Heippa..
Minua ahdistaa ihan hirveästi nyt. Mieheni on alkoholisti ja ollut useampaan otteeseen hoidossa, mutta ei vaan apua tunnu haluavan/saavan. Sanotaan että hyvä jos itse hakeutuu hoitoon, mutta kauanko toisen pitää jaksaa. Minä olen se joka meillä hoitaa yleensä kaiken, mies tuo rahan, niinhän sen kai pitää mennä.
Itsellenikin maistui alkoholi muutama vuosi takaperin todella hyvin, ähinnä viikonloppuisin. Erään kerran jälkeen juovuspäissämme tapeltuamme juoksin miestäni puukko kädessä karkuun ja kävi peni haaveri. Tämä tapaus pysäytti minut ja hakeuduin hoitoon ja olenkin kolmatta vuotta ollut juomatta. Siltä osin olen kyllä onnellinen.🙂
Silloin kun vielä otin mieheni perusteli oman juomisensa, että olen niin veemäinen ettei mua jaksa katsella selvinpäin. Samaa sanoo vaikken ole nyt ottanut ollenkaan. Nyt hänellä alkoi kesäloma, mitä vihaan nykyään ylikaiken, koska en jaksa katsella jokapäivästä juomista ja haukkumista. Viikonloppuna saattaa mennä 3 litran viinapulloa ja sitten kun rupee mies selviämään, niin on pahalla päällä huutaa, raivoaa ja uhkailee. Istuu sohvalla nokka tv:ssä kiinni, kukaan ei saa edes puhua, ettei hän hermostu. Odotankin että sillä on viinaa niin paljon että sammuu. Olen kyllä kanssa tosi ilkeä ja annan samalla mitalla takaisin.
Lapisia meillä on kolme ja hekin odottavat, minun tekekevän ratkaisun ja lähtisime. Mutta en vaan saa itsestäni irti. Mies huutaa, että mää oon sut elättänyt saatanan luuseri, millä tuut pärjään. Tiedän kyllä pärjääväni, ainakin henkinen puoli paranisi, vaikka taludellinen tilanne sitten laskisikin. Seksielämää meillä ei ole ollut yli kolme vuoteen ja seksin haenkin muualta.
Kertokaa miten ootte itse repäissyt itsenne sairaasta suhteesta.
😯🗯️
🙂🌻 Ei sitä jaksa tolkuttoman kauan odottaa sitä toisen päätöstä lopettaa. Tiedän kuitenkin tapauksia että juomiselle on tullut loppu tavalla tai toisella ja perhe voi hyvin tänäpäivänä. Toivon että harkitset ja teet päätöksesi itse.
Minullle kävi aikanaan että en jaksanut elää juomarin kanssa vaan lähdin suhteesta ja rakensin oman elämäni lapseni kanssa. Kannatti mutta kova hinta; mies kävi työpaikalla huorittelemassa ihmisten kuullen, uhkaili kotona ollutta lasta "kusen postiluukusta jollet...", uhkailut, solvaamiset, pahoinpitelyt jne. Pelkoja,pelkoja ja pelkoja, jatkuvaa kiertelemistä ja karttamista. Ahdistus alkaa helpottamaan, ikääkin on tullut, mutta kaikki tuo ei koskaan unohdu, en tapaa enkä halua tavata ihmistä joka tuotti tuskaa elämääni. Olen kuullut etteivät alkoholistit ole pahoja vaan kilttejä ihmisiä, tiedä häntä, minä ainakin kammoksun.