Lapseni on masentunut

Lapseni on masentunut

Käyttäjä Säpäle aloittanut aikaan 31.10.2015 klo 22:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Säpäle kirjoittanut 31.10.2015 klo 22:52

Minulla on ihana yläasteikäinen tyttö, jolla on todettu masennus. Haluaisin kovasti kuulla kohtalotovereilta, miten olette apuna ja tukena. Olisin todella kiitollinen.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 01.11.2015 klo 18:11

Hei,
minulla on yläasteikäinen poika, joka kärsii paniikkikohtauksesta ja ahdistuksesta. On käynyt koulupsykologilla juttusilla ja nyt harkitaan nuorisopsykiatrian poliklinikkaa. Lääkitystä ei ole, suhtaudun siihen vähän nihkeästi, kun kyse on noinkin nuoresta.

Kärsin myös itse ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista ajoittain, joten kyseessä lienee sukuvika. Olen lapselle läsnä ja tuksena. Olen sanonut, että minulle voi tulla juttelemaan milloin vaan siltä tuntuu, vaikka yöllä. Olen myös sanonut, että kertoo, jos joku tilanne ahdistaa. En kuitenkaan tee asiasta liian isoa numeroa vaan pyrin pitämään sen asiana, jonka kanssa voi elää ja olla ja koka on hoidettavissa. En halua, että lapsi alkaa pelkäämään itseään ja oireitaan. Olen myöskin pyytänyt, ettei hän omin päin hakisi tietoa netistä, koska mt- asioita sieltä kaivellessa, voi joutua sellaisille sivuille, jotka saattavat pelästyttää ja hämmentää.

Ole läsnä lapsellesi, aidosti. Mt-oireilu murkkuiässä ei ole mitenkään tavatonta, edes harvinaista, lapsilla on silloin paljon menossa.