Hei!
Tsemppiä Sulle Liian myöhään todellisuuteen herännyt?

Kirjoituksestasi saan sen kuvan, että yrität parhaasi. Toivon, että vaimosi huomaa sen. Toivottavasti onnistut.

Itsekin harkitsen juuri, että erotako miehestäni vai jatkanko tätä yksipuolista rakkautta. Siltä musta tuntuu. Itse olisin ainakin otettu, jos mieheni näkisi saman vaivan kuin sinä.

Kyllähän me ihmiset muututaan eikä olla enää samoja "rakastuneita" kuin suhteen alussa. Jos ei kuitenkaan käy niinkuin toivot, toivon sulle voimia sen kestämiseen!

Sinulla ja parisuhteellasi on vielä toivoa. Olet aivan mahtavasti jo toiminutkin sen eteen, kun olet ottanut esim. vapaata työstäsi. Todella ikävää, ettei lastesi äiti ole puhunut sinulle väsymyksestään aikaisemmin. Nyt tilanne on päässyt pahaksi.

Uupuneena ihminen ei jaksa nähdä hyvää ympärillään ja tunteetkin turtuvat. Olen itsekin sen kokenut. Nyt olisi tärkeää, että vaimosi voimaantuisi ja saisi elämänilonsa takaisin. Siihen hän todellakin tarvitsee ammattiauttajaa. Oletteko ajatelleet, että hakisitte apua esim. kirkon perheasiainneuvottelulta...

Kerro elämänkumppanillesi tunteistasi...pidä huoli myös omasta jaksamisesta. Elkää jääkö yksin tilanteen kanssa. Teillä kummallakin on motivaatio saada asiat järjestykseen, joten se on paras alku mitä voi olla. Kärsivällisyyttä ja aikaa...

Olen vähän samankaltaisessa tilanteessa. Puoliskoni oli uskoton ja suhteemme oli muutenkin mennyt jo vuosia pieleen.
Olemme päättäneet yrittää jatkaa suhdettamme, mutta mitään takeitahan elämä ei anna, että se onnistuisi. Positiivisena asiana on se, että nyt me molemmat yritämme kovasti muuttaa suhdettamme paremmaksi. Niin kauan kuin itse jaksan yrittää ja huomaan että toinenkin yrittää, on jotain toivoa. Yrittäminen on meillä sitä, että yritämme olla ystävällisiä toisillemme, otamme toisemme huomioon ja puhumme kaikesta, vaikeistakin asioista. Jollain tavalla suhteemme on nyt hyvä. Mielialat kuitenkin heittelehtivät päivästä toiseen, välillä olen valmis luovuttamaan. Molempien pitäisi kyetä antamaan anteeksi monta asiaa toisen käytöksessä menneisyydessä. Helppoa se ei ole.
Mielestäni kannattaa olla kärsivällinen ja antaa aikaa, eikä syöksyä johonkin ratkaisuun vauhdilla ja vihan vimmalla.

Ongelmana on vielä se, että vaimoni on kyllä kertonut väsymyksestään minulle jo kauan aikaa sitten. Se on kyllä tuntunut pahalta ja reissussa ollut aina mielessä, että miten perhe jaksaa. Minä olen vain hokenut sokeena, että pakko jaksaa- Itsellä on ollut hirveä huoli perheen taloudesta kun olen se ainut työssä käyvä. Olisi asialle voinut tietenkin tehdä aikaisemmin jotain pankkilainojakin voi nykyjään muokata elämäntilanteen mukaan ja meidän velkataakka ei ole kummoinen, vanha talo maalla ja maksetut autot. Nyt vain on niin hirvee olo, tuntuu kuin olisi rakastamaansa ihmistä henkisesti pahoinpidelly jo pitkään. Sitä vain jotenkin turtui niihin vaimon itkuihin. Tämä meidän välinen kriisi on tullut ilmi meille kunnolla vasta n4 viikon aikana. Vaimo on vakuuttanut itselle sekä minulle meidä välien olevan kunnossa, mutta ammatti auttaja on saanut hänet tajuamaan se, että ei ne ole kunnossa. Siitä olen kiitollinen, että tämä tuli esiin en halua vaimoni kärsiä, olen lukenut liian monta lehti artikkelia totaaliseti romahtaneista perheen äideistä se pelottaa. Vaimoni kyllä pitää minua hyvänä isänä ja miehenä, hän ei vaan tunnu saavan enää elämästä kiinni ja minäkään en oikein tiedä, mitä tehdä. vaimo ei ole ainakaan vielä valmis pariterapiaan hänelle on jo raskasta oma terapia. Minulla kun ei itsellä oikein ole kelle puhua tänää tulee kaveri kylään jolla on raskas elämä ollut ja on edelleen niin jospa siltä sais jotain helpotusta tähä omaan oloon. Päästin vaimon parhaan kaverinsa luokse ja sanon et on vaikka useamman yön niin sais mielen rauhaa edes hetkeksi näistä kodin ongelmista olen päästänyt hänet kyllä säännöllisesti menemään koska en ole häntä halunnut vangita kotiin. Pettämistä meillä ei ole ja luottamus on ollut aina huippuluokkaa. Nyt vaan vaimon tunteet on niin sekaisin et se sanoo ettei pettäminenkään tuntuis miltään siis jos minä pettäisin ja kai se tunne on myös toisinkin päin minä olen kyllä ilmaissut, että sitä minä en kestä. Ei hän minua pettää ole akonutkaan mutta hän vain kertoo kuinka hajalla hän on ei tunteita minua ei lapsia kohtaan. Eläimet on hänelle ollut se elämän ilo jo pitkään siitä olen kiitollinen, meillä on heppaa, koiraa ja kissaa. Psykiatri sanoo, että ne tunteet pitää palauttaa pieninä palasina niinkuin ne on kadoneetkin, toivon et hän sais edes lapsiin raknnettua sen tunne siteen takaisin sen jälkeen ehkä minullakin olisi toivoa.

Uskoakseni tunteet vähintäänkin lapsia kohtaan palaavat kyllä, kunhan vaimosi saa itsensä kuntoon. Lapset kun ovat oletettavasti syyttömiä vaimosi pahaan oloon (eli siis, etteivät tahallaan tee mitään pahojaan yms).

Itse olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa kun vaimosi on ollut. Mieheni on nyt tehnyt kuukauden pari todella paljon töitä ja itse olen kahden pienen lapsen kanssa kotona. Usein sanon, kuinka en jaksa.. Mutta kaikki menee kuuroille korville. Tai vasta nyttemmin mies on alkanut edes sanomaan, kuinka hän on ollut jaksamisestani huolissaan ja on pahoillaan siitä, ettei ole sitä aiemmin näyttänyt.

Meillä onneksi tilanne ei vielä ole kovin paha, koska pian miehen työtahtikin hellittää ja hänellä on pian viikon loma + tätä minun väsymystäni on kestänyt vasta kuukauden pari. Mutta jo nyt on ollut niin usein riitoja ja pahojakin, että olen miettinyt, rakastanko miestäni enää yhtä paljon kuin ennen. Mietittyäni totesin, että rakastan, tunteet vain ovat
alkaneet pintapuolisesti hiipua tämän raskaan ajan keskellä ja sen vuoksi, ettei mieheni auta minua jaksamisessani.

Siten siis ymmärrän vaimoasi todella hyvin. Jos on vuosia jo sanonut, kuinka hänen jaksamisensa on kortilla, se olisi todellakin pitänyt ottaa huomioon. Mutta ennen kaikkea parasta on se, että nyt olet herännyt todellisuuteen. Sinulla on vielä toivoa saada liittonne pelastettua! Toivon kaikkea hyvää ja kovasti toivon, että saisitte asiat reilaan ja vaimosi jaksaminen olisi taas kohillaan! Tsemppiä!🙂🌻

Ensiksi; todella hienoa, että purat ajatuksesi jonnekin!🙂👍 Tiedän monta miestä, jotka hukuttavat tunteensa pulloon...☹️ Ja loistavaa, että olet osaltasi pystynyt tekemään paljon asioiden eteen!

Mä luulen tuntevani tilanteenne aika hyvin. Liiankin. Pystyn kuvittelemaan vaimosi tunteita ja ymmärtämään väsymyksen. Luulisin kuitenkin, että saatuaan mielensä ja jaksamisensa ns. normitilaan, tunteet alkavat löytyä, ensin varmasti lapsiin,mutta ajan mittaan hyvinkin vielä myös sinua kohtaan. Nykyisessä tilanteessaan hän ei varmaankaan jaksa ajatella parisuhdetta ja sen korjaamista, mutta sen aika tulee myöhemmin.

Teiltä molemmilta vaaditaan nyt paljon, sinulta kärsivällisyyttä ja jaksamista ja vaimolta paljon työtä toipumiseen. Toivon teille kaikkea hyvää!

Kävin yksin parisuhde terapeutilla ja se valaisi minulle monta asiaa, en voi yksin korjata kaikkea nyt pitäisi saada vaimo uskomaan itseensä, että jaksais yrittää. Hänestä tuntuu, että meillä lasten kanssa olisi parempi olla ilman häntä. Olen koittanut vakuuttaa, että minä en luovuta, olen antanut hänelle melkein kaikki asiat periksi rakkaudesta häneen. Hänestä tuntuu ettei kannata jatkaa, mutta niinkuin terapeuttinikin sanoi ei vakavasti masentunut ihminen jaksa ajatella parisuhteen pelastamista kun on itse siinätilassa et jaksaako elää, sitä olen koittanut hänelle nyt uskotella et hänen terveys täytyy saada kuntoon ensiksi. Pariterapeutti suositteli yhteistapaamista vaimoni terapeutti on sitä kehoittanut kokeilla mutta vaimoni ei ola siihen vielä valmis. Välillä on olo kuin jo oltais erottu, eilen ilalla puhuttiin paljon kaikesta seksi elämän ongelmista ynnämuusta, vaimoni itki minä itkin lopputulos vaimo meni talliin satula huoneeseen yöksi. Kysyin ennen sitä onko hän valmis yrittämään ja tekemään aivan jumalattoman kovan työn meidän eteen hän ei tiennyt siihen vastausta, hän ei haluaisa olla perheen rikkoja. Minulla pelotti yöllä et nyt hän päätti jättää mut lähetin viestiä yöllä kun ei saanut nukutuksi sanoin et älä jätä minua, minulla pelottaa ihan v....ti niin vastaus oli ,että en jätä liekkö oli sitten vain jotain tilapäis lepyttelyä. Puhuimme eilen kaiken näköistä ja sanoin, että minä tulen puoliväliin vastaan enempään en pysty jos se ei riitä niin silloin tämä on ohi, jota minä en todellakaan halua minä jaksan taistella ja katsoa kaikki kortit loppuun asti.

Olet toiminut suurenmoisesti! Oma mieheni ei ole tajunnut eikä ymmärtänyt masennustani ja on nyt jättämässä perheemme 30 vuoden jälkeen. Toivottavasti sinulla on aikaa lukea kirja nimeltä JOSSAIN ON ILO, Ben Furman ja Jussi Valtonen. Masennuksesta voi päästä tai ainakin siitä voi saada yliotteen. Olen sen kokenut. Pienet välittämisen teot ovat parhaita. Ole kärsivällinen, vaikkei toinen päällisin puolin näyttäisikään heti niistä välittävän. Hyvät teot jossain vaiheessa kasvavat toivoksi. Toivo taas on kuin tikapuut, joita pitkin voi kiivetä takaisin todellisuuteen - hitaasti ja varovasti - tunnustellen jokaisen askelman lujuutta. Itse olen kärsinyt masennuksesta, vaikken niin suuresta kuin vaimosi. Jouduin silti yksin pitämään henkisesti perhettämme koossa. Mieheni on työnarkomaani, joka ei ole kyennyt käsittelemään vaikeita asioita.

Voi mutta sinähän Olet! herännyt todellisuuteen! Teillä todellakin on koko maailman toivo!.
Kuusi kuukautta, tai neljä viikkoa ei ole tässä elämässä pitkä aika. Masennukseen vaipuu vaivihkaa. Hoitoa on saatavilla ja olette tarttuneet toimeen. Molemmilla on halua jatkaa - vaikka vaimosi tuntee itsensä tunteettomaksi. Avioliittoon vihkiessä kysytäänkin Tahdotko? eikä tunnetko. Pitkässä liitossa pitää välillä vaan tahtoa sitä nimenomaista liittoa.

Kun sinullakin on tahtoa muuttaa elintapoja ja olosuhteita ja jos itselläsi vielä riittää kärsivällisyyttä ja rakkautta niin toivoahan teillä on.

Masennus ja turta olo saattaa kestää kauan , itselläni hoidon aloittamisesta meni yli puoli vuotta ennekuin esimerkiksi nauroin ensimmäisen kerran. Sitä milloin koko masennus alkoi - siitä ei ole kenelläkään minkäänlaista muistikuvaa, niin salakavalaa se on. Koko paraneminen vei muutaman vuoden.

Onnea työnhakuun ja toivottavasti kaikille kehittyy mukavat olosuhteet elämään.🙂👍

Ensinnäkin vaimon terveyden kannaltaon tapahtunut edistystä hän on saanut hiljattain tunteita takaisin lapsiakohtaan. Mutta sitten ne meidän vaikeuset vaan puuroutuu entisestää, vaimolla on miespuolinen kaveri johon se nyt on ihastunut ja voisi jättää minut sen takia. Ensin se oli vain tuki henkilö jokaoli kärsinyt myös masennuksesta ja vaimoni sai siltä apua puhummalla ja kaikki olikin avointa meillä minä tiesin siitä koko ajan mutta nyt sain kuulla yhteisen ystävämme kautta vaimoni tapailleen sitä minun tietämättä. Nyt on vaan niin mutkikas tilanne kun en voi kertoa sen ystävämme kertoneen kun en halua heidän välien särkyvän. Vaimoni on koko ajan vakuuttanut että se ei petä, mutta välillä tuleee ajatukset siihen. Minä kysyin vaimoltani onko hän ollut yhteydessä tähänmieheen niin sanoi soitelleen muutaman kerran ei pystynyt sanomaan suoraan. Näen hänestä että sitä vaivaa joku, muttta kun siitä ei saa mitään irti puhumalla, ei tiedä meinaako yrittää minun kanssa vaiko ei ja kuulemma ois paljon sanottavaa mut ei ole oikea aika. Pariterapiaan se ei haluumennä. Häntä pitelee kotona enää eläimet, tämä paikka(on haaveillut aina maalla asumisesta) ja nyt myös lapset. minua kohtaan ei ole tunteita. Usko meinaa loppua ja pakko lähteä töihinvälillä ku rahat käy vähiin, kotipaikkakunnan työt vielä hakusessa.

Oletteko miettineet jonkinkaltaista perhelomaa, jossa olisi muuta mietittävää kuin työ, koti etc..

Ystäväperheeni meni tuetulle lomalle ja siellä he saivat vapaata arkipäiväisestä elämästä.
Lomien ohjatuilla ja tuetuilla lomilla pääsee vaivattoman lomailun tai kunnon kohotuksen makuun.

"Loma on hetki irti arjesta, aikaa itselle tai perheelle".

Voit googlata sanoilla tuetut lomat, niin löytyy useampikin firma jotka näitä "kunnonkohotuslomia" tarjoaa.

Voimia ja uskoa!

Toivottavasti saat pidettyä itsesi ettet vaivu mustasukkaisuuteen. - TIedän että sekin mahdollisuus on, mutta jospa ei olekaan. Olisi hyvä jos saisit työtä. Tai onko mahdollista muuttaa paikaan jossa molemmilla olisi hyvin?

Onhan se mahdollista että vaimostasi tuntuu "ihanalta" kun joku ymmärtää mitä hän käy läpi tai tuntee - niinkuin sellainen joka itse on kokenut saman.

Toivon teille hyvää. Yritä sentään olla luottavainen ja uskoa ensin siihen mitä vaimosi sanoo . . . 🌻🙂🌻

Kerrothan miltä sinusta tuntuu syvällä sisimmässä kun vaimosi tapaa vertaiskaveria!

Hei, olen miettinyt omassa tilanteessani aivan näillä otsikon sanoilla, että olenkohan "Liian myöhään todellisuuteen herännyt?".

Tyttöyastvän kanssa olemme muuttaneet erillemme yhden vuoden kestoisen yhdessä asumisen jälkeen ja niin... vaikea kuvailla kaikkea mitä on välillämme tapahtunut, mutta totean, että olen mokannut todella pahasti. Olen tehnyt väärin ja ymmärrän sen, mutta en voi ymmärtää miten asioista voi olla niin vaikea puhua, minun itseni. Olen ollut vaihtelevassa masennuksessa viimeisimpien vuosien jälkeen ja koen sen oikeastaan yhdeksi suurimmaksi syyksi väliemme välissä. Tuntuu uskomattoman tympeältä, että menettäisin oman rakkaan ihmisen rinnaltani vain koska en jaksa tai ole aina jaksanut. Eihän suhteesssa kannatakaan elää ja olla jos se on yksipuolista tuen ja kaiken tekemisen muodossa, mutta ymmärtäisipä tämä rakkauteni, että tämä olemukseni ei ole ollut pysyvää ja on korjattavissa paremmaksi.

Helpolta ja kylmältä tuntuu ratkaisu lähteä kävelemään, tuntuu siis siltä, että heräsin tähän maailmaan totisesti liian myöhään. Ymmärrän, mutta samalla olen ymmälläni tyttöystävääni kohtaan. On vaan kova tahto näyttää kuinka osaan olla enemmän läsnä, tehdä asioita yhdessä arjen keskellä. En ole tainnut osata hoitaa asioitani oikein mitenkään päin hyvin arvosanoin.

Olen kuulema saanut useampia tilaisuuksia alkaa toimia eri tavalla ja osoittaa kunnioitusta jne., mutta en ole ottanut niistä onkeeni. Välillä elämä tuntuu niin epäreilulta ja vaikealta taipaleelta, mutta eihän tässä ole kyseessä kuin elämäni ja unelmani rakkaus. Ilmoittelenpa mahdollisesti tänne palstoille jos suhteessa tapahtuu muutoksia.