Lähteä vai jäädä

Lähteä vai jäädä

Käyttäjä Joneka aloittanut aikaan 30.08.2006 klo 12:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Joneka kirjoittanut 30.08.2006 klo 12:44

En koskaan uskonut olevani tässä tilanteessa. 😭

Minulla on rakastava avomies ja 3 ihanaa lasta.
Miehelläni on ollut nettisuhteita ja niistä kehkeytyneitä puhelinsuhteita. Jos niitä nyt noin voi sanoa, mutta kuitenkin.

Jokin aika sitten puhuttiin asioista koska hän ”jäi kiinni” minulle sillä olin tekeytynyt netissä joksikin muuksi kuin olin ja näinn ollen viestittelin hänen kanssaan. Hänen viestinsä olivat tunteiden ylistyksia ja seksiä tihkuvia ja seksiä haluavia viestejä. Suunniteltiin tapaamisia joihin hän ei koskaan mennyt. Tämä oli todella rankkaa aikaa, jolloin erään riidän päätteeksi kerroin hänelle olevani tämä kyseinen henkilö. Se oli hänelle shokki. Puhuimme asioista ja hän sanoi ettei koskaan pettäisi ja ei ole koskaan halunnut loukata. Että se on hänelle vain hupia ja ajanvietettä. Kerroin sen loukkaavan ja satuttavan todella paljon ja sanoin että luottamus on mennyt ja vaikea saada takaisin.

Nyt näin hänen olevan eräällä nettisaitilla jälleen ja pian viestejä taas tuli ja meni. Naiset laittavat kuvia sähköpostiin jne. Ja seksiä ilmassa jälleen.

Hän sanoi kun kysyi että ja se ja se laittoi viestejä.. Mutta minä en jaksa enää..
Eilen sanoin että minusta tuntuu todella pahalle ja lasken sen pettämiseksi ja minä en hyväksy petämistä.
Tiedän myös sen että hän rakastaa minua ja minä rakastan häntä. Mutta!!!

Seksi elämämme latistuu latistumista kun hän ”harrastaa tätä harrastustaan”.

En tiedä pitäisikö lähteä vai jäädä..

Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tms.
Mutta kiitos kun luit loppuun !

😭😟

Käyttäjä ropo kirjoittanut 30.08.2006 klo 13:53

Kuulostaa niin tutulta puuhalta kuten moni muukin asia täällä. Itse en ole kokenut vastaavaa. Mieheni on kyllä viettänyt öitä pornosaiteilla, mutta jäänyt kiinni siitä. Olen kuitenkin lähinnä huvittuneena näyttänyt sivut joilla hän on käynyt ja tiedustellut mitä niistä löytyy. Hän nolostui ja ne iltaistunnot loppui lyhyen. Ehkä hän haki vain vaihtelua ja virikkeitä; uteliaisuutta. Kävin itsekkin ihmettelemässä sitten sivuja huvittuneena.

On ikävää että miehesi jatkaa nettideittailua vaikka asioista on keskusteltu. Yritä saada hänet ymmärtämään mitä tunnet; pyydä että hän asettuu sinun tilalle, kuvittelemaan asian päinvastoin. Miltä hänestä tuntuu jos sinä tekisit mitä hän tekee. Ehkä hän osaa paremmin ymmärtää miten luokkaavana sen tunnet. Hän varmaan kokee sen vain vaihteluna ja jännityksen hakuna arkeen. En kuitenkaan lähtisi suinpäin jättämään suhdeetta asian takia, vaan yrittäisin takoa miehelle järkeä päähän.
Joskus asiat ei mene kerralla perille, mutta ei kannata luovuttaa, varsinkin kun mitään syrjähyppyä ei ole tapahtunut.

Käyttäjä Joneka kirjoittanut 01.09.2006 klo 16:41

Mieheni hyväksyisi jos tekisin kuten hän. Näin hän sanoo.
Ja osaltani minä uskon häntä ja siihenkin uskon ettei hän pahaa sillä tarkoita, mutta hän ei oikein ymmärrä sitä että kuinka se loukkaa ja satuttaa minua ja kuinka se syö luottamusta häntä kohtaan.

Minun on todella vaikea luottaa.

Sillä hän rakastaa minua joten minun pitäisi riittää hänelle,
hänen ei pitäisi etsiä minkäänlaista seuraa netistä.. Silti en ole koskaan häneltä kieltänyt naispuolisia ystäviä..

Sillä on se minusta epäluottamsuat minua kohtaan jos hän parisuhteessa oleva mies etsii netistä nettiseuraajoiden kanssa hän haluaa harrastaa seksiä. Siis kirjoittaa ja tekstaa...ja soittelee.. minusta se ylittää pettämisen rajat.
Minä hyväksyn pornofilmit ym.

siis saatananmoinen solmu ja se kuinka se aukeaa niin...🤔