lisäys en enää ikinä tee lastensuojeluilmoitusta

lisäys en enää ikinä tee lastensuojeluilmoitusta

Käyttäjä lapsenetu aloittanut aikaan 29.09.2011 klo 06:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä lapsenetu kirjoittanut 29.09.2011 klo 06:08

Viestini jälkeen jatkoin vielä äänitteiden kuuntelemista ja löysin yhden hakemistani, jonka voin näytteenä toistaa sosiaalille. Siinä lasteni äiti, joka on kuunnellut salaa minun puhuvan kriisikeskuksen kanssa raivoaa, ja kun totean että nyt saa loppua tuo vuosia jatkunut kiusaaminen, hän sanoo sanatarkasti:”vittu, nyt mää vasta alan sua kiduttamaan ja sää näät mitä tapahtuu!” Uskon. Nyt. Olen jo yhden kutsun kuultavaksi poliisiasemalle saanut koskien väitettyä väärennystä. Väärensin toki, mutta vaimoni luvalla ja hänen todetessa että jos tulee ongelmia, niin hän ei ole sitä allekirjoittanut. Uskon. Nyt. Tuo syyte kyllä tulee kaatumaan väärennyksen jälkeen tapahtuneen hiljaisen hyväksynnän vuoksi.

Seuraavaksi tulee syyte ilmeisesti rahan varastamisesta häneltä. Liiketoimesta, jota minä olen hoitanut. Tiedän tästäkin raha-asiasta totuuden, mutta jätän sen pois tästä. Mutta tuota hän ilmeisesti aikoo kun kysyi mm. huoltajuustapaamisessa sosiaalin kanssa lähes jokaiseen väliin kontrollikysymyksen: ”millä rahalla se ja se”. Lisäksi kun hänelle jäi ostamani auto, jouduin vuokraamaan auton, ja tuohon vuokraamoon oli tullut outo puhelu koskien allani ollutta autoa: naisääni ei sanonut nimeään ja ilmoitti että ketäköhän on tällaisen auton vuokrannut, kun on syyllinen kolhintaan. Vuokraamosta olivat ilmoittaneet, että eivät anna asiakkaiden nimiä ja että pitää kääntyä poliisin puoleen, joka sitten soittaa heille. Tuota poliisin soittoa ei koskaan tullut, kuten ei tullut vuokra-autoonikaan mitään jälkiä…

Minä tiedän tarkalleen mitä itsekin ajattelisin keskustelujaan nauhoittavasta ihmisestä. Sehän ei ole terveen ihmisen puuhaa. Mutta olen yhtälailla tietoinen siitä, että hän osaa näytellä. Ja hän näyttelee todella taitavasti, tai sitten psykologi on taitamaton. Juuri tuosta syystä nauhoitan tästä lähtien kaikki hänen ja sosiaalin kanssa käymäni keskustelut. Toinen syy on inhimillisempi: on mahdollista, että hän ei tajua olevansa sellainen. Tai ei ehkä muista.

Soitin yksi ilta lapsilleni, jotka olivat yksi ilta äidillään. Ensin juttelin tyttöni kanssa, ja ajattelin että onpa hän oudon varautunut ja säikyn oloinen. Mieleen juolahti että se johtuu minusta… Kun tuli pojan vuoro ilahduttaa iltaani sama ilmiö toistui, joka pakotti kysymään että onko puhelimesi kaiuttimella? ”vitut o mitään kaiuttimella” kuului äidin ääni ja hän kiirehti poikaamme lopettamaan puhelun, mutta poika ei ilmeisesti säikähdykseltään osannut tehdä mitään. Tein tuostakin lastensuojeluilmoituksen ja kerroin että pelkoni toteutuminen näyttää olevan totta. Ex-vaimo on ottanut kontrolliinsa minun sijasta nyt lapsemme. Kerroin sosiaalille että he eivät näe tämän läpi ja että tekivät ison virheen kun ylipäätään alkoivat ajatella lapsien antamista ennen hänen parantumistaan hänelle. Mitä tästä seurasi: minua koko hässäkän aloittaneeseen ls-ilmoitukseen painostanut kriisikeskuksen työntekijä soitti ja moitti käytöstäni, ja ilmoitti että nauhoittaminen on sairasta, josta siis olen samaa mieltä…

Olen kaikille kertonut, että vaikka nyt olen puolet viikosta yksin, erossa lapsistani, olen vihdoinkin vapaa. Vapaus tarkoittaa kyllä lähinnä liikkumista, sillä eurottomana vapaa-aikani menee tämän vääryyden ihmettelemiseen ja lapsistani murehtimiseen. Olin vielä esim. viime juhannuksena ex-anoppini mielestä oikea malli-isä kun yhdessä exäni siskon kanssa seurustelevan miehen kanssa keskityimme lapsiin ja annoimme muiden ryypätä ja rellestää. Minua lapset eivät ole ikinä humalassa edes nähneet. Mutta aivan vastikään hän haukkui minua nimillä, joita moderaattori ei varmasti julkaisisi.

Pyydän ja vetoan teihin: ottakaa kantaa ja kertokaa näkemyksenne. neuvojakin ottaisin mielelläni vastaan jo ennen yhteydenottoa tekstissä mainitulta asiantuntijalta. Olen yhä huolissani lasteni äidistä, juuri lauseen kuvauksesta ilmenevän syyn vuoksi. Hän ei näe metsää puilta, eikä osaa hakea syytä itsestään.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 29.09.2011 klo 15:28

Kuulostaa samantyyliseltä tapaukselta kuin lasteni isä. Meilläkin on tilanne päällä, kun ei ole vielä mitään tapaamissopimuksia, niin lasten isä pitää toista lastaan luonaan ja pienempi on sitten luonani, vaikka haluaisin, että näen myös toista lastani ja että isä alkaisi huomioida myös nuorempaa. Mutta kuitenkin siis vähän erityyppinen tilanne, mutta tämä toinen aikuinen osapuoli on myös vähän mielenkiintoinen. Alkoholi on ollut kuvioissa, on ollut henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kaikista pahin on se, kun lasten kautta kiusataan.

Ei siinä auta toivoa kuin, että asiat pikkuhiljaa selviää. Onko lapsesi jo kuinka isoja, pystyisivätköhän he kertomaan millainen heidän äitinsä on, jos pääsisivät ihan kahden kesken juttelemaan jonkun työntekijän kanssa. Tietenkin se pitäisi olla niin, että tämä äiti ei siitä tietäisi, koska voisi mahdollisesti onnistua syöttämään joitakin vääränlaisia asioita lasten mieliin sinusta. Kannattaa harkita tarkkaan ja etenkin sitä, mistä puhuu lasten äidin kuullen.

Kaikista paras olisi jos olisi joku ulkopuolinen taho, joka olisi nähnyt nämä lasten äidin raivonpurkaukset, mutta sellaista luotettavaa tahoa ei taida olla. Sehän se on juuri näissä. On itsekin joutunut kokemaan kaikenlaista, mutta eihän siinä ole ollut kuin itse ja lapset ja sitten tämä lasten isä.

Kaikista kannattavinta varmaan olisi, että pikkuhiljaa saat omia asioitasi kuntoon, se toimeentulotuki ja sitten varmaan se asuntoasia tulee kyseeseen, niinkö? Ja tietenkin se, että kenen kanssa voisit puhua näistä vaikeista asioista, tai sitten vaikka täällä. Nämä on varmaan niitä ensimmäisiä lähtökohtia. Noiden lastenasioiden kanssa, niissä kestää, kun on tässä omalla kohdalla jo kuukausia selvitetty asioita ja nyt vasta asiaa saadaan vihdoinkin eteenpäin, kun ensin on ne sovitteluasiat ja sitten jos ei pysty sovittelemaan, niin sitten se on se käräjäoikeus.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 29.09.2011 klo 15:31

Pitäisiköhän sinun jo pyytää oikeusapua tuohon tilanteeseen jos sossukin menee tuohon mukaan. Varaton saa oikeusapua kaupungin oikeusaputoimistosta.
Muuten kuulostaa siltä että vaimosi on todella hirviö joka ei tajua että tekee omille lapsilleen oikeasti väärin ja aiheuttaa loppuiäksi traumoja. Kammottavaa käytöstä!
Kirjoita tänne kuinka asiasi edistyy jos se sinua helpottaa, täältä ainakin löytyy myötätuntuoa sinulle 🙂🌻
Minun ei ole tarvinnut koskaan itse kärsiä huoltajuusriidoista eikä omien lapsienikaan mutta ikinä en olisi kieltänyt lapsiani tapaamasta isäänsä jos tämä olisi halunnut. Se on todella väärin että lapset joutuu exäsi vuoksi tuollaiseen tilanteeseen.

Käyttäjä Sammaltassu kirjoittanut 29.09.2011 klo 19:37

Pitäisi varmaan kiittää, kun olen niin järkyttynyt että omat murheet unohtui... Pidä puolesi! Nyt on unohdettava miehiset kliseet ja pyydettävä nöyränä apua kaikkialta mistä sitä vaan voit saada. Apua ihan suoraan tuohon tilanteeseesi ja myös henkistä tukea että jaksat kamppailla, ei kenelläkään yksin voimat riitä tuollaiseen. Jos sosiaalit ynnä muut eivät hoida hommaansa kunnolla niin vedät mukaan yhä lisää ihmisiä, kunnes löytyy se joka osaa tämän puolueettomasti hoitaa. Minulla ei ole negatiivisia kokemuksia sosiaalitoimesta, mutta niin paljon kuulee kertomuksia siitä, kuinka isän sana ei ole ollut minkään arvoinen.

Ja jos nauhoitukset voivat pelastaa lapsesi (ja sinut), mitä väliä sillä on onko laillista? En jaksa käsittää. On tuossa tilanteessa aika tosi paljon tärkeämpää selvittää asioiden oikea laita kuin nillittää jostain muodollisuuksista.

Voimia!