Hei!

Minua on lapsena ja teininä seksuaalisesti ahdisteltu ja hyväksikäytetty isäni ja yhden perheen ulkopuolisen miehen taholta, koulussa minua aikoinaan kiusattiin ja nimiteltiin mm. sukunimen takia ja kaiken lisäksi isälläni on mitä ilmeisimmin narsistinen luonnehäiriö, joka on kohdistunut minuun niin julmana etten enää luota omaan arvostelukykyyni enkä edes tiedä millainen olen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vaikeammaksi tuntuu sosiaalinen kanssakäyminen muuttuvan. Sisarusteni ja äitini lisäksi pystyn olemaan vapautunut ainoastaan poikaystäväni kanssa (Ja häneen olen kasvanut aivan liiaksi kiinni koska koen hänet ainoana todellisena turvanani). Muiden ja itseni väliin olen rakentanut suojamuurin. Uusien ihmissuhteiden luominen on vaikeaa enkä luota ihmisiin. Pelkään paljon arvostelua ja menen sen takia vielä entistä enemmän lukkoon.Tuntuu että tarvitsen terapiaa. Odotan esikoistani ja pelottaa, etten pysty muiden ihmisten läsnäollessa toimimaan edes äidin roolissa.

Mutta en ole ihan varma onko minulla oikeasti aihetta terapiaan. Jos kuitenkin vain tekeydyn marttyyriksi ja ajattelen vain omaa napaani (kuten isäni on aina minulle korostanut). Joku raja on hämärtynyt. En tiedä mikä raja se on. Minusta tuntuu, että on aihetta puhua lapsuuden traumoista, mutta en ole ihan varma. Jos se narsisti olenkin minä itse Kertokaa te😭