Lapsuuden traumat tuhoaa parisuhteen.
Hei kaikille! Olen uusi kirjoittaja täällä. Olen alle kolmikymppinen nainen ja olen täysin hukassa itseni kanssa. En oikein tiedä mistä aloittaa. Lapsuuteni oli hyvin vaikea, molemmat vanhempani ovat alkoholisteja. Näin ja koin kotona paljon traumaattisia asioita mitä aikuiset tekivät ja puhuivat humalassa. Kaikki rahat menivät vanhemmilla viinaan, näimme välillä jopa nälkää. Minua kiusattiin koulussa vanhempieni juomisen takia. Vanhempieni kantakapakka sijaitsi koulun vieressä, joten luokkatoverit saattoivat nähdä kotiin toikkaroivat vanhempani. Rahaa ei ollut myöskään vaatteisiin tai muuhun joka osaltaan ruokki kiusaamista. Lapsuuteeni liittyy vahvasti häpeä. Häpesin itseäni ja vanhempiani. Kaikki turva ja tuki puuttui minulta. Kotona vaiettu sääntö oli että äidin ja isän juomisesta ei saanut puhua. Isäni käytti henkistä väkivaltaa lapsiin ja pelkäsin häntä.
Olin koulussa aika huono, koska en pystynyt keskittymään mihinkään. En saanut öisin nukuttua koska vanhemmat joivat ja metelöivät pienessä kaksiossa. Äitilläni oli tapana kömpiä yöllä humalassa viereeni pieneen sänkyyn kun isän kanssa tuli riitaa. Minua oksetti lapsena tämä. Äiti haisi viinalta ja huusi unissaan siinä vieressä, se oli traumaattista.
Olen koko ikäni hakenut muiden hyväksyntää. Tunnen että minulla on oikeus elää vain jos teen tai saavutan jotain. Valehtelen ja liioittelen saavutuksiani muille ihmisille jotta minua pidettäisiin ihmisarvoisena. Olen seurustellut koko ikäni. Nykyinen poikaystäväni on menestyvä liikemies, erittäin komeakin. Tunnen olevani huonompi kuin hän ja tämä aiheuttaa paljon ongelmia suhteeseemme. Yritän jatkuvasti päästä ”niskan päälle”, olla parempi kuin hän. Välillä tunnen hänen rinnallaan oloni niin huonoksi että muutun kylmäksi ja tunteettomaksi häntä kohtaan. Huudan ja raivoan. En hae hänen hyväksyntää olemalla hänelle ihana vaan keskitän kaiken energiani esim. ulkonäkööni. Olen ns. hyvännäköinen ja ihmiset kuvittelevat että minulla on kaikki hyvin. Tosiasiassa olen hyvin itsetuhoinen ja ollut masennuslääkityksessä ja terapiassa monta kertaa, mikään ei ole auttanut.
Takaisin suhteeseeni. Tämä nykyinen mieheni on ainoa, jota olen oikeasti rakastanut. Hän on hellä ja hauska, hiukan lapsellinen tosin. Joudun jatkuvasti kamppailemaan etten huutaisi ja purkaisi häneen pahaa oloani. Hän joutuu kärsimään huonosta itsetunnostani ja pakonomaisesta menestymisen tarpeestani. Hän on tosin itsekin hyvin vaativa mm. ulkonäkönsä suhteen. Olen muutaman kerran jättänyt hänet vain että hän soittelisi perääni ja kertoisi kuinka tärkeä olen hänelle. Viimeisen kerran kun tein tämän tempun, hän ei soittanutkaan, ero oli hyvin lähellä. Olin aivan maassa ja lamaantunut. Päätän aina, etten huuda tai pura häneen kiukkuani mutta yksikin negatiivinen sana häneltä niin räjähdän täysin. Hän on aika rauhallinen ja pelkäänkin että minun raivokohtaukseni ajaa suhteen tuhoon. 😭
Olen myös hyvin yksinäinen. Nykyisellä paikkakunnallani en ole ollut töissä tai koulussa, joten en tunne ketään. Voi menna parikin viikkoa että en näe muita ihmisiä kuin poikaystäväni, tämä tuntuu hyvin ahdistavalle. Olen pettynyt ihmisiin elämässäni monta kertaa ja uskon että jokaisella vastaantulevalla ihmisellä on jotain minua vastaan tai että he puhuvat minusta pahaa seläntakana. Joskus jopa kuulen harhoja, että jokin ihminen sanoo minusta pahaa. Tämä aiheuttaa minulle sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Olen päivät pitkät yksin omassa maailmassani ja syyttelen ja haukun itseäni jatkuvasti. Jankkaan vain päässäni kuinka huono ja epäonnistunut ihminen olen. Pelkään myös tulevaisuutta, saan tulevaisuutta ajatellessani pahoja ahdistuskohtauksia.
Mistä apua elämään? Mistä alkaa? Kiitos kun jaksoitte lukea!
🙂👍Ajattelin rohkeasti kirjoitta omasta elämästäni, vaikka en ihan yhtä vaikeita asioita, ole kokenut, kun sinä. Itse olen viettänyt mielestäni hyvän lapsuuden, mutta sitten rankemman nuoruuden. Vanhempani erosivat hyvin riitaisasti silloin, kun olin teini. Silloin astui alkoholi monen perheenjäseneni elämään, myös omaani. Onneksi tämä oli vain vaihe. Vaikka meidän lapsuus ei ole samanlainen tunnistin itseni monesta kohtaa tekstiäisi. Tosin äitini on kasvattanut meidät lapset sillä periaattella, että kaikki miehet on k*** päitä ja pettävät ☹️
Itse kärsin myös huonosta itsetunnosta useita vuosia. Minulla on myös hyvännäköinen ja ihan kivasti menestynyt mies. Minäkin kuvittelin asioita usein. Olin erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen. Silti usein olin miestäni jättämässä ja pari kertaa teinkin niin. Aina, kun oli pienikin ongelma uhkasin erolla. Ikävä kyllä petin häntä myös. Raivosin ja huusin. Kuvittelin, että kaikki haluaa minun miestäni. Tämä hejastui myös kaverisuhteisiin. Nämä asiat tulivat myös painajaisina uuniini. Unissa pahimmat pelkoni kävivät toteen, mitä pahimmilla tavoilla. Koko ajan hänen olisi pitänyt jaksaa ylistää mua, ja koko ajan piti saada todistus siitä, että mua rakastetaan. Pettämisellä halusin taas varmistella, että kelpaan muillekkin. Ravintoloissa ravasin yhdessä vaiheessa tiuhaa ja miehen olis tietysti pitänyt olla kotona, niin, kun hän usein olikin, tai sitten hän oli töissä. Saatoin hävitä suoraan koulusta ravintolaan ja soittaa miehelleni vasta seuraavana päivänä. Paljon hän on siis kestänyt suhteemme aikana. Mulla on taas ollut se paha tapa, että olen ollut todella rauhaton. Yksin ei kotona pystyis olemaan millään. Aina piti olla menossa ja touhuumassa. Mustasukkaisuus oli erittäin hankala asia. Mieheni ei voinnut toimia normaalisti edes kaupan kassalla. Vääränälainen hymy jne, saattoi laukaista aivan hirvittävän kohtauksen. Olin aivan varma, että naapurissa asuva nainen yritti iskeä mieheni. Ravintolassa ei todellakaan voitu olla myöskään yhdessä. Aivan mahdotonta. Sitä samaa minä tein kun sinäkin. Aina kuvittelin, että, joku puhuu pahaa minusta ja kuulin myös omiani. Tähän syylistyn vieläkin, mutta nyt yritän vähemmän välittää siitä, mitä muut musta ajattelee. Mieheni sanoi minulle, joskus, et ole maailman napa, kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi ja ihmisillä on muutakin tekemistä, kun puhua sinusta. Mulla, toi vainoharhaisuus meni sellaiseksi, että mulla, oli kotona verhot aina kiinni, koska asuttiin alimmassa kerroksessa.
Vuosien varrella tilanne on muuttunut. Olen sisäistänyt sen, että mua oikeasti rakastetaan. Kaikki miehet ei oikeasti petä, tai vaikka, joskus vahiko käviskin olisi se tietysti yritettävä antaa anteeksi. Toivon kuitenkin, että tällaista ei tapahdu. Mulla on harrastuksia ja onneksi jäljellä vielä vanhoja ystäviä ja uusiakin olen saanut. Me harrastamme myös yhdessä, joka on lähentänyt meitä entisestään. Nykyään on ihana käydä mieheni kanssa ravintolassa, vaikka käymme harvoin. Hän on erittäin huomaavainen ja ihana minua kohtaan ja aina ollutkin. Olen myös käynyt erilaisia kursseja ja opiskellut, joten itseluottamusta on tullut tätä kautta. Olen myös kokeillut eri alan töitä. Meillä on myös mukavaa kaupassa, koska nautin siitä, että mieheni käyttäytyy hyvin. Niissä paikoissa, jossa asioimme saamme aina hyvää palvelua. Nyt mieheni ei tarvitse jännittää tällaisia tilanteita ja minä taas olen iloisempi. Iloisemmat ihmiset saa oikeasti mukavampaa palvelua. Olen onnistunut kääntämään asian myös, niin, että kiva, jos mieheni kelpaa muillekkin. Vieläkin tulee mustia hetkiä, mutta niistä keskustelen avoimesti. Kerron suoraan miltä musta tuntui, mutta keskustelemme. Välillä mua rupee itseänikin hymyilyttämään, kun tajuan, kuinka idioitti olen 😉 Viihdyn myös kotona välillä tuntuu, että vähän liiankin hyvin. Mulle tulee myös kausia, jolloin elän omassa mailmassani, nyhjötän kotona, enkä halua tavata ketään. Sitten otan taas itseäni niskasta kiinni. Onneksi kuitenkin olen töissä.
Pahoittelen, tulipa kerrottua aika paljon omasta elämästäni. Toivottavasti myös sinä jaksoit lukea. Sinun kannattaa ihan oikeasti pyrkiä ulos. Hankkia harrastuksia, tai kokeilla asioita, joita et ole ennen tehnyt. Siis sellaisia asioita, josta ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Kehitä itseäsi ja lähde pikkuhiljaa rakentamaan itsestäsi uutta ihmistä. Lapsuudentraumat jättävät varmasti pysyvän jäljen sisääsi. Sinä olet aikuinen. Sinä olet hieno ja ihana ihminen riippumatta siitä, mitä sulle on lapsuudessa sanottu 🙂🌻 Olin ala-asteella koulukiusattu, mutta onneksi tilanne muuttui ylä-asteella. Mäkin olin huono koulussa, mutta nyt aikuisempana olen sitten huomannut, että kyllä mä opin asioita. Suorastaan nautin opiskelusta. Tee, jotain vapaaehtoistyötä, jossa voit tutustua ihmisiin ja saat hyvän mielen. Itse en ole käynyt terapiassa, tai turvautunut lääkkeisiin, joten siihen en osaa ottaa kantaa. Parisuhden meillä on tasaantunut vuosien myötä, mutta työlästä se on ollut. Suuri kiitos kuuluu ehdottomasti miehelleni. Kaikkea ei tietysti voi yhden miehen varaan rakentaa, joten turvaa oma elämäsi. Nykyään tiedän, että pystyn elättämään itseni, jos, jotain tapahtuisi.
Zemppiä ja onnea tulevalle vuodelle 2006!