Lapsiin kohdistuvat vahingoittamisajatukset

Lapsiin kohdistuvat vahingoittamisajatukset

Käyttäjä asteroid aloittanut aikaan 02.09.2010 klo 17:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä asteroid kirjoittanut 02.09.2010 klo 17:28

Minulla on ollut pienemmän lapseni synnyttyä häntä kohtaan vahingoittamisajatuksia. Voin esimerkiksi veitsen nähdessäni ajatella että lyön sillä lastani. Vahingoittamisajatuksieni takia olen ollut sairaalahoidossakin. Minulla on myös masennusta. En tiedä mutta minusta tuntuu aina välillä että lapsilla olisi parempi jossain muualla kuin minun luonani. En aina jaksaisi hoitaa lapsia. Apua olen kyllä saanut lastensuojelustakin kun lapseni oli pienempi ja olin vanhempainvapaalla. Onhan hän vieläkin pieni vasta 2-vuotias. Joskus minulla on ollut vahingoittamisajatuksia jotka kohdistuvat myös vanhempaan tyttööni. Hän on 9-vuotias.
Mitä pitäisi tehdä? Haenko lapsilleni sijaisperhettä? Mieheni mielestä minä tarvitsen apua, muttei muu perhe. Kotikin on sen näköinen etten paljon täällä mitään siivoa. Ruoan jaksan laittaaa ja pestä pyykin ja lasten kanssa täytyy tietysti olla. Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Olisi kai parempi jos minua olisikaan. Yritän kuitenkin sinnitellä päivästä toiseen.
Minulla ei ole kauheasti omaa aikaa. Joskus käyn jumpassa ja se siitä sitten. Ystäviä minulla ei ole enää lainkaan joten ei tule lähdettyäkään mihinkään. Tuskastuttavaa olla yksinäinen äiti.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 03.09.2010 klo 10:32

Heippa
Ehdottomasti hae ammatti apua puhu asioista neuvolassa ja lääkärissä kannattaa
kanssa käydä niin saat apua masennukseen sillä se vie todellakin voimat.
Kyllä elämä järjestyy nyt pitää vaan nohevasti hoitaa tärkeimmät asiat pois
huolehtia omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Sanot myös miehellesi että tarvitsen sinulta apua ja tukea ja kumpikin autatte ja tuette toisianne niin se on iso voimavara.
Minkä ikäinen sinä olet???
Millainen parisuhde teillä on???
Ja älä jää yksin kotia käy kaikissa tapahtumissa ja muissa jutuissa mikä tuo sinulle onnea ja iloa niin se helpottaa elämää niin kyllä elämä järjestyy.
Kirjoita miten olet jaksanut???
Kaunista syksyä sinulle