EronnutNainen kirjoitti 17.2.2015 16:23

Ei ole työpaikkoja, jotka ei maksa kilometrikorvauksia tai pakottaa oman auton käyttöön, jos firmankin autot on. Läheiseni on lastensuojelualalla. Matkoja muihin kaupunkeihin ei ole - lasten vanhemmat ovat velvoitettuja saapumaan paikalle lapsensa huoltokotiin.

Vaimoni ei kauheasti puhu työasioistaan, mutta käsittääkseni matkoja muihin kaupunkeihin ihan oikeasti on. Neuvotteluja sosiaalityöntekijöiden kanssa, kotilomilta hakuja ja vientejä, karanneiden asiakkaiden noutamista takaisin sekä sitten asiakkaiden kanssa tehtyjä retkiä. Useimmiten kyllä käsittääkseni firman autolla tai julkisilla kulkuvälineillä, mutta toisinaan omallakin autolla. Muutamia kertoja on km-korvauksia tullut, olen niistä nähnyt tositteet, mutta sitten on paljon sellaista paikallista ja lähialueen ajoa, jota vaimo ajelee omalla autolla ja sen vuoksi on säännöllisesti päiviä, jolloin joutuu menemään omalla autolla töihin.

Toisaalta tämä seksielämän hiipuminen alkoi jonkin aikaa sen jälkeen kun vaimoni aloitti nykyisessä työpaikassaan. Toki silloinhan myös työstressi ja kiireet astuivat kuvaan.

Jos kyseessä olisi joku muu, jota en tuntisi yhtä hyvin kuin vaimoani, niin kyllähän nuo kaikki merkit viittaisivat siihen ettei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mutta kyllä nämä kaikki asiat on ihan minusta uskottavasti selitettävissä. Jos alkaisin vaimoltani tivaamaan pettämisestä niin tekisin vaan itseni naurun- ja epäilyksenalaiseksi. Eri asia olisi, jos olisi jotain todellisia todisteita tai joku tulisi kertomaan asiasta. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole ollut mitään "kättä pidempää" todistetta, että näin olisi.

Ja jos vaimoni pettäisi niin uskoisin että hän kyllä huolehtisi kotonakin "aviovelvollisuuksistaan" etten alkaisi epäillä. Ei käy järkeen että seksi ja läheisyys katoaa tällä tavoin, jos syynä olisi toinen mies. Ja en usko, että kukaan - etenkään kiltti vaimoni - voisi olla niin taitava näyttelijä ja kaksoiselämän peittelijä, että näin kauan moista peliä voisi pelata.

Lisäksi en tiedä missä ja miten vaimoni olisi tällaisen toisen miehen voinut tavata. Työpaikalta sellaisesta varmasti juoruttaisiin.

Vastaannlyhyesti, koska kirjoitan puhelimesta.

Meillä miehen pettämisen tiesi aina uusista "tempuista" ja sitä, kun seksi kotona loppui. Tilanne oli jopa niin, ettei antanut koskea yhtään. Itse ajattelin asian menevän päinvastoin, mutta ei meillä.

Fakta on myös tuo, mitä ylempänä sanottiin firmat maksavat kyllä oman auton käytöstä ja ylitöitäkään ei vain joudu tekemään, joa ei halua.

Toki toivon, ettei kyse ole pettämisestä, mutta yleensä niin on, jos siltä tuntuu.

Ihan hyvä, että et ensimmäisenä epäile vaimosi vilpittömyyttä. Valitettavasti itse olen kokenut pettämisen rankimman kautta. Mieheni ei juo, ei polta, ei käynyt kapakassa eikä juuri missään muuallakaan eli ei ollut pienintäkään syytä epäillä mitään.

Hän hoiti näppärästi pettämiset ja tapaamiset työajalla. Hänellä on liikkuva työ eli hyvin helppoa touhuta, mitä vaan. Lähti aamulla töihin. Kun suhde oli kiihkeimmillään hänen päivänsä kyllä venyivät, mutta selitti senkin työkiireillä. Kilttikin ihminen voi näytellä kaksinaamaisena näköjään ihan mitä vaan. Itse pidän tuollaista käyttäytymistä sairaana. Terapiaan hän ei halunnut edes siinä vaiheessa, kun pettäminen tuli ilmi. Kävin terapiassa yksin ja elämä voittaa vaikka luottamus on mennytkin.

Tämä aloittajan kuvaus avioliitosta kuulosti niin tutulta ja meni luihin ja ytimiin, kuin omasta elämästä ja päätin siksi vastata. Minä olen siis se kylmennyt vaimo.

Meillä oli aivan identtinen tilanne. Ja siihen oli syynsä ja saurauksensa. En kylmennyt yhtäkkiä ja ilman syytä. Syitä siihen oli mm. se, että mieheni oli jo pidemmän aikaa kohdellut minua huonosti. Ei siis fyysistä väkivaltaa vaan ivailua ja nimittelyä. Sellaista piilovittuilua muutaman kerran viikossa, joka oli todella loukkaavaa. Omasta mielestään mies vain vitsaili. Eli tuo miehen ilkeily jo tavallaan aloitti sen etääntymisen hänestä vaikka muuten olikin ns. kunnon aviomies. Minulta kiinnostus alkoi hiipumaan.

Tapahtui kuitenkin tahtomattani niin, että siinä samaan aikaan tapasin työpaikallani sielunkumppanin, aivan ihanan miehen. Mies oli naimisissa ja perheellinen, aivan kuten minä. Kemia meidän välillä oli uskomatonta, toisen ajatuksetkin pystyi lukemaan. En ole koskaan tuntenut sellaista oman miehen kanssa vaikka toki rakkaudesta hänen kanssaan aikoinaan naimisiin meninkin.

Me tapasimme tuon toisen miehen kanssa vain työajalla työpaikalla ja työmatkoilla. Emme lähetelleet toisillemme sähköposteja tai tekstiviestejä. Emme myöskään tavanneet työajan ulkopuolella. Eli siksi minullakaan ei ollut tarvetta piilotella vaikkapa puhelintani. Työhuoneen ja neuvotteluhuoneen ovi on helppo laittaa kiinni. Olimme kuitenkin lojaaleja puolisoillemme ja kumpikaan meistä ei halunnut rikkoa avioliittojaan ja perheitään. Siinä olisi ollut liikaa molemmilla rikottavaa. Emme siis fyysisesti pettäneet koskaan, ei siis ollut seksiä, mutta tunteilleen ei muuten voi mitään. Mutta olihan se raastavaa työskennellä samassa työpaikassa.

Olimme samassa työpaikassa useamman vuoden ja tämä tietysti heijastui meillä kotona. Joskaan en koskaan ole paljastanut miehelleni syytä siihen. Sanoin vain, että töissä on rankkaa ja kiirettä ja siksi väsyttää eikä jaksa intiimi touhu kiinnostaa.

Jossain vaiheessa vaihdoin työpaikkaa ja se helpotti. En enää siis tapaa tuota miestä missään enkä ole missään yhteyksissä.

Nyt avioliittoni sujuu paremmin ja intiimi elämäkin on hyvää, sanoisin jopa erinomaista ja muutenkin meillä menee hyvin. Mieskin on tyytyväinen. Monet itkut itkettiin, mutta parempaan suuntaan mennään.

Olin kuitenkin erittäin tietoinen siitä, että avioliitostani ja perheestäni en luovu, koska siihen olen aikoinaan sitoutunut. Rakastan miestäni, mutta eri tavalla kuin tuota toista miestä. Erona on varmaan se, että mieheni ei ole sielunkumppani, mutta muuten hyvä mies.

Jos olisin kertonut miehelleni todellisen syyn kylmenemiseeni, olisimme varmaankin eronneet. Luulen, että se olisi satuttanut miestäni liikaa ja hän ei olisi kyennyt jatkamaan liittoamme. Teinkö sitten oikein vain väärin kun en ole kertonut miehelleni totuutta? En tiedä.

Koetin taas ottaa asiaa puheeksi vaimoni kanssa. Keskustelu oli jälleen enemmän yksipuhelua, sillä vaimoani ei oikein kiinnostanut keskustella aiheesta. Kommentteja piti lypsämällä lypsää. Kerroin taas miltä minusta tuntuu ja että tunnen että en kelpaa tai ole tarpeeksi hyvä hänelle. Hän vakuutti ettei vika ole minussa. Kysyin rakastaako hän minua vielä. Hän vastasi "tietenkin" ja pyysi etten kyselisi tyhmiä. Kysyin että haluaako hän minua. Hän vastasi että kyllä mutta on vaan väsynyt ja stressaa se, kun pitäisi koko ajan haluta. Kysyin haluaako hän sitten jotain toista. Hän vastasi ettei halua muitakaan vaan on vaan väsynyt ja ei halua. Siihen se keskustelu sitten taas jäi.

MrB, olin vuosi sitten täsmälleen samanlaisessa tilanteessa kuin sinä - ja niin uskomatonta kuin se onkin: kyse oli pettämisessä.

Kunnollinen, tunnollinen, luotettava aviomieheni on kaksi vuotta ollut suhteessa naimisissa olevaan naiseen. Ei kummallisia työreissuja, ei kavereiden kanssa menoja, ei ulkonäöstä huolehtimista, vaan kylmenemistä. Olin yhtä epätietoinen kuin sinäkin ja kyselin hartaasti syytä käytökseen: seksi harveni ja harveni, pyytämällä sain kylmän halauksen. Ajattelin jopa, että syy oli kehossani: juoksin ja treenasin entistä enemmän, pukeuduin kotonakin vetävästi jne.

Suhde pysyi salassa, koska salaaminen oli molemmille tärkeää. Tapaamiset olivat minun ollessa työssä tai matkoilla. Suhde oli näppärä ottaa mukaan omille työhön liittyville työaikana tehdyille matkoille. Kukaan ulkopuolinen ei asiasta tiennyt - moni varmasti on huomannut jotain, mutta kukaan ei ole halunnut minulle avautua asiasta.

Salaamisen näin pitkään tekee mahdolliseksi se. että toinenkin on tahollaan varattu. Jos suhteella ei ole aikomus jättää omaa puolisoaan, miksi toinenkaan sen tekisi. Nyt on perhe-elämä ja toinen jakamassa arjen työt kotona ja romantiikka salaisissa hetkissä. Erotessa olisi yksinäinen kodin puolikas ja ainoastaan ne varastetut hetket toisen miehen vaimon kanssa.

Epäilyjen vuoksi ei kannata pilata elämää. Vaimosi tuskin oma-aloitteisesti tunnustaa, koska ei ole sitä tähänkään mennessä tehnyt.

Jos teet, kuten täällä neuvottiin ja isket eropaperit pöytään, pakotat vaimosi tekemään ratkaisu. Laita jatkamisen ehdoksi pariterapiaan meneminen, sillä kahden nuo solmut eivät enää varmasti aukea. Jos ongelma ratkeaa ja läheisyys palaa, et ehkä koskaan saa tietää, oliko vaimollasi suhde - eikä sitä kannata miettiäkään. Jos vaimosi valitsee eron, suhde on varmasti olemassa, ja vaimosi valitsee sen. Menetät vaimosi, mutta usko minua - sinun kannaltasi se on parempi vaihtoehto kuin

jos et tee mitään. Tilanne jatkuu, kunnes mahdollisen suhteen toinen osapuoli eroaa, löytää uuden suhteen tai päättää panostaa liittoonsa. Epäilen, että silloinkaan vaimosi ei palaa etsimään hellyyttä kainalostasi. Eli varaudu elämään ilman läheisyyttä.

Hei te kaikki petetyt!
Nyt oli pakko jo kirjoittaa, olen kirjoittanut tänne ensimmäisen kerran 15.12.2013 ja koko viime keväänä paljonkin ja vielä kesälläkin, syksyn mittaan kirjoittamiseni väheni ja tämän vuoden puolella en ole montaa kertaa edes enää käynyt täällä.
JOs joku haluaa lukea tarinani, se löytyy nimellä "kyllä sattuu". Haluan nyt kertoa hieman toisenlaisen tarinan, mitä voi tapahtua pettämisen tultua ilmi.
Minulla on nyt takana 14,5 kuukautta siitä kun sain tietää mieheni todella pitkästä suhteesta toiseen naiseen.
Heti kun pettäminen tuli ilmi, olin shokissa, en ollut eroamassa, en jäämässä, olin vaan! Olin ja kärsin, elin jotenkin, nukuin jotenkin ja söin jotain. Mieheni ei halunnut lähteä eikä jättää minua, hän halusi jäädä ja elää loppuelämäni kanssani. Hän jätti tämän toisen.
Mieheni huolehti minusta ja yritti auttaa minua nousemaan siitä syvästä kaivosta jossa olin. Pidin itseäni niin tyhmänä, idioottina, hyväksi käytettynä, epäonnistuneena, rumana, huonona rakastajattarena - en ollut mitään. JOtenkin hoidin työni, en tiedä kuinka.

Minulla oli vain yksi ajatus, haluan kohdata tuon naisen, haluan katsoa silmiin ja haluan löytää jonkin selityksen kaikelle. Koko viime kevään, kesän ja syksyn valmistauduin tilanteeseen jossa kohtaan hänet. Olin ilmoittanut hänelle kolme kertaa että haluan tavata hänet, mutta hän kielltäytyi aina.

Aamuisin kun heräsin ajattelin vain tulevaa kohtaamistamme, illalla kun menin nukkumaan ajattelin tulevaa kohtaamistamme, olin varma että me vielä kohtaamme.

No loppujen lopuksi tämä kohtaamisemme tapahtui reilu kuukausi sitten, ja se muutti elämäni. Kohtasin hänet "sattumalta", tajusin että tuo ihminen ei ollutkaan kilpailijani ja että minulla ei ole syytä enää kuljettaa häntä mukanani ja saatoin päästää hänestä irti. Tapaamisemme oli niin uskomaton ja tajusin sen aikana niin monta asiaa joilla nousin hänen yläpuolelleen ja sain valtavasti itseluottamusta. Hän oli pelokas, ehkä hieman katkera, surullinenkin ja hän menetti malttinsa ja hän joutui myös jollain tavalla nöyrtymään, sillä minä olin rauhallinen, hallitsin itseni ja sain sanoa edes osan siitä mitä hänelle halusin sanoa ennen kuin hän "karkasi" pois.

Tämän tapaamisen jälkeen elämäni on muuttunut ja olen rauhoittunut, nyt nukun yöni ja minulle saattaa mennä useampi tunti että en muista koko asiaa, mutta KYLLÄ MINÄ EDELLEEN ELÄN VALTAVAN TUSKAN KANSSA mutta pystyn hallitsemaan sitä eikä se enää ryntäile sisuksistani ulos hallitsemattomasti kuin vain silloin tällöin.

En todellakaan tiedä millaista elämäni on esimerkiksi ensi kesänä tai ensi JOuluna, mutta sitä ei tiedä kukaan muukaan, annan elämälle ja miehelleni ja meille mahdollisuuden. Meillä on nyt ollut valtavan hyvä viime vuosi, olen mieheni huomion keskipiste, hän hemmottelee minua, ei ole enää vihainen jatkuvasti kuten aikaisemmin kaikki nuo 15 vuotta, (naimisissa olemme olleet 44 v), elämämme sujuu, käymme matkoilla, konserteissa, ystävien luona ja nautimme hiljaisesta yhdessäolosta myös.

En todellakaan tiedä jatkuuko tämä ihme vai loppuuko se. Olen lukenut että kun 3 vuotta on kulunut pettämisestä, alkaa uusi asioiden läpikäynti. Katsotaan, se on sitten joskus. Voihan olla että tiemme vielä erkanevat, en edes tiedä haluanko että tiemme erkanevat, en ole mistään vielä ihan varma, mutta nautin tästä hetkestä ja näin olen sanonut useasti aikaisemmissakin kirjoituksissani että nautin niin kauan kuin tätä kestää. .

Terapeuttini sanoi että olen antanut mahdollisuuden uudelle elämälle ja sen takia osaan nauttia niistä muutamista hyvistä hetkistä joita oli ja joita on nykyään jo hyvin paljon. Ono se sitten syy että mieheni haluaa elää kanssani vai mikä voisi olla syy, en tiedä, hän on sanonut useasti viimeisen 14 kk aikana rakastavansa minua, sen takia olen luultavasti jaksanut.
Toivon teille kaikille petetyille uutta rauhallista ja onnellista elämää.

Lämminverinen, tarinasi voisi olla omani, mutta naista en ole tavannut enkä edes halua tavata. Muutoin tuntemukset ovat samanlaisia. Samoin mieheni käytös. Meillä suhde mieheni mukaan kesti pari kuukautta, naisen mukaan pari vuotta. En tiedä mikä on totuus, mutta se on sivuseikka. Välillä menee viikkoja että voin henkisesti hyvin. Välillä, kuten eilen, koen valtavaa tuskaa. Olisin halunnut erota, mutta mieheni rukoilee, että jatkettasiin. Se kai saa minut aina muuttamaan mieleni. Yritän myös elää hetkessä. Kumpa voisin unohtaa menneet tai edes olla ajattelematta niitä. Sitä tuskaa, mikä minulle on aiheutettu.

Kiitos vielä kerran kirjoituksestasi.

Olen kyllä entistä varmempi siitä ettei vaimollani ole salasuhdetta. Se ei vaan tunnu järkevältä vaihtoehdolta.

Mutta itse ongelma ei ole poistunut... läheisyys on edelleen minimissään ja seksiä ei ole ollut lainkaan. Vaimoni välttelee aiheesta keskustelua, on aivan kuin asiassa ei olisi mitään ongelmaa tai väärää. Ihan kuin minun pitäisi vaan muitta mutkitta hyväksyä se ettei seksiä ole ja asiasta ei tarvitsisi edes keskustella.

Tunnen olevani niin hukassa...

Hei,

minä olen omassa suhteessani se kylmä tapaus. Minulla taustalla on pitkäaikainen masennus ja uupumus. Se ei ole hellittänyt, vaikka olen saanut kuukausia vain nukkua, maata ja taas nukkua. Olen siis sairaslomalla, ollut jo pitkään.

Minua harmittaa ihan vietävästi, ettei minua kiinnosta seksi, koska näen mieheni kärsivän siitä. Itseni kannalta seksittömyydellä ei ole väliä, koska ei kiinnosta, niin ei harmita. Mutta mieheni takia haluaisin haluta.

Ei mulla(kaan) ole mitään selitystä asialle. Tämä on kamalaa ja väsyttävää, ja surettaa. Mun voimat menevät täysin siihen, että saan jonkin kotityön tehtyä. Tai että kuuntelen lapsen huolia. Tai että saan käytyä kaupassa. Tässä yhtälössä seksi on todellakin viimeisin asia mieleni päällä.

Että tällainen uupuneen ihmisen näkökulma täällä.

Kuin omasta kynästäni.

Vastaavasti: olemme olleet 20 vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja meillä on ollut alusta alkaen fyysisesti hyvin toimiva suhde. Ja se jatkui sellaisena yli 15 vuoden ajan, joten "leipiintymisestä" ei ollut kyse sen "kylmentyessä".

Vaimoni tekee terveyskeskuksessa todella haastavaa asiantuntijatyötä, jossa on kyse ihmisten elämästä. Työtä tehdään todella kuormitettuna ja lukumäärällisesti vajaalla, mutta vastuu on suoranaisesti musertava. Tosin palkkauskin on tuplat minuun verrattuna, mutta kyllä sen eteen tehdään työtäkin. Pari vuotta sitten töissä toteutettiin organisaatiouudistus, jonka seurauksena kaikki levisi käsiin ja minkäännäköisiin muutoksiin (johtajien omien virheiden tunnustamiseen) ei ryhdytä vaan ongelmien odotetaan ratkeavan itsestään. Meillä liitto kylmeni. Iltoihin tuli hiljaisuutta. Tv:n katsominen oli mielekkäämpää kuin keskinäinen oleilu.

Oletin, että työstressi painaa päälle. Minua ei silitetty. Minua ei suukotettu. Minulle ei sanottu enää 'rakas'. Jos tein aloitteen, niin aika usein minut vain sivuutettiin. Se välinpitämättömyys oli sanattomaksi vetävää. Ihminen joka aiemmin oli ollut hyvinkin kiinnostunut seksistä, jätti sen kokonaan huomioimatta. Ulkoisesti kaikki oli hyvin.

En epäillyt pettämistä hetkeäkään. Yritin auttaa vaimoani tekemällä enemmän kuin osuuteni kotitöistä. Se palkittiin sohvalla makaamisella kännykän kanssa. Yritin saada vaimoni tekemään lyhennettyä työaikaa, joka töissä palkittiin sillä, että viiden päivän työt piti tehdä neljässä päivässä. Mutta olipa edes yksi vapaapäivä viikossa, jolloin sai vain olla rauhassa ilman töitä, lapsia, vastuita. Itsekin nauttisin siitä, mutta vaimoni oli henkisesti aivan lyöty.

Ja lopulta... Kaiken takaa paljastui neljän vuoden salasuhde minun selkäni takana. En olisi uskonut, enkä uskoisi vieläkään ellen olisi omin silmin nähnyt/lukenut kuvia ja viestejä hänen puhelimestaan. Siltikin vielä kiistettiin kunnes sanoin nähneeni kuvat ja viestit.

Minusta on tullut niin kyyninen paska menneiden kuukausien aikana etten valitettavasti usko siihen, että "rakkaus vain kuolee" tai liitot "vain kylmenee". Parisuhteeseen vaaditaan kaksi, mutta toinen voi pitää paria suhdetta sen korvikkeena.