä hetkellä.
Kun katsoo oikein ironisesti tilannettani on roolijako täydellisesti muuttunut perinteisestä : mies on petetty ja hänet ollaan jättämässä uuden "rakkauden" takia ja puhumaton osapuoli on nainen joka katsoo, että hän ei ole mitään väärää tehnyt (vain seuraa todellista minäänsä) välittämättä muista kuin itsestään.
Ja se, joka todella haluaa ja on valmis saamaan selkoa (puhumaan) tilanteesta on kertaa hetkellä mies.
Sokerina pohjalla on taas kerran, olen kotona lasten kanssa vaimon lähdettyä viettämään aikaa naisensa kanssa vaikka sovimme, että edes joulun alusaika olisi perheen yhteistä aikaa 😐
Ja kun sanoin, että mehän sovimme ajasta perheen kanssa ! Hän vain totesi "etten minä ole mitään sopinut tai luvannut" 😐
Siis todellakin ironia puree persuuksiin isommasti.
Jaksamisia sulle Golffi

Hei!
Hyvää joulupyhien jälkeistä aikaa! Toivottavasti olette selvinneet hengissä jouluisista koettelemuksista, niin minäkin. Olihan se välillä melkoisen raskasta ja tunteita nostattavaa, niin positiivisia kuin negatiivisiakin tunteita. Hengissä selvisin läpi kyynelten.

On ollut aikaa miettiä asiaa ja elämää sekä omaa jaksamista. Tänään paremmin, huomenna en tiedä miten... jne. Olen kuitenkin päättänyt hakea ammattiapua arjen tullen. Lienee parasta yrittää varmistaa oma jaksaminen elämässä, että jaksaa katsoa vielä mitä huomisella on annettavana ja hoitaa arkiset hommat lasten kanssa ja onhan se tuo puolisokin tuossa elämässä mukana. Hänen kanssa olemme saaneet juteltua jälleen jonkin verran, mutta.... eihän se tilannetta miksikään muuta.
Täytyisi kai oppia käsittelemään asiaa jotenkin ja oppia elämään tällaisena kuin se nyt on.
Voimia Uuteen Vuoteen!
Halauksin!🙂🌻

Aikaa on kulunut viime kirjoituksesta. Sama asia edelleen päällimmäisenä, huh-huh, kyllä osaa ottaa välillä tiukille. Onneksi kuitenkin on välillä parempia ja helpompia päiviä. Onneksi on myös ystävä, jonka kanssa saan keskustella ja jakaa asiaa, ammatti auttajalle pääsin myös.... kyllä oli harvinaisen vaikeaa, mutta onneksi sentään jaksoin yrittää ja yrittää jne. Tuli mieleeni monta kertaa, että kuinkahan monelta jää apu saamatta, mikäli ajan saaminen ammatti-ihmiselle on todellakin noin vaikeaa??
Yksi käynti vasta takana, mutta uusi aika sovittu...tuntuu, että taitaa olla pitkä urakka edessä. Toivottavasti se kannattaa, ainakin jollain tavalla.

Heips Golffi 🙂👍
Hyvä että olet päässyt kunnon ammatti auttajan luokse vaikkakin, kyllä sinne tuntuu todella olevan vaikea päästä. Itseni psygologi käynnit kohta loppuu, kun niitä on rajoitettu määrä työterveydessä.
Oma tilanteeni on edennyt sen verran, että kävimme yhdessä seksuaaliterapeutin luona kun ajattelin sen olevan oikeampi terapeutti medän tilanteessa.
No siellä kävi vain ilmi, että vaimoni on jo jättänyt suhteemme aikoja sitten (mitä en ollut huomannut) omassa mielessään ja vanhassa suhteessa elää vain minä ja lapset ☹️
Siinä tuli vähän lisää pureksittavaa mulle 🙄

Mutta on edelleen vaikea päästä asiasssa eteen päin, kun vaimo vieläkin ei oikein halua asiasta jutella tai kuten hän sen sanoo : "sinä ahdistelet tällä asialla ja vaan syyllistät ,joten en jaksa asiasta jauhaa"
Hän vaan keskittyy uuden elämänsä suunnitteluun ja haaveiluun siitä ☹️
Minusta kun pitäisi tämä vanhakin saattaa siihen kuntoon, että tuleva ero (hän sen jo pisti vireille parinsa kanssa) saataisiin kunnialla hoidettua lapsia vähiten satuttavalla tavalla.

Minä vain yritän pitää arkea normaalina lasten takia, kun hän vaan menee omilla menoilla uuden partnerinsa kanssa. Onneksi hänen vuoro työnsä antaa selityksen lapsille hänen poissa oloilleen. Ja yritän että hän pitäisi uuden suhteensa poissa vielä perheemme keskeltä ennen kuin asia kerrotaan lapsille oikealla tavalla.
Se vaan tuntuu olevan todella vaikeaa hänelle 🙄
Paljon on asioita vielä selvitettävä, ihan arjen asioita, puhumattakaan minun sisäisistä sekaisista tunteista.
Voimia sulle
🙂🌻

Hei EksynytMies!
Kiva kuulla sinusta, vaikka ei asiasi ja kuulumisesi niin iloisia olleetkaan. Oli varmaan rankkaa terapeutilla kuulla ja huomata, ettei puoliso kuulu enää suhteeseen 😞 Se mahtoi olla rankkaa kuultavaa, voin vain kuvitella...
Asutteko te siis edelleen samassa huushollissa ja puolisosi menee niin kuin lystää. Onko hän ollenkaan ajatellut lapsia ja miten hän kertoo heille, että äitipä tästä lähtee...? -Kuulostaa rankalta laten tilanne. Onneksi heillä on isä, jolla taitaa olla järki päässä ja jalat maassa 🙂👍
Kuinka rajoitettuja ammatti auttajalla käyntikerrat ovat? Onko niissä jokin määrä, jonka jälkeen sun on jaksettava ja selvittävä, vaikka kaikki olisi edelleen päin kusiaispesää? - Asia on mulle uusi ja vieras, niin siksi kysyn.

Tilanteenne taitaa olla todellakin jumissa keskustelujen osalta. Huono sitä on yksinään keskustella, jos toisella ei ole halua ja kiinnostusta jutella ja selvittää yhteisiä asioita, niin... Tuntuu, että sinun olisi parasta opetella ajattelemaan, että kyllä vaimosi siinä tyhmyydessään eniten menettää. Toivottavasti lapsille saatte kerrottua asian, tai ainakin edes sen, että eroatte. Lasten iästä riippuen tietenkin, että mitä voi ja kannattaa kertoa. Toivottavasti lapset saavat asua jatkossakin luonasi ja samassa tutussa kodissa. Mahdollisimman normaali ja tuttu elämä on heille parasta, kuten sanoitkin 🙂 Anna kuitenkin itsellesi myös terpeeksi omaa aikaa, että jaksat sitten lasten kanssa.

Tänään minulla tasaisempi päivä, eilen olin kuin mehulingon läpi mennyt. On niin raskasta miettiä, pohtia ja käydä läpi asioita & tunteita. Oman sisimmän selvittäminen ottaa todella voimille. Välillä saan puhuttua puolisoni kanssa, mutta sitten menee taas viikkoja ettemme keskustele mitään mistään, paitsi esim ruokaostosten hoitaminen. Tuollaiset viikot ilman keskustelua, ilman sormenpäälläkään hipaisua ja kohtelulla kuin minua ei olisi ollenkaan olemassa ovat rankkoja ja ottavat voimille... huokaus,huokaus!
Vankoista ennakko asenteista huolimatta sain keskustelun suht hyvin alkuun auttajan luona....se auttaja onkin mies, niin meinasi aluksi olla vaikeaa keskustella hänen kanssa. Taidan potea nykyisin jonkinlaista mieskammoa tai -allergiaa.
Mutta ensi viikolla on kuitenkin uusi tapaaminen.
Joten tällaista tänne, just nyt.
Halaus ja voimia sinulle EksynytMies!
Kirjoitellaan

Tämä ketju löytyi vuosien takaa, kun googlettelin vertaisapua omaan tilanteeseeni. Mies tunnusti 17 vuoden yhdessäolomme jälkeen (kun sitä suoraan kysyin) olevansa bi-seksuaalinen, kun jäi kiinni netin seksiseuranhakupalstoille kirjoittelusta, ja niissä oli profiileissa että etsii syrjähyppyä. Hänen mielestään hän ei saa tyydytystä seksitarpeilleen, kun meillä on tylsä seksielämä ja hakee sitten tuolta sitä jännitystä ja hyväksyntää. Olen hirvittävän pettynyt ja sydänjuuriani myöten loukattu. Minä olen ollut koko ajan siinä käsityksessä että me molemmat ollaan ei-niin-kauheen-seksuaalisia, kuitenkin kerran viikossa yleensä, ja ihan ok-laatuista. Nyt sitten kuulen olevani syypää tähän, että aina vaan sitä samaa. No enpä ole hänen kuullut ehdottelevan itsekään mitään saatikka järjestävän lapsivapaata aikaa kahdestaan tms. Sanoo ettei ole fyysisesti pettänyt mua, ajatuksen tasolla kylläkin. Tämä on niin monimutkainen asia että en oikein tiedä miten tästä selvitään, eikä tästä voi kenellekään kaverillekaan puhua ☹️ Miten teillä nyt menee jotka tähän ketjuun kirjoittelitte, ja löytyykö muuta vertaistukea? Olisi ihana kirjoitella jonkun kanssa ja tuulettaa tuntojaan. 😯🗯️