Liekki hukassa - voiko sen löytää uudelleen? Miten?
Kauan täällä lueskelin, nyt vasta rohkenin itse kirjoittamaan. Totesin täällä vallitsevan sen verran rehdin ja hyvän hengen, etten itseäni satuta enää enempää kirjoittamalla ja kysymällä..
En oikein tiedä, mitä tähän alkuun pitäisi naputella, mutta tässä jotain taustaa ja se, mitä tahdoin udella.. 🙂
Lyhyt historia:
Takana yhteisiä vuosia (vasta?) 6 ja käsillä ensimmäinen todellinen kriisi.
Vaikeudet (mies on hukannut ”kipinän”) ajoi tilanteen pattiin, joka puhkesi liittomme ulkopuolisella suhteella. Se onneksi loppui lyhyeen, mutta jälkensähän se jättää ☹️
Keskustelun puute on ollut ongelma suhteen alusta saakka, mutta nyt tuo jutteluyhteys on tämän hämmingin myötä auennut.
Yhdessäoleminenkin on tuntunut hämmentävän hyvältä viime aikoina, vaikka suhde menee päin honkia. Omituista ja kummallista, mutta silti jotenki oudolla tavalla helpottavaa..
Päätimme ottaa ”aikalisän”, mies oli poissa pari päivää ja tarkoitus olisi ottaa toinen pätkä niin, että mies jää meidän kotiin ja minä menen muualle.. Saa vähän ajatella asioita ja selvitellä tunteitaan itsekseen, rauhassa ja tarkkaan..
Eilen taas juttelimme yömyöhään ja selvisi se, että kumpikaan meistä ei ole vielä valmis viheltämään peliä poikki vaan tahtoo yrittää vielä löytää sitä kipinää.. Oman kipinäni olen (tai ainakin luulen) löytäneeni ja siksi tunnenkin itseni äärimmäisen haavoittuvaiseksi ja varautuneeksi sanoissani – ettei vaan tuu nokkiin
Ja tähän kaipailisin nyt mahdollisesti saman läpi käyneiltä vinkkejä.
Miten sen kipinän voi sytyttää uudelleen? Pystyykö sitä jotenkin auttamaan vai täytyykö vaan tyytyä odottelemaan?
Onkohan tuo ”hajuraon” ottaminen fiksua? Pitäisikö mieluummin nyt keskittyä yhdessä olemiseen ja sen kehittämiseen vai antaa tilaa ajatuksille?
Vastauksia odotellessa 🙂
Heippa! 🙂
Sulla oli tosi mielenkiintonen kysymys ja ajattelin että vastailen tähän, kun omia kokemuksia on kuitenkin jonkun verran.
Itselläni on sellainen tilanne että tapasin nykyisen mieheni vuosia vuosia sitten. rakastuin häneen heti. Mutta tiemme erosivat, muutin nimittäin asumaan eri paikkakunnalle yli 200 kilometrin päähän. Olimme kaksi vuotta erossa,niin ettemme seurustelleet emmekä juuri pitäneet yhteyttä, koska välimme tulehtuivat.
Sitten kahden vuoden päästä,kun molemmat olimme kokeilleet seurustelua muiden kanssa, tapasimme ja tulimme siihen tulokseen että haluamme olla yhdessä.Tuon kahden vuoden aikana tajusin etten voi rakastaa ketään muuta kuin miestäni enkä haluaisi ketään muuta. Nykyään meillä menee tosi hyvin ja elämä hymyilee 🙂
En tietenkään tarkoita että teidän pitäisi olla 2 vuotta erossa 🙂 tarkoitan vain sitä että joskus se hajorakokin tekee hyvää. Kannattaa kuitenkin keskustella,ehkä voisitte mennä jonnekkin matkalle tai kylpylään ? Voisitte keskustella ja se tekisi teille varmasti hyvää kun pääsisitte vähän arjesta pois,ehkä olisi helpompaa puhua kun ei ole tuttu ympäristö..jne 🙂
Toivottavasti tästä oli jotain apua! 🙂
-Mayaa
Hei JosGO!
Minä olen kokenut joku aika sitten saman eli liekki katosi. Lähinnä se katosi minulta. Oli todella lähellä etten muuttanut pois kotoa. Ajattelin, että muutan vaikka kuukaudeksi, kahdeksi pois. Jospa kipinä toista kohtaan sitten vaikka syttyisi uudelleen.
Tarkemmin ajatellen muutto olisi kuitenkin ollut niin iso rulijanssi, että se jäi toteuttamatta. Onneksi. Mutta liekki alkoi vähitellen syttyä. Aloin miettimään, mihin olin miehessäni rakastunut, hänen hyviä ominaisuuksiaan, miksi hän on minulle oikea mies. Ja kuten edellinen kirjoittajakin mainitsi, myös yhteinen aika teki hyvää. Kävimme "treffeillä" ravintolassa syömässä. Tosin mieheni ihmetteli, miksi pitää mennä "treffeille" kun ollaan jo yhdessä. Minusta taas leikki, että tutustutaan taas uudestaan toisiimme viehätti. 🙂
Vähitellen aloin näkemään mieheni uudesta näkökulmasta, ikäänkuin rakastuin uudelleen.
Alkuun kompastuin siihen, että "yhteinen" aika tarkoitti minulle koko perheen yhteistä aikaa. Mutta huomasin pian, että ihan kahdenkeskinen aika on ensiarvoisen tärkeää.
Toivon kovasti, että liekki leimahtaa teilläkin! 🙂👍
Kiitos kirjoituksistanne! 🙂
Mukava lukea, että tästä suosta voidaan vielä nousta. Täytyy vaan löytää tahtoa ja uskallusta, yhteistä aikaa ja tekemistä.
Kai tämä tänne kirjoittaminen on jonkinlaista "terapiaa" itselle - saa purkaa asioita avoimesti.
Tässä on nyt vaan työstettävänä tuo miehen syrjähyppykin samaan syssyyn ja se ei ainakaan helpota asioiden etenemistä. Mutta vaikka se vaivaa ja painaa molempien mieltä, niin jotenkin ainakin itse pistän nyt yhteisen suhteemme ja sen mahdollisen tulevaisuuden tuon hypyn edelle. Tuo juttu on kuitenki jo mennyttä, ilman tulevaisuutta - toisin kuin tämä meidän suhde.
Rankinta mulle on nyt uudelleen luottaminen. Tekis niin paljon mieli kytätä ja kyylätä, mutta täytyy kai mun antaa tuolle ukkokullalle mahdollisuus osoittaa olevansa luottamukseni arvoinen, taas. Eilen illallakin olin töissä "sydän syrjällään", mutta pidin pintani enkä soittanut kesken illan vaikka mieli tosiaan teki..
Tiedän tämän toisen naisen miehen kyttäävään omaansa sen verran hyvin ja hän varmaan informoisi minuakin, jos jotain epäilyttävää tapahtuisi..
Ja pelottaahan tämä koko hässäkkä, kovasti!
Omat tunteeni ovat jollain lailla heränneet uudelleen, mutta pelottaa se, että mieheni tunteet eivät edes herää (ja lisäksi hänellä on varmasti mietittävää vielä tuossa ulkopuolisessa suhteessakin).
Uskallanko silti laittaa itseni täysillä likoon? Sehän voi palkita suuresti tai sitten repiä jotain riekaleiksi.
Hain eilen kirjastosta Revitty sydän -kirjan ja sitä lukiessa en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun tämä meidän juttu on kuin suoraan kirjan sivuilta.
Lohdutti se, että me ei todellakaan olla ainoa pari, joka näitä ongelmia joutuu kohtaamaan ja antoi se myös toivoa tulevasta.
Mutta miksei tästä ole kirjoitettu sellaista ohjekirjaa, jossa kerrottaisiin kohta kohdalta toimintatavat ja askeleet - mitä seuraava kohta tuo tullessaan! 😞